Pennuista

Koiranpennun ruokinnasta eli minkä ikäiseksi asti koira tarvitsee 4 kertaa päivässä ruokaa, toisin sanoen minkä ikäisenä pennulle riittää 3 ateriaa päivässä?
4265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saa ´meidä 11viikkonen, on saanut jo ainakin kaksi viikkoa jotka ollut meillä.

Äänestä
  • saa meidän 3kk:n ikäinen pentumme päivittäin ruokaa. On saanut meille tulostaan, eli 8 viikkoisesta asti.
    KÄytännössä meillä olisi hankalaa toteuttaa pennun ruokailu asiallisesti neljästi päivässä, siksi päädyimme kolmeen kertaan.
    Eli omistajan päivärytmin mukaan mielestäni voi valita ruokailukertojen määrän. Ravintomäärä toki pitää olla vuorokauden aikana sama, syö sitten kolme tai neljä ateriaa.

    Äänestä

on saanut sittä asti ku tuli meille suunnillee 3kk 4 ruokaa 3kk-n.5kk 3ruokaa ja siitä etee päin 2ruokaa on nyt 7kk

Äänestä

Oma koira söi 4kk iästä asti 3 ateriaa, puol vuotiaana 2. koska koira on melko isokokoista rotua ja tarvii hyvän mahan, pitäydytään aikuisenakin kahdessa ateriassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


????????????? kirjoitti:

Koiranpennun ruokinnasta eli minkä ikäiseksi asti koira tarvitsee 4 kertaa päivässä ruokaa, toisin sanoen minkä ikäisenä pennulle riittää 3 ateriaa päivässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu