Nyt kun lasten huostaaoton purku on meneillään tiedän että tämä on myös sinulle vaikeaa aikaa.
Minäkin olen miettinyt, pyöritellyt vaihtoehtoja.
Monta asiaa täytyy ottaa huomioon, lasten elämän kannalta. Omankin.
Sinullakin on omia lapsia ja lapsenlapsia. Olet äiti, mummo, nainen.
Mietit varmaan usein heitä,lapsiasi, mietit kuinka heillä menee. Huolehdit. Mietit millainen äiti olet.
Päämääränä työskentelyssä oli perheen jälleenyhdistäminen kun palavereissa istuttiin ensimmäisiä kertoja. Sitten kun äiti on kuntoutunut. Lasten kasvun ja kehityksen turvaaminen tietenkin ensimmäinen. Turvallinen ja tasapainoinen arki.
Olet varmaan jo kiintynyt lapsiini. Luonnollista.
Lähinnä inhimillistä.
Ehkä mietit mahdollista muutosta, suret jo eroa.
Minäkin olen luopunut lapsistani fyysisesti, kun muuttivat sinun hoiviisi. Luopuminen oli tuskallista. Luottamus sinuun vei aikansa.
Tieto siitä että juuri sinä huolehdit lapsieni tarpeista antoi minulle kuitenkin lopulta mahdollisuuden keskittyä hoitamaan itseäni ja elämässäni vallinneita ongelmiani. Siihen on mennyt viisi vuotta. Henkisesti en ole luopunut koskaan vaan he kulkevat sydämmessäni. Toive tuntea itseni ehjäksi äidiksi, naiseksi, tyttäreksi. Tai ainakin sinnepäin. On toteutunut. SE tuntuu todella hyvälle. Ehkä se on vasta rakentunut näinä vuosina.
Lapset ovat saaneet tuntea ja nähdä että vaikka elämässä on vaikeuksia ja ongelmia silti niistä voi selvitä. Minäkin selvisin.
On rakkautta ja ihmisiä jotka välittävät ja huolehtivat niinkuin sinäkin olet tehnyt. Kun minä en siihen kyennyt.
Meillä ei ole ollut riitaa sinulla ja minulla joka kertonee siitä että molemmat jollakin tasolla kunnioitamme sitä että jokaisella on oma tapansa elää. Vahvuudet ja heikkoudet. Kaikilla. Riidat olisivat vahingoittaneet muitakin kuin vain meitä. Mielipiteitä voi kyllä vaihtaa. Riitelemättä.
Ensimmäisessä yhteisessä palaverissa sanoit rakastavasi lapsiani kuin omiasi.
Minä hermostuin ja huomautin että ne eivät ole sinun lapsiasi, vaan minun.
Nyt jälkeenpäin naurattaa mutta silloin se oli kipeä asia. Että joku rakastaisi lapsiani kuin omiaan. Yhtä paljon kuin minä. Jopa enemmän. Rakkaus ei riitä, se on vastuuta ja tekoja. Pelkkä sana ei täytä lapsen tarpeita.
Nyt ymmärrän että lapset eivät ole minunkaan omaisuuttani olen heidän äitinsä.
Olen iloinen että on ihmisiä jotka rakastavat heitä, sitä ei voi saada koskaan liikaa.
Minunkin lapsillani on mummot jotka kaipaavat lapsenlapsiaan ja tahtoisivat seurata heidän kehitystään.
Äiti ja Sisrukset jotka kaipaavat heitä arkeensa mukaan elämään. Lähelle. Kotiin. Serkut, kaverit jotka ovat kullanarvoisia tukipilareita matkalla nuoruuteen, aikuisuuteen.
Koko suku, jotka kaikki ikävöivät heitä omalla omituisella tavallaan takaisin, lähemmäksi.
Lapsilla on oikeus. Mahdollisuus.
Miten tässä käy, toivottavasti heistä tulee tasapainoisia onnellisia ihmisiä jotka tietävät olevansa tärkeitä ja rakkaita.
Sinä teet arvokasta työtä ja kauniisti voin vain sinua kiittää. Toivottavasti ystävyytemme voi jatkua vielä kauan oli tilanne miten päin tahaansa. Kiitos!
Minäkin olen miettinyt, pyöritellyt vaihtoehtoja.
Monta asiaa täytyy ottaa huomioon, lasten elämän kannalta. Omankin.
Sinullakin on omia lapsia ja lapsenlapsia. Olet äiti, mummo, nainen.
Mietit varmaan usein heitä,lapsiasi, mietit kuinka heillä menee. Huolehdit. Mietit millainen äiti olet.
Päämääränä työskentelyssä oli perheen jälleenyhdistäminen kun palavereissa istuttiin ensimmäisiä kertoja. Sitten kun äiti on kuntoutunut. Lasten kasvun ja kehityksen turvaaminen tietenkin ensimmäinen. Turvallinen ja tasapainoinen arki.
Olet varmaan jo kiintynyt lapsiini. Luonnollista.
Lähinnä inhimillistä.
Ehkä mietit mahdollista muutosta, suret jo eroa.
Minäkin olen luopunut lapsistani fyysisesti, kun muuttivat sinun hoiviisi. Luopuminen oli tuskallista. Luottamus sinuun vei aikansa.
Tieto siitä että juuri sinä huolehdit lapsieni tarpeista antoi minulle kuitenkin lopulta mahdollisuuden keskittyä hoitamaan itseäni ja elämässäni vallinneita ongelmiani. Siihen on mennyt viisi vuotta. Henkisesti en ole luopunut koskaan vaan he kulkevat sydämmessäni. Toive tuntea itseni ehjäksi äidiksi, naiseksi, tyttäreksi. Tai ainakin sinnepäin. On toteutunut. SE tuntuu todella hyvälle. Ehkä se on vasta rakentunut näinä vuosina.
Lapset ovat saaneet tuntea ja nähdä että vaikka elämässä on vaikeuksia ja ongelmia silti niistä voi selvitä. Minäkin selvisin.
On rakkautta ja ihmisiä jotka välittävät ja huolehtivat niinkuin sinäkin olet tehnyt. Kun minä en siihen kyennyt.
Meillä ei ole ollut riitaa sinulla ja minulla joka kertonee siitä että molemmat jollakin tasolla kunnioitamme sitä että jokaisella on oma tapansa elää. Vahvuudet ja heikkoudet. Kaikilla. Riidat olisivat vahingoittaneet muitakin kuin vain meitä. Mielipiteitä voi kyllä vaihtaa. Riitelemättä.
Ensimmäisessä yhteisessä palaverissa sanoit rakastavasi lapsiani kuin omiasi.
Minä hermostuin ja huomautin että ne eivät ole sinun lapsiasi, vaan minun.
Nyt jälkeenpäin naurattaa mutta silloin se oli kipeä asia. Että joku rakastaisi lapsiani kuin omiaan. Yhtä paljon kuin minä. Jopa enemmän. Rakkaus ei riitä, se on vastuuta ja tekoja. Pelkkä sana ei täytä lapsen tarpeita.
Nyt ymmärrän että lapset eivät ole minunkaan omaisuuttani olen heidän äitinsä.
Olen iloinen että on ihmisiä jotka rakastavat heitä, sitä ei voi saada koskaan liikaa.
Minunkin lapsillani on mummot jotka kaipaavat lapsenlapsiaan ja tahtoisivat seurata heidän kehitystään.
Äiti ja Sisrukset jotka kaipaavat heitä arkeensa mukaan elämään. Lähelle. Kotiin. Serkut, kaverit jotka ovat kullanarvoisia tukipilareita matkalla nuoruuteen, aikuisuuteen.
Koko suku, jotka kaikki ikävöivät heitä omalla omituisella tavallaan takaisin, lähemmäksi.
Lapsilla on oikeus. Mahdollisuus.
Miten tässä käy, toivottavasti heistä tulee tasapainoisia onnellisia ihmisiä jotka tietävät olevansa tärkeitä ja rakkaita.
Sinä teet arvokasta työtä ja kauniisti voin vain sinua kiittää. Toivottavasti ystävyytemme voi jatkua vielä kauan oli tilanne miten päin tahaansa. Kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos mieleenpainuvasta kirjeestäsi.
En ole sen oikea kohde, mutta voisin olla.
Tässä tarinassa on mahdollisuus biologisen perheen kannalta onnelliseen loppuun. Oikeus päättää, toivottavasti he osaavat tehdä kaikki osatekijät huomioiden lasten kannalta viisaan ja oikean ratkaisun. Puoluettomasti.
Minun lasteni biologinen äiti ei vielä ole saanut elämäänsä järjestykseen. Näyttää vahvasti siltä, että aika ja vuodet kuluvat ja lapset ovat meidän hoivissamme ehkä jopa aikuiseksi asti. Vielä silloinkin heillä on hyvät mahdollisuudet ottaa kiinni mennyttä aikaa ja tutustua paremmin biologisen sukunsa ihmisiin. Ja pitää myös edelleen yhteyttä rakkaiksi muodostuneisiin sijaisvanhempiin ja sisaruksiin, sukuun. Kuten sanoit, rakkautta ei voi saada liikaa. Eikä antaa.
Olen kaivannut tällaista kirjettä tänne palstalle.
Tämäkö minut, yleensä erittäin hyväunisen ihmisen herätti keskellä yötä nettiin? En käsitä tätä bio- ja sijaisvanhempien riitelyä lapsista. Aivan kuten pahimmillaan avioeroissa. Toivottavasti se ei näy kodeissa näin hyvin lapsille, joiden parasta ja eheytymistä tässä kaikki toivomme, eikös niin?
Annetaan lasten rakastaa biovanhempiaan ja myös kiintyä sijaisvanhempiinsa. Annetaan suhteiden säilyä puolin ja toisin, päättipä oikeus mitä tahansa. Lapset eivät tarvitse enää yhtään hylkäämistä, joten pidetään huolta siitä, että itse emme sitä ole aiheuttamassa. Säilytetään sijaisperhe tukiperheenä lapsille huostaanoton purkamisenkin jälkeen. Suhteet säilyvät, rakkautta ei voinut saada tai antaa liikaa. Turvaverkko pysyy ja on tarpeen.
Kyllä me aikuiset, niin bio- kuin sijaisvanhemmatkin osataan olla kuin "uhmaikäiset kakarat". Yritetään kuitenkin kasvaa sen mustasukkaisuuden yli jokainen, lasten vuoksi. Myös minulla on kasvun paikka, ehkä jo huomenna.
Minä pystyn siihen, kuten sinäkin olet pystynyt.
Toivotan sinulle ja lapsillesi hyvää jatkoa.
Jos lapsilla on kaksi välittävää perhettä ja sukua, joilta saa rakkautta ja hyväksyntää, heillä on varmasti myös tuplamahdollisuudet onnistua omassa elämässään.
Sinun synnyttämäsi lapset ovat minulle rakkaita ja olen sitoutunut heitä tukemaan loppuikäni, kuten sinäkin.
Pyydän, auttakaamme yhdessä, sinä ja minä, lapsiamme onnistumaan elämässään!
Kirjeesi oli hyvä. Minulla ei ole vielä edessä sijoituksen purkua, antaa ajan nyt kulua.
Noista tunteista: myös minulla mieli kuohahti kun ajattelinkin, että joku rakastaisi minun lastani kuin minä. Nyt tuppaa minuakin naurattamaan. Mutta sijoituksen alussa oli itsellä niin hätä, että lapsi katoaa kokonaan elämästäni. Minunkin teki mieli huutaa, että lapsi on MINUN VAIN MINUN, ei häntä kukaan saa omia.
Mutta sehän on taivaan tosi, että lapset ovat meillä tavallaan lainassa. Hyvää jatkoa sinulle.
Mä olen ainakin hyvin pettynyt siinä mielessä lapseni sijaisperheeseen kun yhteisistä sopimuksista ei pidetä kiinni ja toinen se mistä sain kuulla olin se että jos tämä sijoitus alkaa nyt pikkuhiljaa loppua niin tämä toinen perhe lyö hanskat tiskiin siinä mielessä ettei yhteyksiä juurikaan pidettäisi.
Mielestäni tämäkin on aika huono vaihto-ehto lapseni kannalta kun se on kuitenkin kiintynyt perheeseen.
Meillä oli lapsi sijoitettuna. Hän tuli meille hieman alle 3vuotiaana ja palasi kotiinsa lähes 6vuotiaana. Lapsen tullessa meille, sanottiin sijoituksen olevan toden´näköisesti lapsen täysikäiseksi asti. Lapsen vanhemmat saivat asiat kuntoon ja lapsi pääsi takaisin jo aikaisemmin. Kotiuttamista tehtiin lähes vuosi ja sinä aikana tein jo surutyötä. Lapsi palasi kotiin ja nytkin soitin hänelle, kysyin millainen todistus tuli koulusta. Lapsi myös soittelee ja vanhemmatkin kyselevät vinkkejä kasvatukseen. Odotamme taas milloin lapsi tulee vierailulle. Vierailut ovat kaikelle osapuolille hyvin odotettuja.
Nyt jälkeenpäin vanhemmat ovat myöntäneet, miten pahalta tuntui kun lapsi kutsui meitä äidiksi ja isäksi. Kuitenkin he ovat nyt sitä mieltä, että juuri tuo kiintymissuhde on ollut lapsen kannalta hyvä. Hänellä on edelleenkin kaksi perhettä, jotka rakastavat häntä.
Huostaanoton purku on sijaisperheelle raskasta, mutta huostaanottokin on lapselle raskas.
Silloin on onnistuttu työssämme, kun lapsi voi palata biovanhempienluo ja yhteistyö jatkuu lapsen ja perheen kanssa.
Ne soskut aina luulee olevansa oikeassa.Meillekkin vastattiin kun epäiltiin oudon ihmisen kykyä hoitaa lastamme,et on ne ihmiset olleet tyytyväisiä.