Sävelradion saatava
jatkaa !
201581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
cityä tulee ikävä
JUURI NÄIN. MIKÄÄN MUU KANAVA EI SOITA SAMANLAISTA, HYVÄÄ MUSIIKKIA KUIN SÄVELRADIO! NUORILLE AIKUISILLE ON JO TARPEEKSI KANAVIA
touhu meni muutenkin pipariksi jo kun MTV osti sen. heille saa riittää kyllä ShitNovan lupa, kun niin huvin onnistuivat nuoleskelemaan.
ilmeisesti adressi on perustettu just nykyisten juontajien duunin pitämiseksi, vai miks sen on pistäny pystyyn kanavan juontaja?
http://savelradio.fi/fi_main_shop.php?command=article&navMenuItemId=17
Masentavaa kuultavaa oli ilmoitus, että Sävelradio joutaa pistämään pillit pussiin. Sävelradio oli miellyttävä radiokanava, jota jaksoi kuunnella pidempääkin. Vastaavaa musiikkitarjontaa ei sitten enää kuule mistään.
Roskakanavat Nova ja Iskelmä olisivat joutaneet lopettamaan . Näitä ei olisi kukaan kaivannut.
Miksi sävelradio lopetetaan????? Ainoa kanava, joka soittaa sellaista musiikkia, jota jaksaa kuunnella puol tuntia pitempään. KYLLÄ TUOTA POPPIA JA ROKKIA kuuluu joka kanavalla. Samat soittolistat pyörivät joka radiokanavalla. Nuorille on jo tarpeeksi musaa.Miksi meiltä hieman vanhemmilta 40-50:ltä viedään tämäkin huvi? Eikö radio-ohjelmat ole tarkoitettu kaikenikäisille, eikä vain nuorisolle...
Pidin itse soitetusta musiikista. Soittivat nimenomaan hittibiisejä, eikä mitään B-puolen täytekappaleita niinkuin monet muut.
Ehdottomasti väärä päätös.
Sävelradio on ehdoton suosikkikanavani. Sieltä tulee aivan loistavaa musiikkia. Mikähän tuo peruste lopettamiseen oikein on???
Alueellasi kuuluu ehkä myös joku paikalliskanava. Veivaapa se ja ylläty, kuinka pieni radio palvelee sittenkin paremmin ja monipuolisemmin.
kokoajan veivata ja etsiä? Autolla kun tekee matkaa, niin kuuluvuu loppuu hyvin äkkiä.
jota kuuntelen päivittäin.
Sävelradion lopettamista perusteltiin mm. sillä, että paikallisradiot tarjoavat musiikkia juuri nimen oman aikuisväestölle. Eiköhän alueeltasi löydy joku oikeasti paikallinen kanava. Paikallisuus kunniaan!
Huovisen paskako sen lopettaa!!
saada lisäkuuntelijoita Radion Suomen taajuksille.
KRT.tä
säviksen arkulla on aika paljon vähemmän surijoita kuin cityn!!!
että säviksen kuuntelijat ovat hieman vanhenpaa ikäluokkaa, joka ei asu titokoneen ääressä!
Mitä tekemistä tietokoneen käytöllä on KRT lukujen kanssa?
Minusta on ainakin kivaa, että Pertti Salovaaran ääni hiljenee. Ei sitä lässytystä kestä erkkikään.
luuletko, että hän siinä tapauksessa ei malttais pysyä erossa ShitNovasta?
eli kyllä sitä jossain kuuluu edelleen.
on tyhmää lopettaa sävelradio jonkun yhden typerän ihmisen takia joka päättää, et en mä tätä jaksa kuunnella ja et iha tylsäää!vois joskus ajatella muitaki!!!!!
Sävelradion omistaa MTV-mediat - MTV3, radio NOVA jne, joka taas kuuluvat ruotsalaiseen Bonniers-mediakonserniin.
Median kiihtyvä keskittyminen, Suomessa ruotsinkielisten tai heidän asiaansa ajavien (esimerkiksi Pohjoismaiden suurin viestintäkeskittymä SanomaWSOY, mm. Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat) käsiin on asia, josta EU:ssa ollaan erittäin huolestuneita. Tämä demokratiaa ja snanvapautta nakertava korruptio ei tunnu koskevan saati liikuttavan Suomea ja suomalaisia. Olisiko syytä, sillä kuka on nähnyt adressin tästä todella merkittävästä ja meitä kaikkia mitä syvimmin koskettavasta asiasta?
Täällä hortoillaan silmät ja korvat ummessa joidenkin keinotekoisille jalustoille nostettujen sävelradioiden äärillä. Huudetaan sananvapautta ja demokratiaa, lainkaan näkemättä, miten niitä maassamme parastaikaa säälittä kuristetaan ja kurjistetaan. Onko tämä joidenkin tahojen nimenomainen tarkoitus, sillä Suomessa ei ole sivistysvaltioiden tapaan mediaomistusta säätelevää lakia. Asia on meillä niin arka ja häveliäisyyden verhoama, että sitä on pakko puhua kierrelleen, käyttäen Viroa ja muita kohtalomme jakavia maita esimerkkeinä. Todetaan kyllä Virolta puuttuvan median omistusta säätelevä laki, mutta siitä, että puuttuu myös Suomelta, ei mainita sanallakaan.
”EU-parlamentaarikko, toimittaja Marianne Mikko syyttää pohjoismaisia mediayhtiöitä Viron median alennustilasta. Omistajuuden keskittyessä muutamien pohjoismaisten mediakonsernien käsiin, media on viihteellistynyt ja menettänyt uskottavuuttaan yleisön silmissä. Omistajille tärkeintä on voiton maksimointi.”
http://www.rttl.fi/fi/index.php/liiton_arkki/10/199/