Sain tuonne Savonlinnaan kutsun valintakokeeseen. Minkälaisia nuo eri ryhmätilanteet nyt sitten on?
Valintakoekutsussa tai oppaassa ei ole erityisesti kerrottu niistä.
Itseä lähinnä kiinnostais matematiikan ryhmätilanne ja kuvataiteen ryhmätilanne.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi kertoa vähän tarkempaa tietoa noista :)
Valintakoekutsussa tai oppaassa ei ole erityisesti kerrottu niistä.
Itseä lähinnä kiinnostais matematiikan ryhmätilanne ja kuvataiteen ryhmätilanne.
Olisin kiitollinen jos joku osaisi kertoa vähän tarkempaa tietoa noista :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siitä on jo muutama vuosi kun tuossa kuviksen ryhmätilanteessa oli, mutta käsittääkseni ei ole muuttunut juuriakaan.
Meillä oli ennakkotehtävä eli annetusta aiheesta piti toteuttaa työ (vapaalla tekniikalla) ja tuoda se sitten mukana ryhmätilanteeseen. Työt esiteltiin ja samalla kerrottiin vähän itsestä. Ryhmät olivat n. 4 hakijan muodostamia ja seuraamassa/haastattelemassa oli samanverran laitoksen henkilökuntaa. Esittelyn jälkeen keskusteltiin annetusta aiheesta. Ei siinä sen kummempaa.
Samantyyppisiä juttuja on muissakin ryhmätilanteissa. Yhdellä osiolla halutaan mitata sekä ryhmätyötaitojasi että kartoittaa millainen hakija sinä itse olet.
Kiitos kun selvensit tuota vähän :)
Just tuo mua lähinnä ihmetyttääkin kun kirjeen mukana ei tullut mitään ennakkotehtäviä?! Oisin luullut, että just niin kuin sanoit, etukäteen olisi pitänyt valmistella joku juttu. No ehkä nyt sitten osallistun tuohon matikan ryhmätilanteeseen, vaikka en tiedä yhtään minkälainen se tulee olemaan :(
En yhtään tiedä, minkä valitsisin. Tuli ihan yllätyksenä tuo, että ryhmätilanne ja taitokoe yhdistettynä noin. Ilmeisesti kuvikseen päädyn, vaikka en mikään paras mahdollinen siinäkään ole.
Mä sain myös kutsun Savonlinnaan! :) Ja myös täällä pähkäilen minkä valitsisin. Missään noista aineista en ole erityisen hyvä!! Saa nähä mihin meen..
Osaako muuten joku sanoa, että pitäisikö valitsemassa aineessa olla itse hyvä? Esim. jos valitsee musiikin pitääkö osata laulaa tms. soittaa? Entä matikassa..
Mitenkäs teillä muilla muuten lukemiset? Ite alotin lukemaan vasta eilen, kun luulin etten pääse pääsykokeisiin. Vähän kiire tulee!! :(
Ois kyllä ollut tosiaan kiva, että ryhmätilanteista ois selitetty kutsussa tarkemmin kuin, että "ilmoita minkä näistä ryhmätilanteista valitset". Haluavat ilmeisesti pitää jännitystä yllä. Päädyn varmaankin matikkaan, mietin, että pitääkö siinä opettaa joku matikkajuttu vai tehdä joku matikan koe...
No en viitsi ottaa kuitenkaan tuota kuvista jos siellä sitten pitää tehdä jotain ihan mahottoman vaikeeta... iskee sitten niin kauhee paniikki. Matikkaan on kuitenkin niin rutinoitunut :S
Lukeminen edistyy siinä ja tässä. Olen kyllä aloittanut jo aikaisemmin, kun on ollut kuitenkin varmaa, että meen sinne kotitalousopettajan pääsykokeisiin (sinne ei kutsuta erikseen). Tulee aika hektinen päivä, kun saa käydä niissäkin haastatteluissa ;)
Pelottaa kuitenkin se monivalintakoe, jos siinä kysytään jotain ihan pientä nippelitietoa... kuten vuosilukuja tai jotain nimiä (ne kun ei meinaa millään jäädä päähän) :/
Sitä mäki toivon ettei mitään ihan pikkutarkkoja kysymyksiä!! Kun ei tosiaankaan meinaa mikään jäädä päähän! Vielä ku on enää näin vähän lukuaikaa! (vaikka onki ihan oma vika..) Minkä ikänen sä oot? Ootko aiemmin pyrkiny okl:ään. Mä nyt ekaa kertaa..
Juu eli pyrin kans ensimmäistä kertaa ja olen ihan tämän kevään ylioppilas.
Aikaa ei tosiaan paljon ole :/ melkein kirjallista osiota enemmän jännittää kaikki ryhmätilanteet ja haastattelut :S
Mutta täytyy nyt koittaa vaan ottaa ihan rauhallisesti :D
Ei tarvitse olla huippu missään noista ryhmätilanteista. Eihän opettajalla tarvitse olla mitään erityistaitoa välttämättä. Musiikki on noista luultavasti ainoa, joka vaatii jotain. Soittamaan joutuu melko varmasti, joten nuottikorva ja rytmitaju ovat ihan hyviä asioita.
Tärkeää on olla luova, uskaltaa rohkeasti ja antaa jotain itsestään.
Pistetääs nyt tähän samaa, kun Savonlinnasta kuitenkin puhutaan..
Niin olihan se kirjatentti Savonlinnassakin pelkästään monivalintaa? (oon taas tosi selvillä asioista, vaikka valmennuskurssinkin kävin :D)
Valintaoppaassa sanotaan kokeen koostuvan monivalintakysymyksistä.. En sitten tiedä, että tarkoittaako AINOASTAAN niistä vai voiko olla soveltaviakin. Minä valitsin musiikin ryhmätilanteen.. Eikä ole mitään hajua mitä siinä joutuu tekemään. Laulaa osaan ja soittaa jonkun verran esim. pianoa.. mutta pärjäisiköhän pelkällä laululla?
Ja tuo kirja tuottaa todella vaikeuksia.. Olen sen ennenkin lukenut viime vuoden puolella approa suorittaessani mutta nyt tuntuu kuin ensimmäsitä kertaa lukisin ja mitään ei tunnu jäävän päähän.. Toivotonta :(