Ujous iskee

Minulla on suhde itseäni vanhmepaan naiseen. Olemme tavanneet pari kertaa ns. treffien merkeissä, mutta esim. töissä ja muualla hieman enemmän.

Meillä on hauskaa puhutaan kaikenlaista, nauretaan yms. Olen selvästi huomannut, että molemmat haluaisimme vähän läheisempääkin toimintaa.

En vain uskalla mennä eteenpäin, jos loukkaankin hänen tunteitaan.

Voisiko joku auttaa, miten on helpointa edetä esim. suuteluasteelle tai halauksiin. Pitäisikö suoraan kysyä, vai tarttua kiinni, vai mitä???

Kertokaa, miten teillä on suhteissanne ensimmäiset hellyydenosoitukset tapahtuneet.
13877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

kaikki menee pileen. Fysiologia, anatomia, psykologia ja evoluutioteoriat ovat tarpeellista luettavaa.

Äänestä
  • Täytyy vissiin sitten lähteä lainaamaan kirjoja tai suorittaa joku tutkinto. No, ehkä en kuitenkaan.

    Kertokaa nyt joku kommentteja, miten ensimmäiset hellyydenosoitukset suhteissanne ovat useimmiten tapahtuneet?

    Siis, kyllähän tiedän, että tilanne, tunteet, eleet jne. vaikuttavat paljonkin. Ei siis varmastikaan ole olemassa mitään sääntöä, mutta olisi ihan hauska kuulla toisten tapauksista.

    Äänestä

Johdattele keskustelu kautta rantain johonkin suht intiimiin aiheeseen... josta puhutaan matalalla äänellä, syvään silmiin katsellen.... siitä sitten ikäänkuin huomaamatta hivuttaudut kosketusetäisyydelle.

>;D Toimii.

Jos nainen ei ole kiinnostunut, se tulee selväksi viimeistään tässä vaiheessa.

Äänestä

Yritin samaa kysellä, mutta ukot ja akat vaan pilkkaa. No, jos niille ei nuori orhi vanhoille rouville kelpaa, niin olkoon sitten.

Äänestä
  • ...Siitä että nuoret on niin malttamattomia, miinuksena liian nopea laukea...!!!

    Äänestä

  • Siehän sälli olet..Vai nuori orhi. Vastahan sä kerroit olevasi epätoivoinen nuori jannu..Missäs välissä se orheksi muuttui?

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    Siehän sälli olet..Vai nuori orhi. Vastahan sä kerroit olevasi epätoivoinen nuori jannu..Missäs välissä se orheksi muuttui?

    Kyllähän niiltä oman ikäisiltä saa (tosin et sinä enää ikinä elämässäsi nuorelta naiselta). Vanhempien naisten suhteen olin epätoivoinen. Turhaan kyllä, mitäköhän heissäkin näin. Tyydyn nuoriin naisiin, pidä sinä paappa nämä vanhat (muista ottaa viakrat, äläkä juo liikaa).

    Äänestä

  • nuori jannu kirjoitti:

    "Mä meen nyt, mutta kyllä mä vielä palaan..."
    Et tainnut ymmärtää missään vaiheessa, mitä teit väärin??? Mä yritin kertoa sulle pikkuisen realiteettia ja teikäläinen käy heti vonkaan Misukalta...Se oli surkea esitys se.
    Viagraa en tarvitse ja alkoa en paljon käytä. Viiniä joskus aterialla.
    Käyhän ettii livestä itsellesi seuraa.

    ...siltä muijalta. Tehän sopisitte hyvin yhteen. Kaks kärttystä, vanhaa ihmistä. Jotenkin vaikutat aika katkeroituneelta ihmiseltä. Onko takana avioeroja, alkoholia jne. , kuten ikäisilläsi miehillä usein?

    Äänestä

  • nuori jannu kirjoitti:

    ...siltä muijalta. Tehän sopisitte hyvin yhteen. Kaks kärttystä, vanhaa ihmistä. Jotenkin vaikutat aika katkeroituneelta ihmiseltä. Onko takana avioeroja, alkoholia jne. , kuten ikäisilläsi miehillä usein?

    Mitäs sä tosta alkosta jankutat..Onko se tärkeä osa elämääsi?
    Toistakymmentä vuotta saman vaimon kanssa, joten siinäkin riittää harjoittelusarkaa teille nuoremmille, kun ette sitäkään osaa enää kunnolla tehdä. Koko ajan ootten aviosiippaa vaihtamassa..Tai siis sinä et ole, kun sulla ei ole ketään. Mutta yleisesti.

    Sulla mitään vaimoa ole. Jaksa paapan kanssa enää kinata, kun oot niin ylivertainen. Miten jaksat lasten kanssa täällä jankuttaa, noin tärkeä mies.

    Äänestä

  • nuori jannu kirjoitti:

    Sulla mitään vaimoa ole. Jaksa paapan kanssa enää kinata, kun oot niin ylivertainen. Miten jaksat lasten kanssa täällä jankuttaa, noin tärkeä mies.

    niin pistelin sulle pyörittäen lisää vauhtia keinuusi. Varo ettei tule matkapahoinvointia.

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    niin pistelin sulle pyörittäen lisää vauhtia keinuusi. Varo ettei tule matkapahoinvointia.

    Kovat sulla on luulot itsestäsi. Sua ei ota edes 19 v nuorimies tosissaan, mites sitten ikäisesi? Toivon etten ainakaan sinun kaltaiseksesi kasva. No tuskin sulla mitään korkeampaa sivistystä plakkarissasi onkaan. Nyt varmaan tämän palstan naiset ihailee sua kovasti. Jermu osaa kinata oikein juupas-eipäs.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

younger kirjoitti:

Minulla on suhde itseäni vanhmepaan naiseen. Olemme tavanneet pari kertaa ns. treffien merkeissä, mutta esim. töissä ja muualla hieman enemmän.

Meillä on hauskaa puhutaan kaikenlaista, nauretaan yms. Olen selvästi huomannut, että molemmat haluaisimme vähän läheisempääkin toimintaa.

En vain uskalla mennä eteenpäin, jos loukkaankin hänen tunteitaan.

Voisiko joku auttaa, miten on helpointa edetä esim. suuteluasteelle tai halauksiin. Pitäisikö suoraan kysyä, vai tarttua kiinni, vai mitä???

Kertokaa, miten teillä on suhteissanne ensimmäiset hellyydenosoitukset tapahtuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu