otin aikuisen kissan itselleni. minulla on ennenkin ollut kissoja, mutta aikaisemmat kissat ovat olleet pentuja. ongelmani on se, etten tunne kissaa omakseni. kissa on valtavan ihana luonteeltaan, puskee, kehrää ja tulee aina luo kutsuttaessa, on leikkisä, sisäsiisti ja muutenkin kiltti. silti jotenkin vierastan kissaa. olen harkinnut jo luopumista (kissa on koe-ajalla) ja ajattelin ottaa "tilalle" pennun. en vain saa tähän kissaan sellaista kontaktia kuin aikaisempiin olen saanut, enkä tunne kissaa "omakseni" vaikka kuinka yritän. tunnen olevani kamala ihminen: kissa on muutenkin kokenut kovia ja nyt kun sai kodin niin ei saakkaan jäädä! mitä pitäisi tehdä?
suuria
päätöksiä.
9605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on ollut sinulla vasta vähän aikaa, älä luovuta vielä. Puuhastele kissan kanssa asioita, joissa sen persoonallisuus tulee parhaiten esiin. Opeta sille temppuja, vie valjailla ulos, ota mukaasi mahdollisimman moneen paikkaan jolloin kissa turvautuu sinuun ja huomaat olevasi tärkeä. Kun kissa alkaa osoittaa kiintymystään sinua kohtaan, huomaat varmasti tykästyväsi siihen enemmän. Vieras kissa on aina vähän persoonaton, ainakin aluksi. :)
juu, kyllä nyt ainakin koe-ajan loppuun (koe-ajalla kissa on kolme viikkoa, ollut nyt kohta viikon) asti katsellaan miten asiat etenevät. mutta jos vielä silloinkin tuntuu tältä, onko parempi viedä kissa takaisin? tosiaan, yhdenkään aikaisemman kissan kanssa ei ole ollut tälläinen fiilis.
Aika tekee tehtävänsä jos niikseen on, vaikka sitä onkin kovin vähän. Kokemasi tunne on aivan luonnollinen, kuten kerroin ja saattaa häipyä, kunhan puuhastelet ahkerasti kissan kanssa. Jos päätät palauttaa kissan, olet ainakin kokenut jotain.
Tunnesiteen puute kissaan saattaa johtua siitä, että aikuinen kissa on tavallaan jo valmis (tai alitajunnan ajatuksissasi jonkun toisen kissa), etkä ole päässyt osallistumaan lemmikin kasvamiseen ja kehittymiseen nykyiseen kokoonsa. Ns. hoivavietin kautta tapahtuvan kiintymisen prosessi on jäänyt kokematta. Kokemasi tunne on aivan normaalia, koska vertaat tätä kissaa aiempiin kasvaviin pentuihin ja tunnet jääväsi aikuisen kissan kanssa vaille jostain tärkeästä kokemuksesta. Pennun tuntee omakseen heti samana päivänä, kun sen kotiinsa saa, mutta aikuisen kissan kanssa voi mennä puoli vuotta tai vuosikin ennen kun hän on se "oma rakas kissa" josta ei halua luopua.
Ainoa mitä voin neuvoa, on antaa aikaa kissalle ja itsellesi toipua tästä "pettymyksestä" ettei kissasi enää kasva kokoa. Päätöksesi joudut kuitenkin tekemään lopulta aivan yksin omien tunteidesi pohjalta.
...Heru myötätuntoa.
Aikuisen kanssa pääsee monissa asioissa helpommalla. On helpompaa kiintyä kissaan, joka ei kuseksi ympäriinsä, riehu, revi verhoja jne. Ja, kaikki kissat jostain syystä eivät koskaan alakaan sisäsiisteiksi. Aikuinen jo joko on, tai sitten ei. Myös luonteen näkee heti. Jos luonne on noin ihana, en ymmärrä... Mitä aloittaja sitten oikein haluaa? Kyllä eläintä hankkiessa pitäisi jo tietää mitä haluaa, eikä pallotella edestakaisin. Koeaika on sitä varten, jos jokin menmee vinoon; ei siksi, että ei mua nyt ehkä ihan huvitakaan. Miksi otti koko kissaa? Olisi ottanut sen pennun. Se olisi sitten viety jostain muusta syystä pois, eikö niin? Jos aloittajalla on ollut jo monta kissaa, ja vanhalta ei kuulostanut itsekään, minne ne entiset joutuivat? Kyllästyttiinkö niihin, kun kasvoivat isoiksi? Vai?
Jospa pysähdymme hetkiseksi miettimään mitä ihmiset todella pohjimmiltaan lemmikiltä haluavat, voimme päätyä jopa yllättäviin lopputuloksiin. Aina eivät mielikuvamme ja ratkaisumme ole eläimelle parhaaksi.
Kun puhut kissanpennusta, joka ei ole sisäsiisti tai tuhoaa ympäristöään, oletan kyseessä olevan liian nuorena (alle 12 viikkosena)luovutettu pentu. Tämä on valitettavasti vieläkin niin yleistä, että johtaa yleistykseen kaikkien kissanpentujen kohdalla. Luovutusikäinen pentu kun on aina sisäsiisti.
Toki aloittaja voisi olla vanhus, koska hänellä on ollut useita kissoja ja kissan elinikä on noin 25 vuotta. Ehkäpä hän nyt eläkepäivien iloksi on suunnitellut ottavansa aikuisen kissan, mutta ei tunne tätä samaan tapaan omakseen kuin aiempia nuoruudessaan omistamiaan kissoja.
Aikuisia kissoja ovat löytöeläintalot täynnänsä:
http://koti.mbnet.fi/piskis/luovu1.htm
Kaikille ei edes kotia löydy.
kiitos vastanneille! kirjoituksenne antoivat miettimisen aihetta. päätin pitää kissan. välillemme on kehittymässä vahva ystävyys-side :). kaipa se vaan oli alkuvierastusta, kun kerran tuli valmiina pakettina taloon kuten antero kertoi kirjoituksessaan. kissa on mitä ihanin persoona! kyllä kissa selvästi osaa osoittaa kiitollisuuden siitä että se on vihdoin päässyt omaan kotiin. tämä kissa jos mikä kuitenkin sen on ansainnut. toivottavasti meillä monia vuosia edessä. ties vaikka kaveriksi toisen hankkisin. hyvää kesää kaikille!
Olen todella iloinen että olet päättänyt pitää kissan. Luulen ettet tule katumaan, varsinkin jos kissa on niin ihana kuin sitä kuvailit.
Minulla itselläni oli sama tilanne kun otin ekan kissani, ja myös silloin kun otin toisen kissani. Vaikka molemmat olivat pentuja! Nuorempi kissa on todella kaunis rotukissa, ollut n.kuukauden meillä, alusta asti ollut todella (välillä liiankin) seurallinen ja nukkunut minun kainalossa, mutta silti tuntui vähän vieraalle.
Vasta nyt siitä on tullut minun ihan oma vauveli ja silmäterä, vaikka se on ollut meillä jo toista kuukautta. Hiljaa hyvä tulee, onneksi et luovuttanut. itse en nyt vaihtaisi noita maailman ihanimpia palleroit mihinkään!! (vaikka sillon joskus sitä salaa mietinkin)