Meillä on uros collie joka on 5kk.säkä on noin 50cm.paino on reilut 20kg.Kysynkin että minkä ikäisenä collie lopettaa kasvunsa kun en enää muista vaikka collikoita on ollutkin?
Collien kasvu
Tuija
43135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokainen koira kasvaa ja kehittyy yksilönä. Uroskoirilla voi mennä pitempään kehityksessä kuin nartuilla. Itselläni on nyt 6-vuotias pk.collie uros joka kehittyi hitaasti. Minun urokseni oli kehittynyt noin 4-vuotiaaksi(tehnyt kunnon massan ja tullut sopusuhtaiseksi). Yleensä on parempi että koira kehittyy hitaammin kuin nopeasti koska silloin ei tule nopeasta kasvusta aiheutuvia kasvuhäiriöitä ja kehitys ei jää kesken. Monet urokset ovat toki kehittyneet kahteen ikävuoteen mennessä mutta kehitys voi kestää pitempäänkin. Nuoresta koirasta ei pysty sanomaan milloin mikäkin koira on valmis ja kehitys ja kasvu on tapahtunut (yleensä kahteen vuoteen mennessä, voi mennä pitempäänkin). Odottele ja seuraa ihan rauhassa koirasi kehitystä ja sen loppumista. Sanontakin sanoo: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Minulla taitaa juuri olla tällainen hitaasti kehittyvä yksilö.. Korkeutta on lähemmäs 60cm, mutta paino on siinä 20kg rajalla.. Eli koira on luuta ja nahkaa lukuunottamatta muutamaa lihaksenpoikasta, ja näyttää vinttikoiralta.. Ikää on vuosi ja 7kk. Tämän elukan isä oli valmis vasta kuusivuotiaana, ja saimmekin kasvattajalta kommenttia että "näyttelyihin ette mene ennenkuin tuo on neljän" xD
vaan :) Näinhän se on että, kasvu on yksilöllistä. Sanotaan että, noin vuoden vanhana collie lopettaa suurinpiirtein kasvunsa. Mutta sen jälkeen se kyllä vielä kehittyy paljon. vahvistuu, massoittuu ym. Siihen toisilla yksilöillä kuluu muutamia vuosia. Monet urokset tosiaan näyttävät uroksilta vasta neljän ikävuoden jälkeen.
Nartut ovat nopeammin niin sanotusti valmiita :)
Kiitos vastauksista.Minä kun luulin jo että toi meidän poika on joku "hormooniheikki"kun on aika nopeasti kasvanut:)