Exä ja uusi

Mikä siinä on että pitää tulla uutensa kanssa eteeni osoittamaan uuden suhteen ihanuutta. Uskotaan joo että olette nyt yhdessä (meidän erosta vasta vähän aikaa) ja uskon että teillä elämä jatkuu. Mutta sitä julmuutta en ymmärrä, että se pitää tehdä minun edessäni.JOka ikinen kerta kun törmätään.
Exä tietää että se sattuu jumalattomasti.
En ole koskaan satuttanut heistä kumpaakaan. Miten tästä pahasta olosta pääsee?En kai voi käydä missään.
51121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vain ajattelemattomuutta. Tai sitten tällä eksälläsi on jotain hampaankolossa, vaikket tietoisesti olisikaan loukannut häntä. Toisaalta, on olemassa myös hyvin epäempaattisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa samastua toisen tunteisiin. Tai sitten se on ihan silkkaa ilkeyttä, on ihmisiä jotka haluavatkin nähdä toisen kärsivän. Ehkä eksäsi haluaakin että näytät jotain *tunnetta*, vaikka kärsimystä sitten, jos hän ei muuta pysty herättämään. Ehkä hän nauttii siitä, että hänellä on vielä jotain valtaa sinuun.

Äänestä

Mun samanlaisesta kokemuksesta on jo onneksi vuosia, mutta joo, uskomatonta!
Keskustelimme aiheesta myöhemmin, kun hänenkin suhteensa siihen uuteen oli loppu. Ei kuulemma ollut tajunnut asiaa ja pyyteli kovasti anteeksi!
Näpäytin exääni kovasti asialla, varmasti muistaa sen ikuisesti!

Toisen satuttaminen tarkoituksella on niitä asioita, joita en vaan itse osaa, enkä käsitä! Vahingossa taas on tullut loukattua monia, mutta en todellakaan edes aina tajua sitä!
Luulisi, että teidän suhteenne olisi merkannut hänelle jotain. Olittehan te kuitenkin yhdessä!
Ei kai ero tarkoita toistensa vihaamista ja tarkoituksellista satuttamista?!

Toiset on vaan niin sokeita/julmia tiettyjen asioiden suhteen, oma napa on vaan se tärkein.

Äänestä
  • se tarkoituksella vai vahingossa tehty teko?

    Äänestä

  • onko kirjoitti:

    se tarkoituksella vai vahingossa tehty teko?

    Huomauttaa/tuoda julki asia vahvasti!
    Ei todellakaan loukata toista!
    Vastaus kuitenkin kysymykseesi; tarkoituksella!

    Äänestä

olla ja elää omaa elämöö..
Sä löydät varmasti oikean ja tasapainoisen rakkauden vielä, eikä mitään tollasta kissahiiri leikkiä ja toisten kiusaamista.. kamalaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaauhi- kirjoitti:

Mikä siinä on että pitää tulla uutensa kanssa eteeni osoittamaan uuden suhteen ihanuutta. Uskotaan joo että olette nyt yhdessä (meidän erosta vasta vähän aikaa) ja uskon että teillä elämä jatkuu. Mutta sitä julmuutta en ymmärrä, että se pitää tehdä minun edessäni.JOka ikinen kerta kun törmätään.
Exä tietää että se sattuu jumalattomasti.
En ole koskaan satuttanut heistä kumpaakaan. Miten tästä pahasta olosta pääsee?En kai voi käydä missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu