Meillä oli kiinnostusta vaihtoehtoisiin kasvatusmuotoihin ja uskoimme vihreiden puoluetovereidemme puheisiin, että steinerkoulu on se ainoa ja oikea paikka tuolle jälkikasvulle.
Olemme olleet Vihreän liiton maksavia jäseniä kohta kymmenen vuotta avokkini kanssa ja osallistuneet omasta mielestämme aktiivisesti kaikkiin pyrkimyksiin yhteiskunnan muuttamiseksi inhimillisempään suuntaan,
Nyt olemme havainneet, että tämä suomalainen yhteiskunta muistuttaa pelottavassa määrin 1920-luvun Saksan tilannetta ja sen henkisen valtaeliitin teosofisesta suuruudenhulluudesta.
Siitä sai siivet, niistä samoista myyttisistä tarinoista, joita steinerkoulussakin kerrotaan "satutotena", paitsi Hitlerin hännystelijöinä elänyt, steinerismiin sitoutunut, ekologinen vihreä natsimyönteinen joukkio, myös tämä nykyinen , yliopistollisella dosentuurillakin vihitty änkyrä-ekologia, Kun steinerilaiset korostavat sitä, että steinerkoulussa opetetaan luonnontuntemusta, he opettavat myös, että anarkialla olisi käyttöä.
Laajemminkin ajateltuna steinerpedagogiikan ja anarkian, yhteiskunnallisen kaaoksen, synergiaa olisi syytä pohtia. Tässä olisi hyvin tarpeellinen tutkimusaihé jollekin ennakkoluulottomalle ja sitoutumattomalle akateemiselle tutkijalle.
KUMMALLISTA
5
478
Vastaukset
- Kimpeläinen
Niin se elämä riepottelee ihmistä. Uskoitte vaihtoehtoisiin kasvatusmuotoihin ja inhimillisempään yhteiskuntaan. Nyt silmänne ovat auenneet ja olette huomanneet, että perskutarallaa ne myytit, ne myytit vievät anarkiaan, yhteiskunnalliseen kaaokseen. Siinä, ihmiskunnan myyteissä on kaiken pahan alku ja juuri! Et nyt suorastaan kirjoittanut, että myytit pitäisi lailla kieltää, mutta se ehkä kävi mielessäsi. Saksalaisilla oli myyttinsä ja he alkoivat rakentaa moottoriteitäkin. Kyllä niidenkin olemassaolon oikeutus ja yhteys steinerpedagogiikkaan pitäisi ennakkoluulottomasti selvittää, muuten joudutaan anarkiaan?
Yhteisötutkijana näet asioita enemmän kuin muut. Saksalaisessa yhteiskunnassa oli 1920-luvulla hyper-inflaatio, joka vei ihmisten varat. Suomessa inflaatio nyt lienee prosentin paikkeilla, mutta ounastelet yhteiskuntamme muistuttavan jo nyt pelottavassa määrin 20-luvun saksalaista? Saksassa 1920-luvulla Hitler yritti vallankumousta, mutta epäonnistui silloin. Olisiko nyt jo aika ottaa vakuutus vallankumouksen varalle? Naiset pukeutuivat 20-luvulla väljiin, pitkiin hameisiin, joiden vyötärö oli laskettu lantioille ja sitä verhottiin vielä lantioliinalla. Odotettavissa on kai, että napapaita ja piukat lantiohousut vaihtuvat 20-luvun mukaisiksi, ja rokkarit alkavat tanssia charlestonia? Vihdoinkin aletaan vaatia, että naisten ainoina tehtävinä on synnyttää lapsia, hoitaa ja kasvattaa heidät fasistisessa hengessä? Viher-änkyrä-ekologit ovat mokomat jo alkaneet vaatia etteivät laivat enää saisi laskea viemärivesiä Itämereen. Ovat vielä nostaneet luomutuotannon tavoiteosuutta. Enää puuttuu, että alkaisivat puuttua pahimpaan Itämeren uhkaan – keinolannoitteiden käyttöön. Kummallisia nuo myyttien vaikutukset. Kyllä sinun pitäisi opastaa.
Olisiko varuskuntien lakkauttaminen nyky-Suomessa saanut mallia 20-luvun Saksasta? Saksassa paloi valtiopäivätalo. Meilläkin on jo liekkejä alkanut näkyä. Kyllä näiden pyroteknikkojen koulutaustaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota? Todella kummallisia nuo ajan merkit.- Yhteisötutkija
Suomen antroposofisen liiton sivuilla on hyviä linkkejä.
Osaan saksaa ja voisin lukea saksankielisiä Rudolf Steinerin tekstejä vaikka vainajille, niin kuin antroposofiassa on tapana, mutta en ole vielä niin pitkällä meditatiivisella tiedontiellänne.
Niin, noista Suomen antroliiton antamista linkeistä herätti hereisyyteni tämä, joka kuvaa modernia, tämän päivän antroposofien maailmankuvaa ja elämäntapoja erittäin monipuolisesti. Ja esittelee ne tarut, joita steinerkasvatuksessa pidetään tosina.
http://www.egoisten.de/
Harmillista on, että näiden sivujen antia ei ole suomeksi, mutta saksankielentaidottomille suosittelen vaikka netin babelfishin käännöskonetta. Kannattaa tutustua:-) - Kimpeläinen
Yhteisötutkija kirjoitti:
Suomen antroposofisen liiton sivuilla on hyviä linkkejä.
Osaan saksaa ja voisin lukea saksankielisiä Rudolf Steinerin tekstejä vaikka vainajille, niin kuin antroposofiassa on tapana, mutta en ole vielä niin pitkällä meditatiivisella tiedontiellänne.
Niin, noista Suomen antroliiton antamista linkeistä herätti hereisyyteni tämä, joka kuvaa modernia, tämän päivän antroposofien maailmankuvaa ja elämäntapoja erittäin monipuolisesti. Ja esittelee ne tarut, joita steinerkasvatuksessa pidetään tosina.
http://www.egoisten.de/
Harmillista on, että näiden sivujen antia ei ole suomeksi, mutta saksankielentaidottomille suosittelen vaikka netin babelfishin käännöskonetta. Kannattaa tutustua:-)Hyvä kun otit tuon vainajille lukemisen esiin. Se on tärkeä seikka, jota liian vähän tehdään ja jota ei kukaan tee omaksi hyväkseen, vaan ainoastaan pyyteettömästi vainajaa auttaakseen. Se kannattaa tehdä, vaikka ei asiaan uskoisikaan. Siihen ei tarvita kuin vilpitöntä halua auttaa vainajaa. Uskomaton voi selittää itselleen, ettei siinä itse menetä mitään, mutta voi olla mahdollisuus auttaa lähimmäistään. Lukemista ei kylläkään tehdä Rudolf Steinerin tekstien mukaan, eikä saksaksi jos kyseessä ei ole saksalainen. Ajattele ensin myötämielisesti ja intensiivisesti läheistä vainajaa ja lue sitten hänelle kohdistaen Johanneksen Evankeliumin luvut 14 – 17. Voi lukea enemmänkin, mutta tässä minimi. Parhaiten lukeminen auttaa jos sen tekee kolmen päivän kuluessa läheisen kuolemasta. Miksi näin, se selviää Steinerin teksteistä ja monen maan kulttuurin perinteitä tarkastelemalla.
Mitä tulee taruihin ja myytteihin, niin suosittelen pyrkimystä niiden ymmärtämiseen nyky-ymmärryksellä. Se on mahdollista. Ne ovat ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Niiden hylkääminen turhina ei oikein tee oikeutta esi-isiemme maailmankuvalle ei heidän elämälle eikä myöskään itsellemme. - Räps, räps...
Kimpeläinen kirjoitti:
Hyvä kun otit tuon vainajille lukemisen esiin. Se on tärkeä seikka, jota liian vähän tehdään ja jota ei kukaan tee omaksi hyväkseen, vaan ainoastaan pyyteettömästi vainajaa auttaakseen. Se kannattaa tehdä, vaikka ei asiaan uskoisikaan. Siihen ei tarvita kuin vilpitöntä halua auttaa vainajaa. Uskomaton voi selittää itselleen, ettei siinä itse menetä mitään, mutta voi olla mahdollisuus auttaa lähimmäistään. Lukemista ei kylläkään tehdä Rudolf Steinerin tekstien mukaan, eikä saksaksi jos kyseessä ei ole saksalainen. Ajattele ensin myötämielisesti ja intensiivisesti läheistä vainajaa ja lue sitten hänelle kohdistaen Johanneksen Evankeliumin luvut 14 – 17. Voi lukea enemmänkin, mutta tässä minimi. Parhaiten lukeminen auttaa jos sen tekee kolmen päivän kuluessa läheisen kuolemasta. Miksi näin, se selviää Steinerin teksteistä ja monen maan kulttuurin perinteitä tarkastelemalla.
Mitä tulee taruihin ja myytteihin, niin suosittelen pyrkimystä niiden ymmärtämiseen nyky-ymmärryksellä. Se on mahdollista. Ne ovat ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Niiden hylkääminen turhina ei oikein tee oikeutta esi-isiemme maailmankuvalle ei heidän elämälle eikä myöskään itsellemme....silmäni aukeavat!
Kuinka onnellinen olenkaan, että poikani ei sittenkään mennyt Steiner-kouluun, vaikka olin jo hänet sinne ilmoittanut.
Olen kiinnostunut vasta nyt tästä kotikutoisesta ajatussuunnasta. Tai siis lukenut kiinnostuksella!
Steinerin ajoista on jo 100 vuotta, mutta aina vain uskotaan hänen ajatusmaailmaansa ja omituiseen uskoonsa, jonka hän laati kristillisestä uskosta ja ymppäsi sen johonkin pakanalliseen riittiin.
Hänellähän on kaksi Jeesustakin, ja enkeli Mikael muistaakseni on se tärkeä olento uskonnossaan.
Nyt sitten luetaan vainajille.
Mormooni kastavat vainajia omaan uskoonsa edes kysymättä vielä eläviltä, oliko vainas uskovainen vai ei.
Tämä lukeminen liippaa läheltä. - turhaan...
Räps, räps... kirjoitti:
...silmäni aukeavat!
Kuinka onnellinen olenkaan, että poikani ei sittenkään mennyt Steiner-kouluun, vaikka olin jo hänet sinne ilmoittanut.
Olen kiinnostunut vasta nyt tästä kotikutoisesta ajatussuunnasta. Tai siis lukenut kiinnostuksella!
Steinerin ajoista on jo 100 vuotta, mutta aina vain uskotaan hänen ajatusmaailmaansa ja omituiseen uskoonsa, jonka hän laati kristillisestä uskosta ja ymppäsi sen johonkin pakanalliseen riittiin.
Hänellähän on kaksi Jeesustakin, ja enkeli Mikael muistaakseni on se tärkeä olento uskonnossaan.
Nyt sitten luetaan vainajille.
Mormooni kastavat vainajia omaan uskoonsa edes kysymättä vielä eläviltä, oliko vainas uskovainen vai ei.
Tämä lukeminen liippaa läheltä.lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä..jne..
Vai olikos tuo Herran jalkineista puhuminen jotenkin hirmuisen tärkeää tässä yhteydessä?
Sinulla taitaa olla yliluonnollisia kykyjäkin, kun olet Hänen kenkänsäkin nähnyt.
Ja mitä muuhun tekstiisi tulee, niin sehän vaatiikin suurta taitoa muokata sadan vuoden takaiset metodit nykyaikaan. Valita sieltä ne nykyaikaan sopivat opit, se vaatii kykyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768