Tähän suudelmien päälle on kiva pirtti taas perustaa.
Onhan pirttimme tunnettu pusujen jaosta, niitä saadaan ja annetaan, virtuaalisesti valitettavasti.
Muutto onnistui hyvin, käänsin vain puhtaan sivun ja hupsis siinä taas oltiin.
Hätä keinot keksii, kun ei tarjolla ole apua, on toimittava itse.
Onhan tämä jo niin tuttua hommaa 46 kerta, joten on keinot keksitty työn helpottamiseksi.
Laitankin nyt nuo kutomani ripsiliinat noihin pöytiin, tulivat niin kauniita, vihreä,valkoiset, kapeat siniset pilkistävät, kullan hohtoisten pisteiden välistä.
Torilla juoksin ja miniruusuja suuret kimput, kauniin vaaleanpunaiset.
Omenapuun oksan raaskin tuohon lattiamaljakkoon taittaa, on koristeomenapuusta, kukinta lopuillaan.
Grilli putsattu odottaa grillaajia ja kuohuviini jäissä odottaa taas kerran kippistämään.
Skoolataan kesälle ja uudelle pirtille, tulkaa mukaan ysävät, kirjoitelkaa kesän tapahtumia, on hauska lukea, mitä ja miten kesää vietetään rakkaassa kotimaassa ja kauempanakin.
Istahdan hetkeksi terassille nauttimaan uudesta pirtin rauhasta.
Kahvipirtti
199
7352
Vastaukset
- Uusisuvi
Kuinka ihmeessä raaskit laittaa noin kauniit liinat meidän kävijöiden tuhrattavaksi?
Sievää on niin kuin kaikissa edellisissäkin.
Et suinkaan muuttanut yksin, olinhan minä mukana. Olen vaan niin pieni, että minua ei aina huomaa, mutta kälätyksein kuuluu sitäkin kovemmin.
Nyt on muuttokahvien aika. Miltäs näyttää, sataakos siellä? Terassille voidaan mennä kahville vaikka sataiskin.
Toin tullessani pussillisen omatekoisa hunajakarkkeja. Eihän se vanhan suukaan tuohesta ole.
Kyllä passaa muidenkin tänne kipittää. Tienviitat laitoin oppaaksi näin alkuun.- Yobana
Minä lähetän täältä aurinkoa ja puhallan lämmintä . 22.1 varjossa Terveisiä kaikille vieraille.
Yobana kirjoitti:
Minä lähetän täältä aurinkoa ja puhallan lämmintä . 22.1 varjossa Terveisiä kaikille vieraille.
Olen mennyt kuin aropupu,sinne sun tänne.
Kiitos Yobana!!Täällä ei meinaa lämmetä millään,
vaikka minulla kuuma onkin;)
Ja onnea taas uudelle pirtille.
Täällä on taas vaikka mitä herkkuja ja minun kun
pitäisi paastota,meinasin vaa`an särkeä aamulla
se kun VALEHTELEE;)))
Kahvit kuitenkin juon;)
näkyillään...Yobana kirjoitti:
Minä lähetän täältä aurinkoa ja puhallan lämmintä . 22.1 varjossa Terveisiä kaikille vieraille.
sinulle,puhaltele vaan lämmintä tänne, meillähän on jo kesä ja lämmintä saisi tulla lisää.
Unohdin kiitellä ruisleivän tuojaa tuolla vanhassa pirtissä, muistui äidin tekemä leipä mieleen ja vesi herahti suuhun.
On ne nuo nautinnot aina mielessä.
Kiitos myös Uusisuville niistä omatekoisista nameista, minä kohta kaikki syönyt, kun olen niin perso karkeille.
Nyt iloinen perhetapahtuma, sääksiemon alla on ainakin kaksi nokkaa näkyvissä, kun "pyllistelee" sellaisia valkoisia höyhenmyttyjä, tarkkailkaa vähän aikaa, kun seurustelee niiden kanssa.
Hoo hetki myös tiaisen pesällä, radiossa jo sanoivat jonkun munan kuoriutuneen, minä en kyllä erottanut, jos työntää höyhenien alle lämpimään.
Kyllä tätä seurattavaa nyt on rutkasti.
Kyllä työt saa jäädä;))DD
muuttamaan, mutta ovet oli "säpissä", elikkä ilmoitettiin, että täyttä on ja SkillaN ei ole vielä avannut uutta pirttiä. Tässä nyt kumminkin muuttomiehi/naisille mäyräkoira olutta ja pusut eivät tule loppumaan, niitä kyllä riittää, jos homehtuvat niin tuon tuoreita ja lämpimiä syvämestä lähtöisiä, sekä leivottuja.
Onnea vaan uuteen pirttiin ja erittäin lämmintä kesää kaikille, nyt se kesä alkaa.
Kiitos kahvista ym:taNythän Sinä jutun murjasit pusutko pääsis homehtumaan?????
nehän tuppaa loppumaan kesken;)
Kyllä se ruisleipä maistuu ja tuollaisen sopan kanssa onkin ihan paikallaan.
näkyillään...- Simpatti
muori67 kirjoitti:
Nythän Sinä jutun murjasit pusutko pääsis homehtumaan?????
nehän tuppaa loppumaan kesken;)
Kyllä se ruisleipä maistuu ja tuollaisen sopan kanssa onkin ihan paikallaan.
näkyillään...Se on taas sellainen päivä, että laskut on maksettava, eikös juu... siksi taas tänne kaupunkiin seilailin, ja samantien pirttiin emäntää ja muitakin katsomaan!
Täällä on tuo pusupoika taas tuonut naisille maistiaisia, minä kun olen tällainen merikarhu ja vähän arka naisia naurattamaan, niin tuon taas vaan suolaista maistettavaa, abboria suoraan savustuspöntöstä, ovat vielä lämpimiä, sillä niin kovalla kiireellä ne tänne pirttiin kiikutin.
Suolaisia pärskeitäkin tarttui vaatteisiin, ne pudistelen terassin rappusille, jos vaikka mukana olisi merituulen raikkautta ja auringon säteitä.
(Kilpailla pitää naisten suosiosta, niin se on)
Vassakuu, arvon ladyt! - my.mm.eli
Simpatti kirjoitti:
Se on taas sellainen päivä, että laskut on maksettava, eikös juu... siksi taas tänne kaupunkiin seilailin, ja samantien pirttiin emäntää ja muitakin katsomaan!
Täällä on tuo pusupoika taas tuonut naisille maistiaisia, minä kun olen tällainen merikarhu ja vähän arka naisia naurattamaan, niin tuon taas vaan suolaista maistettavaa, abboria suoraan savustuspöntöstä, ovat vielä lämpimiä, sillä niin kovalla kiireellä ne tänne pirttiin kiikutin.
Suolaisia pärskeitäkin tarttui vaatteisiin, ne pudistelen terassin rappusille, jos vaikka mukana olisi merituulen raikkautta ja auringon säteitä.
(Kilpailla pitää naisten suosiosta, niin se on)
Vassakuu, arvon ladyt!ettei sanotuksi saa! Hiukopalaa jo kaipasinkin ja ihan lämpiä vielä kun kerrankin ensimäisenä "apajalle" ehdin ;) Kiitos Simpatti! Ruoka suussa ei saa puhua joten puheitta paras. Palataan asioihin kun vadit saatu tyhjäksi, mmmmm
- uzma-m
my.mm.eli kirjoitti:
ettei sanotuksi saa! Hiukopalaa jo kaipasinkin ja ihan lämpiä vielä kun kerrankin ensimäisenä "apajalle" ehdin ;) Kiitos Simpatti! Ruoka suussa ei saa puhua joten puheitta paras. Palataan asioihin kun vadit saatu tyhjäksi, mmmmm
olen kotimaan kamaralla,syoönyt kilon nakkeja irish creamin kanssa ja toivun matkasta.Kotona oli 41 astetta ja Lontoossa 14.huomenna menen ulos ostoksille on pikku pakko unohdin villatakin kotiin,hui onpas kylmä täällä.Melkein 24 tuntia olin matkassa ja tarvin aikaa toipumiseen.Huomenna menen myös kampaajalle,miestäni on jo ikävä.mitäs teen juhannuksena ilman hänta.
Toin pullon shampanjaa uuteen pirttiin Lontooosta juhlitaan pirttiä ja tuloani,kippis kaikille pirtissä kävijöille. - Hintriika
my.mm.eli kirjoitti:
ettei sanotuksi saa! Hiukopalaa jo kaipasinkin ja ihan lämpiä vielä kun kerrankin ensimäisenä "apajalle" ehdin ;) Kiitos Simpatti! Ruoka suussa ei saa puhua joten puheitta paras. Palataan asioihin kun vadit saatu tyhjäksi, mmmmm
Onnea ja menestystä taas uudelle pirtille! Simpantin tulo oli kuin suoraan jostakin partavesimainoksesta! Niissähän niitä raikkaita merituulia puhaltelee, niin että suolan hajunkin tuntee nokassaan. Ettei vain Simpatti olisi jonkun hajustefirman markkinointimies...
Kävin minäkin pönttöilemässä. Savolaistintti suvaitsi näyttää poikuettaan. Ihan tarkkaa lukua en nälkäisistä suista saanut, mutta oli niitä siellä. Sääksi sen sijaan tökötti pesässään sillä viisiin, ettei halunnut aikaansaannoksiaan esitellä. - Hintriika
uzma-m kirjoitti:
olen kotimaan kamaralla,syoönyt kilon nakkeja irish creamin kanssa ja toivun matkasta.Kotona oli 41 astetta ja Lontoossa 14.huomenna menen ulos ostoksille on pikku pakko unohdin villatakin kotiin,hui onpas kylmä täällä.Melkein 24 tuntia olin matkassa ja tarvin aikaa toipumiseen.Huomenna menen myös kampaajalle,miestäni on jo ikävä.mitäs teen juhannuksena ilman hänta.
Toin pullon shampanjaa uuteen pirttiin Lontooosta juhlitaan pirttiä ja tuloani,kippis kaikille pirtissä kävijöille.Ihmettelin äsken, että kuka täällä niin kylmästä värisee. Uzmahan se shamppanjalaseja kilisytteli. Tervetuloa vain kotimaahan!
my.mm.eli kirjoitti:
ettei sanotuksi saa! Hiukopalaa jo kaipasinkin ja ihan lämpiä vielä kun kerrankin ensimäisenä "apajalle" ehdin ;) Kiitos Simpatti! Ruoka suussa ei saa puhua joten puheitta paras. Palataan asioihin kun vadit saatu tyhjäksi, mmmmm
Et kyllä kaikkea syö mulle kans;))
Iso kiitos Simpatille!!!!!
Ei siihen toisille paljon jää,kun nämä ahmatit
apajalle pääsee;))
Jospa sais mökillä savukalaa,en vain tiedä koska ennätämme sinne.
Uzmakin on KOTONA hienoa !!
Jospa sitä lämmintä tulee Sinun perässäsi.
Minä mene hautomaan kalamasua;))
näkyillään...- Simpatti
uzma-m kirjoitti:
olen kotimaan kamaralla,syoönyt kilon nakkeja irish creamin kanssa ja toivun matkasta.Kotona oli 41 astetta ja Lontoossa 14.huomenna menen ulos ostoksille on pikku pakko unohdin villatakin kotiin,hui onpas kylmä täällä.Melkein 24 tuntia olin matkassa ja tarvin aikaa toipumiseen.Huomenna menen myös kampaajalle,miestäni on jo ikävä.mitäs teen juhannuksena ilman hänta.
Toin pullon shampanjaa uuteen pirttiin Lontooosta juhlitaan pirttiä ja tuloani,kippis kaikille pirtissä kävijöille.Oli se hyvä, kun vielä ennen saareen lähtöä ehätin pistäytymään pirttiin, niin pääsin ensimmäisten joukossa ihmettelemään "ulkomaan eläviä"!
Skoolaataan nyt samppakaljalla Uzman Suomeen tulon kunniaksi, toivottavast nautit olostasi.
Suomi on niin kaunis maa, että joka kerta kun minäkin tulin kotisatamaan matkoiltani, niin melkein tippa linssissä katselin kotimaan rantoja.
Vähän täällä on varmaan vilu Sinulla, tuleppas nyt tähän kainaloon lämmittelemään... ja mahtuu tähän muitakin viluisia, jos vain joku uskaltaa;)))) - uzma-m
Simpatti kirjoitti:
Oli se hyvä, kun vielä ennen saareen lähtöä ehätin pistäytymään pirttiin, niin pääsin ensimmäisten joukossa ihmettelemään "ulkomaan eläviä"!
Skoolaataan nyt samppakaljalla Uzman Suomeen tulon kunniaksi, toivottavast nautit olostasi.
Suomi on niin kaunis maa, että joka kerta kun minäkin tulin kotisatamaan matkoiltani, niin melkein tippa linssissä katselin kotimaan rantoja.
Vähän täällä on varmaan vilu Sinulla, tuleppas nyt tähän kainaloon lämmittelemään... ja mahtuu tähän muitakin viluisia, jos vain joku uskaltaa;))))virtana valui kyyneleet,kotimaa ja sen kauneus,kesä yön aurinko,metsät,hiljaisuus ja niin paljon tilaa.
Vaatetta päälle ja huomenna kaupungille. uzma-m kirjoitti:
olen kotimaan kamaralla,syoönyt kilon nakkeja irish creamin kanssa ja toivun matkasta.Kotona oli 41 astetta ja Lontoossa 14.huomenna menen ulos ostoksille on pikku pakko unohdin villatakin kotiin,hui onpas kylmä täällä.Melkein 24 tuntia olin matkassa ja tarvin aikaa toipumiseen.Huomenna menen myös kampaajalle,miestäni on jo ikävä.mitäs teen juhannuksena ilman hänta.
Toin pullon shampanjaa uuteen pirttiin Lontooosta juhlitaan pirttiä ja tuloani,kippis kaikille pirtissä kävijöille.oikein kaukomaitten eläväinen,tervetuloa kyllä sinä totut tähän kylmyyteen.
Minäkin toivotan onnea uudelle pirtille ja kaikille ystävilleni joita täällä tapaa.
En muuta tuotavaa keksinyt kun suolasiikaa ja sipulia kun se ei niin nosta painoa myöskin kuivaa lihaa.
Eiköhän saada uzmamme kotiutumaan ettei tarvitse ikävöidä miestään.Vaikka on sinulla kyllä niin ihana mies ettei ole kummakaan.
Minäkin lähden helsinkiin aloitan jo huomenna matkan.
Olet aika sopeutuvainen kun lämmöt ja maat vaihtelee.Kun nukut monta päivää ja yötä alkaa tuntua yhtä kodilta kun meistäkin.
Simpatin kainalossa kyllä lämpenee ja kipataan sen kunniaksi että ollaan täällä pirtissä.
Kallen kaljat juodaan sitten päälle.
- Annastiina
taas vaihtoi paikkaa. Onnittelut ja tuon tuliaisiksi iltakahveelle juustoleipää ja päälle lämmitettyjä lapin hilloja.Oikein lämpimiä kesäpäiviä toivottelen kaikille.
- Positiivari
On jälleen suosionosoitusten paikka. Ja kellepä muulle, kuin ehtoisalle emännällemme SkillaNille.
Ja tietty suukko poskelle (kun ei oikein kehtaa ihan suulle moiskauttaa).
On se vaan kumma juttu, että tämä kahvipirtti jaksaa pitaa suosikkiasemansa vuodesta toiseen.
Olisikohan yhtenä syynä se, että täällä harvoin, jos koskaan esiintyy loukkaavia tai vastenmielisiä kirjoituksia.
Kaikilla täällä pistäytyneillä tuntuu olevan leikkimieltä ja huumorintajua riittävästi.
Minulla ei valitettavasti ole mitään muuta tuomisia,kuin syreenikimpun taitoin tuosta kotipihaltani lähtiessäni.
Mulla on vähän sama tilanne, kuin skotilla, joka vei nyyttikesteihin - veljensä.otettu poskipususta, se on aivansopivaa näin "vähän" tunteville.
Joko sinä sireeninoksan löysit, tuoksu on huumaava, kiitos kovasti, minä pidän sireeneistä.
Teitä on käynyt pirtissä niin paljon, että en kaikkia muista, vaikka tarkkaan luin jokaisen viestin.
No Simpatin ainakin huomasin, jätti sellaisen tuoksun ohi mennessään, että taas vesi kielelle kihahti.Kaloja en enää muista, mutta hyviä oli, mitä nyt vähän ehdin rippeitä saada.
Kiitos ja hyvää kalaonnea sinne saareen.
Uzmalle tervetuloa Suomeen, ikävä kun tämän vähän ikävän viileyden sait vastaasi, mutta kyllä lämmintä vielä ehtii tulla lomallesi.
Juustoleipää ja lakkahilloa, niiden tuoja on ainakin pohjoisesta, kiitos ja tervetullut olet sinäkin pirtin lämpöön ja ystävien seuraan.
Anteeksi anna jos en muista nimeäsi oikein, vaikka luin ,mutta tuo muisti, olikos se Annaliina?
Pusuja ja mäyräkoirakin on saatu, pusut tuntuu kelpaavan, minä sain jo poskelle sellaisen, joten jätän toisille.
Kaikille "tytöille" kiitos ja kippis,hauskaa on teidän kanssanne taas aloitella tätä pirtin ylläpitoa.
Olen keräillyt tavaroita mökille menoa varten,niinkuin Uusisuvikin, on kaikenlaista, aina kun joku tulee mieleen, niin esille nostan.
Minulla olisi miehelle taas hommia, pitäisi valtata ikkuna puitteet, tuolta purkin jo löysin.
Turha toivo taitaa olla, joten paras yrittää omin konstein.
Saunan lattiakin pitäisi maalata, kun meni tasoitus hommat pieleen.
Sementtilattia, pitiköhän se olla panssarimaalia;))DD, onkohan sellaista olemassakaan, no kai ne kaupassa osaavat neuvoa.
Vesikattilan uunin ulosmeno putkikin pitää paikata, työtää savuja sisään, että talkkari pitäisi olla.
Se reikä on niin pahassa paikassa, kattilan ja putken yhtymäkohat, siinä ei meinaa paikat kestää, tulenpalavaa laastia jo laitoi, mutta pois on hävinnyt.
Nyt ehkä joku "mies" hymyilee korjauksilleni, mutta kyllä ne jotenkin onnistuu nämä hommat minultakin!!!!
Nyt rupean miettimään mitä muuta maalaisin, kun purkkeja oli tuolla varastossa enemmänkin.
Hyvää illan jatkoa.- my.mm.eli
SkillaN kirjoitti:
otettu poskipususta, se on aivansopivaa näin "vähän" tunteville.

Hyvää illan jatkoa.mutta tuon nyt vielä omat kukkaseni silmienne iloksi, japaninkelloamppelin laitan tuohon keinun päätyyn terassille. Mikä huumaava tuoksu pirtissä, omenankukat, sireenit ja miniruusut,ihanat liinat ja mitkä tarjoilut! Nyt näin myöhallä otan vain pienen leipäjuustopalan lakkahillolla ja kohotan shampanjalasini uzmalle, Tervetuloa Suomeen! Sinä sitten unohdit kuitenkin sen villatakin vaikka vielä muistutin ihan viimehetkellä!
Yobana kiitos auringonvalosta jota tännepäin puhaltelit, ainakin pk-seudulle tuli. Pilvet häipyivät pois taivaalta, satamatta. Satoivat jossain muualla, olisi kyllä täälläkin saanut edes vähän sataa.
Tuosta vielä hunajakarkki poskeen ja pusu toiseen - no taas meni mässäilyksi vaikka niin vannoin etten tällä kerralla sorru ;(
Heikko luonne, ei voi mitään.
Tiaisella todellakin näkyi jo ainakin pari pienokaisen nokkaa munan halkioissa. Mutta toivottavasti sääksen pesässä ne valkoiset on vain Tapanin tuomia tupasvilloja, sellaisen korren päässä olevana olin yhtenäpäivänä näkevinäni pesän reunalla. Ei niillä poikasilla vielä ole aika kuoriutua, ei siellä "pesäpuussa" ole heillä keskoskaappia eloonjäännin varmistukseksi ;)
Kaikille mökkikesää viettämään lähteville toivotan iloa, onnea ja autuasta oloa luonnon helmassa!
No niin, hyvää perjantaita vaan kaikille!
Ps. Termarista löytyy loput kaffeet ;)) my.mm.eli kirjoitti:
mutta tuon nyt vielä omat kukkaseni silmienne iloksi, japaninkelloamppelin laitan tuohon keinun päätyyn terassille. Mikä huumaava tuoksu pirtissä, omenankukat, sireenit ja miniruusut,ihanat liinat ja mitkä tarjoilut! Nyt näin myöhallä otan vain pienen leipäjuustopalan lakkahillolla ja kohotan shampanjalasini uzmalle, Tervetuloa Suomeen! Sinä sitten unohdit kuitenkin sen villatakin vaikka vielä muistutin ihan viimehetkellä!
Yobana kiitos auringonvalosta jota tännepäin puhaltelit, ainakin pk-seudulle tuli. Pilvet häipyivät pois taivaalta, satamatta. Satoivat jossain muualla, olisi kyllä täälläkin saanut edes vähän sataa.
Tuosta vielä hunajakarkki poskeen ja pusu toiseen - no taas meni mässäilyksi vaikka niin vannoin etten tällä kerralla sorru ;(
Heikko luonne, ei voi mitään.
Tiaisella todellakin näkyi jo ainakin pari pienokaisen nokkaa munan halkioissa. Mutta toivottavasti sääksen pesässä ne valkoiset on vain Tapanin tuomia tupasvilloja, sellaisen korren päässä olevana olin yhtenäpäivänä näkevinäni pesän reunalla. Ei niillä poikasilla vielä ole aika kuoriutua, ei siellä "pesäpuussa" ole heillä keskoskaappia eloonjäännin varmistukseksi ;)
Kaikille mökkikesää viettämään lähteville toivotan iloa, onnea ja autuasta oloa luonnon helmassa!
No niin, hyvää perjantaita vaan kaikille!
Ps. Termarista löytyy loput kaffeet ;))pilvistä huomenta täältä savon puolesta,kyllä se siitä kirkastuu, kun minullakin on niin paljon niitä maalaushommia,ulkopuolella mökkiä;))
Päivä on vasta alussa.
Heti korjaan virheeni ainakin kahdessa asiassa, leipäjuuston tuojan nimi meni väärin niin kuin jo arvasin, Annastiina piti olla.(nolo olen)
Toinen tuo sääksen poikasten näkeminen, minulla on niin hyvä tahto, jos oikein haluan nähdä kaksi nokkaa, niin minähän näen.
Nyt taisi olla niin että tämä rouva tuuletteli alushöyheniään ja siellä valkoisesssa olin ne nokat olin näkevinäni.
Helppo on myöntää näköharhani.
Kotkan pojat kumminkin kasvavat kovasti ja tiaisen pesää seuraan silmä tarkkana,en vain ole oikein mitään erottanut,höyheniä vaan.
Tintti pölläyttelee höyhenet siihen katoksi poistuessaan, että en näe mitään.
Hörppäsin tuosta termarista kahvia, oli vähän painunut, mutta join kumminkin, nyt uusi verski kahvi odottaa seuraavaa kävijää.
Minä aamuvirkkuna tekasin piirakat aamupalaksi ja munavoita päälle,tomaatteja toin kulhon täyteen, ne on nyt niin suositeltuja painon kurissa pitämisessä.
Mitä jos söisi vain kurkkua ja tomaattia,siihen kotitekoista ruisleipää ja Simpatin tuomia isoja ahvenia paistaisi, laihtuisikohan?
Kurjaa, heti aamusta tuosta laihtumisesta alan puhumaan, pilaan päivänne, mutta harmittaa niin paljon tämä toivottomuus, kun ei putoa paino vaikka mitä tekisi.
Tiedän, tiedän, liikuntaa, kuka minut aina kiskaisisi tuonne katuja lamsimaan, kun en itsestäni sen vertaa irti saa.
Tyhmä pää, siitä kärsii koko ihminen, saamaton olen.
Voi että on kaunis tuo japaninkello amppeli,pitäisikö ostaa tuohon omalle parvekkeelle.
Torille menen ja ostan ainakin lobelioita, niitä jaan kahtia ja työnnä pöntön reikiin, siitä tulee kaunis,samoin laitan kuin mansikoita laittavat ruukkujen reikiin.
Minulla on vaan sellainen harmaa muovipönttö, johon mieheni teki ne reiät.Keskelle ostan tupakan ja pikkupegoniat,tupakka tummanpunainen ja pegoniat vaaleammat.
Johan nyt osaattekin kuvan tästä pöntöstä nähdä, kyllä jaksan höpöttää;))DD
Hyvää päivän alkua, pistäydyn vielä ennenkuin mummoa mökille viedään.- uzma-m
SkillaN kirjoitti:
pilvistä huomenta täältä savon puolesta,kyllä se siitä kirkastuu, kun minullakin on niin paljon niitä maalaushommia,ulkopuolella mökkiä;))

Hyvää päivän alkua, pistäydyn vielä ennenkuin mummoa mökille viedään.jo pitkän aikaa,heräsin siihen koiran juoksutus aikaa,kai viälki vaivaa tuo jetleg.Ulkona paistaa aurinko mut tuulee mut kampaajalla käyn ja hoitamassa pankki asiat,euroja täytyy vaihtaa ja se villatakki pittää ostaa.
Skillan on aamu virkku se tapa tämän pirtiki pitää pystys. SkillaN kirjoitti:
pilvistä huomenta täältä savon puolesta,kyllä se siitä kirkastuu, kun minullakin on niin paljon niitä maalaushommia,ulkopuolella mökkiä;))
Päivä on vasta alussa.
Heti korjaan virheeni ainakin kahdessa asiassa, leipäjuuston tuojan nimi meni väärin niin kuin jo arvasin, Annastiina piti olla.(nolo olen)
Toinen tuo sääksen poikasten näkeminen, minulla on niin hyvä tahto, jos oikein haluan nähdä kaksi nokkaa, niin minähän näen.
Nyt taisi olla niin että tämä rouva tuuletteli alushöyheniään ja siellä valkoisesssa olin ne nokat olin näkevinäni.
Helppo on myöntää näköharhani.
Kotkan pojat kumminkin kasvavat kovasti ja tiaisen pesää seuraan silmä tarkkana,en vain ole oikein mitään erottanut,höyheniä vaan.
Tintti pölläyttelee höyhenet siihen katoksi poistuessaan, että en näe mitään.
Hörppäsin tuosta termarista kahvia, oli vähän painunut, mutta join kumminkin, nyt uusi verski kahvi odottaa seuraavaa kävijää.
Minä aamuvirkkuna tekasin piirakat aamupalaksi ja munavoita päälle,tomaatteja toin kulhon täyteen, ne on nyt niin suositeltuja painon kurissa pitämisessä.
Mitä jos söisi vain kurkkua ja tomaattia,siihen kotitekoista ruisleipää ja Simpatin tuomia isoja ahvenia paistaisi, laihtuisikohan?
Kurjaa, heti aamusta tuosta laihtumisesta alan puhumaan, pilaan päivänne, mutta harmittaa niin paljon tämä toivottomuus, kun ei putoa paino vaikka mitä tekisi.
Tiedän, tiedän, liikuntaa, kuka minut aina kiskaisisi tuonne katuja lamsimaan, kun en itsestäni sen vertaa irti saa.
Tyhmä pää, siitä kärsii koko ihminen, saamaton olen.
Voi että on kaunis tuo japaninkello amppeli,pitäisikö ostaa tuohon omalle parvekkeelle.
Torille menen ja ostan ainakin lobelioita, niitä jaan kahtia ja työnnä pöntön reikiin, siitä tulee kaunis,samoin laitan kuin mansikoita laittavat ruukkujen reikiin.
Minulla on vaan sellainen harmaa muovipönttö, johon mieheni teki ne reiät.Keskelle ostan tupakan ja pikkupegoniat,tupakka tummanpunainen ja pegoniat vaaleammat.
Johan nyt osaattekin kuvan tästä pöntöstä nähdä, kyllä jaksan höpöttää;))DD
Hyvää päivän alkua, pistäydyn vielä ennenkuin mummoa mökille viedään.Täällä paistaa aurinko komeesti. Jokohan nyt alkaa kesä, toivottavasti.
Eläsinä SkillaN niistä kiloistasi välitä, se on ihanaa kun on mistä ottaa kiinni, jää jotain käteenkin. Nainen, kuin mieskin on se mikä on ja sillä siisti, meitä on joka junaan ja loput tulee resinalla perästä.
Täällä tuntuukin olevan ihan Japanilainen tunnelma. Onneksi SkillaN keitti sentään Suomalaisittain kahvia, että herää kunnolla aamun askareihin. Tässä tuleekin kiire, jos vaikka lähtisi matkalle vielä Helluntaiksi.
Heleää helluntaita kaikille ja muistakaa hankkia se hrlluntaiheila.
ps. Toin kuohuviiniä ja lämpimiä pusuja, olkaapa hyvät.ylikypsa kirjoitti:
Täällä paistaa aurinko komeesti. Jokohan nyt alkaa kesä, toivottavasti.
Eläsinä SkillaN niistä kiloistasi välitä, se on ihanaa kun on mistä ottaa kiinni, jää jotain käteenkin. Nainen, kuin mieskin on se mikä on ja sillä siisti, meitä on joka junaan ja loput tulee resinalla perästä.
Täällä tuntuukin olevan ihan Japanilainen tunnelma. Onneksi SkillaN keitti sentään Suomalaisittain kahvia, että herää kunnolla aamun askareihin. Tässä tuleekin kiire, jos vaikka lähtisi matkalle vielä Helluntaiksi.
Heleää helluntaita kaikille ja muistakaa hankkia se hrlluntaiheila.
ps. Toin kuohuviiniä ja lämpimiä pusuja, olkaapa hyvät.Piipahdin tänne kiireeni keskellä kahville.
Olen lähdössä Vantaalle,sitä mummin kultaa hakemaan.
Huomenna on kuulema todistusten jako.
Jos sitten tulemme tänne muutamaksi päiväksi.
Näkyillään...
viikonloppua kaikille, minäkin lähden puuhastelemaan mökille.
Juhlikaa kovasti valkolakin, tai muun koulun loppumisia ja käykää pirtissä kahvilla.
Tapaillaan sitten sunnutain seutuun.- Annastiina
toivottaa ja heleää helluntaita.Olipa hyvä kun juustoleipä ja hillat maistui.
Haitanneeko tuo mittään jos nimen kirjoittaa väärin sehän on pääasia,että kirjoitellaan.
Pohjoseen olen eksynyt.
Mutta mukavaahan täällä on kesää odotella ja yötöntäyötä.
Lähen tästä vähän lenkkeileen.löytyihän se olulustakin pirtti.Että olet pohjoisessa kuluu se aika täälläkin,alkoi ne puun kukatkin näkymään pudasjärvellä.
Olen ihastellut tätä hennon vihreää Luojan taideta.Tuomet ovat kauniita ja mitä vielä näkeekään tällä reissulla.
Huomenna menen katsomaan pojantytön koulun päätösjuhlaa.Sitten päiväjunaan.
Täällä ei haluta lähteä myöhäisenä iltana yksin ulos kävelemään niinkuin kotokylässä.
Olen jo monet kylät käynyt ja olisi täallä vielä mennyt pitempäänkin aikaa,mutta alkumatkasta ei kannata värkätä.
Te vain syötte herkkuja täällä.Kiitos otan minäkin kahvia vaikka otin kyllä matkaan likööripullon.
En voi teille tarjota kun olen maistanut pullon suusta.Mutta jos kelpaa niin siitä vain.
Kuulin että olisi sydämelle terveellistä niin olen sitä maistellut jo niin monesti että mies kielsi. Mutta olenko minä koskaan totellut ketään.
Skillanille minä sanon että näin sinut eilen catissa kun olin pitkästä aikaa en vain voinut tulla juttelemaan kun olin jutuissa.
Olisin niin halunnut jutella kanssasi toisella kertaa.
Toivottavasti ei ole tuulista ja myrskyä siellä puulalla.Minä ajan ohitse enkä käykkään nyt siellä.- my.mm.eli
Mitenkäs on nyt pirtti ihan autiotuvaksi muuttunut, ei aikoihin kukaan pistäytynyt. Laitan nyt päiväkahvit porisemaan. Katsotaan vieläkö vanhat merkit pitävät paikkaansa, aikoinaan työpaikalla aina hyvän kahvin tuoksu houkutteli porukan kokoon kahvihuoneeseen!
Mukava kun tulit pirttiin Annastiina, kovin vähän näkyy palstoilla pohjoisentyttöjä tai -poikia. Vain yhden käden sormin laskettuna vakinikkejäkään, muistahan ei tiedä mistä päin maata "huutelevat"!
Nyt tarvitsetkin lenkille sadetakin yllesi, ainakin täällä etelässä sataa taivaan täydeltä.
Sanot, että olet pohjoiseen eksynyt. Aivan pysyvästikö? Mistä, etelästäkö lähdit ja kompassi jäi ottamatta mukaan, vai miten siinä noin pääsi käymään?
Sinitiaisen pesuetta laskin, ei oikein saa selvää kuinka monta nokkaa siellä ruokaa pyytää. Viisi tai kuusi ainakin näyttäisi olevan. Kotkan pojat näyttävät kasvavan tasasuhtaisesti, aika isoja jo ovatkin. Ehkäpä saavatkin molemmat "pitkän elämän"! Sitä tietysti toivomme kun näinkin pitkälle ovat selvinneet, ihmisten avulla tosin ja onneksi.
Helluntain vieton ovat (kaikki ?) jo aloittaneet, näemmä. Ennenhän se olikin jo lauantaista alkaen pyhää, nyt vain yksipäiväinen. Vaikka voihan sitä silti pyhänä jo pitää tätäkin päivää, vanhasta muistista!
Hyvää Helluntaita! - katriina64

Hyvää Helluntaita!Olin toivottamaisillani Hyvää Päivää, mutta sään puolesta meillä Kaakonkulmalla on ikävän näköistä, harmaata ja sateista.
Reippaina kuitenkin(pakostakin)teimme koiran kanssa kohtalaisen pitkän kävelylenkin.
Ulkona ei voi puuhastella, sisätiloissa riittäisi touhua, mutta taidan vetäytyä sohvan nurkkaan lukemaan.
Leppoisaa lauantaita kaikille! - Uusisuvi
katriina64 kirjoitti:
Olin toivottamaisillani Hyvää Päivää, mutta sään puolesta meillä Kaakonkulmalla on ikävän näköistä, harmaata ja sateista.
Reippaina kuitenkin(pakostakin)teimme koiran kanssa kohtalaisen pitkän kävelylenkin.
Ulkona ei voi puuhastella, sisätiloissa riittäisi touhua, mutta taidan vetäytyä sohvan nurkkaan lukemaan.
Leppoisaa lauantaita kaikille!Olisiko edes tupahiiriä ottamassa vastaan tervehdystäni.
Harmi että kaakonkulmalla satelee, niin täällä Helsingissäkin, mutta kirkastumaan päin on.
Nyt on sitä paljon kaivattua lukuaikaa ja pienten tupatöiden vuoro, joihin tällä kertaa kuuluu mieletön pakkaaminen. On näet kesäloman alku ja mökille menevän mieli.
Vaikka tihuuttaakin, tulin iltakahvi ykkösille. Termarissa näyttää olevan, mitenhän lie vanhaa, mutta juon kuitenkin.
Tulis nyt edes joku juttukaveriksi. - katriina64
Uusisuvi kirjoitti:
Olisiko edes tupahiiriä ottamassa vastaan tervehdystäni.
Harmi että kaakonkulmalla satelee, niin täällä Helsingissäkin, mutta kirkastumaan päin on.
Nyt on sitä paljon kaivattua lukuaikaa ja pienten tupatöiden vuoro, joihin tällä kertaa kuuluu mieletön pakkaaminen. On näet kesäloman alku ja mökille menevän mieli.
Vaikka tihuuttaakin, tulin iltakahvi ykkösille. Termarissa näyttää olevan, mitenhän lie vanhaa, mutta juon kuitenkin.
Tulis nyt edes joku juttukaveriksi.Mies suunnittelee piharakennusta ja silloin kun hän suunnittelee en saa häiritä.
Meillä kaakossa satelee sekä tuulee.
Minä juon termarikahvit seurassasi. Olemme kovia - liiankin halukkaita juomaan kahvia.
Kohta laitan "suunnittelijallekin" iltakahvit. - Hintriika
Uusisuvi kirjoitti:
Olisiko edes tupahiiriä ottamassa vastaan tervehdystäni.
Harmi että kaakonkulmalla satelee, niin täällä Helsingissäkin, mutta kirkastumaan päin on.
Nyt on sitä paljon kaivattua lukuaikaa ja pienten tupatöiden vuoro, joihin tällä kertaa kuuluu mieletön pakkaaminen. On näet kesäloman alku ja mökille menevän mieli.
Vaikka tihuuttaakin, tulin iltakahvi ykkösille. Termarissa näyttää olevan, mitenhän lie vanhaa, mutta juon kuitenkin.
Tulis nyt edes joku juttukaveriksi.Voihan halavattu! Minulta koko helluntai karkasi. En muistanut sellaisen olemassaoloakaan, joten hellu puuttuu. Tai siis... en muistanut sellaista edes etsiä. (Enkä minä kuitenkaan olisi läytänyt.) Nyt ei auta kuin olla taas koko kesä ilman hellua.
Meillä on kyllä aurinko paistanut lähes koko päivän, mutta himskatin ky-ky-ky-ly-mä tuuli! Puhaltaa suoraan Ruotsista...
- Katleija-T
Olen ollut täällä jo klo kolmesta asti, mutta hiljakseen ja laitellut kuppeja pöydälle. Poimin kieloja tuosta kävelytien vierestä. Märkää oli ihantossut kastui. Keitin kahvit termariin. Itse olen jo pari kupillista nauttinut. Tuo kuiva maustekakku oli maukas, samoin rahkarusinapiirakka. Kuka oli mahtanut leipoa? Heleää helluntaita vaan kaikille. Aurinko paistaa ja ilma lämpenee puoleen päivään mennessä varmasti.
Heräsin kun Katleija-t huusi niin kovaa;))
Oletpa aikaisin liikkeellä.
Tulin illalla tyttären pojan kanssa kotia.
Nyt tulee noita lasten ohjelmia tv;stä,niin voin kurkata tännekin.
Nyt meillä paistaa aurinko 13c lämpötila.
Eilen kävimme siellä Jumbossa,siellä meinaa happi loppua,huh...
Ei minusta olisi asumaan sinne Helsingin liepeille.
Olin pojan koululla ja tippa silmässä kuuntelin
suvivirttä,muistui omat koulu-ajat mieleen.
Täällä Lahdessa kukkii sireenit ja angervot ja mitä kaikkia noita onkaan.
Toivottelen kaikille heleää helluntaita.
Näkyillään...- Uusisuvi

Näkyillään...Nyt on kova kiire, ei jouda mitään. Olen lähdössä mökille kesäksi.
Hyvää kesää! - my.mm.eli
minä vasta silloin menin yöpuulle! Yöstä pitää raapia lisää aikaa kun päivän tunnit eivät riitä ;(
Pistän uutta kahvia tulemaan, nyt on jo painunutta termarissa. Rahkapiirakka, tuo sana saa minut kahvipöytään, se on herkku joka ei minulta jää väliin. Niin täynnä en ole ikinä etteikö pala tuota namia mahtuisi. Ja siihen viimeistään loppuu hyvin alkanut laihdutuskuuri, siis todellisessa elämässä.
Harmaa oli aamu, mutta heleäksi Helluntaiksi muuttui. Eikä metsässä liikahda lehtikään - no ehkä kuitenkin vähän. Eilisen puhurin jälkeen kyllä tuntuu, että on ihan tyyntä nyt.
Vielä Vilhelmiina keksin kanssa loput kahvit mukista "huiviin" ja ei kun menoks ;)
Päivänjatkoja!
- Annastiina
helluntai,oli hyvää kahvia vielä termarissa toin tullessani Vilhelmiinoja,oli mukava käydä lenkillä,kun ei vettä satanut,nyt aijon mennä tuonne cätin puolelle luuraileen,mitä siellä näkyy,helluntai päivän jatkoa.
alkaa olla ohi mennyt ja heleydestä ei voinut puhua, eikä heilaakaan ollut.
No nyt sitä ollaan sitten koko kesä yksin, ei mahda mitään.
Tuo Simpatti olisi ihan hyvin voinut tulla minun saareeni, mutta ei taida sisävedet kiinnostaa.
Oikasen Pääskyä, en ole Puulaveden rannalla ,vaan lähin iso vesi on Haukivesi sen pohjoisen reunoilla pienen kivikkoisen lahden rannalla asustan kesäisin.
Töitähän sitä tuli tehtyä, laituria piti siirtää, kun vedet ei vaan nouse tarpeeksi.
Itsekseni naureskelin, kun riippakivet sain lopulta ylös järvestä ja kangen avulla työnsin laituria järvelle päin, sitten tuli se vaihe, että riipat piti heittää takaisin järveen, siinä oli mennä koko mummo sukelluksiin.
(Laituri on rannalla kiinni puissa ja riipat pitävät sen paikoillaan )
No en uinut kumminkaan.
Kangaspuut on pystyssä nyt loimia vailla, ja ikkunat tuli valtattua, ja siinä ohessa minäkin.
Millähän saa lasista valtin pois, enhän niin nätisti osannut, etteikö lasikin sotkeutunut.
Ilma oli kehno ja sisähommissa piti olla, mutta kukat sain laitettua kaikkiin törpelöihin, nyt sitten tarvitaan vaan yöpakkaset ja taas tuli turhaa puuhastelua.
Marjaqpensaissa on paljon kukkia, toivotaan että pakkanen ei niitä veisi.
Minulla on röykkiö pilkottuja puita pihalla ressun alla.
Tuuli oli vienyt ressun ja puut oli paljaaltaan. Menin korjaamaan ressua paikalleen ja sielläpä oli västäräkin pesä ja neljä munaa.
Siinä sitten yritin varovasti korjailla kasaa ja laitoin ressun päälle,jätin kulkureiät ja toivoin että västäräkki ei olisi hyljännyt pesää.
No tänään katselin,siellä se pyöri ja meni ressun alle, ehkä kaikki on hyvin.
Nyt ei auta puita siitä kasasta pitkilleen ottaa.
Toinen pieni ystävä näyttäytyi myös, pieni jäniksen poikanen,se lähti loikkimaan, kun minut havaitsi, taitaa käydä napsimassa tammen alkua.
Tälläinen minun helluntai, saunassa nautin, otin löylyjä useamman kerran ja hyvältä tuntui.
Kiitos Annastiina kekseistä ja pohjolan terveisistä.
Uusisuvi on nyt sitten mökillään pitkän ajan, toivottavasti jotakin ehtii pirttiinkin kertomaan.Rupeaisi nyt lämpiämään, että heilläkin olisi kiva olla.
Jotenkin alakuloiseksi vetää, tämä ilmako lienee syynä, vai mikä.
Uusi viikko aloitetaan ja käyn luomassa kankaan, ja siitä se alkaa taas sujumaan.
Hyvät illan jatkot, piti vielä kertoa, että, tuomipihlaja oli upeassa kukassa, samoin kirsikkapuu ja rautatammi, eli moheeni.
Että sillee!!SkillaN kirjoitti:

Että sillee!!minä muistin väärin mikä järvi kun luulin että olit puulan rannalla.
Minäkin sain herätä kolmelta kun pikkuselle tuli korvatulehdus ja piti hakea peräpuikkoja apteekista.
Junamatka meni hyvin täällä pääsi heti töihin ettei kunnolla olla vielä nukuttukkaan.
Tällainen hellutai mutta loppu hyvin.Syömme yliopplasjuhlien ylijäämäkakkuja ja voileipäkakkua ja herkkuja.
Tyttö sai kaikki ällät eikä ollut 10.ppiä pienempää toikkarissa vuosiin.Ei minun tyttö vaan pikkusen täti.
Teilläkin näyttää olleen helluntai juhlat kun on jäänyt herkkuja ylitsekkin.
Täällä on niin kauniit puut kukissa ensimmäisen kukkivan puun näin pudasjärvellä,nyt on hevoskastanjat ja muita sellaisia kukkapuita mitä en tunnekkaan.Omenapuutkin käyvät koristepuista sireenin näin tampareen kohdalla.
Alakuloon olisi syytä kun on niin monta huolta sairaus, vielä edessä muutot ja kaikki siivoukset,mutta päivä kerrallaan.- Lokari1
pääsky kirjoitti:
minä muistin väärin mikä järvi kun luulin että olit puulan rannalla.
Minäkin sain herätä kolmelta kun pikkuselle tuli korvatulehdus ja piti hakea peräpuikkoja apteekista.
Junamatka meni hyvin täällä pääsi heti töihin ettei kunnolla olla vielä nukuttukkaan.
Tällainen hellutai mutta loppu hyvin.Syömme yliopplasjuhlien ylijäämäkakkuja ja voileipäkakkua ja herkkuja.
Tyttö sai kaikki ällät eikä ollut 10.ppiä pienempää toikkarissa vuosiin.Ei minun tyttö vaan pikkusen täti.
Teilläkin näyttää olleen helluntai juhlat kun on jäänyt herkkuja ylitsekkin.
Täällä on niin kauniit puut kukissa ensimmäisen kukkivan puun näin pudasjärvellä,nyt on hevoskastanjat ja muita sellaisia kukkapuita mitä en tunnekkaan.Omenapuutkin käyvät koristepuista sireenin näin tampareen kohdalla.
Alakuloon olisi syytä kun on niin monta huolta sairaus, vielä edessä muutot ja kaikki siivoukset,mutta päivä kerrallaan.Tulin ilta kahville, näin aikasin ei olekaan kahvi kuumana, joten keitänkin seuraaville tulijolle valmiiksi kun tulevat.
Pulaakin näkyy tuolla kaapissa olevan , pikku palan otan , kun vielä illallinen tuntuu täyttävän.
Terv: Lokari1. - Lokari1
Lokari1 kirjoitti:
Tulin ilta kahville, näin aikasin ei olekaan kahvi kuumana, joten keitänkin seuraaville tulijolle valmiiksi kun tulevat.
Pulaakin näkyy tuolla kaapissa olevan , pikku palan otan , kun vielä illallinen tuntuu täyttävän.
Terv: Lokari1.Vaan piti olla PULLAA, sorry mun moka.
Terv: Lokari1. - ur-sula
Lokari1 kirjoitti:
Tulin ilta kahville, näin aikasin ei olekaan kahvi kuumana, joten keitänkin seuraaville tulijolle valmiiksi kun tulevat.
Pulaakin näkyy tuolla kaapissa olevan , pikku palan otan , kun vielä illallinen tuntuu täyttävän.
Terv: Lokari1.Kun Lokar valitteli ,et kaapissa on pulaa,niin täytän sitä vähän.Ennen kukonlaulua nousin leipomaan.Olkaa hyvät.Enää ei ole pulaa.Nähdään taas.
- Sinikynä
ur-sula kirjoitti:
Kun Lokar valitteli ,et kaapissa on pulaa,niin täytän sitä vähän.Ennen kukonlaulua nousin leipomaan.Olkaa hyvät.Enää ei ole pulaa.Nähdään taas.
On ne ahkeria ja aikaan saavia nämä meidän daamit.
Ur-sulakin jo kello 6 täällä netissä kertomassa kuulumisia.
Ihailen ja kunnioitan suuresti ja moiskautan pusun poskelle.
Viikko alkaa ainakin täällä lounaiskolkalla aurinkoisena, upeana. Nauttikaammer kesästä, luonnosta ja siitä, että meillä on tämä netti, jonka avulla yksineläjäkin saa yhteyden kanssaihmisiin. ur-sula kirjoitti:
Kun Lokar valitteli ,et kaapissa on pulaa,niin täytän sitä vähän.Ennen kukonlaulua nousin leipomaan.Olkaa hyvät.Enää ei ole pulaa.Nähdään taas.
aamua ja lämpimämpääkin lupasi tänne savoon, joten kyllä kelpaa viikko alkaa.
Nukuin "rokuliin", miten tuo uni lie maistunut,onneksi ursula ehti pullaa tuoda, kiitos ja hyvältä maistuu.
Eilen unohdin mainita miten pojan nuorempi tytär soitti ja totesi nyt on sitten peruskoulu käyty ja stibentin sai,keskiarvo 8,5, hyvä on lukio alkaa.
Sitten tyttären poika soitti ja kertoi poikansa keskiarvo olevan 8,6 on kolmannella peruskoulussa, totesi vain ettei sukuun ole tullut.
Kyllä ne geenit on jostakin muualta tullut, kuin minun sukujuurilta;))D
Mukava on kuulla kun hyvin menee, tosin jos liian hyvin menee, monasti heittäytyy laakereilleen ja sitten tulee takapakkia.
Aina parantamisen vara on oltava.
Kyllä nämä nykylapset saavat niin paljon virikkeitä, niin hyvään kuin pahaankin,jos oikein osaavat opit ottaa, menestyäkin voi.
Olin illalla tuolla chatin puolella ja kaipailin ursulaa, oli kuulema tenhnyt "tärät" helluntai heilan kanssa, kerroppas miten onnistui???;))
Minä lähden luomaan elämäni ensimäisen kankaan, pitkälle olen elänyt, ilman tätä kokemusta, mutta ehdimpäs vielä.
Sitten jännätään meneekö puihin ja mitä alkaa syntymään, vai meneekö sudeksi.
Tuolla on aloituksista käyty sananvaihtoa, minä kyllä muoria kehoitin aloittamaan murreketjun, kun alunperin ei tiennyt kuka aloittaja edes oli, koska eihän aloittajalla ollut nikkiä, vai muistanko ihan väärin.
Ei maailma siihen kaadu kuka aloittaa, omalta kohdaltani olen ollut niin nopsa, että aina olen ehtinyt ekaksi;))
Kai se tässä tapauksessa on jo niin tutuksi tullut aloittaja ja ketju ja kun ei estettä ole olut alulle laittaa, menee latuaan.
Kaikki eivät todella pirttimme ovea aukaise, mutta lukijoita on ollut tasainen määrä,siitä olen hyvilläni, toivon tietenkin, että useammat sisäänkin astuisi.
Ihan mukava on mielikuvin nauttia pirtin antimia, ja kylläpä joku on ohjeita ja innostuksen lähteitäkin täältä saanut.(vaikka vain ikkunan pesuun)Minä ainakin monta kivaa vinkkiä, miten asioita voi myös hoitaa, omista kaavoista poiketen.
Hiljaiseksi se menee tämäkin pirtin oven aukaisu, kun kirjoittajat lomiaan viettää, mutta pistäydytään me kellä tilaisuus on.
Hyvää päivää , virkistävää ja touhukasta, ja nautittavaa myöskin.
Leivoin omenakääretortun, kun omatunto soimasi, kun niin huolimaton olen ollut.Sinikynä kirjoitti:
On ne ahkeria ja aikaan saavia nämä meidän daamit.
Ur-sulakin jo kello 6 täällä netissä kertomassa kuulumisia.
Ihailen ja kunnioitan suuresti ja moiskautan pusun poskelle.
Viikko alkaa ainakin täällä lounaiskolkalla aurinkoisena, upeana. Nauttikaammer kesästä, luonnosta ja siitä, että meillä on tämä netti, jonka avulla yksineläjäkin saa yhteyden kanssaihmisiin.profiiliin, että oletkos sama Sinikynä joka tänne on joskus kirjoitellut, no tietysti olet, koska eihän toiset voi rekisteriäsi omistaa.
Kiva kun taas olet esiin tullut, kauan siitä on kun viimeksi.
On niin mukava nähdä myös näitä harvemmin käypiä nikkejä pirtissäkin, älä nyt jätä tätä tähän, pistäydy ja omalta osaltasi virkistä meidän yksinäisten päivää;))- Sinikynä
SkillaN kirjoitti:
profiiliin, että oletkos sama Sinikynä joka tänne on joskus kirjoitellut, no tietysti olet, koska eihän toiset voi rekisteriäsi omistaa.
Kiva kun taas olet esiin tullut, kauan siitä on kun viimeksi.
On niin mukava nähdä myös näitä harvemmin käypiä nikkejä pirtissäkin, älä nyt jätä tätä tähän, pistäydy ja omalta osaltasi virkistä meidän yksinäisten päivää;))Ihan vain tiedoksi emännälle, olen se salaperäinen Possitiivari. Kaivoin esiin tämän vanhan nikin, kun se uudempi vietiin minulta salaperäisellä tavalla. Se ei tosin ollut rekattu, mutta tämä vanha on, joten nyt käytän tätä.
Palaan asiaan toisessa yhteydessä. Perästä kuuluu, sano torven tekijäkin. - Katleija-T
SkillaN kirjoitti:
aamua ja lämpimämpääkin lupasi tänne savoon, joten kyllä kelpaa viikko alkaa.
Nukuin "rokuliin", miten tuo uni lie maistunut,onneksi ursula ehti pullaa tuoda, kiitos ja hyvältä maistuu.
Eilen unohdin mainita miten pojan nuorempi tytär soitti ja totesi nyt on sitten peruskoulu käyty ja stibentin sai,keskiarvo 8,5, hyvä on lukio alkaa.
Sitten tyttären poika soitti ja kertoi poikansa keskiarvo olevan 8,6 on kolmannella peruskoulussa, totesi vain ettei sukuun ole tullut.
Kyllä ne geenit on jostakin muualta tullut, kuin minun sukujuurilta;))D
Mukava on kuulla kun hyvin menee, tosin jos liian hyvin menee, monasti heittäytyy laakereilleen ja sitten tulee takapakkia.
Aina parantamisen vara on oltava.
Kyllä nämä nykylapset saavat niin paljon virikkeitä, niin hyvään kuin pahaankin,jos oikein osaavat opit ottaa, menestyäkin voi.
Olin illalla tuolla chatin puolella ja kaipailin ursulaa, oli kuulema tenhnyt "tärät" helluntai heilan kanssa, kerroppas miten onnistui???;))
Minä lähden luomaan elämäni ensimäisen kankaan, pitkälle olen elänyt, ilman tätä kokemusta, mutta ehdimpäs vielä.
Sitten jännätään meneekö puihin ja mitä alkaa syntymään, vai meneekö sudeksi.
Tuolla on aloituksista käyty sananvaihtoa, minä kyllä muoria kehoitin aloittamaan murreketjun, kun alunperin ei tiennyt kuka aloittaja edes oli, koska eihän aloittajalla ollut nikkiä, vai muistanko ihan väärin.
Ei maailma siihen kaadu kuka aloittaa, omalta kohdaltani olen ollut niin nopsa, että aina olen ehtinyt ekaksi;))
Kai se tässä tapauksessa on jo niin tutuksi tullut aloittaja ja ketju ja kun ei estettä ole olut alulle laittaa, menee latuaan.
Kaikki eivät todella pirttimme ovea aukaise, mutta lukijoita on ollut tasainen määrä,siitä olen hyvilläni, toivon tietenkin, että useammat sisäänkin astuisi.
Ihan mukava on mielikuvin nauttia pirtin antimia, ja kylläpä joku on ohjeita ja innostuksen lähteitäkin täältä saanut.(vaikka vain ikkunan pesuun)Minä ainakin monta kivaa vinkkiä, miten asioita voi myös hoitaa, omista kaavoista poiketen.
Hiljaiseksi se menee tämäkin pirtin oven aukaisu, kun kirjoittajat lomiaan viettää, mutta pistäydytään me kellä tilaisuus on.
Hyvää päivää , virkistävää ja touhukasta, ja nautittavaa myöskin.
Leivoin omenakääretortun, kun omatunto soimasi, kun niin huolimaton olen ollut.Niin johan on päivä. Edellisen yön valvomisen otinkin kunnolla takaisin ja nukuin puoli yhdeksään asti. Nyt voisi oikein tuplakahvit ottaa.
Tuli Skillan mieleen, kun noista aloittamisista puhutaan se viimekesäinen, muistatko vielä.
Minä palstalle tulon alkuinnostuksessani aloitin Kesäkohvilan, kun sinä sanoit kesäksi mökille meneväsi ja pirtin jätit. Minä en tiennyt, että pirtti oli elänyt jo kauhean kauan, vaan ajattelin että se on äsken perustettu ja nyt uhkasi hieno aloitus katketa. Sanoinkin silloin, että kyllä me talkoilla tämä auki pidetään.
Eihän meillekään siitä mitään kitkaa tullut. Kun palasit, jatkoit taas emännöimistä.
Mielenkiintoista on varmaan kankaan kudonta, koska sitä on räsymaton tekokin. Oi miten kaunis ilma on tänään. Katleija-T kirjoitti:
Niin johan on päivä. Edellisen yön valvomisen otinkin kunnolla takaisin ja nukuin puoli yhdeksään asti. Nyt voisi oikein tuplakahvit ottaa.
Tuli Skillan mieleen, kun noista aloittamisista puhutaan se viimekesäinen, muistatko vielä.
Minä palstalle tulon alkuinnostuksessani aloitin Kesäkohvilan, kun sinä sanoit kesäksi mökille meneväsi ja pirtin jätit. Minä en tiennyt, että pirtti oli elänyt jo kauhean kauan, vaan ajattelin että se on äsken perustettu ja nyt uhkasi hieno aloitus katketa. Sanoinkin silloin, että kyllä me talkoilla tämä auki pidetään.
Eihän meillekään siitä mitään kitkaa tullut. Kun palasit, jatkoit taas emännöimistä.
Mielenkiintoista on varmaan kankaan kudonta, koska sitä on räsymaton tekokin. Oi miten kaunis ilma on tänään.täältäkin.Huomenta jne.
Terveiset torilta,kyllä siellä on sitten kukka-kauppiaita.Minusta on kiva kävellä ja katsella,kuin nuuskiakin siellä.
Keskiviikkona on taas markkinat ja jos ilma säilyy
tällaisena,niin kyllä kansaa riittää.
Minulla on kurkku kipeänä;(((Tavallisesti se on
helmi-maaliskuun aikana.
Menen kurlaamaan..
näkyillään...- Katleija-T
muori67 kirjoitti:
täältäkin.Huomenta jne.
Terveiset torilta,kyllä siellä on sitten kukka-kauppiaita.Minusta on kiva kävellä ja katsella,kuin nuuskiakin siellä.
Keskiviikkona on taas markkinat ja jos ilma säilyy
tällaisena,niin kyllä kansaa riittää.
Minulla on kurkku kipeänä;(((Tavallisesti se on
helmi-maaliskuun aikana.
Menen kurlaamaan..
näkyillään...Mikään ei ole ihanampi kohde kauniina päivänä kuin tori - kesätori kukkineen, vihanneksineen ja hedelmineen, vaate- ja laukkukauppiaineen, pölyimurinpussi kauppiaineen ja torikahviloineen. Siinä kahvitellessa (kuten tääläkin) kielenkannat aukeaa jutustelemaan vieraidenkin kanssa. Ja kotiin tulee kantamuksellinen herkkuja.
Katleija-T kirjoitti:
Mikään ei ole ihanampi kohde kauniina päivänä kuin tori - kesätori kukkineen, vihanneksineen ja hedelmineen, vaate- ja laukkukauppiaineen, pölyimurinpussi kauppiaineen ja torikahviloineen. Siinä kahvitellessa (kuten tääläkin) kielenkannat aukeaa jutustelemaan vieraidenkin kanssa. Ja kotiin tulee kantamuksellinen herkkuja.
tulin katsomaan onko täällä ollut kävijöitä ja onko kahvia termarissa.Jos saan kupillisen ja pusujen kanssa kiitos.
Helsingin yksi päivä on kohta kulunut.Olimme aamukävelyllä vesimiehentiellä ja siellä kukki sireenit ja linnut lauloi.
Etanoita oli ilmantunut roskakasan ympärille söisivät linnut niitä vähemmäksi.Ruotsalainen oli tehnyt talon viimenäkemän jälkee.
Oikea omenepuupuutarha jossa joimme kahvit.Sitten vielä kävelyretki Kumpulan siirtolapuutarhan ympäristössä.Siellä kukki lemmikki,mansikka ,valkovuokko ja vaika mitä.
Huomenna menemme kivinokkaan siellä on kuulemma kieloja ja niiten tuoksua ei voita mikään.
Sain jalat kipeiksi kävellessä.
Samoin kun eilenkin oli Käpylä päivät joissa oli niin laaja alue käytössä myyntikojuja.Musiikki ei ollut kovin hääviä,kun on tottunut "parempaan".
Olisi tehnyt mieli mennä ja tarttua mikrofooniin ja sanoa että soittakaa vaikka suvivalssi.
Ostin intialaisen kaulaliinan ja taftintapaisen kellohameen.
Oli puhelimeseta hiljainen päivä kun se unehtui yöpaikkaan.Tänään onkin saunailta.
Lähdenkin tästä höpöttämästä illalla ei olekkaan konetta.Kiitos kahvista ja suukosta joita täällä saattaa saada jos on kilttinä.
- Annastiina
päivä ollu täällä Suomineidon vyötäröllä.Kävin ylioppilas juhlan rääppiäisillä ja veljentyttöä moikkaamassa,kun tuli kotomaassa käymään.Tuon tuomenoksia vaasin tuoksuvat niin hyvälle.Illanjatkoa teille.
ilta se tuli tästäkin päivästä.
Sateeton päivä on ollut, vaikka pilveili ja tuuli on purevaa.
Kävin luomassa sen loimen ja nyt 15 metriä on tulevaisuuden hommana mattoa synnyttää.
Kävi sillä reissulla vielä niinkin että kaitaliina kudoin, en mahda mitään noille haluilleni ja vieläpä aion jatkaa samaa hommaa.
Rupesin miettimään, että annan sille ja sille,kelle lahjaksi merkkipäivänä, kankuri kaverille myös hyvästä avusta ja tytärkin olisi iloissaan, kun saisi uuden liinan ja tätä rataa, saan kutoa mota metriä.
Minun ei pidä mennä koko kutomopaikkaan, saan aina siellä pistoksen;))
Kivaa se homma vain on.
Meillä alkaa tuomen kukinta olla jo ohi, nyt pihlajat ja sireenit seuraavia kukkijoita.
Annastiina kotisi on sitten ohuemmalla kohdalla, Oulun tasossa?
Pääsky, kyllä sinä ehdit, voi hyvänen aika tuota energiaa, mikä sinulla on.
Taidan kurkata tuonne chatin puolellle ja sitten nukkumaan, huomena pienelle matkalle, päivän kestävälle.Hyvää yötä kaikille ystävät, kauniita unia.SkillaN kirjoitti:
ilta se tuli tästäkin päivästä.
Sateeton päivä on ollut, vaikka pilveili ja tuuli on purevaa.
Kävin luomassa sen loimen ja nyt 15 metriä on tulevaisuuden hommana mattoa synnyttää.
Kävi sillä reissulla vielä niinkin että kaitaliina kudoin, en mahda mitään noille haluilleni ja vieläpä aion jatkaa samaa hommaa.
Rupesin miettimään, että annan sille ja sille,kelle lahjaksi merkkipäivänä, kankuri kaverille myös hyvästä avusta ja tytärkin olisi iloissaan, kun saisi uuden liinan ja tätä rataa, saan kutoa mota metriä.
Minun ei pidä mennä koko kutomopaikkaan, saan aina siellä pistoksen;))
Kivaa se homma vain on.
Meillä alkaa tuomen kukinta olla jo ohi, nyt pihlajat ja sireenit seuraavia kukkijoita.
Annastiina kotisi on sitten ohuemmalla kohdalla, Oulun tasossa?
Pääsky, kyllä sinä ehdit, voi hyvänen aika tuota energiaa, mikä sinulla on.
Taidan kurkata tuonne chatin puolellle ja sitten nukkumaan, huomena pienelle matkalle, päivän kestävälle.Hyvää yötä kaikille ystävät, kauniita unia.Olin helluntain Kuopiosaa. sääprofeetta ei ollut lempellä tuulella Savossa. Tuuli ja välillä satoi vettä, varsinkin lakkiaispäivänä, mutta ei se haitannut se satoi silloin kun olimme sisällä.
Mutta täällä Hämeessä paistaa aurinko. Huomenna tarttis olla hyvä sää, kun lähden maakuntamatkalle runoilijan reittiä Virroille laivalla ja sieltä linja-autolla Keurusselälle yöksi ja keskiviikkona kiltisti kotiin.
Hyvää yötä kaikille ja kiitos iltakahvista ja toppaamisista.- Simpatti
ylikypsa kirjoitti:
Olin helluntain Kuopiosaa. sääprofeetta ei ollut lempellä tuulella Savossa. Tuuli ja välillä satoi vettä, varsinkin lakkiaispäivänä, mutta ei se haitannut se satoi silloin kun olimme sisällä.
Mutta täällä Hämeessä paistaa aurinko. Huomenna tarttis olla hyvä sää, kun lähden maakuntamatkalle runoilijan reittiä Virroille laivalla ja sieltä linja-autolla Keurusselälle yöksi ja keskiviikkona kiltisti kotiin.
Hyvää yötä kaikille ja kiitos iltakahvista ja toppaamisista.Ja taas pirttiin turisemaan:)))))
Kun koululaisten kesäloma taas alkoi, niin sain minäkin uuden tehtävän, kutsu kuului tuolta siskon pojan perheeltä ; varavaari kehiin, nyt tarvitaan äkkiä lapsenhoitoapua.
Sovitut suunnitelmat perheessä menivät uusiksi, siispä tämä varavaari saa huomenaamusta seurakseen tuonne mökille pirteän 8-vuotiaan pojanjössäkän!
Hyvähän se on, että vielä kelpaa, aamulla haen pojan kello 7 maissa, ja suunnitelmissa on heti saareen saavuttua opettaa pojalle jalo pajupillin teko taito, ja mikäli kaveri osoittautuu käteväksi käsistään, niin jatketaan puutyöharrastuksia, vaikkapa voiveitsen vuolemista, ja tottakai välillä kalastetaan!
Toivottavasti poika viihtyy kaksistaan varavaarin seurassa, kun vielä ei saaressa ole paljon muita asukkaita, taitavat mökkiläiset pelätä vähän viileitä alkukesän säitä.
Tällaista tällä erää.
Pirttiläisille hyvää viikon alkua, ja emännälle eritoten!
Palataan taas kertomaan kuulumisia, kunhan keritään! - ur-sula
Simpatti kirjoitti:
Ja taas pirttiin turisemaan:)))))

