Tätä aihetta voi ajatella jo valmiiksi, vaikka olisi vielä lapseton:
Aiotteko kertoa lapsillenne biseksuaalisuudestanne? Minkä ikäisten lasten arvelette olevan kypsiä ko. tietoon?
Ja te, joilla on jo lapsia, oletteko kertoneet heille. Miten se tapahtui? Miten lapset ovat suhtautuneet?
Aiotteko kertoa lapsillenne biseksuaalisuudestanne? Minkä ikäisten lasten arvelette olevan kypsiä ko. tietoon?
Ja te, joilla on jo lapsia, oletteko kertoneet heille. Miten se tapahtui? Miten lapset ovat suhtautuneet?
Vastaukset 18
Vanhimmat
En ainakaan niin kauan kuin lapsi on tosiaan lapsi. Minusta vanhempien "seksiasiat" ei kuulu lapsille millään tavoin.
Samaa sukupuolta olevan rakastetun voi selittää ystävänä, tai niin minä olen tehnyt. Kertonut, että äiti tykkää "Liisasta" kovasti ja siksi äiti saattaa halata Liisaa yms.
Saa nähdä, miten sitten jatkossa - tuntuu että ekaluokkalaisen kanssa on vielä niin helppoa :-). Mutta en usko, että alan suhteitani selittelemään mikäli lapsi ei itse mitään kysy. Jos en sitten vanhana mummona tee hurjia paljastuksia, että ei ne äidin ystävät mitään ystäviä olleet :-D.
... että seksuaalista suuntautumista pidetään salattuna? Eikö se voisi vaikuttaa jopa negatiivisesti, jos asia joskus tulee ilmi - vaikkapa kun lapsi itse saa sen muualta tietää?
Entä minkä kuvan salaaminen antaa vanhempien suhtautumisesta biseksuaalisuuteen? Ja muihin vähemmistöihin?
En itsekään kannata asiasta puhumista, ennen kuin lapsi on tarpeeksi kypsä ymmärtääkseen. Eikä tarvitse kertoa mitään "seksitavoista", voi kertoa olevansa biseksuaali eli voivansa rakastaa kumpaakin sukupuolta.
Muuten, jossain vaiheessa lapset saattavat alkaa kysellä, jos äiti on aina saman ystävän kanssa ja näyttää rakastuneelta... Ehkä silloin he ovat kypsä tietämään jotakin.
Oletko itse kertonut? Miten ja missä vaiheessa? Miten lapsesi reagoivat?
Tietenkin lapset tajuavat ennen pitkää, että rakastetut eivät ole pelkkiä ystäviä. Lapset havaitsevat ja vaistoavat muutenkin paljon enemmän vanhemmistaan kuin vain sen, mitä vanhemmat tietoisesti haluavat jakaa. Erityisen hyvin lapset vaistoavat salailun tai häpeän. En usko, että niillä on koskaan hyvä vaikutus.
Minulla ei vielä ole lapsia, mutta jos olisi, tai sitten kun on, haluaisin, että he tuntevat minut sellaisena kuin olen, ja jos siihen kuuluu rakkaus toiseen naiseen, ei sitäkään tarvitse salailla. Eivätköhän lapset nimenomaan ymmärrä sen siinä missä muunkin rakkauden. Aikuisille se tuntuu sen sijaan joskus olevan kova pala!
Olen samoilla linjoilla kuin sinäkin Lucius_C..Itselläni ei vielä ole lapsia mutta en usko että heille kertoisin,varsinkaan kun he olisivat pieniä eli ala-yläaste-ikäisiä.Sitten tietenkin riippuu että jos päätyykin sellaiseen tilanteeseen että hankkii lapsen toisen naisen kanssa niin silloin tilanne olisi hieman eri.Tietenkin sitten jos lapsi itse kysyy ja näkisin sopivaksi kertoa niin silloin olisin rehellinen ja kertoisin koska ei valehtelukaan kannata.Kaikki riippuisi varmaan kaiken kaikkiaan siitä että kuinka "kypsänä" lapseni kokisin.
Pakko oli kommentoida tuota lausetta kun sanoit että "aikuisille se tuntuu sen sijaan joskus olevan kova pala".Se on kyllä totta.Tai kun seuraa uutisia tai yleisesti omaa lähipiiriään niin huomaa että homoseksuaalisuus ei vielä ole sellainen asia josta "voisi ruokapöydässä puhua" ja että se olisi täysin ok että oma lapsi olisi homo/lesbo/bi.Nuorten (ja varsinkin oman-ikäisteni) kesken se kyllä on jo melko ok mutta ei aikuisten.(Olen siis 22v.)Ehkäpä sitten kun itsellä on omia lapsia niin homoseksuaalisuutta pidetään paljon normaalimpana kuin nyt.Ainakin toivon niin.
Tyttärelleni kerroin, kun hän oli 15-vuotias. Tuli puheeksi hänen hyvä ystävänsä, joka on kertonut olevansa ihastunut tyttööni. Hän oli sanonut olevansa biseksuaali. Katsoin hetken sopivaksi ja sanoin myös itse olevani. Kerroin myös, että olin rakastunut naiseen - ja tytär arvasi kuka oli kyseessä. Kysyin, että tuntuuko oudolta, että äiti voi rakastaa naista. Hän totesi, ettei tietenkään ja halasi minua. Samanlainen välitön suhtautuminen on jatkunut.
Poikani on 12-vuotias. Hänelle tuntui vaikeammalta kertoa. Hän oli kuitekin kuullut sanan sieltä, toisen täältä mieheni ja minun keskusteluista. Eräänä iltana hän sanoi, että haluaa tietää minun salaisuuteni. Kerroin, että olen rakastanut naista eli että olen biseksuaali. Hän sanoi: "sekö se vain oli - huh, luulin, että se on jotain vakavaa!" Ja hänkin tiesi, kuka oli rakkauteni kohde. Poika halusi vielä tietää, että kai minä rakastan isääkin. Kun vakuutin rakastavani ja sanoin, että elämä jatkuu ennallaan, hän oli helpottunut. Suhtautuminen on pysynyt myönteisenä.
Eli lapset olivat jo vaistonneet, että naisystäväni ja minun suhteessa oli kyse muusta kuin pelkästä ystävyydestä.
Minusta on myös tärkeää se, että mieheni on jutellut kummankin kanssa kahdenkesken asiasta myöhemmin.
Ainakin vielä. Koen, että seksuaalinen suuntautumiseni ei merkitse yhtään mitään, tai pikemminkin: ei vaikuta äitiyteeni tai tapaani olla äiti. En jaa seksuaalisuuttani lapseni kanssa - ei lapsen isäkään ole lapselle ensisijaisesti minun seksipartnerini, vaan hänen isänsä.
Jossain vaiheessa lapsi alkaa mieltämään vanhempansa myös seksuaalisina olentoina, ihan riippumatta siitä, ovatko he sitten bi-ihmisiä tai eivät :-). Itse ajattelen, että on ihan sama, että jonakin päivänä lapsi keksii, että äiti ja isäkin tekevät "sitä" kuin että hän jonakin päivänä keksii, että äidillä on ollut tyttöystäviä.
Vastaan jos kysytään, mutta en ala tyrkyttämään lapselle tietoja omatoimisesti. Ihan samalla tavoin kuin tähänkin asti olen vastannut lapsen kysymyksiin sitä mukaa, kun niitä on tullut - kuten siihen kysymykseen:
"Äiti, voiko kaksi miestä mennä naimisiin keskenään?"
"Juu, totta kai voi, ja kaksi naistakin."
Ei se, että _minun_ seksuaalisuuteni on toistaiseksi asia, jota en jaa lapseni kanssa, tarkoita, että ihmisten erilaisuus olisi mikään tabu tai salattava asia, josta ei puhuttaisi.
Hienoa huomata miten lapsesi ottivat asian..vaikka he kuitenkin olivat suht nuoria.Tämä antaa toivoa sille että ehkä sitten joskus omatkin lapset ymmärtävät jos sellainen tilanne tulee..vaikka jokainen ihminenhän on erilainen.Niinkuin jo aikaisemmin oli puhetta niin parempi olla rehellinen lapsille että kuka oikeasti on kuin valehdella sillä vanhemmat kuitenkin ovat suurena esikuvana lapsen elämässä.
niin naisen bi ehkä vielä menee teini ikäisen ajatus maailmassa vielä joteskin hyväksytyksi,mutta pirhanan oppivia he jo siinä vaiheessa ja ehkä sitten rupeavat puimaan mielessään että jospa itsekkin kokeilen kun äiti tai isä tekee niin??
mites sitten jos se isäpappakin on bi ja sanovat kumpikin lapsilleen/teineilleen että ovat bi henkisiä?? pitäisi kyllä hieman miettiä missä iässä asiasta puhuu tosiaan ja mun mielestä 12-16.v. on se ikä milloin voi ehkä jutella kyseisestä jutusta..Saattaa tosin siis nuorelle tulla mieli itsekkin testailla sitä joten kaikkeen pitää sitten vanhempien osata varautua...nuoret on niin helppoja ottamaan vaikutteita ja kehumaan sitten muillekkin kokemuksiaan ...
miehenä en kyllä kertoisi että olen bi ja kumppaninkin kohdalla pitäisi ajan mennä tonne teini aikaan ennen kuin voisi mainita jos sittenkään...ei ole välttämättä kovin kivaa kuulla naapurilta mietteitä kun lapset keskenään niistä jutelleet tai leikkineet =)
Mulla on kaksi lasta. En aio kertoa heille, ennen kuin ehkä sitten kun ovat aikuisia. Mun mielestä se on niin, että sellainen asia horjuttaa niiden perusturvallisuutta. Äiti on heille koko maailma...ja tulee olemaan vielä pitkään. Bi-seksuaalisuus on liian monimuotoinen asia lapsen käsiteltäväksi. Olen tässä heitä varten, tuttuna ja turvallisena, sellaisena kuin aina ennenkin.
Ps. Gila, sulla on ihan käsittämättömän hyviä ajatuksia :)
olen kyllä keronut heille jotain homoseksuaalisuudesta. Kysymyksiin "mikä on lesbo ja homo" olen vastannut täysin rehellisesti, niin aion tehdä myös silloin, jos he keksivät kysyä mikä on bi. Ei se, että salaa omaa seksuaalisuuttaan kunnes lapset ovat riittävän kypsiä käsittelemään asiaa, mielestäni anna väärää mallia. Lapset peilaavat siihen kuinka itse suhtaudut sellaisiin ihmisiin.
Henkilökohtaisesti olen joutunut erinäisten tapahtumien kautta kohtaamaan itsessäni vielä aikuisena "äitini kaikkivoipaisuuden ja kuolemattomuuden" harhan romuttumisen. Se vaati ankaraa psyykkistä työtä. Sen takia ajattelen, että lapseni tarvitsevat riittävän kauan sen äidin, jonka silmissään näkevät nyt. En ajattele bi-seksuaalisuuttani salaisuutena (lapsiltani) vaan niin, että kun se hetki on, että he saavat tietää, he ovat riittävän vahvoja ja ymmärtävät asioita. Silloin he ymmärtävät myös sen, että seksuaalisuuteni on jotain niin henkilökohtaista ja omaani, että päätän myös siitä, milloin asian heidän kanssaan jaan.
"kun se hetki on, että he saavat tietää, he ovat riittävän vahvoja ja ymmärtävät asioita. Silloin he ymmärtävät myös sen, että seksuaalisuuteni on jotain niin henkilökohtaista ja omaani, että päätän myös siitä, milloin asian heidän kanssaan jaan."
Näin koin omien lasteni kanssa. Hetki kertoa oli oikea eikä horjuttanut heidän elämäänsä. He myös kunnoittavat seksuaalista suuntautumistani henkilökohtaisena ominaisuutena, yhtenä monista.
paremmin kuin minä. Juuri näin ajattelen minäkin.
Olen samaa mieltä, lasten perusturvallisuutta ei pidä turhaan horjuttaa. Murrosikäiset kuitenkin vaistoavat nämä asiat, kokemusta on, ja silloin on hyvä tilaisuus keskustella avoimesti, jos se muuten vaan käy luontevasti.
Omat lapseni ovat jo itsekin nähneet maailmaa ja kestävät tällaiset jutut, olen myös tehnyt selväksi etten milläänlailla paheksu, jo he sattuvat itse ihastumaan samaan sukupuoleen.
... että lapseni olivat kypsiä tietämään biseksuaalisuudestani murrosiässä. Olemme muutenkin jutelleet tunteista omaa sukupuolta kohtaan, koska lähipiirissä on molemmilla nuoria, jotka ovat kertoneet omista taipumuksistaan lapsilleni.
Lisäksi omaan avoimuuteeni luontevasti velvoitti se, että käyn säännöllisesti Unionin ja Setan bi-ryhmissä. Jos olisi valehdellut lapsille näistä menoistani jotain ja ollut epämääräinen, se jos mikä olisi ollut omiaan aiheuttamaan heissä turvattomuutta.
Haluaisin myös huomauttaa, että olen käsitellyt aihetta aika puhtaasti tunnetason kautta. Keskustellut rakastamisesta - en seksistä. Tyttäreni on itse kysynyt myöhemmin myös fyysisestä puolesta, ja olen lyhyesti vastannut kiinnostukseni olevan myös seksuaalista.
Kertoisin varmaankin kysyttäessä. Voisin keskustella pitkäänkin ja avoimesti, ei siinä mitään. Luotan siihen että osaan kasvattaa sellaiset lapset, jotka ymmärtävät voivansa kysyä ja osaavat suhtautua vastauksiin.... Tietenkään en edellytä tuollaista käytöstä kolme vuotiaalta. Kaikki aikanaan.
Mielenkiintoinen kysymys, pisteet siitä... hyviä vastauksiakin.
tietenkin lapsille pitää kertoa, jos ne kysyy. aikuiset todellakin monesti monimutkaistaa asioita turhaan, tykkäämisestähän tässä vaan on kyse.
elämästä ja maailmasta tulee noin yleisesti kertoa, että ihmisia on erilaisia, yhtä montaa sorttia kuin on ihmisiä.ja että joka ihmisellä on arvonsa vaikka oliskin niiden kanssa eri mieltä. (=homofoobikot muiden muassa)
Meidän lapsille (sitten joskus tulevaisuudessa) asia ei tule varmaankaan olemaan mikään huikea paljastus ja järkytys. Oletan, että asia tulee esiin sitä kautta että
1.lähipiirimme on melkoisen sateenkaarenkirjava
2.äidillä ei ole "entisiä poikaystäviä" vaan entisiä tyttöystäviä (kumppanini on tosiaan myös ensimäinen mies-sukupuolinen seurustelukumppanini)
Meillä asiaan sekoittunee vielä äidin transidentiteetti ei-naisena, eli aion olla lapsilleni vanhempana sukupuolineni kaikkineni oma itseni.
Lapsen kysyessä sanoisin, että biseksuaalisuus tarkoittaa sitä että voi solmia kumppanuuden ja rakkauden ihmisen kanssa ihmisen fyysisestä sukupuolesta riippumatta. Koska sitä se minulle tarkoittaa, ei sitä, että haluaisin/tarvitsisin seksiä molempien sukupuolten kanssa.
Kuvittelisin, että lapsillemme tulee pienestä pitäen olemaan itsestään selvää se, että olemassa on monenlaisia perheitä ja monenlaisia ihmisiä. Asian seksuaaliset puolet saavat minunkin puolestani odottaa siihen että lapsi on valmis asiaa käsittelemään ja ymmärtämään.