Paraneeko uuskumppani

kolmas kerta toden sanoi! Edellisen suhteen ongelmat eivät ole tapauksessani siirtyneet uuteen suhteeseen. Johtuu varmaan osittain siitä, että suhteilla on ollut muutama yksinäinen vuosi lasten kanssa välissä. Myös tietoinen asioiden/ongelmien käsitteleminen/selvittäminen ovat varmasti auttaneet. Niin, kyllähän se on ehdottomasti parempi elää yksin, jos sitä oikeaa ei tunnu löytyvän. Itse en ole koskaan hakenut. Kumppanit ovat vaan ilmaantuneet eteen, silloin kun aika on ollut otollinen. :) Muutamia on eteen tullut sellaisiakin, joitten kanssa on juttu jäänyt heti alkutekijöihinsä, ts. soitteluun tai syömässä käyntiin tutustumisen merkeissä. Jos joku on tuntunut ahdistavalta tyypiltä (ajatustensa, mielipiteittensä ja käytöksensä vuoksi) se on sitten minun puolelta jäänyt siihen.

Ensin tulee mieleen että voit itse siirtää ongelmat mukanasi. Mitä ongelmia tarkoitat? Et kai ole riitapukari?

Entäs hyvät puolet?

että kumppanisi pitäisi "parantua"?
Miksi et itse yritä muuttua?

Miksi vaihtaa tuon tuosta? Olet valinnut heti alussa väärin perustein vai kuvitteletko liikoja?

Kyllä ne edellisten suhteiden jutut seuraa jos ei niitä pohdi loppuun. Ehkä sinun pitäisi puida omasi ensin, ja sitten etsiä kumppani joka on jo puinut omansa.

Voi mikä kysymys sinullakin :) Kyllä sen oikean voi löytää...tai yhden niistä oikeista.

Kannaattaa varmaan hiukan miettiä yleensä noita kumppaneita, ettei henkilökunta vaihdu himassa alvariinsa. Lapsiakin pitäis vähän ajatella, vai virkistääkö niitäkin vaihtelu.

En todellakaan tiedä, valitettavasti, se jää nähtäväksi.
Olen juuri pari kk sitten eronnut. Meillä oli uusperhe, joka ei toiminnut millään tasolla.
Jos tuuria on, pellet jää historiaan ja sopiva aikuinen löytyy.
Tsemppiä elämääsi!

No en nyt voi sanoa, että tuon tuosta olisin kumppania vaihtanut, mutta mielestäni olen oppinut kaikista (kolmesta) seurustelusuhteestani jotakin.

Nämä kolme (kestivät 2-4 vuotta) seurustelusuhdettani (yksi, jossa asuttiin yhdessä) mielestäni "opettivat" minulle paljon itsestäni ja siitä minkäkaltaiset kumppanit juuri minulle eivät ainakaan sovi, ja minkälaisia erilaisia suhteita (ystävyys, intohimo,jne.) voi olla olemassa.
Opin myös kunnioitusta ja nöyryyttä. Olen ollut melkoinen jääräpää :) Mutta opin myös arvostamaan itseäni ja tuntemaan itseni hyödylliseksi. Sen myöskin opin, että onnen eteen on tehtävä töitä.

Niinpä nyt nykyisessä suhteessani tunnen olevani ja elävänä juuri "sen oikean" kumppanin kanssa, vaikka riidat ne on välillä meilläkin. Puolisoni on eronnut 3 lapsen isä (etävanhempi), ja hänkin oppinut sekä itsestään, että suhdekiemuroista avioliittonsa aikana.
Asumme yhdessä ja meillä on yhteinen lapsi. Itselläni ei lapsia ole aikaisemmista suhteista. Kummallekin tämä on ensimmäinen (ja viimeinen, toivottavasti) uusperhe.
Osaamme selvittää asiat puhumalla. Kunnioitamme toisiamme eikä meidän tarvitse kaikesta olla samaa mieltä, tai tehdä asioita samalla tavalla. Riitoja ei synny pikkuasioista. Riidellessämme emme ns. muistele menneitä (koska olemme ne jo silloin selvittäneet), vaan keskitymme olennaiseen ja riitatilanteen ratkaisuun. Emme jätä riitoja kesken (ja painamaan mieltä).

No, menipä hieman ohi aiheesta.
Mutta siis kyllä koen, että aikaisemmista suhteistani olen saanut eväät tähän hyvään parisuhteeseen. Mutta asiaa en kylläkään muotoilisi niin, että olisin "vaihtanut parempaan".