Palataan taas kertomaan kuulumisia, kunhan keritään!Saanko jättää pirtin ilmoitustaululle viestin?Ja ettei kenenkään taeviis nousta kahvikupposen äärestä sitä lukemaan, kailotan sen nyt ääneen.
Muori67
Alahan kömpiä tyämaalleis.Alamme istuma-sekä seisomalakon tällä sekunnilla,jos Siuta ei ala näkyä.
Toivoo virmalaiset.
ei tuu mittää,jos tällä tuulella pittää aamusa alkaa.ei maistu ees kohvi.Hyvää päivää kuitenkin. Simpatti kirjoitti:
Ja taas pirttiin turisemaan:)))))
Kun koululaisten kesäloma taas alkoi, niin sain minäkin uuden tehtävän, kutsu kuului tuolta siskon pojan perheeltä ; varavaari kehiin, nyt tarvitaan äkkiä lapsenhoitoapua.
Sovitut suunnitelmat perheessä menivät uusiksi, siispä tämä varavaari saa huomenaamusta seurakseen tuonne mökille pirteän 8-vuotiaan pojanjössäkän!
Hyvähän se on, että vielä kelpaa, aamulla haen pojan kello 7 maissa, ja suunnitelmissa on heti saareen saavuttua opettaa pojalle jalo pajupillin teko taito, ja mikäli kaveri osoittautuu käteväksi käsistään, niin jatketaan puutyöharrastuksia, vaikkapa voiveitsen vuolemista, ja tottakai välillä kalastetaan!
Toivottavasti poika viihtyy kaksistaan varavaarin seurassa, kun vielä ei saaressa ole paljon muita asukkaita, taitavat mökkiläiset pelätä vähän viileitä alkukesän säitä.
Tällaista tällä erää.
Pirttiläisille hyvää viikon alkua, ja emännälle eritoten!
Palataan taas kertomaan kuulumisia, kunhan keritään!kesäistä lainkaan, tämän kaltainen on "kesä" savossa.
Simpatti pistäytyi, kiva niin, mutta ei huomioinut mitenkään kutsuani saareeni, arvasin sen ja ylen onnellinen olen, kun kumminkin erikoisterveiset sain ;))
Varavaarin titteli on komea ja taidolla sitä on kannettava.
Kyllä nuori mies innostuu tuon kaltaisiin puuhiin ja niitä voiveitsiä tilaankin tänne pirttiin, muutaman kappaleen.
Ursulalle tiedoksi muori67 on nuhainen ja tiedä vaikka pekkaspäiviä pitää.No kyllä hän itse ilmineeraa itsestään, mitäpäs minä puutun taas tähänkin asiaan;))
Aloituksista on ollut puhetta ja en tiedä pitäisikl hävetä, kun aina vaan aloituksen teen ja nikkini seisoo tomerasti palstalla, mutta kyllä tämä pirtti on niin rakkaaksi minulle tullut, että kaiken uhalla sen aina vaan aloitan.( olen sanonut joskus, niin kauan, kun en itsekseni saa rupatella)
Olen huomannut toki minäkin, että kuiskeita kuuluu, mutta olen jo niin "kovettunut" että en kuuntele.
Nikkini ärsyttää, mutta itse en siitä ärsyynny, olen sen pari vuotta sitten ottanut, ja sillä aion kirjoitella,puska jutteluakaan en harrasta,ihmiseen nikin takana olen joskus kovastikin kyllästynyt.
Aloitukset ovat paikallaan, kirjoittamamista varten palsta on luotu, että eikun kaikki ketjut kukkimaan, kaikilla on kirjoittajansa.
Katleija-T siitä vanhasta jutusta, eipä tuo ole sopua vienyt;))
Saranoita on jatkuvasti rasvattava, kun meinaavat ruveta natisemaan vähäisen käytön vuoksi, mutta odotellaan, kyllä kesälläkin kerrottavaa löytyy.
Nyt valmistautumaan tuohon naapuripitäjään suuntautuvalle kesäretkellä, luvassa on mukava päivä ystävien keskellä,johan tuosta muutama viikko on kulunut, kun on tavattu ja ikävä ihan on.On se niin hauskaa, kun menemistä riittää, tuntee elämän sykkeen ja on itse osana sitä.
Siis elämää on ulkopuolella tietokoneenkin;))DDD
Antoisaa päivää ja termari on täynnä kuumaa, vahvaa kahvia,vesirinkeliä toin, niille hipaisu voita ja jopas maistuu hyvälle.- Katleija-T
SkillaN kirjoitti:
kesäistä lainkaan, tämän kaltainen on "kesä" savossa.

Antoisaa päivää ja termari on täynnä kuumaa, vahvaa kahvia,vesirinkeliä toin, niille hipaisu voita ja jopas maistuu hyvälle.Huomenta, terveisiä täältä. Aina kun lähden aamulla palstakäynnille, askeleeni tuovat tänne katsomaan että ketkäs ovat ehtineet käydä huomenensa sanomassa. Sitten vasta muut ketjut.
Tänään pitäisi jotain tehdäkin. Tilasin kirjakaupasta sen J. Palon uusimman kirjan. Paljastaako hän jotain vielä kuolemansa jälkeen. Kirjan on selvästi etukäteen ajoitettu ilmestyväksi vasta hänen poismenonsa jälkeen.
Sitten matkalaukun pakkaukseen. Huomenna bussilla kotimaata kiertämään. Turusta kierretään Mikkelin kautta Kokkolaan ja rannikkoa pitkin takaisin. Käydään tutustumassa neljääntoista eri kohteeseen. Toivottavasti ilmat suosii. Katleija-T kirjoitti:
Huomenta, terveisiä täältä. Aina kun lähden aamulla palstakäynnille, askeleeni tuovat tänne katsomaan että ketkäs ovat ehtineet käydä huomenensa sanomassa. Sitten vasta muut ketjut.
Tänään pitäisi jotain tehdäkin. Tilasin kirjakaupasta sen J. Palon uusimman kirjan. Paljastaako hän jotain vielä kuolemansa jälkeen. Kirjan on selvästi etukäteen ajoitettu ilmestyväksi vasta hänen poismenonsa jälkeen.
Sitten matkalaukun pakkaukseen. Huomenna bussilla kotimaata kiertämään. Turusta kierretään Mikkelin kautta Kokkolaan ja rannikkoa pitkin takaisin. Käydään tutustumassa neljääntoista eri kohteeseen. Toivottavasti ilmat suosii.houkutellut reittisi poikkeamaan täällä meilläkin, olisi oikeat kahvit hörpätty.
Mukavaa retkeä Sinulle.- Katleija-T
SkillaN kirjoitti:
houkutellut reittisi poikkeamaan täällä meilläkin, olisi oikeat kahvit hörpätty.
Mukavaa retkeä Sinulle.Mutta en uskalla poiketa. Viime kesänä saman porukan kanssa jättivät yhtenä lähtöaamuna yöpymispaikan pihalle. Sovittu bussin starttiaika oli muutettu 10 min.aiemmaksi, emmekä huonekaverin kanssa olleet saaneet siitä tietoa.
Piha oli autio ja tyhjä, kun nyssyköinemme ulos tultiin. Onneksi bussiin saatiin kännyllä yhteys ja kurvasivat takaisin meitä hakemaan. Matkalaiset olivat lauleskelleet "mä oksalla ylimmällä" ,kun soitto tuli. Matkanjohtaja ei ollut tehnyt lähtölaskentaa lähtiessä, joten tämän tapauksen jälkeen varmaan aina sen muisti tehdä. - Simpatti
SkillaN kirjoitti:
kesäistä lainkaan, tämän kaltainen on "kesä" savossa.
Simpatti pistäytyi, kiva niin, mutta ei huomioinut mitenkään kutsuani saareeni, arvasin sen ja ylen onnellinen olen, kun kumminkin erikoisterveiset sain ;))
Varavaarin titteli on komea ja taidolla sitä on kannettava.
Kyllä nuori mies innostuu tuon kaltaisiin puuhiin ja niitä voiveitsiä tilaankin tänne pirttiin, muutaman kappaleen.
Ursulalle tiedoksi muori67 on nuhainen ja tiedä vaikka pekkaspäiviä pitää.No kyllä hän itse ilmineeraa itsestään, mitäpäs minä puutun taas tähänkin asiaan;))
Aloituksista on ollut puhetta ja en tiedä pitäisikl hävetä, kun aina vaan aloituksen teen ja nikkini seisoo tomerasti palstalla, mutta kyllä tämä pirtti on niin rakkaaksi minulle tullut, että kaiken uhalla sen aina vaan aloitan.( olen sanonut joskus, niin kauan, kun en itsekseni saa rupatella)
Olen huomannut toki minäkin, että kuiskeita kuuluu, mutta olen jo niin "kovettunut" että en kuuntele.
Nikkini ärsyttää, mutta itse en siitä ärsyynny, olen sen pari vuotta sitten ottanut, ja sillä aion kirjoitella,puska jutteluakaan en harrasta,ihmiseen nikin takana olen joskus kovastikin kyllästynyt.
Aloitukset ovat paikallaan, kirjoittamamista varten palsta on luotu, että eikun kaikki ketjut kukkimaan, kaikilla on kirjoittajansa.
Katleija-T siitä vanhasta jutusta, eipä tuo ole sopua vienyt;))
Saranoita on jatkuvasti rasvattava, kun meinaavat ruveta natisemaan vähäisen käytön vuoksi, mutta odotellaan, kyllä kesälläkin kerrottavaa löytyy.
Nyt valmistautumaan tuohon naapuripitäjään suuntautuvalle kesäretkellä, luvassa on mukava päivä ystävien keskellä,johan tuosta muutama viikko on kulunut, kun on tavattu ja ikävä ihan on.On se niin hauskaa, kun menemistä riittää, tuntee elämän sykkeen ja on itse osana sitä.
Siis elämää on ulkopuolella tietokoneenkin;))DDD
Antoisaa päivää ja termari on täynnä kuumaa, vahvaa kahvia,vesirinkeliä toin, niille hipaisu voita ja jopas maistuu hyvälle.heikosti korvissani kuulin, vaikkakin joku on pannut kait vahaa korviin, ettei köpelösti kävisi, niin kuin Odysseyksen merimiehille seireenien kutsuun vastattuaan:))) (olisiko nyt minunkin syytä itseni mastoon kiinnittää.....)
No, leikki leikkinä, ja asiaan.)))
Yöksi en arvannut pojan koltiaista mökille ottaa, vaikka aika hyvin toimeen tultiin, joten aamulla taas otan mukaani ja veistellään lisää pajupillejä. Ne olivat pojan mieleen.
Ja tänne pirttiin toin emännän tarkaseltaviksi ja hyväksyttäväksi muutaman voiveitsen, kelpaako?
Ja vielä kun itserakas kait olen, toin itseäni kuvaavan pystin, puusta myös ihan omin käsin veistetyn, muuten näköinen, mutta piippua en enää polta, vaikka tuolla merikarhulla sellainen vielä suupielessä roikkuu. Emäntä saa määrätä pystin paikan...
Niin ne ajat on ohi, jolloin vielä isoilla aavoilla tuon näköisenä seilattiin, nyt vaan täällä > ; (tämmöistä sananpartta käytettiin niistä Ruotsin laivoilla seilaajista, jotka ei Itämerta kauemmas päässeet, ja silti itseään merimiehiksi kutsuivat)
Hoh, hoh, jo tuli tarinaa höpistyä, kestääköhän kukaan enää lisää ukon jorinoita? Simpatti kirjoitti:
heikosti korvissani kuulin, vaikkakin joku on pannut kait vahaa korviin, ettei köpelösti kävisi, niin kuin Odysseyksen merimiehille seireenien kutsuun vastattuaan:))) (olisiko nyt minunkin syytä itseni mastoon kiinnittää.....)
No, leikki leikkinä, ja asiaan.)))
Yöksi en arvannut pojan koltiaista mökille ottaa, vaikka aika hyvin toimeen tultiin, joten aamulla taas otan mukaani ja veistellään lisää pajupillejä. Ne olivat pojan mieleen.
Ja tänne pirttiin toin emännän tarkaseltaviksi ja hyväksyttäväksi muutaman voiveitsen, kelpaako?
Ja vielä kun itserakas kait olen, toin itseäni kuvaavan pystin, puusta myös ihan omin käsin veistetyn, muuten näköinen, mutta piippua en enää polta, vaikka tuolla merikarhulla sellainen vielä suupielessä roikkuu. Emäntä saa määrätä pystin paikan...
Niin ne ajat on ohi, jolloin vielä isoilla aavoilla tuon näköisenä seilattiin, nyt vaan täällä > ; (tämmöistä sananpartta käytettiin niistä Ruotsin laivoilla seilaajista, jotka ei Itämerta kauemmas päässeet, ja silti itseään merimiehiksi kutsuivat)
Hoh, hoh, jo tuli tarinaa höpistyä, kestääköhän kukaan enää lisää ukon jorinoita?todella olet ja osaat kareja varoa, niin pitääkin, merimieshän on eri mies.
Voiveitset ovat käteen sopivat, niistä kiitän ja tuo näköisveistos tulee tietysti tuonne ovea vastapäätä, aina näen, kun astun sisään.
Tiedä vaikka syliinsä koppaa, tuommoinen karhu;))
Minä en kyllä aavalle merelle uskaltaisi, riittää oikein hyvin nuo Tallinnan ja Tukholman merimatkat.
Olisin hyvin mieluusti se rannalla ruikuttava meri vai olikos se kalamiehen muija;))DD
Jorinoita on kiva lukea, että siitä vaan jorisemaan.
Katleija-T nyt sitten jossakin iltaa istuu ja matkasta väsyneeenä vuoteeseen köllähtää.
Kivoja nuo reissut on ja jos vielä hyvä opas on käytettävissä, antoisaksi muodostuu.
Minä olin tuossa naapuripitäjässä ja hauskaa oli meilläkin.
Tikanheitossa tulin kuudenneksi, kymmenen taisi olla kaikkiaan, siis alle keskiverron siinäkin;))
Lauloimme sydämmen halusta, ja tukkilais esityskin meni hyvin.
Roolihahmoni on lauttakahvilan pullukka Marleena, kahvia siinäkin roolissa tarjoilin;))
Ilta alkaa tehdä tulojaan, tuulikin jo tyynty, toivottavasti ei pakkaselle mene.
Toivotaan ilman lämpenevän, tietäisi aina mitä päälleen laittaisi.
Suomenlinna on ensiviikon kohteena ja kivampi olisi matkalle lähteä, kun kesä vihdoin tulisi.
Nyt toivotan hyvät yö ja kauniit unet seuraanne.
Kiitos aamukahvista, en ehtinyt itse keittämäänkään kun lähden sille maakunatamatkalle. Saas katsoo minkälainen matka tästä kehittyy. Kyllä ne on olleet kaikki aina ihan hauskoja matkoja. Tämä kun on joka kesäinen traditio meille Uriseville.
Hyvää päivänjatkoa kaikille.Pirttiin.
Däälä on demmonen duha denä.
Kurkussa on raasrinrauta ja olo outo kuin
Osuuskaupan hoitajalla ennen tilin tarkasstusta.
Koko talvi meni ilman lunssaa niin turkasenko takia se nyt iski,kun tuo tyttären poikakin on täällä.
Huomenna on markkinat ja käyn hakemassa tännekin
rinkelin.
Nyt menen vielä köllöttämään;))
näkyillään...- Hintriika
muori67 kirjoitti:
Pirttiin.
Däälä on demmonen duha denä.
Kurkussa on raasrinrauta ja olo outo kuin
Osuuskaupan hoitajalla ennen tilin tarkasstusta.
Koko talvi meni ilman lunssaa niin turkasenko takia se nyt iski,kun tuo tyttären poikakin on täällä.
Huomenna on markkinat ja käyn hakemassa tännekin
rinkelin.
Nyt menen vielä köllöttämään;))
näkyillään...Kyllä nyt pitäisi lintuja varoittaa, että kiertävät muorin kaukaa. Ties kuinka tarttuvaa muorin flunssa on!
Aijai, kun ylikypsä sai minut kateudesta vihreäksi! Silloin kauan, kauan sitten, kun lapset olivat pieniä, me seilattiin runoilijan reittiä Tampere-Ruovesi-Virrat useana kesänä. Ukilla oli hieno paatti, jota me kesälomilla saatiin lainata.
Tarkoittaako se maakuntamatka muuten jotakin semmosta, kun presidentitkin ruukaavat tehdä? Varmaan siellä on väkijoukot hurraamassa ylikypsän seurueelle... - ur-sula
pääsky kirjoitti:
mutta lisäksi että laulatteko te siellä esiinnyttekö.Teillä on mukava retki tiedossa.
tästä kurkkaan ja kiitän hyvää ilmoitustaulua, hyvin tehos,pomo paikalla.
Matkalaisille toivon hyvää matkaa ja lämpimämpiä ilmoja - Hintriika
ur-sula kirjoitti:
tästä kurkkaan ja kiitän hyvää ilmoitustaulua, hyvin tehos,pomo paikalla.
Matkalaisille toivon hyvää matkaa ja lämpimämpiä ilmojaKävin poimimassa kieloja. Saanko laittaa muutaman kimpun tänne pirtin pöydillekin?
Pitkästä aikaa näin luonnonvaraisia kulleroitakin kukkivan tien poskessa. Lapsuudesta muistan keltaiset kulleroniityt! Ei taida ihan sellaisia enää löytyä... Hintriika kirjoitti:
Kävin poimimassa kieloja. Saanko laittaa muutaman kimpun tänne pirtin pöydillekin?
Pitkästä aikaa näin luonnonvaraisia kulleroitakin kukkivan tien poskessa. Lapsuudesta muistan keltaiset kulleroniityt! Ei taida ihan sellaisia enää löytyä...tottakai saat pöytään tuoda ja tuoksu vastaanotti,kun pirtin oven aukaisin.
Huomenta ennenkuin unohtuu ja pakollinen säätila.
Kaunista,poutapilviä leijuu,tuulta ei lainkaan,lämmöstä en tiedä, kun mittari putosi ja katosi.Saamaton kun olen uutta en ole hankkinut.
Minulla on mökillä kulleroita,ovat kaunis läikkä kukkapenkissä, se on sitten pohjoisen kukka?
Mihinkähän Kullero ja kumppanit ovat muuten kadonneet?
Satusäteestäkään ei ole kuulunut, miten Nallen kanssa on elämä alkanut kulkea, mukava olisi viestejä saada.
Katleija_T on vasta lähdössä ja minä jo istutin illan viettoon johonkin, no kerrankos sitä erehtyy.
Minun ruokani on tänään perunavelli, heräsi taas mieliteko, ostin isoja perunoita,nopsa kuoria.
Lihapiirakoita teen vahvennukseksi, velli vaati tuhdin leipäpuolen.
Omatekoiset lihapiirakat maistuvat tosihyvälle,en muuten muista että nuorempana olisi tälläiset makumieltymät tullut mieleen
.
Nykyisin ruokaa ajatellessa, mieleni rupeaa ykskaks tekemään jotakin erikoisesti ja usein se mieliteko on juuri näitä"vanhoja" herkkuja.
Perunavelli tai samettivelli, miten vaan,nam,nam.
Lähden tästä kohta,ette varmasti arvaa, no kutomaan, vielä joku metri liina on taottava, sitten onkin "hätävara" viemisiä, yllätys lähtöihin;))
Kiehautin kahvit,vahvaa, herättää unisemmankin,torilta käpäsin lörtsyjä, niitä Savonlinnalaisia,( mainostan naapurin tuotetta )isoja ja makeita ja taidan tuoda vellikattilan pöytään, jos sattuisi jollakin olemaan sama mieliteko.
Voihan olla että joku ei ole koskaan maistanutkaan,nyt siihen tilaisuuden annan.
Perunavelliä ja lihapiirakoita, olkaa hyvä.
Touhukasta,tai vaikka hyvin laiskaa päivää,miten vaan,hyvää joka tapauksessa toivotan.SkillaN kirjoitti:
tottakai saat pöytään tuoda ja tuoksu vastaanotti,kun pirtin oven aukaisin.

