siis nämä tuhopolttajat ovat 18-20 vuotiaita nuoria..aivan mielipuolista!jopa 10 vuoden vankila reissu voi näitä rassukoita odottaa..syytä hei eivät osanneet sanoa..poliisi sanoi että tod.näk.vain känniläisten päähänpisto!!kyllä on näiltä tyypeiltä elämä OHI..kirjaimellisesti..
HUHUH
sairasta.....
7944073
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 158 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 79
Vanhimmat
Vakava rikoshan tuo on mutta kun ei murhasta tai raiskauksestakaan saa juuri mitään niin eiköhän nyt kymmenen vuotta kirkon poltosta ole HIUKAN yliammuttua!
Ei 10 vuotta olisi kohtuutonta tuostakaan rikoksesta, mutta eipä Suomessa mistään tuomita niin pitkäksi aikaa. Saattaa olla, että pidätetty jäppiäinen ei joudu istumaan päiväksikään.
pitäs ajatella ennen kun tekee vaikka olisikin humalassa. tuskinpa tuomioita saavat kun tietää suomen lain... oli kyllä todella tyhmä teko, idioottimaista..
10 vuotta on maksimirangaistus törkeästä tuhotyöstä, jollaiseksi tuo Porvoon kirkon poltto lasketaan.
Vähimmäisrangaistus onkin sitten 2 vuotta, jota lähempänä noidenkin nuorten tuomiot luultavasti tulevat olemaan.
Lähde:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Joo, ehkä 2 vuotta ehdonalaista ja siitä puolet pois kun ollaan ensimmäistä kertaa polttelemassa rakennuksia jne... eiköhän homma kuittaannu sillä, kun käy viikon käyttämässä kopiokonetta ja syömässä pullamössöä jossain nuorisotalon takahuoneessa.
Kyllä poika vankilaan varmasti joutuu. Kirkon polttaminen voidaan tuomita murhapolttona. Tuskin tarkistivat oliko sisällä ihmisiä.
Eihän ne kymmentä vuotta joudu siellä olemaan, vaikka olisi miten. Vangin vuosi on 9 kuukautta eli siitä voi jokainen laskea kauanko ne siellä lusii ja miettii uusia rikoksia. Eiköhän nykyään ole vielä sellainenkin porsaan reikä, että jos olet kunnolla vankilassa niin voit päästä puolella. Kyllä pitäis kaikki tuollaiset unohtaa ja pitää niin kauan kuin se on päätetty tuomiota julistaessa.
Ei voi kovin täysillä käydä ihminen, jos tekee sellaista mikä johtaa vankilan kaltereiden taakse. Sen jälkeen voi sanoa elämälle hyvästi...kyllähän siitä saa ikuisen leiman otsaansa että on istunut vankilassa. Työpaikkaa on turha hakea sen jälkeen...kuka nyt tuollaista ottais. Sääli näitäkin poikia ja monia muita nuoria, jotka ovat pilanneet oman elämän.
Hyvä, että pättää joku kuri pitää pentuihin saada!
hei tuo on aivn älytöntä polttaa kirkko tai no kaikki on älytöntä mittää polttaa mutta ei ikinä uskoisi että vielä yöllä ei edes ilalla siloinkin on pimeäämutta oliko sisällä joku jos oli niin heidän piti olla varmasti jotai nuoria jos heillä oli joku tuttu kaveri siellä ketähe inhosi ja halusi murhata sen päätyi tuohon polttamiseen.. .p.s. olen ajatellut kun haluisin olla poliisi mutta kuoleeko siinä helposti ja kuinka vanhoin voi tulla harjoiteluun!!!!
kirkon poltto = 10 vuotta vankilaa
15 lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö = 2,5 vuotta vankilaa
Mielenkiintoista!
Paljonkos Lapissa on tuhottu saamelaisten kulttuuria kun on pakkokäännytetty ihmisiä. Jos palaa muutama kirkko niin se on vaan ihan oikein! Mitäs toivat vieraan lähi-idän uskonnon tänne pohjolaan! Tääl on kuule meillä ihan omat Ukot ja muut taruolennot.
... tässä(kin) asiassa sinä(kin) olet liian syvälle kaivautunut asenteelliseen poteroosi nähdäksesi todellista syytä.
Syy 10 vuoden MAKSIMIrangaistukseen (mikä ei tarkoita että syytetyt saisivat sen) on "Törkeä tuhotyö", ei "Kirkon polttaminen".
Mikä tekee siitä törkeän tuhotyön ? Ei se että kohde oli kirkko, vaan tämä:
"Jos tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään
1) aiheuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ... ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä tuhotyöstä"
Eli jos kirkko olisi sijainnut keskellä peltoa, se tuskin täyttäisi törkeän tuhotyön kriteereitä. Sen sijaan että se sijaitsi keskellä kaupunkia ja siis asutusta. Siinä syy.
Ihan oiken jos ei sen vertaa järki pelaa että tajuis että EI saan tehä tommosta nii joutukoot vankilaa !!!!!!!!!!ps:toivottavasti saa monta kymmentä vuotta
erosin kirkosta 3 vuotta sitten ja olen tyytyväinen. miksi maksoin kirkolle? olin tyhmä! kirkko on bisnes, ymmärtäkää se . kyllä kirkolla on menny bisnes sekasin. mutta minäkään en hyväksy sitä että toisen omaisuutta poltetaan. kertokaa kirkonmiehet/naiset. pääsenkö mihinkään?
On se nyt tämäkin.
Kaikki vatvovat tätä asiaa ja tuntuu, kuin kaikki olisivat menneet tästä asiasta sekaisin. Täälläkin toimitaan kuin mitkäkin puskaradion toimittajat, tekevät asiasta järkyttävän suuren haloon. Kyllä on kirkkoja ennenkin palanut, eivätkä ne kirkot tuohon yhteen lopu. Onhan se tietenkin kamalaa jos joltakin kirkko palaa mutta miettikää,ketään ei kuitenkaan loukkaantunut tai kuollut. Jos Irakissa räjähtää pommi ja sata kuolee niin se ei tunnu meissä suomalaisissa miltään, taas kun meillä kotosuomessa joku on ottanut alkoholia ja päättänyt polttaa kirkon niin heti kauhistellaan ja ihmetellään missä/kenessä on vika ja kuka on tehnyt väärin.
Juu nih.. meillä avataan TV ja jääkaapista pullo oluuta ja maailman hirveydet auki.
Eine siinä raiskausten ja roiskausten siivittmissä elokuvien täyttämissä ja Kauheuksien runtelemassa maailmassa oikeesti paljoo merkkaa , missä poksahtaa jne.
Jos jossain posahtaa Ydin ase - se alkaa jo suomalaistakin kolkuttamaan.
Toisaalta voe voe.. pitääkö se rakennuspolttaa kun se sitten taas rakennetaan uudelleen ja rahat ne vaa vaihtaa omistajaa ja registereitä päivitellään.
Onpas todella ihmisillä nykysin tekemisenpuutetta.
Menisivät töihin ^^
Niin tyhmä teko oli. Ja vailla mitään 'tarkoitusta'.
Kuitenkaan ei siitä kenenkään elämä 'ohi' ole. :) Elämä jatkuu linnareissujen jälkeenkin.
Maksavat lopun ikäänsä korvauksia joita tulee miljoonia.
Käräjäoikeus pättää! Mitähän tuokin tarkoittaa...?
Nuoret juovuspäissään sekoilivat niin muille kuin ennenkaikkea itselleen suuren murheen.
Mitähän sekin tuo tullessaan, kun Norjassa ja myös Suomessa pöivä huomioidaan.
Ei tarvi pelätä. Tavallinen työpäivä ainakin minulla. Jotkut suggeroivat tietysti itsensä joihinkin tyhmiin tekoihin. Johan Jehovat pakenivat kellareihin joskus 1999-1960. Mitään ei tapahtunut.Sieltä ne kömpivät noloina ulos.
Mites olisi jos hakisit ammattiapua?
Nyt pitäis enää tietää, mitä se tuo pättääminen on..
Kyllä ne nuoret oli sit tosi tyhmiä kun menivät tunnustamaan, siis kamoon ei kandee. Ainahan tollasesta jutust tulee rangaistus. Ottaa päähän siis älkää tunnustako paitsi jos tapatte jonkun tai ajatte autolla pääl.
siis nämä tuhopolttajat ovat 18-20 vuotiaita nuoria..kyllä he uskaltaisivat sanoa syyn siihen tuhopoltoon mutta kun ne pelkäävät linnaan joutumista.Kyllä on näiltä tyypeiltä elämä OHI..kirjaimellisesti..
Mitäs pidätte kirkkopalon tuomiosta? Minun mielestäni se ainakin oli vähäsen liian lyhyt, vai mitäs te muut sanotte?
En Porvoolaisena voi käsittää, mutta te jotka olette ko.ikäisten nuorten vanhempia, kysyn teiltä: Mitä unohtui?
Kaikki me olemme vanhempiemme lapsia!
Elämä ohi kirjaimellisesti..... Niinpä, mutta pitäiskö sitten vaan hyssytellä juovuksissa tehtyjä juttuja? En ymmärrä että joissain tapauksissa känni lasketaan tuomiota "laskevaksi" seikaksi. Ettei muka ymmärrä mitä tekee...
Pitäis vaan laittaa selkeästi lehtiin mitä ihmisille tapahtuu jos tekee jotain hölmöä. Eli pitäis kertoa aidoista tapahtumista miten elämä katoaa / tuhoutuu jos esim joutuu linnaan.
ei mitään vankilareissuja - kolme työikäistä nuorta ja vuosi aikaa korjata kirkko ennalleen!
Kerrankin hyvä ja järkevä ehdotus joka tuli minullakin ensimmäiseksi mieleen. Ei muuta ku töihin ja siinähän vähänaikaa menisikin, niin näkisi mitä on tullut tehtyä, kun korjaa omia jälkiään. siinä tuulettuisi kauheat ajatukset, viha ja katkeruus. Sääli on sairaus mutta harmitella kukin voimme. Aina on toivoa jäljellä että selviävät tästä.
Justiinsa. Mitäs pitää kännissä riehua. Siinäpä saavat opetuksen.
Näissä kirkkoihin ja hautausmaihin kohdistuvissa tuhotöissä kannattaisi muistaa, että ne kohdistuvat yksityisiin ihmisiin, jotka ovat viettäneet perhejuhliaan (syntymät, kuolemat, häät) näissä paikoissa. Monet kalliit muistot heillä liittyvät niihin. Elämässä ei ole enää paljon pyhyyden kokemusta, mutta jos läheisten syntymä, kuolema, perhe ja avioliitto ei ole pyhää, niin mitä arvoa sitten on enää millään? Kannattaisi nuorten ja känniläistenkin koittaa muistaa ja takoa päähänsä edes nämä alkeellisimmat perusasiat.
Olen samaa mieltä, miksi tuhota henkilökohtainen historia, 20-50-500 vuotta vanha historia?
Toivoisin vain, että aikuiset katsoisivat lastensa ja nuortensa perään, myös koulu ja yhteiskunta...
miksikö? siksi koska se on kristinuskon historia ei suomen koska kristinusko ei kuulu suomen kulttuurin koska suomella oli jo oma kulttuuri ja
historia ennen kuin nämä kristitty murhaajat ja kulttuuri tuhoajat tuli tänne aivopesee ihmisiä
suomella oli kaikki hyvin ennen kristinuskoa ja sitten nämä tulee ja tuo korruption tänne.
Ei juuri kiinnosta. Kirkko ei edes palanut kokonaan. Yksi henkilö saa tästä tuomion ja se tuskin on maksimirangaistus, vaan mahdollisimman pieni. Koska kyseessä on ensikertalainen, hänen ei tosiaan tarvitse kärsiä koko aikaa linnassa.
Norjassa poltettiin parisenkymmentä puukirkkoa kokonaan 90-luvun puolessavälissä. Täällä on yksi kirkko palanut kunnolla tuhotyön takia tässä lähivuosien aikana ja siihenkään ei liittynyt saatananpalvontaa.
Porvoon kirkko taisi kuitenkin olla jotenkin merkittävä suomalaisella kirkkokartalla, joten siitä varmaan johtuu tämä siihen kohdistunut yletön julkinen huomio.
Todellinen ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa on yleinen pahoinvointi, eikä se, että yksi kirkko palaa kymmenessä vuodessa. Pitäisi keskittyä siihen, miten yleinen ilmapiiri muuttuisi siihen suuntaan, että ihmisillä olisi parempi olla. Siihen ei todellakaan riitä vain uudet kamerakännykät.
Sääli näitä rikollisiksi kasvaneita nuoria. Tässä ei mene muu kuin heidän oma elämänsä pilalle. Ihmisillä on vain yksi ainoa elämä. Jos vanhammat ovat jo heidät hylänneet, olipa sitten köyhyys, tyhmyys tai oravanpyörä, liian kallis hinta nuoren elämästä, mutta myös hyvin ikävä asia yhteiskunnalle, eli meille kaikille asiasta sureville. Säälittää.
on rahaa.Vaikka rakentaa sata kirkkoa!
Sain äsken kuulla, että ihminen, joka auttoi minua hädän hetkellä poltti humalapäissään tuomiokirkon. Olen yrittänyt pitää häneen yhteyttä vuosien ajan, mutta aina on tullut jotain eteen. Siksi tämä on järkytys. Hänellä on paljon mielipiteitä ja hän on tietääkseni eronnut kirkosta täytettyään 18. Aina erottunut joukosta, mutta siksi olen häntä arvostanut enemmän. Teko, jonka on suoritti on anteeksiantamaton, olin järkyttynyt nähtyäni kirkon tulessa. Tiedän hänen lopettaneen koulun ja kuluttaneen paljon viinaa viime aikoina. Nyt tulee pakosta tauko siihen... Toivon hänelle aina pelkkää hyvää ja pelkäsin heti pahinta kuultuani palosta. Toivon, että hän selviää edessä olevasta ajasta. Menen tapaamaan häntä vankilaan, sen lupaan. Autan häntä jos tarvitsee. Tunnen olevani hänelle edelleen velkaa, sillä hänen apunsa merkitsi, ja yhä merkitsee minulle paljon. Toimittajat soittelivat kotiini, mutta yrittivät tavoittaa väärää ihmistä. Moni ei tiedä ystävyyssuhteestamme. Tällä hetkellä se on vain hyvä, julkisuus pilaa tällaisella pienellä paikkakunnalla kaiken... Ainakin täällä voin sanoa sanottavani nimimerkillä. Harmittaa ja surettaa, mut me nähdään vielä.
Mikä mahtoi olla perimmäinen syy tähän rikolliseen tekoon?
Silittää vasta sitten, kun tämä aidosti katuu tekoaan ja kärsii saamaansa rangaistusta!
tuomitsen 10 v kännissä tehtynä tuomio 30 v. kännääminen on raskauttava tekijä !
Kuvaile hänen vanhempiaan
Emme tuomitse. Säälimme kyseistä kaveria. Suomen laki tuomitsee ja ihmisten mielipiteet. Tekoa ei saa tekemättömäksi vaikka poikaparka varmaan toivoisi näin.Myös minä. Teko oli todella tyhmä. Riittääkö edes 5-miljoonaa euroa korjauskuluihin ?
Ihminen valitsee itse miten oma elämä eletään, ei se vanhempien vika ole.
Kalle Holm Nocurnal -yhtyeestä polttaa kirkon kuin kirkon tehokkaasti ja huomiota herättäen !
en ny tiiä et ian sairasta mut ei mitenkään järkevää...ja nuoriahan ne on..el elämä ei oo viel ohi..
Tämä osottaa sitä,että yhteiskunnassa on vallalla suuriitsekkyys,kaikki pitää töhriä,mikään ei ole pyhää*Murisee*
no huhhuh.. luuletteko oikeesti että tää pidätettynä oleva 18- vuotias LAPSI saa 10 vuoden tuomion.. hahah.. ei varmana.. ja jos saisikin 10 vuoden tuomion, selviää ensikertalaisena puolella, joten pääsisi luultavasti vapaaksi jo n. viiden vuoden kuluttua. Kyllähän siinä sitten loppuelämä menee maksellessa mutta kuitenkin.
Jaahas, Nelosen uutiset meni sitten mainitsemaan
että syytetty kuuluu rumpalina kahteen bandiin,
joista toinen soittaa gootti heviä ja toinen
death-metallia...Ja mitäs tästä saadaan suuren
yleisön korvissa...Saatananpalvoja.
Elikkäs taas alkaa satamaan skeidaa näitten
oikeasti vain raskasta musiikkia kuuntelevien ja
mustaan/tummaan pukeutuvien nuorten niskaan.
Saisi Nelonen miettiä mitä sanoo, ettei vain
pelkästään latelisi tietoja ulos, tämän ansiosta
suuri joukko vain metallia kuuntelevia ja mustaan pukeutuvia kristittyjä, ateisteja ja agnostikkoja
saa ihan turhaan yleistyksen takia kuulla väsymiseen asti asiasta.
No, outoja höpisee julkisuudessa EX-kansanedustaja ukkolakin. Ja syyttää koko suomen nuorisoa mummonpotkijoiksi ja natseiksi. Tietyt tahot tällaista propagandaa aina levittävät. Tosin nelosen uutisointi oli lähinnä ajattelematonta tältä osin, ja näiden asioiden mainitseminen hyväksyttävää koska tuo olisi tullut julki muutenkin. Seiska ja kaltaisensa lokamediat käsittelevät asiaa kuitenkin ja varsin erilaisin äänenpainotuksin. Pian tulemme varmastikin näkemään otsikoita: "Miksi hevi saa nuoret polttamaan kirkkoja" ja "Lordin voiton kitkerä jälkilasku". Media tarvitsee aina "pahiksia" ja on tottunut tekemään nuorisosta syntipukit kaikkeen pahaan. Saattepa nähdä.
Miksi poliisi puhuu 18 vuotiaasta miehestä, kun kaveri on 18 vuotias kakara kaljakännissä.
pitäisi ruveta puhumaan oikeilla ilmaisuilla ja nimet heti julkisuuteen niin loppuisi moinen kaljahulluttelu.
Pelote on myös paras kirkon turva ja milläpä paremmin voisi pelotella kakroita kuin nimen julkaisemisen pelolla kun tämänkin kakaran tekoja arvioi?
nimimerkki "Kysyn vaan"
Mikä on tän pennun nimi? Tietääkö kukaan?
Päähän pistosta ei juurikaan ole kysymys. Leikkiminen pimeyden kanssa vaatii työtä valonpuolelle, että saa lisää merkkejä omaan "rippikoulukirjaansa". Toivottavasti muut eivät saa tästä kipinää ja yrittele tavoittaa lisää, koska maassamme on, kuten muuallakin näitä "oman onnenesa" erillaisia tavoittelijoita.
Niin kirkkohan tavoittelee kyllä vaan
pelkästään omaa onnea...
että kirkko tavoittelee juuri sinun kaltaisille onnea.
on sentään järkevämpi kuin useimmat tämän palstan kirjoittajat.
p.s. jos humala on lieventävä tekijä ei rattijuoppojakaan voisi tuomita.
Humala voi olla selittävä, muttei lieventävä tekijä. Tällaisesta rikoksesta tulee aina tuomita asianmukaisesti, kohdistuen syylliseen/syyllisiin mutta pysyen asiassa ja välttäen turhiin yleistyksiin sortumista.
Tämä suomen oikeuslaitokselta varmastikin onnistuu.
Tietääkö joku kuka se oli? Tiedetään että se oli 18v poika askolasta ja suomalaisen death metal yhtyeen rumpali. Soittanu jo n.10v. Varmaan joku tunnistaa.
Nämähän ovat melkein lapsia vielä.
Siksi ihmettelen, ettei heidän vanhempiaan ole paljonkaan mainittu näissä ketjuissa. Minkälaiset vanhemmat kasvattavat tällaisia lapsia?
Syytä voi pistää heidän niskaansa 18 vuoden verran. Paljonkos se on 19 vuodesta? Se on 95 %.
Eli 10 vuoden kakusta vanhemmat saavat istua 9,5 vuotta.
Vanhempia on turha syyttää. Tunnen paljon kunnollisten vanhempien lapsia joilla ei ole mennyt hyvin. Huono itsetunto ja halu näyttää kavereille.
On vaikeaa lukea näitä juttuja, kun näen miten tekijä tällä hetkellä kärsii yksin putkassa. Toi tulee tuhoamaan paljon sen elämästä enkä halua hänen tappavan itseään tämän takia. Rankka juttu, etenkin omaisille ja tuttaville. En osaa muuta enää sanoa.
Olisi ehkä kannattanut miettiä ensin. Ymmärsin etteivät niin kovassa humalassa edes olleet ja jos olikin niin ehkä kannattaisi jättää juomatta (varsinkin jos aivotoiminta on jo selvinkinpäin heikkoa). Tässä tuhottiin historiallisestikkin merkittävä kirkko, puhumattakaan siitä jos tuli olisi levinnyt muualle, lähistöllä kun on puutaloja (joissa asutaan). Ihmettelen mitä päässä liikkuu. Mutta hei, käännä toinenkin poski sanotaan raamatussa. Annetaan anteeksi ja ymmärretään näitä ihmisiä ehkä iiiiso hali voisi auttaa?
Olisi ihme jos ei miettisi tekojaan. Kyllä kirkon polttaminen varmasti harmittaa. Kuka käski olla klo. 2 aamuyöstä kännipäissä Porvoon kirkkoa polttamassa. Ei normaali-ihminen tee tuollaista.Jaksamista vanhemmille.He ovat syyttömiä.
Eivät mitkään uutis, -tai nettikuvat tuota sitä fiilistä mitä kokee kun kävelee poltetun kirkon ohitse. Suru tulee puseroon.
Paras rangaistus kirkonpolttajalle olisikin se että tämä joutuisi ottamaan osaa kirkon uudelleenrakennustyöhön.
VAi että vielä 10vuoden linnareissu? No huh... se on teoreettinen maksimirangaistus törkeästa tuhotyöstä, ja jos ajatellaan, että 10vuotta tulisi, istuisi tekijä siitä vain 33,3%, mikäli ensikertalainen (ja alle 21v), ja näin kuitenkin taitaa olla.
Täitaahan törkeän huumausainerikoksen teoreettinen katto olla peräti se 20vuotta (enempää ei suomessa voikaan saada vuosituomiona), mutta yleensä tulee tuollaista 1-3vuotta, josta istutaan puolikas, tahi 2/3. Eli jos tästä kova tulee edes jollekin heistä, on vankeusaika käytännössä varmasti korkeintaan 4kk. Veikkaan ehdollista, ja mielestäni se riittää hyvin opetukseksi. Näin o !
-jrmjahu-
pannaan kaveri sovittamaan tekonsa työllä, eli seuraavaksi neljäksi vuodeksi mukaan apumieheksi korjaustöihin ”paanuttamaan kattoa”.
näin ei tuhota nuoren miehen elämää yhden kännisen hairahduksen vuoksi, mutta toisaalta ennen kuin katto olisi jälleen valmis, olisi runsaasti aikaa ajatella, että kuinka hirvittävä vahinko sitä oikein tulikaan tehtyä.
tämä olisi vähän kuin moderni, ihmisarvoinen versio jalkapuusta. jokainen ohikulkija näkisi nuoren töissä ja hänen täytyisi anoa anteeksianto yhteisöltä tätä kautta.
Vankilat muutenki jo täynnä, eikö sitä sanotakki niin että se joka sotkee niin myös siivoaa ;)
Näin oma syyllisyydentunto poistuisi ja vastuunkanto kasvaisi. Sitä niität mitä kylvät.
Eikö olekin kova maailma?
Ei.
Todella hyvä ehdotus! Jos kaikki joutuis vankilaan kännissä tehtyjen tekojen vuoksi, puoli suomea istuisi sielä..
Eiköhän syyllinen paremmin opi kunnon työn kautta! sitä mieltä minä olen..
Ja älkää nyt hyvät ihmiset sekoittako Lordia ja Porvoon tuomiokirkon polttoa toisiinsa. Haloo?!
Täällä esintyy lapsellista rikollisen paapomista ja "ymmärtämistä". Juipilta tukka pois ja linnaan. Maksimirangaistusta mielellään, niin oppii ja tämän aatetoverit ehkä ymmärtävät järkiintyä. Minun puolestani voitaisiin toimittaa pakkotyöhön Siperiaan 25 vuodeksi. Tämä oli kaiketi tarkoituksellinen ja harkittu tuhotyö!
Mietitään hetken kuka tässä on syyllinen ja kuka ei?
On aina helppoa osoittaa sormea kuin jotain tapahtuu, ilman että hetken miettii "miten tässä nyt näin kävi.."
Luin tänään että henkilö joka sytytti kirkon kuuntelee metallimusiikkia ja hänen esikuvansa on Varg Vikernes (Burzum), en tiedä jos tunnette tätä Varg Vikernes tapausta mutta jos aihe kiinostaa niin googlen kautta löytyy kaiken mailman infoa.
Ja koska kyseinen 18 vuotias nuori mies kuuntelee metallia ja pukeutuu mustaan niin on helppo sanoa että metallimusiikin vika tämä on.
Itse tutustuin metallimusiikkiin joskus 90-luvun alkupuolella ja ensimmäisen kerran kuin kuulin Burzum:ia oli joskus -94 ja kuuntelen Burzumia vieläkin.
En minä ole polttanut kirkkoja, vaikka ahkera Burzum fani olenkin, en minä ole hautakiviä kaadellut vaikka metallimusiikkifani olenkin, en minä murhaa tai raiskaa ketään vain siksi että minulla on pitkä tukka, en minä uhraa vuohia Saatanalle vain siksi että pukeudun mustaan.
En ole koskaan ollut kirkon jäsen enkä luultavasti koskaan tule olemaan, se johtuu luultavast siitä että sain semmoisen kasvatuksen missä uskonto oli keskeinen asia. Yritän mielummin miettiä ja käydä asioita läpi omassa päässä kuin että turvaudun uskontoon, uskonto antaa yleensä helppoja vastauksia vaikeille kysymyksille ilman että henkilö itse tarvii miettiä asiaa.
Tämä että kaikki on metallimusiikin vika voidaan verrata niihin tapauksiin missä syytetään tietokonepelejä siitä että nuoret menee kouluun ja ampuu 20 ihmistä, itse pelaan väkivaltaisia pelejä missä ammutaan ihmisiä mutta tiedän että se vain on peli enkä mene torille ampumaan ihmisiä vain siksi että pelailen väkivaltaisia pelejä.
Sama pätee metallimusiikkiin, vain siksi että jonkun bändin lyriikat kertovat siitä miten poltetaan kirkkoja ja tapetaan kristittyjä niin se ei tarkoita että menen polttamaan kirkkoja ja tappamaan kristittyjä.
Minun mielestä heikot yksilöt ovat iso vaara koska he saavat vaikutteita näistä asioista ja he voivat sitten tehdä vähän mitä sattuu, mutta kenen vika se sitten on, kyseisen henkilön koska hän on heikko yksilö, yhteiskunnan, metallimusiikin, kristinuskon?
Istukaa hetken ja miettikää, kuka tässä syyllinen onkaan..kaikki ei ole niin musta/valkoista kuin ehkä haluat että se olis.
tiedän tämän burzumin ja Varg Vikernes:ksen ja tiedän myös mihin sen homma pohjautuu veljen kans
luettiin sen artikkeleita sen sivuilta ja on sillä ihmeen näkemykset.
Jaa että kansalaisten pitäs ruveta veistelemään kattopaanuja. Höpöhöpö. Tässä on nyt oiva tilaisuus niille kolmelle tuhopolttajalle korjata moka ja alkaa väsäämään niitä paanuja urakalla. Ehkei heti seuraavalla kännikerralla tee mieli alkaa tuhopolttajaksi.
Vankilassa kovemmat kundit kyllä näyttää kaverille, mistä niitä paanuja veistetään, ei käy kateeksi.
Täytyy todeta sellanen asia, että kirkon polttaminen ei ole sen vakavampi asia kun asuinrakennuksen polttaminen. Tietysti kirkon polttaminen on moraalisesti väärin, mutta tästä on tehty aivan liian iso numero. Ihmiset se oli vain kirkko, miksi siitä tulee tälläinen haloo?
Kyllä se vaan on vakavampi asia. Se kirkko oli vahnha ja siellä on moni on pitänyt häänsä eli se oli monille ihmisille tärkeä!!!
kirkon polttaminen ei ole moraalisesti väärin vaan oikein...mutta sullahan on tuo sama orjamoraali eli kristinuskon moraali.
no ei saa kun korkeintaan kaks vuotta ja ens kertalaisena pääsee puolella. aivan sama onko velkaa miljoona vai kaks kyllä sossu elättää ja niiden toimeentulo on parempi kuin monella meistä. eihän tapostakaa saa kun pari vuotta kun on nuorena henkilönä tehnyt ja lieventävin asian haaroin.!!!!Velka vanhenee
Teksasissa Harris Countryssä olisi moisesta pantu hirteen, no ei ehkä nykyään. kyllä raaka totuus on että nää tyypit pitäis tuomita pakkotyöhön ja raskaaseen sellaiseen 16h/päivä kiviä louhimaan moukarilla ja kova ruoskaaja vartioimaan että sepeliä myös valmistuu.. Eihän tuos ny oo mitää järkiä että jannut pääsee lepokotiin jotain videopelejä pelaamaan.. Niillähän on siellä paremmat olot kuin monilla työihmisillä.