Touhukasta,tai vaikka hyvin laiskaa päivää,miten vaan,hyvää joka tapauksessa toivotan.Roope63, sinulla nimipäivä.
Suvi tyttösille myös onnea!- mos
Hintriika kirjoitti:
Kävin poimimassa kieloja. Saanko laittaa muutaman kimpun tänne pirtin pöydillekin?
Pitkästä aikaa näin luonnonvaraisia kulleroitakin kukkivan tien poskessa. Lapsuudesta muistan keltaiset kulleroniityt! Ei taida ihan sellaisia enää löytyä...Toin tien poskesta kukkapenkkiin, olen siitä levittänyt siemeniä muuallekin. Menestyvät jos ei tontin joka kohtaa parturoi liikaa.
Hyvää aamua kaikille. - Sinikynä
SkillaN kirjoitti:
tottakai saat pöytään tuoda ja tuoksu vastaanotti,kun pirtin oven aukaisin.
Huomenta ennenkuin unohtuu ja pakollinen säätila.
Kaunista,poutapilviä leijuu,tuulta ei lainkaan,lämmöstä en tiedä, kun mittari putosi ja katosi.Saamaton kun olen uutta en ole hankkinut.
Minulla on mökillä kulleroita,ovat kaunis läikkä kukkapenkissä, se on sitten pohjoisen kukka?
Mihinkähän Kullero ja kumppanit ovat muuten kadonneet?
Satusäteestäkään ei ole kuulunut, miten Nallen kanssa on elämä alkanut kulkea, mukava olisi viestejä saada.
Katleija_T on vasta lähdössä ja minä jo istutin illan viettoon johonkin, no kerrankos sitä erehtyy.
Minun ruokani on tänään perunavelli, heräsi taas mieliteko, ostin isoja perunoita,nopsa kuoria.
Lihapiirakoita teen vahvennukseksi, velli vaati tuhdin leipäpuolen.
Omatekoiset lihapiirakat maistuvat tosihyvälle,en muuten muista että nuorempana olisi tälläiset makumieltymät tullut mieleen
.
Nykyisin ruokaa ajatellessa, mieleni rupeaa ykskaks tekemään jotakin erikoisesti ja usein se mieliteko on juuri näitä"vanhoja" herkkuja.
Perunavelli tai samettivelli, miten vaan,nam,nam.
Lähden tästä kohta,ette varmasti arvaa, no kutomaan, vielä joku metri liina on taottava, sitten onkin "hätävara" viemisiä, yllätys lähtöihin;))
Kiehautin kahvit,vahvaa, herättää unisemmankin,torilta käpäsin lörtsyjä, niitä Savonlinnalaisia,( mainostan naapurin tuotetta )isoja ja makeita ja taidan tuoda vellikattilan pöytään, jos sattuisi jollakin olemaan sama mieliteko.
Voihan olla että joku ei ole koskaan maistanutkaan,nyt siihen tilaisuuden annan.
Perunavelliä ja lihapiirakoita, olkaa hyvä.
Touhukasta,tai vaikka hyvin laiskaa päivää,miten vaan,hyvää joka tapauksessa toivotan.vielä kerran kiitos.
On se tämä meidän ehtoisa emäntämme tosi ahkera. Kello on nipinnapin 7 aamulla ja on jo käynyt torilla ja tehnyt vaikka mitä herkkuja.
Perunavelliä en muista koskaan maistaneeni, mutta sitävastoin Savonlinnan lörtsyt on kyllä tullut maistettua moneen kertaan.
Ja hyviä ja maistuvia olivat nämä SkillaNinkin tuomat lörtsyt.
Ei taida olla yhtä hyviä siellä emännän kotipuolessa, kun täytyy kannattaa Savonlinnaa?
Aamu on täällä lounaiskolkallakin valjennut aurinkoisena ja kesäisenä.
Olen tässä lähdössä Naantaliin kahden tyttärentyttären kanssa. Pitää katsastaa vanhemman uusi ajokortti tai paremminkin ajotaito.
Saas nähdä miten ajo onnistuu vaarin autolla?
Oikein mukaavaa kesäpäivää itekullekin, mutta aivan erityisesti emännälle, sireenikimpun kera. SkillaN kirjoitti:
Roope63, sinulla nimipäivä.
Suvi tyttösille myös onnea!ja kesän tuulet soi.. Minäkin haluan
toivottaa nimpparipäivänä Roope63:lle
Aurinkonpaistetta, lämpimiä ajatuksia ja paljon paljon onnea......mos kirjoitti:
Toin tien poskesta kukkapenkkiin, olen siitä levittänyt siemeniä muuallekin. Menestyvät jos ei tontin joka kohtaa parturoi liikaa.
Hyvää aamua kaikille.Tuossa on nyt markkinarinkeliä kaikille kenelle
maistuu.Myös kermakaramelleja ne kun on niin
turkasen suussa sulavia,,,,nammmm.
Kahvia on termarissa ja toisessa teevettä.
Nyt rupeaa flunssa vähän hellittämään,vaikka ei vieläkään oikein hyvä olo ole.
näkyillään...SkillaN kirjoitti:
tottakai saat pöytään tuoda ja tuoksu vastaanotti,kun pirtin oven aukaisin.
Huomenta ennenkuin unohtuu ja pakollinen säätila.
Kaunista,poutapilviä leijuu,tuulta ei lainkaan,lämmöstä en tiedä, kun mittari putosi ja katosi.Saamaton kun olen uutta en ole hankkinut.
Minulla on mökillä kulleroita,ovat kaunis läikkä kukkapenkissä, se on sitten pohjoisen kukka?
Mihinkähän Kullero ja kumppanit ovat muuten kadonneet?
Satusäteestäkään ei ole kuulunut, miten Nallen kanssa on elämä alkanut kulkea, mukava olisi viestejä saada.
Katleija_T on vasta lähdössä ja minä jo istutin illan viettoon johonkin, no kerrankos sitä erehtyy.
Minun ruokani on tänään perunavelli, heräsi taas mieliteko, ostin isoja perunoita,nopsa kuoria.
Lihapiirakoita teen vahvennukseksi, velli vaati tuhdin leipäpuolen.
Omatekoiset lihapiirakat maistuvat tosihyvälle,en muuten muista että nuorempana olisi tälläiset makumieltymät tullut mieleen
.
Nykyisin ruokaa ajatellessa, mieleni rupeaa ykskaks tekemään jotakin erikoisesti ja usein se mieliteko on juuri näitä"vanhoja" herkkuja.
Perunavelli tai samettivelli, miten vaan,nam,nam.
Lähden tästä kohta,ette varmasti arvaa, no kutomaan, vielä joku metri liina on taottava, sitten onkin "hätävara" viemisiä, yllätys lähtöihin;))
Kiehautin kahvit,vahvaa, herättää unisemmankin,torilta käpäsin lörtsyjä, niitä Savonlinnalaisia,( mainostan naapurin tuotetta )isoja ja makeita ja taidan tuoda vellikattilan pöytään, jos sattuisi jollakin olemaan sama mieliteko.
Voihan olla että joku ei ole koskaan maistanutkaan,nyt siihen tilaisuuden annan.
Perunavelliä ja lihapiirakoita, olkaa hyvä.
Touhukasta,tai vaikka hyvin laiskaa päivää,miten vaan,hyvää joka tapauksessa toivotan.rakastunut taas.Aloin ihmetellä siskon luona että mistä tämä tuoksu ja löytyi lasista kielokimppu.
Siellä hitriikan kotimaalla kasvaa kielot meillä ei kuki.Kulleroita on sitäkin enemmän entisen kotini pelto rinne järveen asti on kokonaan keltainen.
Tänään olen ollut leikkipuistossa jossa lapsille annetaan ruokaakin.Otimme tytön kanssa kananjalat mukaan itselle.Tuntuu että etelämaitten ihmiset tulevat siellä lähemmäksi kun syödään yhdesä.tyttäreni esitteli minut Somaliäiti ystävälleen.
Juttelimme kuinka etiopian kupungissa oli sota ja muslimit olivat voittaneet.Hän kuunteli somalian radiota siellä.
Nyt sain leivottua lasten kanssa ja ollaan syöty kaikki lapset omia räpistyksiään pullaukkoja.
Ajelimme autolla päivällä että saimme tytön nukkumaan. Oli kaunista katsella kukkivia puita Kumpulassa.
Minä en ole syönyt perunavelliä mutta hyvältä tuntuu.Kuulemma on Hirvensalmella pilvistä ja alle kymmenen astetta.
Teilläkin on kielon tuoksu.- fiiuliN
pellavapää-39 kirjoitti:
ja kesän tuulet soi.. Minäkin haluan
toivottaa nimpparipäivänä Roope63:lle
Aurinkonpaistetta, lämpimiä ajatuksia ja paljon paljon onnea......Välittäisitkö minunkin onnittelut Roope63:lle....)))))
- Roope63
fiiuliN kirjoitti:
Välittäisitkö minunkin onnittelut Roope63:lle....)))))
kaikille nimipäivä onnitteluista ja lämpöiset halit kiitokseksi Roope63
onkos kaikki aloittaneet lomailun?
No onpa tuo aikataulu minullakin aika kiireinen, mutta tänne on aika löydyttävä;))
Sinikynälle sanon, ettei liian hyvää kuvaa tule minusta, että torille en vielä silloin ehtinyt, vaan virtuaalisesti ostokset tein.( niin varmaan ajattelitkin)
Sireeni kuuluu minusta aivan ehdottomasti johonkin romanttiseen kohtaukseen,niikuin ruusukin, ehkä se virtuaalisesti sitä olikin, tuo sireenipuskasi;))D
Hyvin ne nuoret yleensä selviävät ajotaidollaan,ihmettelen aina, minä kun kiertelin kaikki tien reunan kivikot ja töppäilin vaikka miten.
Mos, sanoit että siemenistä saat leviämään, minulla on samana kimppuna pysyneet kukkapenkissä, eivät mihinkään leviä, ne kullerot nimittäin.Pitäisi kai käsin heitellä siemeniä, eivät itsestään leviä?
Kiitos muori rinkelistä, meillä ei markkinoita ole kuin kaksi kertaa vuodessa,marras ja maaliskuussa.
Nyt lopetin täällä kaupungissa kutomisen, mutta mökillä jatkan ja ihan reilua räteistä tehtyä mattoa.
Lehtitilaus asiamies(nainen) soitti, kun olin kutomassa ja hänpä innostui kertomaan miten hän sitten kun eläkkeelle jää, aloittaa kutomisen.
Anoppinsa kertoi kutovan ja ihasteli niitä tuotoksia, lehtitilausta ei saanut, mutta mielyttävä kokemus, harvemmin niin olen kokenut.
Tulkaaahan iltakahville, keitin tuon ison termarin täyteen ja markkinarinkeliä riittää.
Pilvessä on, ei tule pakkanen, kukkani vielä ainakin säilyvät ja huomenna menenkin jo mökille, voin peitellä.
Hiljaa,hiljaa ilta on,
taivas tummeneepi,,,Kotona taas. Oli todella antoisa maakuntamatka. Ei ollut pressa mukana, mutta Keuruulla oli lähetystö vastassa jossa oli kunnanvaltuuston puheenjohtaja vastassa laivaa, oli soittokunta ja kaikki. Ekana soitettiin hieno valssi ja en voinut olla hakematta pj:ta tanssimaa, hän oli nainen. Aplodit tuli ja hän kiitteli kovasti ylimääräisestä numerosta. Kaikke sattuu ja tapahtuu. Tämä oli nimittäin ensimmäinen risteily tänä kesänä. Sen vuoksi siellä otettiin juhlallisesti vastaan.
- Sinikynä
Kyllä tuo aika rientää.
Tuntuu siltä, kuin nuo lastenlapset olivat vielä eilen pieniä palleroisia.
Tämäkin tyttö, joka sai ajokortin pari viikkoa sitten istuu vieressäni autossa, mutta ratin takana.
Ei siitä ole pitkää aikaa, kun hän istui v ieressäni, kun vein häntä muskariin.
Ja joskus tuntuu siltä, että sehän oli vasta äskettäin, kun minäkin vaari, sain kunnian vaihtaa vaipan ja pestä kakkapyllyn.
Siitä ajotaidosta muuten, jota oltiin katsastamassa, sanoisin että hän ansaitsee täyden kympin ja vielä papukaijamerkin sen päälle.
Näin se on ajan riento.
Hyviin käsiin me vanhat voimme jättää tämän kotomaamme. Nykynuoriso on osaavaa ja pääsääntöisesti ihan kelpo porukkaa. Muutamat mätämunat pääsevät vain lööppeihin ja antavat väärän kuvan Suomen nuorisosta.
Näin olivat asiat tänään. Antaas kattoa, mitä huomenna keksitään.
Lopuksi vielä suukko emännän poskelle, näin virtuaalisesti. ylikypsa kirjoitti:
Kotona taas. Oli todella antoisa maakuntamatka. Ei ollut pressa mukana, mutta Keuruulla oli lähetystö vastassa jossa oli kunnanvaltuuston puheenjohtaja vastassa laivaa, oli soittokunta ja kaikki. Ekana soitettiin hieno valssi ja en voinut olla hakematta pj:ta tanssimaa, hän oli nainen. Aplodit tuli ja hän kiitteli kovasti ylimääräisestä numerosta. Kaikke sattuu ja tapahtuu. Tämä oli nimittäin ensimmäinen risteily tänä kesänä. Sen vuoksi siellä otettiin juhlallisesti vastaan.
olet kelpo poika kun hoksasit tanssitta vastaanottajaa.Puheenjohtaja oli otettu koska naiset aina tykkää tanssista.
Skillanilla on väävi lopussa nyt saa ihailla liinoja.Minä tein kerran museolla olevasta väävistä niinpaljon pöytäliinoja ja itse leikatuista kuteista jotka olivat yhtä leveät kuteet kun matossakin.
Hyviä tuli kangaspuut oli satavuotta ainakin vanhat .Rutisivat joka käänteesä.Se loimi oli ollut näyteenä puissa niin kauan että piti kutoa pois.
Oli pirtissä oikea tunnelma.Pimeää ja kaikki museon välineet seinillä ja katossa.Oikeat pelakuut ikkinalla.Uuni nurkassa ja ukkonen jyrisi välistä
Sellainen on tämäkin pirtti.Kiitos kahveista.- mos
Liian positiivisesti esitin kulleron leviämisen.
On kyllä itekseenkin levinnyt penkissä ja käsinkin
vienyt siemeniä suojatumpiin paikkoihin. Hitaasti se tapahtuu,yllätyksenä sitten parin vuoden kuluttua kukkii jossakin nurkalla. Hämäläistä touhua tuokin on.
mökkeilemään tässä kohta lähdetään. Sinikynä kirjoitti:
Kyllä tuo aika rientää.
Tuntuu siltä, kuin nuo lastenlapset olivat vielä eilen pieniä palleroisia.
Tämäkin tyttö, joka sai ajokortin pari viikkoa sitten istuu vieressäni autossa, mutta ratin takana.
Ei siitä ole pitkää aikaa, kun hän istui v ieressäni, kun vein häntä muskariin.
Ja joskus tuntuu siltä, että sehän oli vasta äskettäin, kun minäkin vaari, sain kunnian vaihtaa vaipan ja pestä kakkapyllyn.
Siitä ajotaidosta muuten, jota oltiin katsastamassa, sanoisin että hän ansaitsee täyden kympin ja vielä papukaijamerkin sen päälle.
Näin se on ajan riento.
Hyviin käsiin me vanhat voimme jättää tämän kotomaamme. Nykynuoriso on osaavaa ja pääsääntöisesti ihan kelpo porukkaa. Muutamat mätämunat pääsevät vain lööppeihin ja antavat väärän kuvan Suomen nuorisosta.
Näin olivat asiat tänään. Antaas kattoa, mitä huomenna keksitään.
Lopuksi vielä suukko emännän poskelle, näin virtuaalisesti.sanoa kaikille että nuoriso on harvinaisen fiksua.Oli silloinkin kun olin nuorison kanssa työssä.
Autolla ajo on toiselle vielä luonnollisempaa tytötkin on hyviä kuskeja.Meilläkin tyttö ajelee ympäri helsinkiä eikä isänsä olisi alussa sille korttia uskonut.
Siinä on papan onni katsella kasvatuksensa tulosta.Niin se on kaikki jätettävä nuorten harteille niinkuin se on meillekkin joskus jäänyt.mos kirjoitti:
Liian positiivisesti esitin kulleron leviämisen.
On kyllä itekseenkin levinnyt penkissä ja käsinkin
vienyt siemeniä suojatumpiin paikkoihin. Hitaasti se tapahtuu,yllätyksenä sitten parin vuoden kuluttua kukkii jossakin nurkalla. Hämäläistä touhua tuokin on.
mökkeilemään tässä kohta lähdetään.mutta lämpenevää lupaili.
Huomenta ja herätys nukkuville, kesäaamuna ei pitäisi nukkua pitkään.
Aamu on ihana ainakin tälläisessä pikku kaupungissa.
Hiljaista kaduilla ja ilmassa raikas odotuksen tuntu, parvekkeella istuen kahvista ja linnulaulusta nauttien, taustalla kumminkin elämän syke,vaimea tehtaiden jymy.
Aamu kesäpaikalla on sitten toinen juttu, ei muuta kuin silmien edessä siintävä järvi, linnunlaulu,(mikä on mahtavaa)rappusilla, tietenkin kahvikupin kanssa katsellen,kuunnellen ja huokaisten,ihanaa.
Tätä ei päivittelemästä lakkaa,onko näin ollut aina, en muista olleen, kyllä ikä on tuonut uuden näkemyksen asioihin.
Lapsenlapsista ja nuorista tuossa puhutiin, kyllä valtaosa on todella tervehenkistä, elämääkin ymmärtävää nuoriso.
Tosin aina ikäpolvien erot laittaa tälläisen mummin joskus päätään pyörittämään ja lausahtamaan , ei noin ennen,mutta samassa muistaa, niin sanoi minunkin äitini, nuoruudessani.
Lasten pieninä ollessa oli mummi hyvin tärkeä, nyt isona tahtoo useinkin unohtua, että se sama mummi kaipaisi nyt niitten kullanmurujen seuraa.
Olen kyllä oppinut olemaan ja tyytymään siihenkin vähään, minkä ehtivät luonani olemaan, sillä heillä kaikilla on omat menonsa ja ystävänsä, harrastuksia valtavasti.
Olisi tietenkin aivan itsekästä ajatella, että nuori ihminen jaksaisi vanhan mummin kanssa aikaansa viettää.
Tuohon on vielä lisättävä, kun joskus kysyn miksi eivät ole käyneet, vastaus on, sinä et ole koskaan kotona, totta sekin.
Lopputulos, he tietävät, että heitä rakkaudella seuraan ja olen paikalla kun tosi tarvis tulee, sama päinvastoin.
Suukosta kiitän Sinikynä, ihan oikeasti sen tunsin, mielikuvitus lennättää.
Kummasti lämpimät sanat aistii ja niistä saa hyvän mielen, kumpa oikein moni sen ymmärtäisi.
Kiva kun kerroit noista kulleron siementen,"ehkä onnistuvasta ripottelusta"minä siementen kypsyttyä niitä johonkin ripottelen, merkkaan paikan ja jospa muutaman vuoden kuluttua siinä kullerot kukkii.Mitään en menetäkkään, kiitos mos.
Jätän teidät taas rauhaan lauantai iltaan asti, käväsen siellä toisessa kodissa, katsomassa että kaikki on hyvin ja sen paljon puhutun kankaan tukille vedämme.
Mökillä olo yksin ei ole niin kivaa, kuin se oli mieheni eläessä, pari päivää menee ja sitten jo kaipaan kaupungiin, elämän keskelle.
Olen varmasti niin seurallinen, ja yksin ei ole kiva puhua, kissaa olen ruvennut miettimään, että josko ottaisin, saisi sille jutella ja paijata,kun se suurin tarve siihen iskee;))DD
Nyt tuli taas pölistyä, mutta hyvä seuralainen tämä konekin on, sanottakoon mitä tahansa;))
Kivoja päiviä ystävät, tavataan lauantaina, jos Luoja suo.SkillaN kirjoitti:
mutta lämpenevää lupaili.

Kivoja päiviä ystävät, tavataan lauantaina, jos Luoja suo.Ylhäällä täälläkin "köhistään"
Taitaa pitää hakea jotain apteekista kun ei sipulivesikään auta;((
Olen sellainen miss röhelin;((
Pilvipoutaa on täälläkin 8,7c
Myös minä nautin tuon tyttären pojan seurasta,
tunnen olevani vielä tärkeä ja tarpeellinen.
Ne kasvaa niin pian pois sylistä.
harmi vain kun asumme eri paikkakunnilla.
Ei tavata niin kovin usein,onneksi on puhelimet ja
ne onkin kovassa käytössä.
Nyt rupeaa aurinko kurkkimaan.
näkyillään...muori67 kirjoitti:
Ylhäällä täälläkin "köhistään"

näkyillään...kuuntene Jukka Leppilammen hienoa gospel musiikkia ja valmistaudun lähtemään tytön ja pikkusen kanssa korkeasaareen ja kivinokkaan.Sain vihdoin letittää tytölle kaksi lettiä eka kerran antoi kammata tukan.
Veikko on siellä Skillanin mökkimaisemissa ei taida kulua silläkään aika seillä vaan tulee jo tänään pois.
Muori on sairastanut no kyllä siitä joskus paranee.Laulaja laulaa juuri että,Jumalan enkelit sun vierelläs elää,älä pelkää.
Kyllä olemme tärkeitä että iloitaan tästä.
Lähdenkin ja illalla olen pikkusen viisaampi.pääsky kirjoitti:
kuuntene Jukka Leppilammen hienoa gospel musiikkia ja valmistaudun lähtemään tytön ja pikkusen kanssa korkeasaareen ja kivinokkaan.Sain vihdoin letittää tytölle kaksi lettiä eka kerran antoi kammata tukan.
Veikko on siellä Skillanin mökkimaisemissa ei taida kulua silläkään aika seillä vaan tulee jo tänään pois.
Muori on sairastanut no kyllä siitä joskus paranee.Laulaja laulaa juuri että,Jumalan enkelit sun vierelläs elää,älä pelkää.
Kyllä olemme tärkeitä että iloitaan tästä.
Lähdenkin ja illalla olen pikkusen viisaampi.Toin ison vadillisen rusinapullia,ovat hyviä.
Kukas se kissan hännän nostaa;DD
Leivottiin pojan kanssa,näkyy maistuvan hänellekin.
Kahvia laitoin termariin nautiskelkaa;)
näkyillään...muori67 kirjoitti:
Toin ison vadillisen rusinapullia,ovat hyviä.
Kukas se kissan hännän nostaa;DD
Leivottiin pojan kanssa,näkyy maistuvan hänellekin.
Kahvia laitoin termariin nautiskelkaa;)
näkyillään...kannullisen ja se tuoksuu ihanalta.Oli myös sellainen kukka jota emme kumpikaan tunne.Kielosta isompi ja isommat kukat kellertävät.Kukkavarsi vinossa ja siinä kukat kun lyhdyt roikkumassa rivissä.
Tänään on kirkas ilma olimme itäkeskuksessa vielä että koko päivä meni.
Juttelee kenen kansa vain helsingissä niin sillä on mökki rukalla.Sellainen tuli juttelemaan itäkeskuksen penkillä.Oli asunut 8 vuotta espanjassa ja tullut Suomeen kun halvaantui.Silloin viimeistään alkaa haluttaa kotimaahan.
Hyviä rusinapullat on tietää sen oikeasti maistamattakin.Nyt on sauna ilta meilläkin kerrostalossa ja ostiime naamion että sen laitamme naamalle kun mennään saunaan.
Söimme ensin hampurilaiset ja sitten jäätelöt ja mansikat ja kirsikat.
Sitä värillisten ihmisten tyylikkyyttä ihailin.pääsky kirjoitti:
kannullisen ja se tuoksuu ihanalta.Oli myös sellainen kukka jota emme kumpikaan tunne.Kielosta isompi ja isommat kukat kellertävät.Kukkavarsi vinossa ja siinä kukat kun lyhdyt roikkumassa rivissä.
Tänään on kirkas ilma olimme itäkeskuksessa vielä että koko päivä meni.
Juttelee kenen kansa vain helsingissä niin sillä on mökki rukalla.Sellainen tuli juttelemaan itäkeskuksen penkillä.Oli asunut 8 vuotta espanjassa ja tullut Suomeen kun halvaantui.Silloin viimeistään alkaa haluttaa kotimaahan.
Hyviä rusinapullat on tietää sen oikeasti maistamattakin.Nyt on sauna ilta meilläkin kerrostalossa ja ostiime naamion että sen laitamme naamalle kun mennään saunaan.
Söimme ensin hampurilaiset ja sitten jäätelöt ja mansikat ja kirsikat.
Sitä värillisten ihmisten tyylikkyyttä ihailin.Kaksi viikkoa meni, kun hissuksiin ajeltiin Euroopan halki. Katseltiin Julian parveke Veronassa ja Gardajärven lomamaisemat. Vähän Itävaltaa ja enemmän Saksan maaseutua.
Olipa oikeastaan "suotavaa", että merimiesunioni pani Fastferries linjan ahtaalle, kun taso oli laskenut sitten kreikkalaisomistuksen. Palkkataso kun oli pudonnut kolmannekseen. Tosi riistoakin: Kahvikupillinen 3,50 eur.
Tuotiin peräkontillinen lämmintä etelän ilmaa, joten kesä voi alkaa täälläkin ;-)
Tervehdys ja viinilasin nosto kaikille täältä Airiston rantamilta.- Anu.1
pääsky kirjoitti:
kannullisen ja se tuoksuu ihanalta.Oli myös sellainen kukka jota emme kumpikaan tunne.Kielosta isompi ja isommat kukat kellertävät.Kukkavarsi vinossa ja siinä kukat kun lyhdyt roikkumassa rivissä.
Tänään on kirkas ilma olimme itäkeskuksessa vielä että koko päivä meni.
Juttelee kenen kansa vain helsingissä niin sillä on mökki rukalla.Sellainen tuli juttelemaan itäkeskuksen penkillä.Oli asunut 8 vuotta espanjassa ja tullut Suomeen kun halvaantui.Silloin viimeistään alkaa haluttaa kotimaahan.
Hyviä rusinapullat on tietää sen oikeasti maistamattakin.Nyt on sauna ilta meilläkin kerrostalossa ja ostiime naamion että sen laitamme naamalle kun mennään saunaan.
Söimme ensin hampurilaiset ja sitten jäätelöt ja mansikat ja kirsikat.
Sitä värillisten ihmisten tyylikkyyttä ihailin.Tervehdys tännekkin, minulla on mökillä myös kieloja, kyllä niissä on ihana tuoksu.
En tiedä tarkoititko kyyneleitä niillä toisilla kukilla, mutta niissä on vain pitkä varsi ja latvassa on luonnonvalkoiset kukkaset jotka on ihan varressa kiinni kyynelten muotoisia, siitä varmaan nimensäkkin saaneet.Aika korkeita noin 30-40 ja jopa 50 sm korkuisia.Latvat kukkasten painosta riippuvat alaspäin.
Kiitos vain iltateestä ja kaikesta muustakin, nyt menen katsomaan jos unimatti ottaisi kainaloonsa. Hyvää yötä kaikille. - Hintriika
Anu.1 kirjoitti:
Tervehdys tännekkin, minulla on mökillä myös kieloja, kyllä niissä on ihana tuoksu.
En tiedä tarkoititko kyyneleitä niillä toisilla kukilla, mutta niissä on vain pitkä varsi ja latvassa on luonnonvalkoiset kukkaset jotka on ihan varressa kiinni kyynelten muotoisia, siitä varmaan nimensäkkin saaneet.Aika korkeita noin 30-40 ja jopa 50 sm korkuisia.Latvat kukkasten painosta riippuvat alaspäin.
Kiitos vain iltateestä ja kaikesta muustakin, nyt menen katsomaan jos unimatti ottaisi kainaloonsa. Hyvää yötä kaikille.Taas taivas liekehtii, kun mailleen menevä aurinko heijastuu ohkaiseen pilvikerrokseen. Tietokonekin kylpee vaaleanpunaisessa valossa, kun paistaa tuosta takaviistosta! Eihän kesällä kerta kaikkiaan voi mennä ajoissa nukkumaan, kun asuu tällaisessa "laskevan auringon talossa"...
Yösyöminen ei ole viisasta, mutta unimyssyn voisin käydä nurkkakaapilla ottamassa. Kiitosta vain! Pakko pujahtaa kohta peiton alle, jos aikoo ehtiä sänkyyn ennen auringon nousua! Hyvää yötä ja samalla aamua kaikille! Hintriika kirjoitti:
Taas taivas liekehtii, kun mailleen menevä aurinko heijastuu ohkaiseen pilvikerrokseen. Tietokonekin kylpee vaaleanpunaisessa valossa, kun paistaa tuosta takaviistosta! Eihän kesällä kerta kaikkiaan voi mennä ajoissa nukkumaan, kun asuu tällaisessa "laskevan auringon talossa"...
Yösyöminen ei ole viisasta, mutta unimyssyn voisin käydä nurkkakaapilla ottamassa. Kiitosta vain! Pakko pujahtaa kohta peiton alle, jos aikoo ehtiä sänkyyn ennen auringon nousua! Hyvää yötä ja samalla aamua kaikille!Hiljaista on.
Kielot vain tuoksuu.
Meillä kukkii Aroniat,pensaat valkeina.
Saa syksyllä hyvää mehua.
Laitoin taas kahvia odottamaan kävijöitä.
Kiva kun Vaarivaari on myös "kotona".
Mukava kun nuo "muutto linnut"palailevat
pikkuhiljaa takaisin.
Uzmakin tuli jo vähän aikasemmin.
Meripojista ei ole kuulunut vähään aikaan.
Nyt on tullut minulle sellainen rutiini,
täytyy ensiksi käydä nuo lintujen pesät ja
pöntöt tarkastamassa,ennen kun aamu alkaa,
Kotkan pojat on jo tosi isoja.Sääksellä ei vielä näy mitään.On vain niin tyyriin näköinen.
Täällä on taas kerran ihana aamu.
Hyvää jatkoa kaikille.
näkyillään...- uzma-m
muori67 kirjoitti:
Hiljaista on.

näkyillään...Kiireesti juon kupin kaffeeta kerman kera,on ollut vilskettä ja minä ihmettelin miten saisin ajan kulumaan,tänään menen tpamaan ystävääni joka on tullut Lontoosta,hänen kanssaan me nuorena lädimme maailmalle ja sinne jäätiin.
Nyt aukkoni sivityksessä korjattu vihdoinkin onnistuin kuulemaan ja näkemään LORDIn,no laulusta en ymmärtänyt just yhtikäs mittää mutta lavastus ja puvut ja naamoit olivat hyviä,nauratti niitten touhu.
luonto on kaunista mutta kylmä on vielä,uimassa olen käynyt sisätiloissa.
Palvelu on hyvää ja ystävällistä kaikkialla,nuoriso on hyvin kielitaitoista ja kohteliasta,en ole nähnyt yhtään puliukkoa,minnekäs ne ovat hävinneet?
Olen syönyt kalaa,makkaraa, juustoa, leipää ja juonut olutta. - Anu.1
Hintriika kirjoitti:
Taas taivas liekehtii, kun mailleen menevä aurinko heijastuu ohkaiseen pilvikerrokseen. Tietokonekin kylpee vaaleanpunaisessa valossa, kun paistaa tuosta takaviistosta! Eihän kesällä kerta kaikkiaan voi mennä ajoissa nukkumaan, kun asuu tällaisessa "laskevan auringon talossa"...
Yösyöminen ei ole viisasta, mutta unimyssyn voisin käydä nurkkakaapilla ottamassa. Kiitosta vain! Pakko pujahtaa kohta peiton alle, jos aikoo ehtiä sänkyyn ennen auringon nousua! Hyvää yötä ja samalla aamua kaikille!Juhannuksena lähden lappiin yöttömään yöhön,siellä taas ei osaa nukkua ollenkaa, yö kun on päivän kaltainen, ei laske aurinko lainkaan.
Kiitos kahvista hyvä kun oli valmiiksi laitettuna, lintujen touhua onkin kiva katsella, sitä minäkin mökillä teen.
Hyvää päivän jatkoa kaikille. uzma-m kirjoitti:
Kiireesti juon kupin kaffeeta kerman kera,on ollut vilskettä ja minä ihmettelin miten saisin ajan kulumaan,tänään menen tpamaan ystävääni joka on tullut Lontoosta,hänen kanssaan me nuorena lädimme maailmalle ja sinne jäätiin.
Nyt aukkoni sivityksessä korjattu vihdoinkin onnistuin kuulemaan ja näkemään LORDIn,no laulusta en ymmärtänyt just yhtikäs mittää mutta lavastus ja puvut ja naamoit olivat hyviä,nauratti niitten touhu.
luonto on kaunista mutta kylmä on vielä,uimassa olen käynyt sisätiloissa.
Palvelu on hyvää ja ystävällistä kaikkialla,nuoriso on hyvin kielitaitoista ja kohteliasta,en ole nähnyt yhtään puliukkoa,minnekäs ne ovat hävinneet?
Olen syönyt kalaa,makkaraa, juustoa, leipää ja juonut olutta.On utzmakin alkanut kotiutua niinkin vanhoja ystäviä vielä saapusalla.
Sitä Loordia ei tarvitse edes kohteliaisuudesta kehua työvoitto se on kun naamareilla paiskii työtä.
Meillä on kyllä paljon fiksua nuorisoa ja kielitaitoisia.Ei ole mennyt peruskoulu hukkaan eikä köyhemmän nuoren kouluttaminen.Jos ei olisi opintorahaa ja avustuksia koulutettaisi vain suurituloisten lapset.
Onko siellä kotimaassasi saanut ruisleipää se on hyvää.Minä olen yhtenä iltana juonut kaljaa ja yöllä heräsin pahaan oloon ei tee mieli enää.
Tyttäret lähti Sipooseen äitien ja lasten illanvietoon ja saunomaan.Luuli että meillä ei kulu aika,ollaan tosi onnellisia kun saadaan huokasta hetken ja käydä vaikka kävelyllä.
Näytti olevan ruuhkaa kun yhtenä virtana meni tiellä autoja sinne vain sekaan työtyi.
Anuko se kertoi siitä kukasta kyynel.Tässä kukassa ei ole latvassa kukkaa vain varressa.
Lähdet katsomaan valoisaa yötä pohjoiseen.
Olen ollut hesassa viimejuhannuksen ja tänä juhannuksena tulemme uudestaan kun alkaa muutto.
Olen kyllä mielelläni kotonakin siellä on juhlittu niin monesti joskus loppuyöstä kävelivät kirveen kanssa.
Sai aina varoa kun humalassa hoippuivat että horjahtaa nuotioon tai lähtevät venellä järvelle.
Aina joku päätti lähteä tyttäriin aamuyöstä vintin reijästä alkoi pää nousta ,piti vain houkutella se ommaan kottiin.
On niitä herkempiäkin muistoja ja kauniita juhannuksia.
Tänä juhannuksena menee nuorin poika ystäviensä kanssa sinne ja yhdessä lapsuuden leikkitoverien kanssa saunovat tyttöystävä mukana.
Siinä onkin uskovaisilla kuuntelemista kun joikuvat karakoeta nämä nykyiset.
Kiitos kahvista ja hauskasta seurasta katselkaa nyt toisianne sillä silmällä että saisitte juhannusheilan.pääsky kirjoitti:
On utzmakin alkanut kotiutua niinkin vanhoja ystäviä vielä saapusalla.
Sitä Loordia ei tarvitse edes kohteliaisuudesta kehua työvoitto se on kun naamareilla paiskii työtä.
Meillä on kyllä paljon fiksua nuorisoa ja kielitaitoisia.Ei ole mennyt peruskoulu hukkaan eikä köyhemmän nuoren kouluttaminen.Jos ei olisi opintorahaa ja avustuksia koulutettaisi vain suurituloisten lapset.
Onko siellä kotimaassasi saanut ruisleipää se on hyvää.Minä olen yhtenä iltana juonut kaljaa ja yöllä heräsin pahaan oloon ei tee mieli enää.
Tyttäret lähti Sipooseen äitien ja lasten illanvietoon ja saunomaan.Luuli että meillä ei kulu aika,ollaan tosi onnellisia kun saadaan huokasta hetken ja käydä vaikka kävelyllä.
Näytti olevan ruuhkaa kun yhtenä virtana meni tiellä autoja sinne vain sekaan työtyi.
Anuko se kertoi siitä kukasta kyynel.Tässä kukassa ei ole latvassa kukkaa vain varressa.
Lähdet katsomaan valoisaa yötä pohjoiseen.
Olen ollut hesassa viimejuhannuksen ja tänä juhannuksena tulemme uudestaan kun alkaa muutto.
Olen kyllä mielelläni kotonakin siellä on juhlittu niin monesti joskus loppuyöstä kävelivät kirveen kanssa.
Sai aina varoa kun humalassa hoippuivat että horjahtaa nuotioon tai lähtevät venellä järvelle.
Aina joku päätti lähteä tyttäriin aamuyöstä vintin reijästä alkoi pää nousta ,piti vain houkutella se ommaan kottiin.
On niitä herkempiäkin muistoja ja kauniita juhannuksia.
Tänä juhannuksena menee nuorin poika ystäviensä kanssa sinne ja yhdessä lapsuuden leikkitoverien kanssa saunovat tyttöystävä mukana.
Siinä onkin uskovaisilla kuuntelemista kun joikuvat karakoeta nämä nykyiset.
Kiitos kahvista ja hauskasta seurasta katselkaa nyt toisianne sillä silmällä että saisitte juhannusheilan.Terveisiä saunasta !!!
Nyt on muori yksin,nuori herra lähti tänään
muualle kyläilemään,meni sellaiseen paikkaan missä on VARSA,sekös on kiinnostava,totta kai ja siellä
on muitakin eläimiä.
Kiltisti oli poika minun kanssa,ei ronannut ruuasta eikä mistään.
Kasvaa vain hurjasti.
Täällä on ollut hieno päivä,vaikka tuuli on vieläkin kylmää.
Nuhakin rupeaa helpottamaan,taidan käydä tuolla
nurkka kaapilla;))yskänlääkettä ottamassa.
näkyillään...Anu.1 kirjoitti:
Juhannuksena lähden lappiin yöttömään yöhön,siellä taas ei osaa nukkua ollenkaa, yö kun on päivän kaltainen, ei laske aurinko lainkaan.
Kiitos kahvista hyvä kun oli valmiiksi laitettuna, lintujen touhua onkin kiva katsella, sitä minäkin mökillä teen.
Hyvää päivän jatkoa kaikille.tulin vielä höpöttämään.
Olen katsonut parvekkeelta noita pääskyjä,
saakohan ne mitään syötävää,kun on niin viileää
tuo ilma,onko siellä niitä ötököitä??
Ne on muuten melkoisia syöksy hävittäjiä,kun tulla suihkivat yks kaks kovaa vauhtia alas ja sitten
äkkiä taas ylös.
Kotkan poikaset on kasvaneet kovasti,toinen niistä
levitteli päivällä siipiään,komean näköinen oli.
Rovanniemi taitaa olla ihan sekaisin;))sen
Lordinsa takia;))
Hyvää yötä kaikille.
näkyillään...muori67 kirjoitti:
tulin vielä höpöttämään.

näkyillään...aamua Pirttiin.
Eipä ole ketään käynyt,missäs nyt yökukkujat on;-)
No laitoin kahvit tulemaan ja syötävääkin on vielänäkyi olevan rinkeliäkin jäljellä.
Niitä pusujakin tarttis lisää;)
Näkyillään...- Katleija-T
muori67 kirjoitti:
aamua Pirttiin.
Eipä ole ketään käynyt,missäs nyt yökukkujat on;-)
No laitoin kahvit tulemaan ja syötävääkin on vielänäkyi olevan rinkeliäkin jäljellä.
Niitä pusujakin tarttis lisää;)
Näkyillään...Kolmipäiväisen retkemme nimi oli Kotimaan monet kasvot. Retki oli nimensä veroinen jo maisemallisesti. Kaakkois-Suomen vaihteleva mäkinen maasto valkorunkoisine koivikkoineen, siniset järvet selkineen ja saarineen, kivikkoiset kotipellot. Varmaan niitä kivenpyörittäjien kyliä on siellä paljon. Kiviä on kerätty kiviaidoiksi asti, silti maa nostaa povestaan kiviä aina vaan.
Erilainen on maisema Pohjanmaan lakeuksilla. Väestön varallisuuden eroavuudet huomaa bussin ikkunasta. Suuria vauraan näköisiä maatilakeskuksia näkyi. Viljan viljelyn lisänä alueella näkyi harjoitettavan lisäksi sikataloutta ja turkiskasvatusta.
Entisten taajamien kuihtumisen esimerkkinä oli Punkalaidun.Sen keskustan läpi ajaessamme ennen puoltapäivää ainoastaan yksi henkilöauto ajoi vastaan pääväylällä. Suljettuja kauppoja oli paljon, samoin tyhjiä asuintaloja. Työpaikat olivat vähentyneet, siellä ei ole toimeentuloa. Epätodellisen hiljaisuus ja elottomuus avautui silmiemme eteen.
Yksi hetki matkamme varrella oli hyvin puhutteleva. Käydessämme Vöyrissä tutustuimme siellä Suomen vanhimpaan puukirkkoon.
Siellä hautausmaalla, me juuri runsaalta lounaalta tulleet eläkeläiset täysine vatsoinemme, pysähdyimme nälkävuosina kuolleiden joukkohaudan äärelle, jossa oli haudattu kerralla jopa 60 nälkään kuollutta. Alimmaisena tekstinä harmaakivipaadessa oli ote Isämeidän-rukouksesta: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme." Katleija-T kirjoitti:
Kolmipäiväisen retkemme nimi oli Kotimaan monet kasvot. Retki oli nimensä veroinen jo maisemallisesti. Kaakkois-Suomen vaihteleva mäkinen maasto valkorunkoisine koivikkoineen, siniset järvet selkineen ja saarineen, kivikkoiset kotipellot. Varmaan niitä kivenpyörittäjien kyliä on siellä paljon. Kiviä on kerätty kiviaidoiksi asti, silti maa nostaa povestaan kiviä aina vaan.
Erilainen on maisema Pohjanmaan lakeuksilla. Väestön varallisuuden eroavuudet huomaa bussin ikkunasta. Suuria vauraan näköisiä maatilakeskuksia näkyi. Viljan viljelyn lisänä alueella näkyi harjoitettavan lisäksi sikataloutta ja turkiskasvatusta.
Entisten taajamien kuihtumisen esimerkkinä oli Punkalaidun.Sen keskustan läpi ajaessamme ennen puoltapäivää ainoastaan yksi henkilöauto ajoi vastaan pääväylällä. Suljettuja kauppoja oli paljon, samoin tyhjiä asuintaloja. Työpaikat olivat vähentyneet, siellä ei ole toimeentuloa. Epätodellisen hiljaisuus ja elottomuus avautui silmiemme eteen.
Yksi hetki matkamme varrella oli hyvin puhutteleva. Käydessämme Vöyrissä tutustuimme siellä Suomen vanhimpaan puukirkkoon.
Siellä hautausmaalla, me juuri runsaalta lounaalta tulleet eläkeläiset täysine vatsoinemme, pysähdyimme nälkävuosina kuolleiden joukkohaudan äärelle, jossa oli haudattu kerralla jopa 60 nälkään kuollutta. Alimmaisena tekstinä harmaakivipaadessa oli ote Isämeidän-rukouksesta: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme."ja väsyttää, vaikka mitään suurempaa en tehnytkään.Vanhaksi tulen.
Tekemiseksi en osaa sanoa, kun ruohoja leikkailin kivien ympäriltä ja marjapuskien alusia siivoilin.Leikkaan ruohon koneella, mutta kun on kiviä sattunut kasvamaan tontilleni aika paljon, niiden ympärykset on käsin leikattava.
Istuttelin viimeiset kukat ja mattokangas on puissa ja vähän aloitettukin.
Oli siinä urakkaa, kun kaksi melko aloittelevaa sitä puihin iski.
Naapurin emäntä oli enemmän perillä kuin minä, mutta mietiskellä piti ja viriötä emme oikein hyvin auki saaneet.
Kudoin, mutta kysyttävä on neuvoa osaavilta, kun ei sukkula sopinut hyvin lentämään.
Sinulla Katleija_
-T oli varmasti antoisa matka ja noista nälkään kuolleista sen verran, että täälläkin on nälkään kuolleiden hauta.
Olivat kanavaa tekemässä ja väkeä tuli ympäri suomea, sitten tauteihin ja ruuan puutteeseen kuolivat.
Vanha kanava on vieläkin olemassa ja se on museo käytössä.
Ei millään osaa, nyt yltäkylläisyyden aikoina edes kuvitella, mitä oli elämä silloin.
Muori, suotta hätäilet pääskysten ruuasta, kyllä itikoita ja hiivatin pistiäisiä on pilvin pimein,ainakin minä sain huomata sen.
Minä seurailin västäräkin touhuja, uroslintu pyöri kivellä ja naaras kantoi ruokaa,olikohan se isälintu vahdissa.
Emo kierteli ja kaarteli pesän läheisyydessä, sitten suikahti pesään, kyllä haudonta on onnistunut, vaikka minä niitä kävin peittelemässä,ja pelkäsin että hylkäävät pesän.
Tuuli oli kovaa ja siksi ei houkutellut edes uimaan, mutta sauna oli poikaa, kyllä suomalaiselle on sauna autuus.
Miten uzma ja vaarivaari sen kokevat, nyt kotisuomeen tultuaan.
Löytääkös vaarivaari tiensä kotikonnuilleen?
Hyvää lauantai-iltaa ja pitää vielä kertoa, että tein munakokkelia mökillä, kaksi mmunaa ,puolisen litraa maitoa, suolaa, ruskistin pekonia ja laitoin maito-muna seoksen päälle ja hyydytin, maistui hyvältä pitkästä aikaa, perunoiden ja porkkanoiden kera.- fiiuliN
Katleija-T kirjoitti:
Kolmipäiväisen retkemme nimi oli Kotimaan monet kasvot. Retki oli nimensä veroinen jo maisemallisesti. Kaakkois-Suomen vaihteleva mäkinen maasto valkorunkoisine koivikkoineen, siniset järvet selkineen ja saarineen, kivikkoiset kotipellot. Varmaan niitä kivenpyörittäjien kyliä on siellä paljon. Kiviä on kerätty kiviaidoiksi asti, silti maa nostaa povestaan kiviä aina vaan.
Erilainen on maisema Pohjanmaan lakeuksilla. Väestön varallisuuden eroavuudet huomaa bussin ikkunasta. Suuria vauraan näköisiä maatilakeskuksia näkyi. Viljan viljelyn lisänä alueella näkyi harjoitettavan lisäksi sikataloutta ja turkiskasvatusta.
Entisten taajamien kuihtumisen esimerkkinä oli Punkalaidun.Sen keskustan läpi ajaessamme ennen puoltapäivää ainoastaan yksi henkilöauto ajoi vastaan pääväylällä. Suljettuja kauppoja oli paljon, samoin tyhjiä asuintaloja. Työpaikat olivat vähentyneet, siellä ei ole toimeentuloa. Epätodellisen hiljaisuus ja elottomuus avautui silmiemme eteen.
Yksi hetki matkamme varrella oli hyvin puhutteleva. Käydessämme Vöyrissä tutustuimme siellä Suomen vanhimpaan puukirkkoon.
Siellä hautausmaalla, me juuri runsaalta lounaalta tulleet eläkeläiset täysine vatsoinemme, pysähdyimme nälkävuosina kuolleiden joukkohaudan äärelle, jossa oli haudattu kerralla jopa 60 nälkään kuollutta. Alimmaisena tekstinä harmaakivipaadessa oli ote Isämeidän-rukouksesta: "Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme."Satuitko missään maaseudun näkymissä nähdä lehmiä laitumella?
Kun kävin tyttäreni luona Sauvossa, niin siellä matkanvarrella näin moneen vuoden jälkeen noin 20:npäisen lehmälauman syömässä vihreää herkkua.
Minusta on suuri puute se, kun ei lehmiä näe enää maaseudulla ulkosalla.
Onhan siinä suuri työ kun niitä navetasta pellolle ja takaisin kuljetetaan, mutta eiköhän se olisi jopa itse eläimillekin hyödyksi kun pääsisivät ulos jaloittelemaan. - Katleija*
fiiuliN kirjoitti:
Satuitko missään maaseudun näkymissä nähdä lehmiä laitumella?
Kun kävin tyttäreni luona Sauvossa, niin siellä matkanvarrella näin moneen vuoden jälkeen noin 20:npäisen lehmälauman syömässä vihreää herkkua.
Minusta on suuri puute se, kun ei lehmiä näe enää maaseudulla ulkosalla.
Onhan siinä suuri työ kun niitä navetasta pellolle ja takaisin kuljetetaan, mutta eiköhän se olisi jopa itse eläimillekin hyödyksi kun pääsisivät ulos jaloittelemaan.En todellakaan nähnyt lehmiä. Hevosia näin kyllä.
Katleija* kirjoitti:
En todellakaan nähnyt lehmiä. Hevosia näin kyllä.
Tervetuloa takasin.
Eipä niitä lehmiä paljon näe.
Tuolla Vääksyntien varressa ja Sysmän kirkolle mennessä vielä näkee lehmiäkin.
Oli varmaan mielenkiintoinen matka.
Kyllä täällä kotomaassamme riittää nähtävää ja
Mahtavia maisemia.
kun vain jaksaa reissailla.
Nyt on varmaan kiva olla kotona taas.
Onhan ollut ihana päivä.
Näkyillään...fiiuliN kirjoitti:
Satuitko missään maaseudun näkymissä nähdä lehmiä laitumella?
Kun kävin tyttäreni luona Sauvossa, niin siellä matkanvarrella näin moneen vuoden jälkeen noin 20:npäisen lehmälauman syömässä vihreää herkkua.
Minusta on suuri puute se, kun ei lehmiä näe enää maaseudulla ulkosalla.
Onhan siinä suuri työ kun niitä navetasta pellolle ja takaisin kuljetetaan, mutta eiköhän se olisi jopa itse eläimillekin hyödyksi kun pääsisivät ulos jaloittelemaan.vieressä on maalaistalo ja siellä on karja laitumella.
Poikimisen jälkeen on joskus mahdollsita saada juusto, eli ternimaitoa,siitä sitten ihanaa uunijuustoa.- Katleija*
muori67 kirjoitti:
Tervetuloa takasin.
Eipä niitä lehmiä paljon näe.
Tuolla Vääksyntien varressa ja Sysmän kirkolle mennessä vielä näkee lehmiäkin.
Oli varmaan mielenkiintoinen matka.
Kyllä täällä kotomaassamme riittää nähtävää ja
Mahtavia maisemia.
kun vain jaksaa reissailla.
Nyt on varmaan kiva olla kotona taas.
Onhan ollut ihana päivä.
Näkyillään...Sattuipa kotimatkalla tällainen tapaus. Ei saisi nauraa, mutta vieläkin naurattaa.
Eräs pariskunta huomasi pitkän ajan kuluttua viimeisestä majapaikasta lähtömme jälkeen, että miehen tikkiliivi oli jäänyt sinne huoneen kaappiin. Ja kännykkä oli siellä taskussa. Oi ja voi! Hän lainasi matkanjohtajalta kännykän ja soitti sinne, jossa luvattiin postittaa takki kännyineen maanantaiksi heille kotiin.
Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen, sillä jonkin ajan kuluttua pariskunta huomasi että myös kotiavaimet olivat jääneet liivin taskuun. Nyt herra meni auton etuosaan ja mikrofoonin kautta toi meille muillekin julki suuren huolensa . He olivat nimittäin sulkeneet oven lähtiessään varmuuslukolla, joten päivystävästä huoltomiehestäkään ei olisi apua. Adoptoiko joku nyt heidät maanantaihin asti vai hotelliinko menisi?
Lukkoseppäpäivystys toimi, mutta hinta oli aika kova. Joku ehdotti katolisen kirkon nunnien ylläpitämää majoitusta ja sinne pariskunta suunnisti. Reittimme kulkikin paikan ohi ja pariskunta siirtyi nunnien hoivaan. Että kotikaupunkiin majoittumaan. Toivottavasti saavat maanantaina avaimensa.
Nyt juuri tuli mieleen, että paketin ilmoitushan sujautetaan ovesta sisään. Voipa olla vielä heillä postin kanssa selvittelemistä. - fiiuliN
SkillaN kirjoitti:
vieressä on maalaistalo ja siellä on karja laitumella.
Poikimisen jälkeen on joskus mahdollsita saada juusto, eli ternimaitoa,siitä sitten ihanaa uunijuustoa.Tyttäreni on tuonut minulle usein ternimaitoa.
Hänen miehensä on alunperin maalaistalosta, jota nykyisin veljensä ylläpitää.
Sieltä on lähtöisin minunkin saamani ternimaito.
Juuri hoksasin etten olekaan pitkään aikaan saanut, pitääkin "vihjaista".
Tuo lehmäjuttu toi monta mukavaa muistoa siltä ajalta kun niitä vielä laitumelle "kuskattiin".
Itse olen ollut yhden omistamamme lehmän paimentyttönäkin. fiiuliN kirjoitti:
Tyttäreni on tuonut minulle usein ternimaitoa.
Hänen miehensä on alunperin maalaistalosta, jota nykyisin veljensä ylläpitää.
Sieltä on lähtöisin minunkin saamani ternimaito.
Juuri hoksasin etten olekaan pitkään aikaan saanut, pitääkin "vihjaista".
Tuo lehmäjuttu toi monta mukavaa muistoa siltä ajalta kun niitä vielä laitumelle "kuskattiin".
Itse olen ollut yhden omistamamme lehmän paimentyttönäkin.Saa täällä hallista se vain on pakastettua,kun
ei muuten saa myydä.
Käyn joskus ostamassa kun haluan HERKUTELLA.
Näkyillään...- Hintriika
muori67 kirjoitti:
Saa täällä hallista se vain on pakastettua,kun
ei muuten saa myydä.
Käyn joskus ostamassa kun haluan HERKUTELLA.
Näkyillään...Just tänään luin lehdestä, että EU-direktiivi määrää viimeistään heinäkuun alusta kaikki lehmät laitumelle! Paljon ovat hulluja direktiivejä keksineet, mutta tässähän on järkeä. Perustelu on eläinsuojeluksellinen. Ajatelkaa itse, että seisoisitte samassa pilttuussa kesät, talvet koko ikänne!
Täällä käy yksi maalaispariskunta säännöllisin välein myymässä pakastettua ternimaitoa erään marketin ulko-ovella. Hyvin näyttää tekevän kauppansa.
Kävin katsomassa, kun ravintolaiva "parkkeerasi" sisäsatamaan. Se viimeistään oli kesän merkki. Ja kyllä nuo ilmatkin ensi viikolla..., niin lupailtiin. Alkukesästä Lappi on jäljessä eteläistä Suomea, mutta kohta eroa ei enää huomaa.
Kauniita unia!
Taisin keretä ensimäisenä!!
Kahvit on tippumassa.
Tuo hierarkia heitti tämän alas;(
Jospa niitä lehmiä nähtäis sitten enemmänkin.
Nyt rupeaa tuntumaan jo kesälle ilma;))
Radiosta tulee kivaa musiikkia,olisi kiva
pyörähdellä tuossa terassilla;)
Nauttikaa han kahvit.
Sääksen pesässä on ainakin yksi poikanen,
äsken emo syötti.
Kotkan pesälle en ole päässyt,tulee teksti sivun lataamis virhe,
pahus enhän ole tähänkään asti tarvinnut mitään ladata.
Näkyillään...- my.mm.eli
pirttiin! Jaa, rauhaa näkyy olevankin ihan toivottelematta. Tämä tervehdys nyt vain tuli ensimmäisenä mieleen kun rauha koitti viimein minullekin. Taas voi sanoa, että kotini on linnani;)
On se vaan niin, että kun on vieraita huushollissa niin sitä ei oikein tunne olevansa kotonaan itsekään!
Täytyy heti alkuun mennä iltapäivänokosille, että pääkin selviäisi tuosta kielten sekamelskasta. Että osaa olla rasittavaa kääntää ajatuksiaan tulemaan suusta vieraskielisinä sanoina, huhuh (helpotuksen huokaus)!
Oikeassa olet muoriseni, kaksi munaa ja poikanen näkyy sääksen pesässä!
Seurasin viimeyönä varttitunnin verran keskiyönaikaan pesän elämää. Liekö ollut h-hetki juuri menossa kun Liisa pyöri kuin väkkärä pesällä, ei niin hetken rauhaa saanut. Alkoi sitten tulla jo pimeää ja unijukka repi suupieliä, piti painua pehkuihin minunkin, kun tuo aikainen herätys tulossa aamulla.
Kotkan pesällä ei olekaan enää mitään valkoisia höyhenpalloja, hurjasti ovat poikaset kasvaneet ja saaneet mustia sulkia. Kovin ovat kirjavia, musta valkoisia. Taitavat jo kohta lentoon lähteä.
Hyvin pääsin sinne, ei mitään lataamistekstiä tullut, liekö sinulla ollut vain operaattorisi linjoissa hetkellinen "häikkä".
Toin tuon vierailta jäljelle jääneen toisen täytekakun tänne kahvileiväksi, olkaa hyvät syökää pois ;) Ettei jää kuivumaan, vieraani jo söivät makeaa mahantäydeltä, niin ei enää maistunut! Vaan kylläpä sitä jo viikon ajan maistuikin, saitoja kun ovat niin eivät raaski itse tehdä, käyvät Suomessa tankkaamassa vuoden tarpeen kerralla ;))
Kiitos kahvista, kyllä maistui vaikka yksin sai juoda!
kaunis päivä tulossa tänne savonmuahan.
Hyvien tapojen mukaan, huomenta ensin ja sitten niihin kannanottoihin.( hih)
Tuo kannanotto on niin hienolta kalskahtava, että minäpäs otan kantaa.
Lehmät laitumelle,myös lampaat, se kuulostaa hyvältä,jo eläinten vuoksi, mutta myös luonnolle tärkeää lannoitusta tapahtuu.
Entisaikaiset ahot saavat kokea esiin tulon, metsämansikka pääsee taas kasvamaan, sen loppumisesta on jo ollut paljonkin puhetta.
Tuon lannoittavan tuotteen hyödynnän minäkin, ylitalven olleet kuivat "läjät" kerään ja veteen liotan ja sitten kasteluvetenä käytän, marjapensaat ainakin tykkäävät, marjat isoja makoisia.
Nyt joku nyrpistelee nenäänsä, hyi olkoon, mutta kiertoahan tämä elämä on.
Kaikki jotka puutarhaa laittavat/hoitavat tietävät, että ilman lannotusta ei mikään jaksa kauan tuottaa satoa ja tämä tapa on luonnollinen ja halpa.
Näin"kakkainen" juttu näin kesäsunnuntai aamuna sopi oikein hyvin;))
Todella hyvä vaatimus eläinten hyvinvoinnin kannalta tämä vaatimus on, kun vain toteutuu ja miks ei, onhan muutkin, hullummatkin saaneet lain voiman , väärät kurkut ja epämuodostuneet tomaatit, esimerkkinä.
Kaksi pientä karvaturria juoksee tuossa emäntänsä kanssa, ovat tosi söpösiä, taas iski kaipaus, josko minäkin.
Nyt tämän päivän ohjelmassa on rippijuhlat, ei sukulainen, mutta läheinen kumminkin,poikani perhepiiriin kuulava jääkiekkoilijan alku pääsee aikuisten kirjoihin.
Niin ne vuodet vierii ja aikuiseksi siirtyy aina vain useampi, tähän jälkikasvuun kuuluva.
Katselin valokuvia, ja sieltä punapää, nelivuotias oli mummin kanssa mökillä ja hiuksia letiteltiin, nyt tämä punapää laittaa omaa samanlaista punapäätä eskariin syksyllä.
Eihän tässä nyt "vanhoja", mutta joskus tulee mieleen,ja vähän hirvittää;))D
Nyt on tullut oikein kantaa otettua ja lopetan nämä lörinät tähän, viettäkää hyvä sunnuntai, jokainen sillä oikealla tavalla.- Sinikynä
Täällä on tänä uamuna, kuten me savolaisfanit sanomme,taitettu peistä lehmien ja muidenkin kotieläinten puolesta, tietty kahvinjuonnin lomassa, kun kerran ollaan Kahvipirtissä.
Ja siitä asiasta voi olla vain yhtä mieltä.
Kun tässä on heretty muistelemaan, niin miksen minäkin.
Kun meidän pari lasta olivat kouluikäisiä, me vietimme kesiä eräässä etelähämäläisessä maalaistalon täysihoitolassa.
Sinne kertyi ajomatkaa noin parisataa kilometriä.
Yksi lasten harrastus oli ajomatkan aikana laskea näkemiään lehmiä laitumilla. Sillä tavoin matka taittui mukavasti.
Sitten ne lehmät katosivat maisemasta, samoinkuin heinäseipäät. Maisema oli autio ja joten kin kolkko.
Kyllä me suomalaiset olemme niin vahvasti sidottu maaseutuun sukupolvien ajan, vaikka monet meistä on jo vähitään toisen tai kolmannen polven kaupunkilaisia. Minäkin olen jo neljännen polven kaupunkilainen, mutta siitä huolimatta tai kukaties sen vuoksi minulle on maalaismaisema ja siellä tapahtuva toiminta yhä vaan tärkempää.
Ehkä meidän suomalaisten mökkikulttuuri saa käyttövoimansa juuri meidän juuristamme?
Tällaisia mietteitä tänään kauniina kesäuamuna täältä kaupungista.
Niin ja tietty suurkiitos Kahvipirtin antimista. Sinikynä kirjoitti:

Niin ja tietty suurkiitos Kahvipirtin antimista.olen onnellinen kun lietelanta hävisi ympäriltä.Se valui maalta vesiin.Iltaa muistiaikana ensiksi.
Levittivät pelloille ja sitä hajua kesti monta päivää.
Tietenki olvat kauniita punakirjavat lehmät vihreässä maisemassa.
Olen lypsänyt 15,vuotiaasta asti lehmiä.Ja luonut navetasta sontaa,kantanut vettä sankolla juoma saaveihin,tehnyt apetta.
On siinä työssä mukavaakin mutta haju tarttui vaatteisiin.Kaikki oli niin kovaa työtä.
Nyt jos pitäisi vielä saada tila tuottamaan niin en jaksaisi sitä painetta.
Olimpa tänään Karjalaisten juhlassa.Satapäinen kuoro lauloi iloiseksi ihmiset.
Sitten Saska Helmikallio lauloi ihania lauluja ja ihanasti.Olavi Virran laulaman,Sininen huvimaja oli parhaasta päästä.Bik Bänd orkesterilla.
Meillä myös kuljettin mökille pitkä matka Sodankylästä Hirvensalmelle.Illalla lähdettiin ja aamulla oltiin perillä,toisinpäin myös.Siinä sai keksiä kolmannenkin leikin että saivat aikansa kulumaan.
Minulla aina yksi lapsi sylissä eikä ollut turvavöitä.Eivät muistele ikäväksi matkoja.
Yden muistan kun lähdettiin yötä vasten Kuusamoon ja tytöllä oli korvasärky ja se valitti koko ajan,Aamulla pääsimme kuusamon terveyskeskukseen.
Kiitos kakusta ja kahvista,kiva kun on väkeä pirtissä.hei.pääsky kirjoitti:
olen onnellinen kun lietelanta hävisi ympäriltä.Se valui maalta vesiin.Iltaa muistiaikana ensiksi.

Kiitos kakusta ja kahvista,kiva kun on väkeä pirtissä.hei.siitä lietteen hajusta, en siitäkään kuivaneiden kakkaroiden lemusta, mutta pensaat ja kukat tykkäsivät.
Mitäpäs niiden eteen ei kestäisi.
Itseasiassa en ole lehmän lähelle uskaltanut, puhumattakaan lypsämisestä, olen aina pelännyt lehmiäkin.
Ihan tuli haikea olo, kun Sinisestä huvimajasta puhuit, se oli silloin, kun olin 16-17 vuotias, elämä nupullaan ja tanssiaika parhaimillaan.
Muistan pojankin, kenen kanssa tanssin paljon ja nimenomaan Sininen huvimaja soi paljon silloin.
Nyt olen sen pojan tavannut kymmenien vuosien jälkeen, mietin mitähän näin hänessä, mutta samaa hänkin varmaan pohtii.
No olemme jutelleet ja sanoi minun olevan samanlainen ,oikukas ja ylpeä, mielestäni ei pidä paikkaansa.
Elämä on koulannut, nyt olen niin herttainen ja kiltti mummeli, että pois alta;))DD
Uskokoon ken tahtoo.
Nyt sitten rupesi lämmintä tulemaan, miten taas osaa oikeat vaatekerrat päälleen löytää??
Puhuvat tiistaiksi 30 asteen lämpöä sinne etelään ja sinne olen tulossa, no onhan Suomenlinna meren ympäröimä, ei kai siellä niin kuumaa ole.
Mutta autossa voi tareta, tälläistä se on, nyt alan jo kuumuutta pelkäämään, vaikka kylmästä olen ruikuttanut.
Voi minua, milloinkahan olisi hyvä.
Rippijuhlat tuli juhlittua ja itkukin tuli, kun ajatteli noita nuoria, mikä heitä odottaa, miten paikkansa löytävät.
Kunpa säilyisivät kovin suurilta murheilta, löytäisivät polun, minkä varrella kukkaset kasvaisi, ilo ja onnellisuus seuraisi.
Kestävyyttä saisivat, pystyisivät vastaan ottamaan mahdolliset vastoinkäymiset, sillä niitäkin elämä tuo tullessaan.
Jokaisen on polkunsa kuljettava ja muuta ei mummu voi toivoa,kuin voimia kestämään tulevat.
Hyvää loppuiltaa !!!SkillaN kirjoitti:
siitä lietteen hajusta, en siitäkään kuivaneiden kakkaroiden lemusta, mutta pensaat ja kukat tykkäsivät.

Hyvää loppuiltaa !!!värkkäillään tämän lähdön kanssa kun tulee kuumat ilmat.Ei se junassa haittaa.Täällä on niin kaunista että ei ole tehnyt mieli vielä lähteä ja huomenna on helsinki päivät.
Aamulla on kampaajalle aika ensin.
Olen tänään ollut 7 tutia menossa kun aamulla lahdettiin Johanneksen kirkkoon.Olen kymmenen vuotta halunnut mennä ja nyt pääsin.
Oli kahvitarjoilukin lopuksi siellä kyptrassa.Huh mikä kellari,minä en haluaisi mennä sellaiseen vaikka se olikin kaunis.
Kirkossa tunsi sen historian henkäyksen minulle jäi vähän kalsea kuva kun siellä ei ollut maalauksia kun alttaritaulu.
Puuta kaikkialla.Ja penkkien laidat niin korkeat että meikäläiseltä ei näkynyt kun päälaki,miltähän niistä entisistä kävijöistä on tuntunut olla kun olivat minusta pienempiä.
Ihmisten vähyys se puhutteli mutta olihan alkaneet lomat ja rippi ja vihkikirkot ovat erikseen.
Se minua harmittaa kun kirkossa soitetaan liian kovaa urkuja.Oikein innoisaan ettei vaan kuulisi oma ääntänsä.- ii-li
pääsky kirjoitti:
värkkäillään tämän lähdön kanssa kun tulee kuumat ilmat.Ei se junassa haittaa.Täällä on niin kaunista että ei ole tehnyt mieli vielä lähteä ja huomenna on helsinki päivät.
Aamulla on kampaajalle aika ensin.
Olen tänään ollut 7 tutia menossa kun aamulla lahdettiin Johanneksen kirkkoon.Olen kymmenen vuotta halunnut mennä ja nyt pääsin.
Oli kahvitarjoilukin lopuksi siellä kyptrassa.Huh mikä kellari,minä en haluaisi mennä sellaiseen vaikka se olikin kaunis.
Kirkossa tunsi sen historian henkäyksen minulle jäi vähän kalsea kuva kun siellä ei ollut maalauksia kun alttaritaulu.
Puuta kaikkialla.Ja penkkien laidat niin korkeat että meikäläiseltä ei näkynyt kun päälaki,miltähän niistä entisistä kävijöistä on tuntunut olla kun olivat minusta pienempiä.
Ihmisten vähyys se puhutteli mutta olihan alkaneet lomat ja rippi ja vihkikirkot ovat erikseen.
Se minua harmittaa kun kirkossa soitetaan liian kovaa urkuja.Oikein innoisaan ettei vaan kuulisi oma ääntänsä.Se on erikoinen puisine sisutuksineen ja koristeineen. Varmaankin sen puun koristeellisuus onkin syy siihen, ettei siellä ole muita maalauksia kuin alttaritaulu. Se ei ole kovin vanha kirkko. - Siellä on hyvä akustiikka, ja siellä järjestetään runsaasti konsertteja.
Minun lempikirkkoni on Agricolan kirkko siinä lähellä. Ei niinkään ulkonäkönsä vuoksi, vaan siksi, että siellä yhä vielä kuulee oikeaa Sanaa. Siellä on myös urkuri, joka suostuu säestämään virsiä, eikä kuvittele olevansa suuri urkutaiteilija, jonka tehtäviin virsien säestäminen ei kuulu. (Kaikkein suurin urkutaiteilija oli aikoinaan Lauttasaaren kirkossa. Hän soitti kaikki virret niin kummallisesti, ettei niitä voinut laulaa.) - annastiina
pääsky kirjoitti:
olen onnellinen kun lietelanta hävisi ympäriltä.Se valui maalta vesiin.Iltaa muistiaikana ensiksi.
Levittivät pelloille ja sitä hajua kesti monta päivää.
Tietenki olvat kauniita punakirjavat lehmät vihreässä maisemassa.
Olen lypsänyt 15,vuotiaasta asti lehmiä.Ja luonut navetasta sontaa,kantanut vettä sankolla juoma saaveihin,tehnyt apetta.
On siinä työssä mukavaakin mutta haju tarttui vaatteisiin.Kaikki oli niin kovaa työtä.
Nyt jos pitäisi vielä saada tila tuottamaan niin en jaksaisi sitä painetta.
Olimpa tänään Karjalaisten juhlassa.Satapäinen kuoro lauloi iloiseksi ihmiset.
Sitten Saska Helmikallio lauloi ihania lauluja ja ihanasti.Olavi Virran laulaman,Sininen huvimaja oli parhaasta päästä.Bik Bänd orkesterilla.
Meillä myös kuljettin mökille pitkä matka Sodankylästä Hirvensalmelle.Illalla lähdettiin ja aamulla oltiin perillä,toisinpäin myös.Siinä sai keksiä kolmannenkin leikin että saivat aikansa kulumaan.
Minulla aina yksi lapsi sylissä eikä ollut turvavöitä.Eivät muistele ikäväksi matkoja.
Yden muistan kun lähdettiin yötä vasten Kuusamoon ja tytöllä oli korvasärky ja se valitti koko ajan,Aamulla pääsimme kuusamon terveyskeskukseen.
Kiitos kakusta ja kahvista,kiva kun on väkeä pirtissä.hei.mieleen kuin Hirvensalmi,olenko utelias jos kysyn oletko liekuneenrannalla käyny.Kyllä on ollu kaunis aurinkoinen päivä.On menny aika lastenlasten kanssa,viikko aijotaan oleskella ja kuljeskella.Hyvää alkavaa viikkoa kahvipirttiin ja helleaaltoja.
annastiina kirjoitti:
mieleen kuin Hirvensalmi,olenko utelias jos kysyn oletko liekuneenrannalla käyny.Kyllä on ollu kaunis aurinkoinen päivä.On menny aika lastenlasten kanssa,viikko aijotaan oleskella ja kuljeskella.Hyvää alkavaa viikkoa kahvipirttiin ja helleaaltoja.
ryökäsvesi mikä meillä.Hirvensalmi on välissä ja toisella puolen on liekuna.
Onhan siellä kaunista mutta kävelykadut loppuu aika äkkiä.Maalla pitäisi tuntea koko pitäjä että alkaisi viihtyä.Hirvensalmella käyminen riitää.ii-li kirjoitti:
Se on erikoinen puisine sisutuksineen ja koristeineen. Varmaankin sen puun koristeellisuus onkin syy siihen, ettei siellä ole muita maalauksia kuin alttaritaulu. Se ei ole kovin vanha kirkko. - Siellä on hyvä akustiikka, ja siellä järjestetään runsaasti konsertteja.
Minun lempikirkkoni on Agricolan kirkko siinä lähellä. Ei niinkään ulkonäkönsä vuoksi, vaan siksi, että siellä yhä vielä kuulee oikeaa Sanaa. Siellä on myös urkuri, joka suostuu säestämään virsiä, eikä kuvittele olevansa suuri urkutaiteilija, jonka tehtäviin virsien säestäminen ei kuulu. (Kaikkein suurin urkutaiteilija oli aikoinaan Lauttasaaren kirkossa. Hän soitti kaikki virret niin kummallisesti, ettei niitä voinut laulaa.)sillä nyt se alkoi, huomenta siis.
Hallat on ohi ja kukat säilyvät, vadelmat kukkivat hyvin, tulee paljon, ellei sitten joku muu kiusa tule, kuten sateet.
Viinimarjat jo osin raakileilla, nyt vain ne tärkeät pölyttäjät ja kyllähän lämpö nekin esiin tuo.
Pyykkääminen vähenee, kun vaateet saa minimiin ja kohta ähellämme hiki päässä ja puuskutamme, voi miten kuuma;))D
Säästä sitä juttua riittää, melkein kuin noista urheilutapahtumista.
Pääasia että puhetta tulee, ei mikään ole porukassa niin kiusallista, kuin puhumaton tila.
Katsellaan toisiaan ja kukaan ei virka mitään, siinä tilanteessa minä sanon jotakin hyvin tyhmää, mutta useimmin puhe kuitenkin viriää, pelkäävät ehkä minun uusia yrityksiä;))
Tuo kirkko tuli mieleen, kun on niin tuore tapaus eilisestä.
Katselin kirkkoani ja kuuntelin urkurin soittoa.Täällä kertaa ei urkurin esilaulua kuulunut ja kai sitten kukaan ei tohtinut laulaa, sillä sanoista en ainakaan selvää saanut.
Meillä on naisurkuri ja hän laulaa niin korkealta, että ei oikeastaan kukaan pysty sellaiseen, hänellä oli varmasti eilen vapaapäivä.
Meillähän on upea fresko alttaritauluna ja katto on tosi korkealla.
Kirkkomme on "uudenaikainen" rakennettu sotavuosien alla ja on sellainen suorakaiteen muotoinen laatikko ulkoa päin, ihan komea kylläkin.Ei yhtään tyypillinen kirkko, kellotornikin on tasakatto.Komeasti kumminkin kellot kaikaa kaupungimme yllä.
No taisinpa ruveta matkaoppaaksi, jääköön kumminkin tähän.
Oppaista oli radiossakin puhetta ja minä ainakin nautin matkasta/retkestä jos on hyvä opas, joka tempaa mukaansa kerronnallaan.
Sellainen löytyi lapista, kun toissa kesänä siellä olimme, hän kertoi mm,Raja-Joosepin tarinan hyvin tarttuvalla tavalla.
Samoin tapahtui Porvoossa viime kesänä,opas oli hyvä ja aika loppui kesken.
Toivottavasti meillä on myös Suomenlinnassa hyvä opas, kun sinne huomenissa menemme.
Näin tätä juttua tulee, oliskohan viisainta tällä erää lopettaa ja toivottaa hyvää alkavaa viikkoa ja maanantai päivää.
Nyt rannoille kaikki kykenevät;))SkillaN kirjoitti:
sillä nyt se alkoi, huomenta siis.

Nyt rannoille kaikki kykenevät;))Kaunis on aamu meilläkin.
Minulla pyykkipäivä;(
Täällä oli ennen ihana puukirkko,vaan se piti
purkaa ja tilalle rakensivat sellaisen "kivikolossin"ei ole kirkon näköinen.
Katselin eilen taas noita pyöräkilpailuja,
siellä näyttivät niistä kylistä ja kaupungeista
aina kirkkojenkin kuvia,vanhoja historiallisia
paikkoja.
Yksi naapurini oli lauantaina sellaisella
liiton järjestämällä päivän matkalla ja
kävivät Tampereella,mutta kun ei kuulema ollut
ketään opasta mukana,sanoi etteivät sitten osanneet yksin mennä siellä minnekään,pilalle
meni kuulema matka.
Minä lähden nyt pesemään yhden mattoni.
näkyillään...- Sinikynä
SkillaN kirjoitti:
sillä nyt se alkoi, huomenta siis.
Hallat on ohi ja kukat säilyvät, vadelmat kukkivat hyvin, tulee paljon, ellei sitten joku muu kiusa tule, kuten sateet.
Viinimarjat jo osin raakileilla, nyt vain ne tärkeät pölyttäjät ja kyllähän lämpö nekin esiin tuo.
Pyykkääminen vähenee, kun vaateet saa minimiin ja kohta ähellämme hiki päässä ja puuskutamme, voi miten kuuma;))D
Säästä sitä juttua riittää, melkein kuin noista urheilutapahtumista.
Pääasia että puhetta tulee, ei mikään ole porukassa niin kiusallista, kuin puhumaton tila.
Katsellaan toisiaan ja kukaan ei virka mitään, siinä tilanteessa minä sanon jotakin hyvin tyhmää, mutta useimmin puhe kuitenkin viriää, pelkäävät ehkä minun uusia yrityksiä;))
Tuo kirkko tuli mieleen, kun on niin tuore tapaus eilisestä.
Katselin kirkkoani ja kuuntelin urkurin soittoa.Täällä kertaa ei urkurin esilaulua kuulunut ja kai sitten kukaan ei tohtinut laulaa, sillä sanoista en ainakaan selvää saanut.
Meillä on naisurkuri ja hän laulaa niin korkealta, että ei oikeastaan kukaan pysty sellaiseen, hänellä oli varmasti eilen vapaapäivä.
Meillähän on upea fresko alttaritauluna ja katto on tosi korkealla.
Kirkkomme on "uudenaikainen" rakennettu sotavuosien alla ja on sellainen suorakaiteen muotoinen laatikko ulkoa päin, ihan komea kylläkin.Ei yhtään tyypillinen kirkko, kellotornikin on tasakatto.Komeasti kumminkin kellot kaikaa kaupungimme yllä.
No taisinpa ruveta matkaoppaaksi, jääköön kumminkin tähän.
Oppaista oli radiossakin puhetta ja minä ainakin nautin matkasta/retkestä jos on hyvä opas, joka tempaa mukaansa kerronnallaan.
Sellainen löytyi lapista, kun toissa kesänä siellä olimme, hän kertoi mm,Raja-Joosepin tarinan hyvin tarttuvalla tavalla.
Samoin tapahtui Porvoossa viime kesänä,opas oli hyvä ja aika loppui kesken.
Toivottavasti meillä on myös Suomenlinnassa hyvä opas, kun sinne huomenissa menemme.
Näin tätä juttua tulee, oliskohan viisainta tällä erää lopettaa ja toivottaa hyvää alkavaa viikkoa ja maanantai päivää.
Nyt rannoille kaikki kykenevät;))Lukiessani näitä kirjoituksianne,tuli oikein sellainen evankelisluterilainen olo, mistä Väinö Linna kirjoitti kirjassaan "Täällä pohjantähden alla".
Ja se on sellainen hyvä olo, rauhallinen ja auvoisa.
Se passa minulle tässä ja nyt, kun ei ole mitään menoja, ei tule vieraita ja saa olla ihan omilla ehdoillaan. Yritän nauttia tästä hienosta kesäpäivästä, murehtimatta tulevia ja pohtimatta menneitä, periaatteella päivä kerrallaan.
Toivottavasti tämä juttu ei mennyt kovin filosoofiseksi, ei ainakaan ollut tarkoitus.
Jos kuitennii, kuten me savon murteen fanittajat sanomme, yrittäisi palata maan pinnalle sen verran, että kiittäisin virtuaalisista aamukaffeista ja moiskauttaisin pusun poskelle kaikille ihanille naisille, jotka ovat mahdollistaneet nämä kaffeet.
Ja nyt sitten jatkamaan tätä auvoista oloa.
Oikein mahottoman hyvää päivää ite kullennii. - Catleija
Sinikynä kirjoitti:
Lukiessani näitä kirjoituksianne,tuli oikein sellainen evankelisluterilainen olo, mistä Väinö Linna kirjoitti kirjassaan "Täällä pohjantähden alla".
Ja se on sellainen hyvä olo, rauhallinen ja auvoisa.
Se passa minulle tässä ja nyt, kun ei ole mitään menoja, ei tule vieraita ja saa olla ihan omilla ehdoillaan. Yritän nauttia tästä hienosta kesäpäivästä, murehtimatta tulevia ja pohtimatta menneitä, periaatteella päivä kerrallaan.
Toivottavasti tämä juttu ei mennyt kovin filosoofiseksi, ei ainakaan ollut tarkoitus.
Jos kuitennii, kuten me savon murteen fanittajat sanomme, yrittäisi palata maan pinnalle sen verran, että kiittäisin virtuaalisista aamukaffeista ja moiskauttaisin pusun poskelle kaikille ihanille naisille, jotka ovat mahdollistaneet nämä kaffeet.
Ja nyt sitten jatkamaan tätä auvoista oloa.
Oikein mahottoman hyvää päivää ite kullennii.Ihanaa kesäpäivää vaan kahvipirttiin. Nytpä voimmekin kahvimme ja virvokkeemme nautiskella pihalla sireenien katveessa ja tuoksussa. Sinikynä ehti juuri lähteä ja niinpä jäin ilman poskisuukkoa-§:?
Kyllä nyt kuitenkin romanttisuus pyrkii filosoofisuuden edelle, ainakin minulla. Nauttikaamme auringosta ja kesän kauneudesta ja tuoksuista. - katriina64
SkillaN kirjoitti:
sillä nyt se alkoi, huomenta siis.
Hallat on ohi ja kukat säilyvät, vadelmat kukkivat hyvin, tulee paljon, ellei sitten joku muu kiusa tule, kuten sateet.
Viinimarjat jo osin raakileilla, nyt vain ne tärkeät pölyttäjät ja kyllähän lämpö nekin esiin tuo.
Pyykkääminen vähenee, kun vaateet saa minimiin ja kohta ähellämme hiki päässä ja puuskutamme, voi miten kuuma;))D
Säästä sitä juttua riittää, melkein kuin noista urheilutapahtumista.
Pääasia että puhetta tulee, ei mikään ole porukassa niin kiusallista, kuin puhumaton tila.
Katsellaan toisiaan ja kukaan ei virka mitään, siinä tilanteessa minä sanon jotakin hyvin tyhmää, mutta useimmin puhe kuitenkin viriää, pelkäävät ehkä minun uusia yrityksiä;))
Tuo kirkko tuli mieleen, kun on niin tuore tapaus eilisestä.
Katselin kirkkoani ja kuuntelin urkurin soittoa.Täällä kertaa ei urkurin esilaulua kuulunut ja kai sitten kukaan ei tohtinut laulaa, sillä sanoista en ainakaan selvää saanut.
Meillä on naisurkuri ja hän laulaa niin korkealta, että ei oikeastaan kukaan pysty sellaiseen, hänellä oli varmasti eilen vapaapäivä.
Meillähän on upea fresko alttaritauluna ja katto on tosi korkealla.
Kirkkomme on "uudenaikainen" rakennettu sotavuosien alla ja on sellainen suorakaiteen muotoinen laatikko ulkoa päin, ihan komea kylläkin.Ei yhtään tyypillinen kirkko, kellotornikin on tasakatto.Komeasti kumminkin kellot kaikaa kaupungimme yllä.
No taisinpa ruveta matkaoppaaksi, jääköön kumminkin tähän.
Oppaista oli radiossakin puhetta ja minä ainakin nautin matkasta/retkestä jos on hyvä opas, joka tempaa mukaansa kerronnallaan.
Sellainen löytyi lapista, kun toissa kesänä siellä olimme, hän kertoi mm,Raja-Joosepin tarinan hyvin tarttuvalla tavalla.
Samoin tapahtui Porvoossa viime kesänä,opas oli hyvä ja aika loppui kesken.
Toivottavasti meillä on myös Suomenlinnassa hyvä opas, kun sinne huomenissa menemme.
Näin tätä juttua tulee, oliskohan viisainta tällä erää lopettaa ja toivottaa hyvää alkavaa viikkoa ja maanantai päivää.
Nyt rannoille kaikki kykenevät;))Ruokolahden kirkko on mielestäni kirkoista kaunein, johtuu tietenkin "lukkarinrakkaudesta" synnyinseutuaan kohtaan, mutta kyllä se on kaunis muidenkin mielestä, sekä ulkoa, että sisältä. Sijaitsee Saimaan lahden rannalla, mäen päällä.
Kaunista aurinkoista päivää kaikille!
Itse jatkan maton pesua painepesurilla. Olen tullut niin mukavuutta rakastavaksi, etten viitsi raahata mattoja mökille ja hinkata niitä siellä laiturilla, vaan pesen kotona pihassa vähän kerrallaan, sillä kuistin kaiteelle ei sovi kuivumaan kuin pari mattoa yhtäaikaa.
iltaa kaikille.
Lämmin on tehnyt tehtävänsä, ihmiset ovat auringossa, rasvaillen ihoa että ei pala.
Tuo auringon ottokin vaatii järkeä, niinkuin kaikki toiminnat, hyvin helposti näin alkuun itsensä polttaa.
Minä en auringossa osaa "löhöillä" se rusketus tulee, minkä puuhastellessa ulkona saa.
Yllättävän ruskeana sitä sitten talvelle kääntyy.
Ulkona siis on oltava, ja kaikki järkevät ihmiset niin tekevätkin, minä vain tämänkin päivän pyörin melkein sisätiloissa.
Alussahan kesä vielä on, ehkä minäkin ulos ehdin.
Taitaa miesväkeä nuo jalkapallot sitoa lämpimän sään lisäksi, harmi että kesällä joutuvat n ämä kilpailut pitämään.
Talvella 35 asteen pakkasella, olisi hyvä aika sisällä istua, vai mitä mieltä olette?
Aamulla kukonlaulun aikaan istun linjuriin ja kohti Helsinkiä porhallamme ja siitä Suomenlinnaan tutustumaan.
Uskon että mielenkiintoinen reissu, uhkuuhan linnoitus historiaa joka kivessä.
Laivasta katsoen on mahtavan näköinen saari.
Onpahan naamaan rasvaa laitettava, sillä siellä se aurinko ottaa.
Jääteetä tuohon termariin tällä kertaa laitan,jäätelöä pakkasesta ja vähän hiukopalaa, lihapasteijoita jätän, sillä vähän on suolastakin kuumalla ilmalla nautittava.
Viettäkää kaunis ilta tuossa terassilla, kuunnellen linnunlaulua, tai vaikka levylautaselle joku tunnelmaan sopiva,,,Sua vain yli kaiken mä rakastan ,,,,ja sitten haaveilemaan prinssistä kohdallani , mikä kelläkin kohde lienee, kaikilla kai joku unelmien kohde löytyy;))DDradiosta kuuntelin ja neuvoivat ihmisiä flirttailemaan, se kuulema kuuluu asiaan ja on aivan muuta kuin miehen tai naisen iskua.
Aivan vakavasti tämän kertoivat, joten nyt sitten flirttailemaan.(kuka osaa)- Catleija
Saittepa komeat ilmat retkellenne. Kevyesti vaan vaatetta ylle, ettei tule tukala olo. Kyllä kesällä pitää vähän käydä katselemassa muailmaa ja prinssejä. §:)
- Sinikynä
SkillaN kirjoitti:
radiosta kuuntelin ja neuvoivat ihmisiä flirttailemaan, se kuulema kuuluu asiaan ja on aivan muuta kuin miehen tai naisen iskua.
Aivan vakavasti tämän kertoivat, joten nyt sitten flirttailemaan.(kuka osaa)Onkos se tämä lämmin ilma saanut aikaan sen, että nyt ruvetaan oikein joukolla flirttailemaan.
Minusta tuntuu, tai ei oikeastaa vain tunnu, vaan on näyttöä, että esim. tuo sätti on oivallinen flirttiväline.
Mene ja tiedä millä motiivilla ite kukin on asialla, joten sietää vähän katsoa, ettei tarvitse katua.
Oli miten oli, pieni flirtti ei ole pahitteeksi, varsinkaan tässä ns. kypsässä iässä.
Flirttailu sopii muuten mainiosti myös tällaiseen kahvilamiljööseen, joten yhdyn SkillaNin kehoitukseen, että siittä vaan, sano siittiö.
Mitä siihen jalkapalloon tulee, niin kyllä sitä seurataan myös talvella, jos ei nyt ihan yhtä tiiviisti, kuin näin MM-kisojen aikaan. - punakynä
Sinikynä kirjoitti:
Onkos se tämä lämmin ilma saanut aikaan sen, että nyt ruvetaan oikein joukolla flirttailemaan.
Minusta tuntuu, tai ei oikeastaa vain tunnu, vaan on näyttöä, että esim. tuo sätti on oivallinen flirttiväline.
Mene ja tiedä millä motiivilla ite kukin on asialla, joten sietää vähän katsoa, ettei tarvitse katua.
Oli miten oli, pieni flirtti ei ole pahitteeksi, varsinkaan tässä ns. kypsässä iässä.
Flirttailu sopii muuten mainiosti myös tällaiseen kahvilamiljööseen, joten yhdyn SkillaNin kehoitukseen, että siittä vaan, sano siittiö.
Mitä siihen jalkapalloon tulee, niin kyllä sitä seurataan myös talvella, jos ei nyt ihan yhtä tiiviisti, kuin näin MM-kisojen aikaan.Ammatissani olen käyttänyt paljon punakynää ja onhan niitä sinipunakyniäkin, jonka toinen puoli on punainen, toinen sininen.Potkupallon pelaamista en ymmärrä lainkaan, mutta jotain siinä täytyy ola, kun nelivuotias tyttärenpoikanikin sitä seuraa, ja hän on fiksu kuin mikä.
- Hintriika
Catleija kirjoitti:
Saittepa komeat ilmat retkellenne. Kevyesti vaan vaatetta ylle, ettei tule tukala olo. Kyllä kesällä pitää vähän käydä katselemassa muailmaa ja prinssejä. §:)
Oletan, että sama orkidea kuin kovalla koolla kirjoitettunakin kukkii tämän uuden celsiu-alkuisen nimimerkin takana! Minusta CATleija sai nyt jotenkin kissamaisen piirteen...
Hitaasti mutta varmasti lämpenevät ilmat meilläkin. Sisämaassa taitaa huomenna olla oikein kuumat oltavat. Mielenkiinnolla katselen noita pohjoisemman Tornionjokilaakson sääennusteita, kun pitäisi ensi viikonvaihteessa tanssahdella siellä pojan häitä.
Nykypareilla on nämä asiat vähän eri tärkeysjärjestyksessä. Ensin mennään yhteen ja tehdään lapset, sitten aletaan miettiä, että jos ihan naimisiin saakka... Lapsia toki alulle pantiin ennen häitä meidänkin nuoruudessa, mutta sitten mentiinkin kiireenvilkkaa vihille. (Ja "keskosia" syntyi kamalasti!!!) - Sinikynä
punakynä kirjoitti:
Ammatissani olen käyttänyt paljon punakynää ja onhan niitä sinipunakyniäkin, jonka toinen puoli on punainen, toinen sininen.Potkupallon pelaamista en ymmärrä lainkaan, mutta jotain siinä täytyy ola, kun nelivuotias tyttärenpoikanikin sitä seuraa, ja hän on fiksu kuin mikä.
On hienoa, kun teidänkin perheessänne, punakynä, on edes yksi välkky, joka arvostaa maailman eniten pelattavaa peliä - jalkapalloa.
Se että se sattuu olemaan perheen pienin jäsen, osoittaa oikeaksi sen vanhan väittämän, että pojasta polvi paranee. Catleija kirjoitti:
Saittepa komeat ilmat retkellenne. Kevyesti vaan vaatetta ylle, ettei tule tukala olo. Kyllä kesällä pitää vähän käydä katselemassa muailmaa ja prinssejä. §:)
lähtöä teen ja en meinannut päästä koko palstalle, mutta sitkeä kun olen , tulin;))
Lämmin oli yö ja päivästä tule varmasti ihana.
Nyt päät kääntyvät pääkaupunki seudulla kun savolaismummelit kesähepenissään sinne saapuu ja vielä flirtti mielessä;))
Voi olla, että meidät huomataan jo tuon lupsakan ja leveän murteemme vuoksi.
Perästä kuuluu.
Nyt on pakko vähän jotakin päälleen katsoa ja sitten matkaan, illalla kerron kuulumiset, heippa.SkillaN kirjoitti:
lähtöä teen ja en meinannut päästä koko palstalle, mutta sitkeä kun olen , tulin;))
Lämmin oli yö ja päivästä tule varmasti ihana.
Nyt päät kääntyvät pääkaupunki seudulla kun savolaismummelit kesähepenissään sinne saapuu ja vielä flirtti mielessä;))
Voi olla, että meidät huomataan jo tuon lupsakan ja leveän murteemme vuoksi.
Perästä kuuluu.
Nyt on pakko vähän jotakin päälleen katsoa ja sitten matkaan, illalla kerron kuulumiset, heippa.Meidän ehtoisa emäntämme on menossa hurvittelemaan;))
Minä sain eilen mattoni pestyä ja melkein kuivaksikin,tänään kuivuu loppuun.
NYT NÄKYY MERIMETSOTKIN !!!!
Eilen rengastivat kotkan pojat,Tintin pesässä
käy mahdoton kuhina kohta varmaan poikaset lähtee.
Täytyy mennä "tirkistelemään"
näkyillään...muori67 kirjoitti:
Meidän ehtoisa emäntämme on menossa hurvittelemaan;))

näkyillään...oulussa.Nytkö se skillanikin lähti helsinkiin kun minä lähdin pois.Oltaisi nähty vaikka käyty suomenlinnassa.
Minun pitää käydä kotona välissä ja lähteä sinne takaisin.Siellä sitä sitten kepsutellaan espan puistossa ja flirttiä voi että on herrasmiehet vaarasa.
Minä kyllä niin tykästyn aina helsinkiin että haluaisin asua pitempäänkin kunhan sopiva asuto löytyy.Oli hyvä kampaajakin,vaikka ei se minulle ole niin tärkeä.
Bendoliino on paras juna olla kyytissä.Ajoi kyllä 200 ja vähän alle tampereelle asti.
Minulla on kaikkia talvivaatteita mukana kun satoi raketa oli kylmää lähtiessä.
Hellemekkojakaan ei ole matkassa mutta eiköhän näillä selviä.
Kuka täällä nyt kahvit keittää no jospa joku kuva pappa alkaa keitellä.Minä kyllä tulen sitten juomaan.- Catleija
Hintriika kirjoitti:
Oletan, että sama orkidea kuin kovalla koolla kirjoitettunakin kukkii tämän uuden celsiu-alkuisen nimimerkin takana! Minusta CATleija sai nyt jotenkin kissamaisen piirteen...
Hitaasti mutta varmasti lämpenevät ilmat meilläkin. Sisämaassa taitaa huomenna olla oikein kuumat oltavat. Mielenkiinnolla katselen noita pohjoisemman Tornionjokilaakson sääennusteita, kun pitäisi ensi viikonvaihteessa tanssahdella siellä pojan häitä.
Nykypareilla on nämä asiat vähän eri tärkeysjärjestyksessä. Ensin mennään yhteen ja tehdään lapset, sitten aletaan miettiä, että jos ihan naimisiin saakka... Lapsia toki alulle pantiin ennen häitä meidänkin nuoruudessa, mutta sitten mentiinkin kiireenvilkkaa vihille. (Ja "keskosia" syntyi kamalasti!!!)Tämä nikkien kanssa pelaaminen ei johdu pelkästään luonteeseeni kuuluvasta vaihtelun halusta eikä uudeksi persoonaksi yrittämisestä, vaan oikeastaan nyt vasta oikein tajuan tuon kirjautumisen käyttäjätunnuksineen ja sp-osoitteineen. Tuosta atk-ketjusta selvisi, miten voin muuttaa sp-osoitettani. Tietysti olen turhamainen, mutta minusta Catleija on hienompi kuin Katleija. Cat on Katti.
- uzma-m
Catleija kirjoitti:
Tämä nikkien kanssa pelaaminen ei johdu pelkästään luonteeseeni kuuluvasta vaihtelun halusta eikä uudeksi persoonaksi yrittämisestä, vaan oikeastaan nyt vasta oikein tajuan tuon kirjautumisen käyttäjätunnuksineen ja sp-osoitteineen. Tuosta atk-ketjusta selvisi, miten voin muuttaa sp-osoitettani. Tietysti olen turhamainen, mutta minusta Catleija on hienompi kuin Katleija. Cat on Katti.
et flikka ei tahro perässäs pyssyy.Millo sää oot Turus,mää en oo iha varma viäl?
Eile oli yhteislalu tilaisuudes,ihan kiva.On kuuma mut me mennää taide näyttelyy ja sit skottiisii. - saara.dma
muori67 kirjoitti:
Meidän ehtoisa emäntämme on menossa hurvittelemaan;))
Minä sain eilen mattoni pestyä ja melkein kuivaksikin,tänään kuivuu loppuun.
NYT NÄKYY MERIMETSOTKIN !!!!
Eilen rengastivat kotkan pojat,Tintin pesässä
käy mahdoton kuhina kohta varmaan poikaset lähtee.
Täytyy mennä "tirkistelemään"
näkyillään...En ole tänä keväänä yhtään ehtinyt käydä nettiponttojä tiirailemassa. Nyt kun sanoit, että merimetsojakin näkyy, heräsi mielenkiintoni. Mikä onkaan linkki merimetson pesälle?
Merimetsot ovat minulle sikäli erityisen mielenkiinnon kohteita, koska mitään lintua en inhoa niin paljoa kuin merimetsoja. Olen nähnyt niiden istuvan synkän näköisinä meren ulkoluodoilla ja nähnyt myös niiden runtelemia saaria. Huh huh! - Catleija
uzma-m kirjoitti:
et flikka ei tahro perässäs pyssyy.Millo sää oot Turus,mää en oo iha varma viäl?
Eile oli yhteislalu tilaisuudes,ihan kiva.On kuuma mut me mennää taide näyttelyy ja sit skottiisii.Mull on se miäles, ett meijä oli tarkoitus torikahvet juar ku sää tänne tulet. Kyll mää seuraan tätä palstaa joka päivä nii pan kirjoittaen kos sää tulet, ni treffataa.
saara.dma kirjoitti:
En ole tänä keväänä yhtään ehtinyt käydä nettiponttojä tiirailemassa. Nyt kun sanoit, että merimetsojakin näkyy, heräsi mielenkiintoni. Mikä onkaan linkki merimetson pesälle?
Merimetsot ovat minulle sikäli erityisen mielenkiinnon kohteita, koska mitään lintua en inhoa niin paljoa kuin merimetsoja. Olen nähnyt niiden istuvan synkän näköisinä meren ulkoluodoilla ja nähnyt myös niiden runtelemia saaria. Huh huh!on sama kuin Sääksen eli
www.NatureIT-livekamerat.muori67 kirjoitti:
on sama kuin Sääksen eli
www.NatureIT-livekamerat.www.NatureIT-livekamerat.net
- EveliinaN
saara.dma kirjoitti:
En ole tänä keväänä yhtään ehtinyt käydä nettiponttojä tiirailemassa. Nyt kun sanoit, että merimetsojakin näkyy, heräsi mielenkiintoni. Mikä onkaan linkki merimetson pesälle?
Merimetsot ovat minulle sikäli erityisen mielenkiinnon kohteita, koska mitään lintua en inhoa niin paljoa kuin merimetsoja. Olen nähnyt niiden istuvan synkän näköisinä meren ulkoluodoilla ja nähnyt myös niiden runtelemia saaria. Huh huh!Polveni oireilee välillä, ja siksi kysynkin sinulta neuvoja polvileikkaukseen menoon. Pitääkö tilata erikoislääkäri ykstyissektorilta, vai onko parempi mennä yleiselle puolelle?
Pelottaa yleisellä puolella koekaniiniksi joutuminen, jos leikkaaja sattuisi olemaan ensimmäistä kertaa siinä työssä.
Ja jälkeenpäin, toipuminen, miten siitä selviää? Onko paljon rajoituksia uuden nivelen käytössä omaan verrattuna?
Onko kengät valittava terveellisyysnäkökohdin?
Entä säryt, jäävätkö leikkauspöydälle? - ii-li
saara.dma kirjoitti:
En ole tänä keväänä yhtään ehtinyt käydä nettiponttojä tiirailemassa. Nyt kun sanoit, että merimetsojakin näkyy, heräsi mielenkiintoni. Mikä onkaan linkki merimetson pesälle?
Merimetsot ovat minulle sikäli erityisen mielenkiinnon kohteita, koska mitään lintua en inhoa niin paljoa kuin merimetsoja. Olen nähnyt niiden istuvan synkän näköisinä meren ulkoluodoilla ja nähnyt myös niiden runtelemia saaria. Huh huh!...ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Niitä kuulemma inhotaan yleisesti.
Täällä meillä päin valkoposkihanhet ovat aivan sietämätön riesa. Samassa parvessa on satoja valkoposkihanhia. Taivas pimenee, kun ne lentävät yli, ja ne sontivat kaikki paikat täyteen. - Onko valkoposkihanhi edes kotoperäinen laji? Mistä ne kaikki oikein tulevat? Mistä ne kaikki löytävät syötävää? - Catleija
ii-li kirjoitti:
...ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Niitä kuulemma inhotaan yleisesti.
Täällä meillä päin valkoposkihanhet ovat aivan sietämätön riesa. Samassa parvessa on satoja valkoposkihanhia. Taivas pimenee, kun ne lentävät yli, ja ne sontivat kaikki paikat täyteen. - Onko valkoposkihanhi edes kotoperäinen laji? Mistä ne kaikki oikein tulevat? Mistä ne kaikki löytävät syötävää?Turun Ruissalon rannoilla ovat olleet riesana ja sotkemassa Kanadanhanhet. Ovat aika lailla saman näköisiä valkoposkihanhien kanssa, joita siinä parvessa näkyy olevan vain muutama mukana. Kanadanhanhi on uusi tulokas, eikä ole alunperin kuulunut linnustoomme. Kamala kakkakone, ainakin jos uimarannoille asettuu.
- saara.dma
EveliinaN kirjoitti:
Polveni oireilee välillä, ja siksi kysynkin sinulta neuvoja polvileikkaukseen menoon. Pitääkö tilata erikoislääkäri ykstyissektorilta, vai onko parempi mennä yleiselle puolelle?
Pelottaa yleisellä puolella koekaniiniksi joutuminen, jos leikkaaja sattuisi olemaan ensimmäistä kertaa siinä työssä.
Ja jälkeenpäin, toipuminen, miten siitä selviää? Onko paljon rajoituksia uuden nivelen käytössä omaan verrattuna?
Onko kengät valittava terveellisyysnäkökohdin?
Entä säryt, jäävätkö leikkauspöydälle?Minä menin yksityiselle ortopedille, jonka toivoin myös leikkaavan. Sairaaloissa on ns. erikoismaksuluokka, jolloin saa valita lääkärin. Tätä EML-oikeutta ei kuitenkaan ole enää muilla kuin vanhemmilla lääkäreillä.
Oletan silti, että keskussairaaloissa kaikki ortopedit ovt kokeneita, vasta-alkajia tuskin on.
Toipuminen leikkauksesta tapahtuu yllättävän nopeasti. Ensimmäinen viikko on raskas, mutta se unohtuu pian, kun huomaa, ettei niveltä enää satu. Leikkaushaava on tietenkin kipeä jonkin aikaa. Ihan tavallisia kenkiä voi käyttää.
Itsesuoritettu voimistelu ja muu kuntoutus leikkauksen jälkeen on tärkeää, että polvi rupeaa toimimaan normaalisti.
Nykyään tehdään pienempiin nivelvammoihin myös ns. puoliproteeseja.
Ennen leikkausta on tärkeää, että hampaat ovat kunnossa, ettei märkäpesäkkeitä ole missään. Voi myös ennakolta vahvistaa jalkoja voimistelemalla ja tekemällä erityisesti reisiliikkeitä.
Jos haluat jutella asiasta enemmän, sähköpostiosoitteeni löytyy Galleria-sivulta. - Eveliina N
saara.dma kirjoitti:
Minä menin yksityiselle ortopedille, jonka toivoin myös leikkaavan. Sairaaloissa on ns. erikoismaksuluokka, jolloin saa valita lääkärin. Tätä EML-oikeutta ei kuitenkaan ole enää muilla kuin vanhemmilla lääkäreillä.
Oletan silti, että keskussairaaloissa kaikki ortopedit ovt kokeneita, vasta-alkajia tuskin on.
Toipuminen leikkauksesta tapahtuu yllättävän nopeasti. Ensimmäinen viikko on raskas, mutta se unohtuu pian, kun huomaa, ettei niveltä enää satu. Leikkaushaava on tietenkin kipeä jonkin aikaa. Ihan tavallisia kenkiä voi käyttää.
Itsesuoritettu voimistelu ja muu kuntoutus leikkauksen jälkeen on tärkeää, että polvi rupeaa toimimaan normaalisti.
Nykyään tehdään pienempiin nivelvammoihin myös ns. puoliproteeseja.
Ennen leikkausta on tärkeää, että hampaat ovat kunnossa, ettei märkäpesäkkeitä ole missään. Voi myös ennakolta vahvistaa jalkoja voimistelemalla ja tekemällä erityisesti reisiliikkeitä.
Jos haluat jutella asiasta enemmän, sähköpostiosoitteeni löytyy Galleria-sivulta.En ole vielä leikkausjonossa, ja saan fysikaalista hoitoa parhaillaan, jospa sillä saisi vielä vähän siirrettyä leikkausta.
Toisaalta, kipujen sietäminen ajoittain houkuttelisi jo tekemään päätöksen.
Aika näyttää, miten täytyy tehdä. - saara.dma
muori67 kirjoitti:
www.NatureIT-livekamerat.net
Ikävä kyllä koneeni vain totesi "Palvelinta ei löytynyt". En siis päässyt tutustumaan merimetsojen kotielämään.
- Anu.1
Kauniin aamun hyvät huomenet toivottelen teille, tiesi vain onko niitä kukaan vastaanottamassa näin kauniina aurinkoisena hellepäivänaamuna.
Mutta juon nyt tässä kylmän omenalimsan ja lähden taas mökille iltasella.
On niin suotuisat ilmat siellä että uimassa pitää käydä monta kertaa päivässä.
Harmi vain kun en saa ottaa aurinkoa,iho palaa karrelle heti ja muutenkin kunto reistailee auringosta.
Mutta muutenkin voi nauttia kauniilla ilmalla.
SkilllaN perustaa pirtit suudelmien päälle,se onkin jotain,mahtavan fiiliksen hän aina näihin pirtteihin tuokin.
Non niin hyvät aurinkoiset päivän jatkot kaikille,kantakaamme mekin aurinkoista ilmettä kasvoillamme,niin kaikilla on hyvä mieli.- Catleija
Lisätään vielä yksi "huomenen" tähän pötköön. Jaa-a, kyllä tulee kuuma päivä. Saiskos rohkeutta ja pulahtaisi mereen. Vesi on jotain 16 astetta vasta, mutta kun kasteltua saa niin siitä se lähtee.
Nauttikaamme tästä itseämme rasittamatta ja suojataan itsemme liialta auringolta.
miten antoisa päivä ja ei väsytä yhtään, vaikka tallustelin niitä Suomenlinnan mukulakivi teitä ja kuuntelin korva tarkkana kerrontaa.
Pieni hipaisu se on, kun noin tunnin saimme oppaan tarinointia kuunnella.
Kyllä siellä menisi päiviä, jos kaiken ammentaisi sisäänsä.
Ruoka oli hyvää, pääasiassa kalaa.
Laivalla mennen tullen joimme kahvit.
Tulomatka venyi tunniksi laivalla, kun kiersimme suuren lenkin, katsellen ihania maisemia.
Lentokonekin oli yhden talon rannassa, ei niitä runsaammin sitten näkynytkään.
Torilla ostimme "tuliaisiksi" uusia perunoita, ja tomaatteja saimme 1,50 euroa kilo, täällä 2,50 pyytävät kilolta, aika hyvä rahtimaksu kilolle.
Torilla ostimme jäätelöt ja kuinkas ollakkaan ystäväni kädestä jäätelö hujahti ykskaks, lokki sieppasi.Tapahtui niin äkkiä, hyvä ettei päänahkaa minulta vienyt.
Sellaisia "rosvoja" keskellä päivää;))
Matka oli lyhentynyt uusien tieyhteyksien myötä, neljä tuntia meni matkaan.
Ilma oli lämmin, mutta ei liian kuuma, mereltä tuleva tuuli vilvoitti ja autossa oli jopa liiankin viileää väliin.
Täällä on vilkkaasti ovi käynyt ja kaikilla tuntuu olevan aurinkoinen mieli,mikäs ei ole ollessa, kun ihana kesä on käsillä.
Nyt taidan pikku hiljaa hiljentyä ja tuota omaa sänkyä katsella, varmasti uni maistaa.- my.mm.eli
tulen vielä, vaikka väsy alkaa jo tuntua jäsenissä.
Olisin tullut tänään sinne Suomenlinnan laiturille Skillania tapaamaan, ihan yllätyksenä olisin siellä huudellut nikilläsi kun olisin nähnyt savolaisporukan rantautumassa!
Siinä vain kävi niin, että suunnitelmani muuttuivat täysin, kun tyttäreni soitteli sunnuntaina illalla. Oli 10v. mumminkulta ilmoittanut halustaan tulla mummolle yökylään. Ja kun tämmöinen mieliteko lapsella niin silloinhan se täytyy täyttää. Ilmanmuuta ja heti. Pian voi koittaa aika, ettei mummolaan ehdi pistäytymäänkään.
Näissä merkeissä siis menivät nämä pari päivää. Katseltiin netistäkin linnunpesät ja pöntöt moneen kertaan. Minä kun jo ihmettelin aikaisemmin, ettei tiaisella ollut poikasia kuin puolitusinaa. Tarvittiin nuoret silmät avuksi laskemaan ja yhdessä tultiin siihen tulokseen, että kyllä vain kaikki kahdeksan munaa on kuoriutunut. Valtavasti ovat kasvaneet muutamassa päivässä, ruokaa ovat vanhemmat löytäneet pesueelleen. Mutta kyllä siellä pöntössä alkaa jo ahdasta olla.
Onnistuttiin tänään näkemään kun sääksiemo paloitteli isosta kalasta poikasen nokkaan mahtuvia paloja. Ja eilen kun kotkanpojat rengastettiin. Tänään toinen kotkanpoikanen istui ihan pesän laidalla, isot "varpaat" siinä vaaleana paistoivat, taitaa siitä kohta aloittaa lentoharjoituksensa. Harmi kun ei huomattu kokeilla tuota merimetsokameraa :(
Tyttärenpojan lähdettyä ompelin vielä tässä illanviulussa uudet kesähameet pojantytöille, tilaus tuli jo toissaviikolla kännykällä sieltä mökiltä. Ovat nyt tämän viikon kaupungissa, mutta perjantaina taas menevät takaisin mökille. En viitsinyt ihan viimetippaan ompelua jättää, kun koskaan ei huomisesta tiedä mitä jaksaa, tai jaksaako mitään! Useampi perättäinen hellepäivä kun vie minun voimani tyystin, sitten vain makoillaan sängyssä tuulettimen hurinassa!
Kiitos kahvista. Nyt taas on kotona noita herkkuja joita varasin lapsenlapselle, joka ei sitten jaksanut kaikkea syödä vaikka kuinka yllytin ;))
Täytyy pakkosyöttää Juhosakarille, ettei kaikki tartu minulle laitoihin, hihih! Hyvin sanottu, luin jostain edellä olevasta viestistä, en ole ennen kuullutkaan.
Hyvää yötä ja huomenta samantien! Aamulla aion nukkua pitkään ;)))
PS. Niin piti niistä Kauppatorin lokeista vielä. Niitä saa todella varoa, röyhkeitä ovat, kädestä vievät. Viimeviikolla saksalaisvierailtani myöskin paistetut muikut melkein lähti! Niistä täällä toreilla yleisesti varoitellaankin, eikö ollut varoitustauluja siellä Kauppatorilla? - Sinikynä
Aamujen aamua, kuten Tarvajärvi muinoin kailotti tervehdyksensä radion aamukahvilähetyksissä.
Olen ollut liikkeellä jo aamuvarhaisesta, kun oli käsky käynyt viedä jälkeläisiä lentokentälle.
Koulutytöt lähtivät isän ja enon kanssa Pariisiin, Disneylandiin tutustumaan.
Minä huikkasin vielä terveiset,Tikulle ja Takulle, noille vekkuleille hiirulaisille, ennen kuin matkalaiset poistuivat kohti odottavaa konetta,. Ne hiiret kun ovat vaarin lemppareita.
Liekö senkin vuoksi, että tässä on totuttu pitämään hiirtä kädessä jo toistakymmentä vuotta.
Nykyään minun vakituinen kumppanihiiri on tosin hännätön, ns. langaton hiiri.
Lukaisin tuossa aamutuimaan SkillaNin matkaraportin Helsingin matkasta. Oikein kiva lukea näitä juttuja. Tahtoo lisää samantapaisia raportteja.
Aamukahvitkin tuli keitettyä vasta palattuani lentokentältä.
Ja ne kahvit oli ns. munilla keitetty (hauska ilmaus miehen keittämille kahveille).
Minä olen tuttavapiirissä tunnettu hyvän kahvin keittäjänä. Anteeksi nyt vaan tämä itsekehu.
Monet ovat kyselleet mihin se mun hyvä kahvi perustuu.
Voin sen nyt paljastaa näin julkisesti.
Katsokaas frendit, juttu on niin, että kahvi on rasvakasvi ja tarkoittaa sitä, että kun kahvipaketti on avattu, se täytyy säilyttää jääkaapissa. Muuten se härskiintyy. Näin yksinkertaista se on.
Niin että jospa minä nyt keittäisin Kahvipirtin aamukahvit jääkaapissa säilytetyllä kahvilla ja vielä munilla, kuten edellä tuli kerrottua, niin jokohan kelpaisi Kahvipirtin väelle ja tietty ennenkaikkea emännälle. my.mm.eli kirjoitti:
tulen vielä, vaikka väsy alkaa jo tuntua jäsenissä.
Olisin tullut tänään sinne Suomenlinnan laiturille Skillania tapaamaan, ihan yllätyksenä olisin siellä huudellut nikilläsi kun olisin nähnyt savolaisporukan rantautumassa!
Siinä vain kävi niin, että suunnitelmani muuttuivat täysin, kun tyttäreni soitteli sunnuntaina illalla. Oli 10v. mumminkulta ilmoittanut halustaan tulla mummolle yökylään. Ja kun tämmöinen mieliteko lapsella niin silloinhan se täytyy täyttää. Ilmanmuuta ja heti. Pian voi koittaa aika, ettei mummolaan ehdi pistäytymäänkään.
Näissä merkeissä siis menivät nämä pari päivää. Katseltiin netistäkin linnunpesät ja pöntöt moneen kertaan. Minä kun jo ihmettelin aikaisemmin, ettei tiaisella ollut poikasia kuin puolitusinaa. Tarvittiin nuoret silmät avuksi laskemaan ja yhdessä tultiin siihen tulokseen, että kyllä vain kaikki kahdeksan munaa on kuoriutunut. Valtavasti ovat kasvaneet muutamassa päivässä, ruokaa ovat vanhemmat löytäneet pesueelleen. Mutta kyllä siellä pöntössä alkaa jo ahdasta olla.
Onnistuttiin tänään näkemään kun sääksiemo paloitteli isosta kalasta poikasen nokkaan mahtuvia paloja. Ja eilen kun kotkanpojat rengastettiin. Tänään toinen kotkanpoikanen istui ihan pesän laidalla, isot "varpaat" siinä vaaleana paistoivat, taitaa siitä kohta aloittaa lentoharjoituksensa. Harmi kun ei huomattu kokeilla tuota merimetsokameraa :(
Tyttärenpojan lähdettyä ompelin vielä tässä illanviulussa uudet kesähameet pojantytöille, tilaus tuli jo toissaviikolla kännykällä sieltä mökiltä. Ovat nyt tämän viikon kaupungissa, mutta perjantaina taas menevät takaisin mökille. En viitsinyt ihan viimetippaan ompelua jättää, kun koskaan ei huomisesta tiedä mitä jaksaa, tai jaksaako mitään! Useampi perättäinen hellepäivä kun vie minun voimani tyystin, sitten vain makoillaan sängyssä tuulettimen hurinassa!
Kiitos kahvista. Nyt taas on kotona noita herkkuja joita varasin lapsenlapselle, joka ei sitten jaksanut kaikkea syödä vaikka kuinka yllytin ;))
Täytyy pakkosyöttää Juhosakarille, ettei kaikki tartu minulle laitoihin, hihih! Hyvin sanottu, luin jostain edellä olevasta viestistä, en ole ennen kuullutkaan.
Hyvää yötä ja huomenta samantien! Aamulla aion nukkua pitkään ;)))
PS. Niin piti niistä Kauppatorin lokeista vielä. Niitä saa todella varoa, röyhkeitä ovat, kädestä vievät. Viimeviikolla saksalaisvierailtani myöskin paistetut muikut melkein lähti! Niistä täällä toreilla yleisesti varoitellaankin, eikö ollut varoitustauluja siellä Kauppatorilla?metka juttu kun olisit my.mm.eli huudellut siellä laivan lähettyvillä nikkiäni.
Sanoinkin siinä istuskellessa, että onkohan tuossa ihmisvilinässä ketään palstoilla kirjoittavaa.
Mukava olisi näitä virtuaali tuttuja tavatakin.
No hyvät huomenet kaikille ja tietysti ihanan aamun toivotukset, kyllä meitä hemmotellaan.
Lehteä luin ja nyt sitten on vuorossa sateiden ikävöinti, kasvit kaipaavat vettä.
Noita ikkunoita katsellessa, näyttää että nekin vettä kaipaisivat, ovat aivan harmaat pölystä, mutta en kyllä rupea pesemään.
Tänään olemme sopineet menevämme talon vintille raivaamaan yhteisiin tiloihin jätettyjä romuja, mitä on yllättävän paljon.
Ehkä siellä tarkenee,mutta kun on päivä sovittu, ei auta kun mennä vain "saunaan".
Onneksi kiinteistö firman miehet hakevat säkit lavalle, ettei tarvitse edes takaisin juosta.
Tekisi muuten kunnolle hyvää,juosta neljänteen kerrokseen ja tulla alas kuorman kanssa.
Tekemätön paikka meikäläiselle, hyvin paljon myöhässä se kuntoilu alkaisi;))D
Huh, tuntuu jo miten pöly keuhkoihin tuppaa,,,kiitos vaan teille huolettomat asukkaat, mitä jälkeenne olette jättäneet(((
Pitää vilkasta omaankin komeroon, josko jotakin saisin lavalle lähtemään.
Olet oikeassa, kun sanot että nämä lapset on otettava vastaan silloin, kun heillä siihen halua ilmenee, halut nimittäin vähenevät, mitä isommaksi kasvavat.
Viime pyhän juhlissa sain kuulla, että pojan tyttärellä(17,5v) on poika kaveri, jonka isäkin on hyväksynyt, nyt sitten odotan kaverin ilmestymistä myös mummin tarkastukseen;))
Tämäkin tyttönen oli pienenä mummin silmäterä, nyt on kasvanut hyvin itsenäiseksi ja mummin luonna käynnit huomattavasti harventuneet.
Ymmärrän kyllä, ehkä tämä kaveri on mieleisempää seuraa, kuin mummo, joka tuppaa aina vain "kasvattamaan".
Hymysuin neuvojani kuuntelevat, meneekö perille, aika näyttää, onnellinen kuitenkin olen heidän onnellisuudestaan.
Tätähän se on meidän mummojen elämä, ompelemme, neulomme, huolehdimme, siitähän se elämän maku jatkuu ja mekin tarpeelisuutemme aistimme.
Ihanaa seurata tuota nuorten kasvamista ja aikuistumista, ei tässä niin kalkkiksia olla, että ei muistettaisi, miten nuorena oleminen on tuskaa ja iloa,haaveita ja pettymyksiä.
Siinä sitä mummoa tarvitaan lohduttamaan ja myös iloja jakamaan.
Samaa kasvun ihmettä tarjoaa nuo lintuystävämme, kuuntelin radiosta, että 18 päivää menee kuoriutumisesta, kun pikku poikaset lentoon pyrkivät, ei siis kovinkaan kauan kun pyrähtävät.
Huolehtivaisia on lintu vanhemmatkin, siellä ei vaan taida mummoja ja vaareja tunnistaa:))
Nyt sitten taas meinaa virua tämä juttu, pääsittekö edes tänne asti;))
Lämmintä ja mukavaa pikkulauantaita kaikille.
Ps. en muuten varotus ilmoitusta nähnyt lokeista,hyvä olisi kyllä näkyvillä olla;))Sinikynä kirjoitti:
Aamujen aamua, kuten Tarvajärvi muinoin kailotti tervehdyksensä radion aamukahvilähetyksissä.
Olen ollut liikkeellä jo aamuvarhaisesta, kun oli käsky käynyt viedä jälkeläisiä lentokentälle.
Koulutytöt lähtivät isän ja enon kanssa Pariisiin, Disneylandiin tutustumaan.
Minä huikkasin vielä terveiset,Tikulle ja Takulle, noille vekkuleille hiirulaisille, ennen kuin matkalaiset poistuivat kohti odottavaa konetta,. Ne hiiret kun ovat vaarin lemppareita.
Liekö senkin vuoksi, että tässä on totuttu pitämään hiirtä kädessä jo toistakymmentä vuotta.
Nykyään minun vakituinen kumppanihiiri on tosin hännätön, ns. langaton hiiri.
Lukaisin tuossa aamutuimaan SkillaNin matkaraportin Helsingin matkasta. Oikein kiva lukea näitä juttuja. Tahtoo lisää samantapaisia raportteja.
Aamukahvitkin tuli keitettyä vasta palattuani lentokentältä.
Ja ne kahvit oli ns. munilla keitetty (hauska ilmaus miehen keittämille kahveille).
Minä olen tuttavapiirissä tunnettu hyvän kahvin keittäjänä. Anteeksi nyt vaan tämä itsekehu.
Monet ovat kyselleet mihin se mun hyvä kahvi perustuu.
Voin sen nyt paljastaa näin julkisesti.
Katsokaas frendit, juttu on niin, että kahvi on rasvakasvi ja tarkoittaa sitä, että kun kahvipaketti on avattu, se täytyy säilyttää jääkaapissa. Muuten se härskiintyy. Näin yksinkertaista se on.
Niin että jospa minä nyt keittäisin Kahvipirtin aamukahvit jääkaapissa säilytetyllä kahvilla ja vielä munilla, kuten edellä tuli kerrottua, niin jokohan kelpaisi Kahvipirtin väelle ja tietty ennenkaikkea emännälle.kyllä kelpaa ja enpä ole kahviani jääkaapissa säilytänyt, pitäisiköhän nyt sinne sovittaa.
Tiedä vaikka kylään tulisit ja maistaisit kahvini ei jääkaapissa oleeksi, huonompi homma olisi.
Olen hyvän kahvin ystävä ja kyllähän tämä "munakahvi" sitä on;))
Minäkin lueskelen kovasti miellelläni kaikki kirjoitukset ja jopa itsekseni hörähtelen, kun tilanne hauskaksi on kehittynyt.
Mukavia on jutustelut pirtissämme, tosin muillakin ketjuilla, aika menee lentämällä näiden seurassa.
Nytkin istun vielä aamupörröisenä, kahvikuppi kädessä, korkea aika pukea päälle ja siistiä itseään ja kohentaa myös kotiani.(kukahan täällä mellastaa)
Näkyillään muori67 lainatakseni;))- Likka
Sinikynä kirjoitti:
Aamujen aamua, kuten Tarvajärvi muinoin kailotti tervehdyksensä radion aamukahvilähetyksissä.
Olen ollut liikkeellä jo aamuvarhaisesta, kun oli käsky käynyt viedä jälkeläisiä lentokentälle.
Koulutytöt lähtivät isän ja enon kanssa Pariisiin, Disneylandiin tutustumaan.
Minä huikkasin vielä terveiset,Tikulle ja Takulle, noille vekkuleille hiirulaisille, ennen kuin matkalaiset poistuivat kohti odottavaa konetta,. Ne hiiret kun ovat vaarin lemppareita.
Liekö senkin vuoksi, että tässä on totuttu pitämään hiirtä kädessä jo toistakymmentä vuotta.
Nykyään minun vakituinen kumppanihiiri on tosin hännätön, ns. langaton hiiri.
Lukaisin tuossa aamutuimaan SkillaNin matkaraportin Helsingin matkasta. Oikein kiva lukea näitä juttuja. Tahtoo lisää samantapaisia raportteja.
Aamukahvitkin tuli keitettyä vasta palattuani lentokentältä.
Ja ne kahvit oli ns. munilla keitetty (hauska ilmaus miehen keittämille kahveille).
Minä olen tuttavapiirissä tunnettu hyvän kahvin keittäjänä. Anteeksi nyt vaan tämä itsekehu.
Monet ovat kyselleet mihin se mun hyvä kahvi perustuu.
Voin sen nyt paljastaa näin julkisesti.
Katsokaas frendit, juttu on niin, että kahvi on rasvakasvi ja tarkoittaa sitä, että kun kahvipaketti on avattu, se täytyy säilyttää jääkaapissa. Muuten se härskiintyy. Näin yksinkertaista se on.
Niin että jospa minä nyt keittäisin Kahvipirtin aamukahvit jääkaapissa säilytetyllä kahvilla ja vielä munilla, kuten edellä tuli kerrottua, niin jokohan kelpaisi Kahvipirtin väelle ja tietty ennenkaikkea emännälle.Huomenta vain sinikynä, minä olen jo sinulle punakynällä kirjoittanutkin. Eivätkös Tiku ja Taku ole oravia! No, väliäkös hällä, jälkikasvullasi on varmasti hieno elämysmatka.
Vai oikein munakahveilla hemmottelet ja herättelet.Kelpaisi kahvi minullekin, tulin juuri koiran kanssa aamulenkiltä ja laitoin puuron hautumaan. Yleensä juon kahvia vasta iltapäivällä.
Sadetta kaipaa luonto ainakin täällä etelärannikolla. Mereltä puhaltelee vilvoittava tuuli, ei ole tukahduttavaa. SkillaN kirjoitti:
metka juttu kun olisit my.mm.eli huudellut siellä laivan lähettyvillä nikkiäni.
Sanoinkin siinä istuskellessa, että onkohan tuossa ihmisvilinässä ketään palstoilla kirjoittavaa.
Mukava olisi näitä virtuaali tuttuja tavatakin.
No hyvät huomenet kaikille ja tietysti ihanan aamun toivotukset, kyllä meitä hemmotellaan.
Lehteä luin ja nyt sitten on vuorossa sateiden ikävöinti, kasvit kaipaavat vettä.
Noita ikkunoita katsellessa, näyttää että nekin vettä kaipaisivat, ovat aivan harmaat pölystä, mutta en kyllä rupea pesemään.
Tänään olemme sopineet menevämme talon vintille raivaamaan yhteisiin tiloihin jätettyjä romuja, mitä on yllättävän paljon.
Ehkä siellä tarkenee,mutta kun on päivä sovittu, ei auta kun mennä vain "saunaan".
Onneksi kiinteistö firman miehet hakevat säkit lavalle, ettei tarvitse edes takaisin juosta.
Tekisi muuten kunnolle hyvää,juosta neljänteen kerrokseen ja tulla alas kuorman kanssa.
Tekemätön paikka meikäläiselle, hyvin paljon myöhässä se kuntoilu alkaisi;))D
Huh, tuntuu jo miten pöly keuhkoihin tuppaa,,,kiitos vaan teille huolettomat asukkaat, mitä jälkeenne olette jättäneet(((
Pitää vilkasta omaankin komeroon, josko jotakin saisin lavalle lähtemään.
Olet oikeassa, kun sanot että nämä lapset on otettava vastaan silloin, kun heillä siihen halua ilmenee, halut nimittäin vähenevät, mitä isommaksi kasvavat.
Viime pyhän juhlissa sain kuulla, että pojan tyttärellä(17,5v) on poika kaveri, jonka isäkin on hyväksynyt, nyt sitten odotan kaverin ilmestymistä myös mummin tarkastukseen;))
Tämäkin tyttönen oli pienenä mummin silmäterä, nyt on kasvanut hyvin itsenäiseksi ja mummin luonna käynnit huomattavasti harventuneet.
Ymmärrän kyllä, ehkä tämä kaveri on mieleisempää seuraa, kuin mummo, joka tuppaa aina vain "kasvattamaan".
Hymysuin neuvojani kuuntelevat, meneekö perille, aika näyttää, onnellinen kuitenkin olen heidän onnellisuudestaan.
Tätähän se on meidän mummojen elämä, ompelemme, neulomme, huolehdimme, siitähän se elämän maku jatkuu ja mekin tarpeelisuutemme aistimme.
Ihanaa seurata tuota nuorten kasvamista ja aikuistumista, ei tässä niin kalkkiksia olla, että ei muistettaisi, miten nuorena oleminen on tuskaa ja iloa,haaveita ja pettymyksiä.
Siinä sitä mummoa tarvitaan lohduttamaan ja myös iloja jakamaan.
Samaa kasvun ihmettä tarjoaa nuo lintuystävämme, kuuntelin radiosta, että 18 päivää menee kuoriutumisesta, kun pikku poikaset lentoon pyrkivät, ei siis kovinkaan kauan kun pyrähtävät.
Huolehtivaisia on lintu vanhemmatkin, siellä ei vaan taida mummoja ja vaareja tunnistaa:))
Nyt sitten taas meinaa virua tämä juttu, pääsittekö edes tänne asti;))
Lämmintä ja mukavaa pikkulauantaita kaikille.
Ps. en muuten varotus ilmoitusta nähnyt lokeista,hyvä olisi kyllä näkyvillä olla;))Tapani: Huomenta Liisa kulta,saitkos nukuttua?
Toin aamupalaa, maistuiskos?
Mikäs nyt on, onkos pienokainen kunnossa, voisitko näyttää minullekin?
Liisa: Missäs sinä yösi taas vietit ei näkynyt lähettyvillä.
Mitä tuota nyt näyttelemään, juuri sain nukahtamaan.
Tapani: No miten edistyy toisten kanssa, joko kohta putkahtaa toinen maailmaan.
Liisa: Tiedä häntä, kyllä tämä jo voimille ottaa, saisit sinä tulla jo tähän kyhjöttämään.
Tapani: Mielellänihän minä, nouse vaan ylös ja lähde vähän "lentelemään" sinäkin.
Voi miten soma tuo pienokainen onkaan, taitaa minun näköä olla enemmän, mitä luulet?
Liisa: Onhan siinä isän näköä ja hyvät onkin geenit, komea tulee.
Kiitos tuosta aamupalastakin, olet sinä niin kiltti kaiken kaikkiaan, pesääkin taas huolsit, kelpaa meidän tässä odotella, seuraavien kuoriutumista.
Taidan tässä piipahtaa tuonne meren ylle minäkin, tiedä jos vaikka löytöjä tekisin, herkkupalat toisin.
Tapani: No menehän nyt siitä ja nautiskele rauhassa lennostasi, minä kyllä huolen pidän pienokaisesta.
Sinne lensi, on se niin suloinen tuo Liisani, vaikka joskus vähän tuittuileekin.- Anu.1
Likka kirjoitti:
Huomenta vain sinikynä, minä olen jo sinulle punakynällä kirjoittanutkin. Eivätkös Tiku ja Taku ole oravia! No, väliäkös hällä, jälkikasvullasi on varmasti hieno elämysmatka.
Vai oikein munakahveilla hemmottelet ja herättelet.Kelpaisi kahvi minullekin, tulin juuri koiran kanssa aamulenkiltä ja laitoin puuron hautumaan. Yleensä juon kahvia vasta iltapäivällä.
Sadetta kaipaa luonto ainakin täällä etelärannikolla. Mereltä puhaltelee vilvoittava tuuli, ei ole tukahduttavaa.Pirttiin tulla täytyy, ei voi ohi kulkea, on niin iloista porukkaa täällä.
SkillaN vain jaksaa reissata, oli se varmaan elämys siellä linnassa samoilla ja kuunnella oppaan jutustelua.
Minä lähden juhannuksena lapin yöttömään yöhön, sinne menen sukuloimaan, käsivarressa en viime kerralla käynytkään, kun olin toisella puolella lappia.Ruotsissa pitää saman matkan aikana poiketa Kiirunassa ja Svappavaarassa, kiertää koko pohjoiskairat.
Kiitoksia kahvista, nyt ylös ulos ja lenkille.
Hyvät jatkot kaikille. - Sinikynä
Likka kirjoitti:
Huomenta vain sinikynä, minä olen jo sinulle punakynällä kirjoittanutkin. Eivätkös Tiku ja Taku ole oravia! No, väliäkös hällä, jälkikasvullasi on varmasti hieno elämysmatka.
Vai oikein munakahveilla hemmottelet ja herättelet.Kelpaisi kahvi minullekin, tulin juuri koiran kanssa aamulenkiltä ja laitoin puuron hautumaan. Yleensä juon kahvia vasta iltapäivällä.
Sadetta kaipaa luonto ainakin täällä etelärannikolla. Mereltä puhaltelee vilvoittava tuuli, ei ole tukahduttavaa.Tulipa tehtyä emämunaus, kun kutsuin ystäviäni Tikua ja Takua hiiriksi.
Oravia ne tietty on ne Walt Disneyn luomukset.
Sitä se teettää, kun joutuu kesken unien heräämään ja joutuu vielä auton rattiin puoliunisena.
Onneksi liikenne täällä on ja oli vielä ennen kello 6 sen verran hiljaista, että ei vaaratilanteita tullut vastaan.
Siinä mun aamujutussa meni vähän puurot ja vellit sekaisin, mutta ei välitetä. Annetaan Nurmisen välittää.
Hyvä kuitenkin, kun korjasit punakynä sinikynän töppäilyt.
Ei muuta kun kahvit tuulensuojaan, nokka vasten tuulta ja kohti uusia haasteita. - Simpatti
Sinikynä kirjoitti:
Tulipa tehtyä emämunaus, kun kutsuin ystäviäni Tikua ja Takua hiiriksi.
Oravia ne tietty on ne Walt Disneyn luomukset.
Sitä se teettää, kun joutuu kesken unien heräämään ja joutuu vielä auton rattiin puoliunisena.
Onneksi liikenne täällä on ja oli vielä ennen kello 6 sen verran hiljaista, että ei vaaratilanteita tullut vastaan.
Siinä mun aamujutussa meni vähän puurot ja vellit sekaisin, mutta ei välitetä. Annetaan Nurmisen välittää.
Hyvä kuitenkin, kun korjasit punakynä sinikynän töppäilyt.
Ei muuta kun kahvit tuulensuojaan, nokka vasten tuulta ja kohti uusia haasteita.Kaunis päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat tänään viettämään kaupunkipäivää!
Mutta ennen asiolle lähtöäni on minun suoritettava tärkeä asia, ja ilmoitettava mitä uutta olen saanut tänään oppia:
Kaikkihan tuntevat hymiöt, mutta tunnetko tissiöt?
(.Y.) unelmatissiö
( )( ) silikonitissiö
(*)(*) tomeratissiö
(^)(^) palveleva tissiö
(0)(0) eriparit
.#. miehen rinnat
Muutakin opin tänään, jatkoa seuraa, kunhan asiat on hoidettu;))))
Hyvää päivän jatkoa kaikille! - Simpatti
Simpatti kirjoitti:
Kaunis päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat tänään viettämään kaupunkipäivää!
Mutta ennen asiolle lähtöäni on minun suoritettava tärkeä asia, ja ilmoitettava mitä uutta olen saanut tänään oppia:
Kaikkihan tuntevat hymiöt, mutta tunnetko tissiöt?
(.Y.) unelmatissiö
( )( ) silikonitissiö
(*)(*) tomeratissiö
(^)(^) palveleva tissiö
(0)(0) eriparit
.#. miehen rinnat
Muutakin opin tänään, jatkoa seuraa, kunhan asiat on hoidettu;))))
Hyvää päivän jatkoa kaikille!Hosuen ei tule kuin k...päisiä lapsia, vai kuinkas se olikaan...
Eripari on tietysti: (o)(0), Mutta jatketaan opettelemista myöhemmin... Simpatti kirjoitti:
Kaunis päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat tänään viettämään kaupunkipäivää!
Mutta ennen asiolle lähtöäni on minun suoritettava tärkeä asia, ja ilmoitettava mitä uutta olen saanut tänään oppia:
Kaikkihan tuntevat hymiöt, mutta tunnetko tissiöt?
(.Y.) unelmatissiö
( )( ) silikonitissiö
(*)(*) tomeratissiö
(^)(^) palveleva tissiö
(0)(0) eriparit
.#. miehen rinnat
Muutakin opin tänään, jatkoa seuraa, kunhan asiat on hoidettu;))))
Hyvää päivän jatkoa kaikille!tärkeimmät, vauvasta, vaariin;))
Oppia ikä kaikki!!
Ajattelinpa sinuakin, kun veneitä mereltä katselin;))(siis kun olin siellä Suomenlinnan retkellä)- my.mm.eli
Sinikynä kirjoitti:
Tulipa tehtyä emämunaus, kun kutsuin ystäviäni Tikua ja Takua hiiriksi.
Oravia ne tietty on ne Walt Disneyn luomukset.
Sitä se teettää, kun joutuu kesken unien heräämään ja joutuu vielä auton rattiin puoliunisena.
Onneksi liikenne täällä on ja oli vielä ennen kello 6 sen verran hiljaista, että ei vaaratilanteita tullut vastaan.
Siinä mun aamujutussa meni vähän puurot ja vellit sekaisin, mutta ei välitetä. Annetaan Nurmisen välittää.
Hyvä kuitenkin, kun korjasit punakynä sinikynän töppäilyt.
Ei muuta kun kahvit tuulensuojaan, nokka vasten tuulta ja kohti uusia haasteita.Eilen uhkaisin nukkua pitkään tänään, niinpä sitten olenkin jo kukkunut ylhäällä puoliseitsemästä alkaen!
Päätin kuitenkin olla avaamatta konetta ja ruveta töihin käsiksi. Tämä kun on sellainen aikavaras, työt jää vähiin jos tänne eksyy, helposti menee tunti jos toinenkin.
Vaikka itse kehunkin niin aikalailla olen saanut valmista aamun aikana! Kovin itseeni tyytyväisenä sallin koneen aukaisun itselleni nyt kun alkaa jo olla aamiaisen aika.
Hyvän keskustelun kuulit SkillaN sääksenpesällä käydessäsi. Kävin nyt ensikertaa merimetsoja katselemassa, melkoinen yhdyskunta! Eivät näytä tarvitsevan isoa ruokakuntakohtaista reviiriä ;)
Olipa melkoista haipakkaa teillä siellä Suomenlinnassa! Minä olen aina saanut siellä käydessäni 4-5 tuntia kulumaan, enemmänkin saisin mutta ei jaksa kerralla kävellä enenpää. Yhden kerran vain olin opastetulla retkellä, joskus yli 30 vuotta sitten. Sen jälkeen ihan omin päin, pienellä porukalla tai kaksin, siinä saa sitten jäädä oikein "nautiskelemaan" pidemmäksi ajaksi jotain mielenkiintoista paikkaa.
Vai nokka kohden tuulta, se on sitten lounaaseen mentävä ;) Melkoisen navakasti tuuleekin, oikein nurkissa vinkuu, ja sade sieltä tulee vastaan. Kukas sitä sadetta jo tuossa kaipailikaan? Tulossa on ;)
No niin, töihin, töihin lapatossu! Ei luoja laiskoja elätä ;)))
Pari tuntia ja sitten voikin mennä päiväettosille hyvällä omatunnolla!
Näkyillään, muorilla mainio lopputervehdys, ihan pakko lainata (edes joskus!) :-DD - my.mm.eli
my.mm.eli kirjoitti:
Eilen uhkaisin nukkua pitkään tänään, niinpä sitten olenkin jo kukkunut ylhäällä puoliseitsemästä alkaen!
Päätin kuitenkin olla avaamatta konetta ja ruveta töihin käsiksi. Tämä kun on sellainen aikavaras, työt jää vähiin jos tänne eksyy, helposti menee tunti jos toinenkin.
Vaikka itse kehunkin niin aikalailla olen saanut valmista aamun aikana! Kovin itseeni tyytyväisenä sallin koneen aukaisun itselleni nyt kun alkaa jo olla aamiaisen aika.
Hyvän keskustelun kuulit SkillaN sääksenpesällä käydessäsi. Kävin nyt ensikertaa merimetsoja katselemassa, melkoinen yhdyskunta! Eivät näytä tarvitsevan isoa ruokakuntakohtaista reviiriä ;)
Olipa melkoista haipakkaa teillä siellä Suomenlinnassa! Minä olen aina saanut siellä käydessäni 4-5 tuntia kulumaan, enemmänkin saisin mutta ei jaksa kerralla kävellä enenpää. Yhden kerran vain olin opastetulla retkellä, joskus yli 30 vuotta sitten. Sen jälkeen ihan omin päin, pienellä porukalla tai kaksin, siinä saa sitten jäädä oikein "nautiskelemaan" pidemmäksi ajaksi jotain mielenkiintoista paikkaa.
Vai nokka kohden tuulta, se on sitten lounaaseen mentävä ;) Melkoisen navakasti tuuleekin, oikein nurkissa vinkuu, ja sade sieltä tulee vastaan. Kukas sitä sadetta jo tuossa kaipailikaan? Tulossa on ;)
No niin, töihin, töihin lapatossu! Ei luoja laiskoja elätä ;)))
Pari tuntia ja sitten voikin mennä päiväettosille hyvällä omatunnolla!
Näkyillään, muorilla mainio lopputervehdys, ihan pakko lainata (edes joskus!) :-DDkirjoittaa, että Liisan ja Tapanin kakkospoikanen kuoriutui reilu tunti sitten!
- my.mm.eli
my.mm.eli kirjoitti:
kirjoittaa, että Liisan ja Tapanin kakkospoikanen kuoriutui reilu tunti sitten!
mun päätäni vaivaa tänään???
Siis piti sanoa, että oli kuoriutunut klo 8.30. Itse satuin "käymään pesällä" reilu tunti sitten.
Taitaa lyhyeksi jääneet yöunet teettää noita mokia!
Pitänee ottaa aikaistetut pidennetyt nokoset, että pääkin selviäisi. - mummi myös
my.mm.eli kirjoitti:
kirjoittaa, että Liisan ja Tapanin kakkospoikanen kuoriutui reilu tunti sitten!
Oletko saanut uuden lapsenlapsen? Onnea nyt kovasti!
- lyijykynätesti
Simpatti kirjoitti:
Kaunis päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat tänään viettämään kaupunkipäivää!
Mutta ennen asiolle lähtöäni on minun suoritettava tärkeä asia, ja ilmoitettava mitä uutta olen saanut tänään oppia:
Kaikkihan tuntevat hymiöt, mutta tunnetko tissiöt?
(.Y.) unelmatissiö
( )( ) silikonitissiö
(*)(*) tomeratissiö
(^)(^) palveleva tissiö
(0)(0) eriparit
.#. miehen rinnat
Muutakin opin tänään, jatkoa seuraa, kunhan asiat on hoidettu;))))
Hyvää päivän jatkoa kaikille!Tälle vanhojen palstalle kiva piristys, kiitos. Onkohan joku muu mummo tehnyt joskus lyijykynätestejä?
Jos lyijykynä putosi tissien alata, kaikki oli hyvin. - Simpatti
lyijykynätesti kirjoitti:
Tälle vanhojen palstalle kiva piristys, kiitos. Onkohan joku muu mummo tehnyt joskus lyijykynätestejä?
Jos lyijykynä putosi tissien alata, kaikki oli hyvin.Tuolla murreketjussa on kovasti puhuttu ja kait tehtykin niitä persiöitä.
Mutta nyt kysymys kuuluu, tunnetteko persiöt?
Tässä näytöksi muutama:
( ! ) tavallinen persiö
(--!--) pulska persiö
(!) tiukka persiö
(0) käytetty persiö
(X) käytöstä poistettu persiö
Näitä malleja voi esim. muori 67 käyttää hyväksi, en pane ollenkaan pahaksi:)))
Muuten olisipa tuota lyijykynätestiä osannut sillon nuorna miehenä käyttää kun oli vähän liikaa ohranjyvää silmässä... ja löysi itsensä ihan väärän kokoisten ( hmm.hmmm.) keskeltä, heh, hee!!!!
Asiasta toiseen, ihanalle emännälle erikoisterveiset: Simpatti kirjoitti:
Tuolla murreketjussa on kovasti puhuttu ja kait tehtykin niitä persiöitä.
Mutta nyt kysymys kuuluu, tunnetteko persiöt?
Tässä näytöksi muutama:
( ! ) tavallinen persiö
(--!--) pulska persiö
(!) tiukka persiö
(0) käytetty persiö
(X) käytöstä poistettu persiö
Näitä malleja voi esim. muori 67 käyttää hyväksi, en pane ollenkaan pahaksi:)))
Muuten olisipa tuota lyijykynätestiä osannut sillon nuorna miehenä käyttää kun oli vähän liikaa ohranjyvää silmässä... ja löysi itsensä ihan väärän kokoisten ( hmm.hmmm.) keskeltä, heh, hee!!!!
Asiasta toiseen, ihanalle emännälle erikoisterveiset:hyviä persiö malleja;DDD Kiitos varmaan tulee
käyttöön;))
Terveisiä Päijänteeltä.Olin käymässä mökillä.
Vaahtopäinä vähäpuoli menee sen verra siellä tuulee.
Oli tosi kaunista Pulkkilan harjulla,se on nyt
kauneimmillaan,pihlajat,kielot ja mitä kaikkea siellä kukkii.Omenapuut ja sireenit ja valmut
myös rupeaa aukeamaan.Metsämansikat kukkii myös.
En ole käynyt siellä sitten kun teloin käteni
viime syksynä.Nuoriso siellä kävi kevätsiivoukset
tekemässä.
Ensiviikolla häviän sinne.
Näkyillään...- SkillaN*
Simpatti kirjoitti:
Tuolla murreketjussa on kovasti puhuttu ja kait tehtykin niitä persiöitä.
Mutta nyt kysymys kuuluu, tunnetteko persiöt?
Tässä näytöksi muutama:
( ! ) tavallinen persiö
(--!--) pulska persiö
(!) tiukka persiö
(0) käytetty persiö
(X) käytöstä poistettu persiö
Näitä malleja voi esim. muori 67 käyttää hyväksi, en pane ollenkaan pahaksi:)))
Muuten olisipa tuota lyijykynätestiä osannut sillon nuorna miehenä käyttää kun oli vähän liikaa ohranjyvää silmässä... ja löysi itsensä ihan väärän kokoisten ( hmm.hmmm.) keskeltä, heh, hee!!!!
Asiasta toiseen, ihanalle emännälle erikoisterveiset:Simpatti rupea vääränlaisiksi nimittelemään, , kyllä ne oikeat silloin sattuivat.
Pehmeät ja mukavat, vai onkos maku muuttunut, nyt vanhoilla päivillä, sitä vaan haikailee joutavia.
No se siitä, noista persiöistä tuo malli (--!--) näyttää niin istuvalta ja mukavan näköiseltä;))
Hyvä että tytöt vähän mallia saavat, jos vaikka uudemman aikaisia nämä ja tykätympiä.
Sepäs siitäkin aiheesta.
Kiitos vain terveisistä ja hyvää loman jatkoa mökille.Tuohan niistä kalansaaliistasi osa tänne pirttiinkin.
Uzma kävit chatissa päivällä ja en saanut sinuun yhteyttä millään, anteeksi vaan, jos nyt satut lukemaan tämän.
Noita pienokaisia tuolla pesissä tulee seurattua ja surulliselta näytti, kun rusakon koivet olivat vierekkäin maakotkan poikien ruokapöydässä, mutta niinhän se on, vahvemmat pärjää.Näin se on täällä ihmiselossakin, tahtoo se heikoin jäädä jalkoihin.
Sinitiaisen poikasia lasken aina vaan, ettei vain olisi joku jäänyt ilman ateriaa, onneksi ovat kaikki hengissä.
Sääksi pesällä Tapani tuo lisää oksia, taitaa leikkikehää rakentaa, ettei pienokaiset putoa, komea lento tulisikin.Mahtava laitos se pesä.
Vielä yksi muna ja poikue on maailmassa ja alkoi ruuan kantaminen vanhemmilla.
Pitäsköhän kone sulkea niin uhkaavalta näyttää.
Nyt tulee vettä oikein rankasti, kyllä se ilman puhdistaa ja tarpeeseen on.Tuota se kova tuuli tiesi.Taitaa vaan särkeä hennommat kukat niin rajuna tulee.
Ehkä ensi yönä nukuttaa, kun ei ole niin kuuma.
Pelit taitaa kiehtoa ihmisiä, ja niitä riittää;))
Minä lähden istumaan myös tuon ruudun eteen, katselen kyllä aivan muuta.
Hyvät illan jatkot. Simpatti kirjoitti:
Kaunis päivä, mutta velvollisuudet kutsuvat tänään viettämään kaupunkipäivää!
Mutta ennen asiolle lähtöäni on minun suoritettava tärkeä asia, ja ilmoitettava mitä uutta olen saanut tänään oppia:
Kaikkihan tuntevat hymiöt, mutta tunnetko tissiöt?
(.Y.) unelmatissiö
( )( ) silikonitissiö
(*)(*) tomeratissiö
(^)(^) palveleva tissiö
(0)(0) eriparit
.#. miehen rinnat
Muutakin opin tänään, jatkoa seuraa, kunhan asiat on hoidettu;))))
Hyvää päivän jatkoa kaikille!vaan olenko niin hyväuskoinen että uskoisin tuon tissiö jutun.
Olet piristävä tapaus Simpatti soikoon mutta ilmanalassa käy tuulahdus kun kulee erilaisia ilmauksia.- Hintriika
Simpatti kirjoitti:
Tuolla murreketjussa on kovasti puhuttu ja kait tehtykin niitä persiöitä.
Mutta nyt kysymys kuuluu, tunnetteko persiöt?
Tässä näytöksi muutama:
( ! ) tavallinen persiö
(--!--) pulska persiö
(!) tiukka persiö
(0) käytetty persiö
(X) käytöstä poistettu persiö
Näitä malleja voi esim. muori 67 käyttää hyväksi, en pane ollenkaan pahaksi:)))
Muuten olisipa tuota lyijykynätestiä osannut sillon nuorna miehenä käyttää kun oli vähän liikaa ohranjyvää silmässä... ja löysi itsensä ihan väärän kokoisten ( hmm.hmmm.) keskeltä, heh, hee!!!!
Asiasta toiseen, ihanalle emännälle erikoisterveiset:Eikös se lyijykynätesti passais uroillekin? Tarttee vaan passata sitä vähän alemmas. Jos tippuu, niin toivoa vielä on!
mummi myös kirjoitti:
Oletko saanut uuden lapsenlapsen? Onnea nyt kovasti!
Näin siinä käy kun nukkuu liian aikaisin.
Olin illalla niin väsy että piti mennä aikaisin
nukkumaan.
Tulin keittämään aamukahvit ja toin valkosipulivoi
patonkia,se on sitten hyvää.
Täällä on yön aikana satanut,isot lätäköt pihassa.
Nyt paistaa aurinko 10,6c lämmintä.
Näkyillään...- Simpatti
Hintriika kirjoitti:
Eikös se lyijykynätesti passais uroillekin? Tarttee vaan passata sitä vähän alemmas. Jos tippuu, niin toivoa vielä on!
Oli niin sateista ja epävakaista tuo ilma eilen illalla, että jäin "kaapuntiin", joten nyt sitä sitten aamukahvia tulin nauttimaan ennen kuin käännän kokan kohti ulappaa.
Oli tuo muori 67 jo kerennyt virkeenä pirtissä touhuilemaan, joten mikäs tässä on valmiille tullessa.)))
Kokeilin muuten tuota Hintriikan neuvomaa "urostestiä", putoshan se perkules!
Huh, huh, älkääs nyt ladyt pyörtykö.)))
Näkymisiin! Hintriika kirjoitti:
Eikös se lyijykynätesti passais uroillekin? Tarttee vaan passata sitä vähän alemmas. Jos tippuu, niin toivoa vielä on!
uusi aamu alkanut, taivas on harmaa, mutta ilma niin raikas, kunnon ukkossateen jäljiltä.
Täytyy sanoa , että nokkela olet Hintriikka, tuo sanomasi oli hyvä oivallus, oikein mieltä ilahdutti.
Tässä on aina niinkuin alakynnessä, kun noita juttuja lueskelee,aina on naisille( ainakin meille tuoreuden kadottaneille)naureskeltu, milloin milläkin puutteella.
Todella samassa veneessä ollaan ja samat testit sopivat, monessa muussakin asiassa, kun ne vain oivaltaa.
Rinta rottingilla tässä mennään, pienet harmit ei meitä kaada.
Pöntössä on pölinää, kyllä siellä kerroksittain nukutaan ja kun lentoharjoitukset alkavat voi tulla "kolareitakin".Suloisia ovat untuvikot.
Sääksi emo levittäytyi koko leveydelle pesueensa päälle, kun sade pyyhki heidänkin pesä paikoilla.
Eiköhän se viimeinenkin muna jo tänään kuoriudu.
Lentoharjoituksia on toteutettu myös maakotkan pesällä, on pikkusen eroa poikasilla, kun pöntön väkeä vertaa näihin puun latvassa keikkuville.
Tarkka talous on sielläkin , jäniksen koivet on kaluttu, ruokaa ei hukkaan heitetä.
Onnitelin itseäni, kun laiskuuttani en ikkunan pesuun ruvennut, illalla suuremmat pölyt raju sade vei ja nyt ei niin pahalta näytä, ainakaan kun aurinko ei lasiin paista.
Ikkunan pesu on niitä turhempia töitä, hetken kestää ja uusiksi kohtsilleen.
Taas on torstai toivoa täynnä, mikähän on se sisältö mistä saamme nauttia, sillä ilojahan se päivä tuo, muuta ei haluta ajatella.
Oikein hyvää päivää, Lahdessa jo aurinko paistoi, kai se paiste tännekin tulee.- Anu.1
muori67 kirjoitti:
Näin siinä käy kun nukkuu liian aikaisin.
Olin illalla niin väsy että piti mennä aikaisin
nukkumaan.
Tulin keittämään aamukahvit ja toin valkosipulivoi
patonkia,se on sitten hyvää.
Täällä on yön aikana satanut,isot lätäköt pihassa.
Nyt paistaa aurinko 10,6c lämmintä.
Näkyillään...Täällä paistaa aurinko ja hellettä piisaa, saisi jo sadettakin tulla, kun kaikki kasvit kuivuu ja kohta kuivun minäkin on niin pölyistä.
Kävin hautausmaalla ja sielläkin kukat nuokkuivat kuivuuttaan, kun tästä ei ihan joka päivä sinne asti voi lähteäkkään kastelemaan.
Nytkin on tulossa helteinen päivä, mutta siitä huolimatta mökille menen käymään, kastella sielläkin pitää, vettä vain ei taivaalta lorise.
Kiitos muori67, kun sai valmista kahvia juoda, olit hyvät kahvit keittänyt.
Aurinkoista päivää kaikille.
Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. - uzma-m
SkillaN kirjoitti:
uusi aamu alkanut, taivas on harmaa, mutta ilma niin raikas, kunnon ukkossateen jäljiltä.
Täytyy sanoa , että nokkela olet Hintriikka, tuo sanomasi oli hyvä oivallus, oikein mieltä ilahdutti.
Tässä on aina niinkuin alakynnessä, kun noita juttuja lueskelee,aina on naisille( ainakin meille tuoreuden kadottaneille)naureskeltu, milloin milläkin puutteella.
Todella samassa veneessä ollaan ja samat testit sopivat, monessa muussakin asiassa, kun ne vain oivaltaa.
Rinta rottingilla tässä mennään, pienet harmit ei meitä kaada.
Pöntössä on pölinää, kyllä siellä kerroksittain nukutaan ja kun lentoharjoitukset alkavat voi tulla "kolareitakin".Suloisia ovat untuvikot.
Sääksi emo levittäytyi koko leveydelle pesueensa päälle, kun sade pyyhki heidänkin pesä paikoilla.
Eiköhän se viimeinenkin muna jo tänään kuoriudu.
Lentoharjoituksia on toteutettu myös maakotkan pesällä, on pikkusen eroa poikasilla, kun pöntön väkeä vertaa näihin puun latvassa keikkuville.
Tarkka talous on sielläkin , jäniksen koivet on kaluttu, ruokaa ei hukkaan heitetä.
Onnitelin itseäni, kun laiskuuttani en ikkunan pesuun ruvennut, illalla suuremmat pölyt raju sade vei ja nyt ei niin pahalta näytä, ainakaan kun aurinko ei lasiin paista.
Ikkunan pesu on niitä turhempia töitä, hetken kestää ja uusiksi kohtsilleen.
Taas on torstai toivoa täynnä, mikähän on se sisältö mistä saamme nauttia, sillä ilojahan se päivä tuo, muuta ei haluta ajatella.
Oikein hyvää päivää, Lahdessa jo aurinko paistoi, kai se paiste tännekin tulee.täältä Tampereeltakin,lähden aamu ostoksille.
Skillan kävin eilen chatissä,juu minä voin lukea sinun kaikki viestisi mutta jostakin syystä sinä et voinut lukean mun,täytynee minunkin opiskella tuota chatti käyttöä enemmän.
sovittais pirttiläisten ja muittekin kanssa aika joilloin tvattais livenä siellä vaikkapa klo21-22? uzma-m kirjoitti:
täältä Tampereeltakin,lähden aamu ostoksille.
Skillan kävin eilen chatissä,juu minä voin lukea sinun kaikki viestisi mutta jostakin syystä sinä et voinut lukean mun,täytynee minunkin opiskella tuota chatti käyttöä enemmän.
sovittais pirttiläisten ja muittekin kanssa aika joilloin tvattais livenä siellä vaikkapa klo21-22?olla chatissa, siihen aikaan, mutta mieluummin 70 , siellä on rauhallisempaa.
Katsotaan kuinka moni tulee;))- uzma-m
SkillaN kirjoitti:
olla chatissa, siihen aikaan, mutta mieluummin 70 , siellä on rauhallisempaa.
Katsotaan kuinka moni tulee;))sopii paremmin,sitten voisimme kädestä pitäen jelpata toisiamme chatin käytössä,tavataan,minä chattään sulle illalla..
- fiiuliN
uzma-m kirjoitti:
täältä Tampereeltakin,lähden aamu ostoksille.
Skillan kävin eilen chatissä,juu minä voin lukea sinun kaikki viestisi mutta jostakin syystä sinä et voinut lukean mun,täytynee minunkin opiskella tuota chatti käyttöä enemmän.
sovittais pirttiläisten ja muittekin kanssa aika joilloin tvattais livenä siellä vaikkapa klo21-22?Millä tavoin me chatissa voitais tavata livenä?
Omalla oikealla nimelläkään ei pääse, kun on monia samannimisiä ja ovat ne rekanneet. - Ikätoverisiko?
uzma-m kirjoitti:
täältä Tampereeltakin,lähden aamu ostoksille.
Skillan kävin eilen chatissä,juu minä voin lukea sinun kaikki viestisi mutta jostakin syystä sinä et voinut lukean mun,täytynee minunkin opiskella tuota chatti käyttöä enemmän.
sovittais pirttiläisten ja muittekin kanssa aika joilloin tvattais livenä siellä vaikkapa klo21-22?tavannut aivan oikeasti livenä palstatuttujasi?
Joku taisi ehdottaakin tapaamista. fiiuliN kirjoitti:
Millä tavoin me chatissa voitais tavata livenä?
Omalla oikealla nimelläkään ei pääse, kun on monia samannimisiä ja ovat ne rekanneet.tuon, että uzma tarkoitti tätä suoraa keskustelu yhteyttä, mitä chatissa voidaan käyttää, siis vastata heti.
Ymmärsit sinäkin tämän, eikös niin ;))D- uzma-m
Ikätoverisiko? kirjoitti:
tavannut aivan oikeasti livenä palstatuttujasi?
Joku taisi ehdottaakin tapaamista.on vhän vaikeata kun olen muista riipuvainen,ei ole autoa mukana ja menen sinne minne viedään.
Vaki nikin perään voi lisätä kirjaimia tai numeron sitten pääsee sisään. - kipparska
Simpatti kirjoitti:
Oli niin sateista ja epävakaista tuo ilma eilen illalla, että jäin "kaapuntiin", joten nyt sitä sitten aamukahvia tulin nauttimaan ennen kuin käännän kokan kohti ulappaa.
Oli tuo muori 67 jo kerennyt virkeenä pirtissä touhuilemaan, joten mikäs tässä on valmiille tullessa.)))
Kokeilin muuten tuota Hintriikan neuvomaa "urostestiä", putoshan se perkules!
Huh, huh, älkääs nyt ladyt pyörtykö.)))
Näkymisiin!Aika velmu olet tissiöinesi ja persiöinesi ja testeinesi. Voi on kokka uljaasti pystyssä kohti ulappaa. Enpä minäkään parempaa ajanvietettä ja ympäristöä tiedä.
- himskati
Anu.1 kirjoitti:
Täällä paistaa aurinko ja hellettä piisaa, saisi jo sadettakin tulla, kun kaikki kasvit kuivuu ja kohta kuivun minäkin on niin pölyistä.
Kävin hautausmaalla ja sielläkin kukat nuokkuivat kuivuuttaan, kun tästä ei ihan joka päivä sinne asti voi lähteäkkään kastelemaan.
Nytkin on tulossa helteinen päivä, mutta siitä huolimatta mökille menen käymään, kastella sielläkin pitää, vettä vain ei taivaalta lorise.
Kiitos muori67, kun sai valmista kahvia juoda, olit hyvät kahvit keittänyt.
Aurinkoista päivää kaikille.
Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne.mitä himskattii sinäkin tänne kirjotelet,ei kukaan ees viitti sun perääs kirjotakkaan
- fiiuliN
SkillaN kirjoitti:
tuon, että uzma tarkoitti tätä suoraa keskustelu yhteyttä, mitä chatissa voidaan käyttää, siis vastata heti.
Ymmärsit sinäkin tämän, eikös niin ;))DOikeastaan en tiedä kuinka viestin ymmärsin.
Ehkä uz-ma tarkoitti juuri sitä miten sinä sen ymmärsit.
Ensimmäiseksi tuli vain mieleeni tuo omalla nimellä kirjautuminen sisään. himskati kirjoitti:
mitä himskattii sinäkin tänne kirjotelet,ei kukaan ees viitti sun perääs kirjotakkaan
kysymys ei ole siitä etteikö vastattaisi, vaan monasti vastaamme yhdessä viestissä useammalle.
Joten älä ollenkaan tuollaisia juttuja suustasi päästele.
En tunne sinua kirjoittaja, epäilyksiä on, toivon että tuossa hengessä et viestejäsi pirttiin laita.
Anu on yksi meidän mukavimmista kirjoittajista, hänellä on aina mukavaa kerrottavaa,iloinen, herttainen ystävä, mukavaa että jaksaa pirttiä muistaa.
Kaunis päivä on taas ollut, mutta iltaan se päätyy tämäkin.
Tilinpäätöksenä voin sanoa, että miinus merkillä on tämän päivän työt kuitattava.
Kesäkadun avajaisetkin olivat tuossa seuraavalla kadulla, mutta enpä saanut itseäni liikkeelle.
Turhauttavalta tuntuu, kun ei mitään ohjelmointia ole päällä, no huomenissa sitten taas on, kun mökille lähden.
Ensi viikko on jo sitten sitä kesän kohokohdan valmistelua, kohdallani tarkoittaa, että käyn siivoamassa tyttären huushollin, ja siinä sipasen vähän omaanikin.
Juhannukselta alkaa sitten taas elämä virkistymään, kaikenlaista pientä on sovittu.
No eletään nyt ensin tämä tuleva viikonloppu, nyt hyvää iltaa ihmiset.- fiiuliN
uzma-m kirjoitti:
on vhän vaikeata kun olen muista riipuvainen,ei ole autoa mukana ja menen sinne minne viedään.
Vaki nikin perään voi lisätä kirjaimia tai numeron sitten pääsee sisään.Ollaanko menossa tänään chattiin?
Sitäkö todella tarkoitit että mentäisiin omalla nimellämme?
Ei kai se mitään muuta, samoja ihmisiä olemme jos menemme nikillä tai omalla nimellä.
Kuinka muuten kesäsi täällä sujuu, onko jotain kivaa sattunut? - ii-li
himskati kirjoitti:
mitä himskattii sinäkin tänne kirjotelet,ei kukaan ees viitti sun perääs kirjotakkaan
...poikkeaa aika tavalla Kahvipirtin hengestä. En ole pannut ollenkaan merkille, ettei Anulle vastattaisi. - Ja mitä väliä sillä onkaan. Kirjoittamisen takia täällä ollaan, ei suosiota ja vastauksia kalastamassa.
Silloin, kun kirjoittaa häijyn viestin olisi hyvä esiintyä samalla nikillä kuin muutenkin. Jos tulee katumapäälle, niin sen voi silloin itse poistaa. - Hintriika
SkillaN kirjoitti:
kysymys ei ole siitä etteikö vastattaisi, vaan monasti vastaamme yhdessä viestissä useammalle.
Joten älä ollenkaan tuollaisia juttuja suustasi päästele.
En tunne sinua kirjoittaja, epäilyksiä on, toivon että tuossa hengessä et viestejäsi pirttiin laita.
Anu on yksi meidän mukavimmista kirjoittajista, hänellä on aina mukavaa kerrottavaa,iloinen, herttainen ystävä, mukavaa että jaksaa pirttiä muistaa.
Kaunis päivä on taas ollut, mutta iltaan se päätyy tämäkin.
Tilinpäätöksenä voin sanoa, että miinus merkillä on tämän päivän työt kuitattava.
Kesäkadun avajaisetkin olivat tuossa seuraavalla kadulla, mutta enpä saanut itseäni liikkeelle.
Turhauttavalta tuntuu, kun ei mitään ohjelmointia ole päällä, no huomenissa sitten taas on, kun mökille lähden.
Ensi viikko on jo sitten sitä kesän kohokohdan valmistelua, kohdallani tarkoittaa, että käyn siivoamassa tyttären huushollin, ja siinä sipasen vähän omaanikin.
Juhannukselta alkaa sitten taas elämä virkistymään, kaikenlaista pientä on sovittu.
No eletään nyt ensin tämä tuleva viikonloppu, nyt hyvää iltaa ihmiset.Huomenna (tai oikeammin tänään) olisi lähdettävä tuonne melkein Suomi-Neidon kainaloa kutittelemaan. Eipä tässä osaa muuta kuin toivoa ilmoja. Älkää siellä etelässä rohmutko kaikkea lämpöä, ainakin lauantaina tarvittaisiin vähän täälläkin päässä Suomea!
Nykyisin ei voi sanoa, että kerran elämässä sitä naimisiin mennään... Toiseen kertaan olen tätäkin lasta "naittamassa", mutta sitä on vain sopeuduttava tähän nykyiseen elämänmenoon.
Uskon, että pirtti on pystyssä vielä, kun palaan. Sitä tuskin mikään hetkauttaa. ii-li kirjoitti:
...poikkeaa aika tavalla Kahvipirtin hengestä. En ole pannut ollenkaan merkille, ettei Anulle vastattaisi. - Ja mitä väliä sillä onkaan. Kirjoittamisen takia täällä ollaan, ei suosiota ja vastauksia kalastamassa.
Silloin, kun kirjoittaa häijyn viestin olisi hyvä esiintyä samalla nikillä kuin muutenkin. Jos tulee katumapäälle, niin sen voi silloin itse poistaa.päivän tämän alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää,,,
Aamu on kuin morsian, morsian en ole, eikä sitä rakasta rinnalla, mutta ihanalta sittenkin tuntuu, aurinkoa riittää minullekin.
Tuohon pieneen harmilliseen tokaisuun vielä puutun, oikeassa olet ii-li, eihän sen pitäisi olla tärkein asia, että vastauksen viestiinsä saa, vaan se että voi itse kirjoitella, kertoa ilojaan ja surujaan.
Ystäviä tällä kirjoitelulla saa, vaikka heitä ei koskaan kohtaa, kirjoittelu antaa aika hyvän kuvan viestien laittajista ja siksi pirtissä kirjoittajat ovat KAIKKI ystäviä keskenään.
Muistutan, että kirjoittamallakin annamme itsestämme melko hyvän kuvan, ainakin minulla on
jokaisesta jonkun asteinen valokuva tuolla pääkopassa.
Että näin jatketaan, pienestä tokaisusta ( ehkä harmittomasta) syntyi pitkä kirjoitus, näinhän se muuten on, hyvinkin pienestä asiasta voidaan saada mittava riita.
Tästä emme riitaa tee, eikös vain?
Anulle huomenet, vaikka taidat olla siellä mökillä sinäkin;))
Tuosta Hintriikan viestistä minulle tuli sellainen käsitys, että olikos vihittävä "tämä tyttö" hän itse, mutta sitten uudelleen luin ja tulokseksi sain, että tyttärestä tai pojasta taisi olla kysymys.
Pyyntösi on kuultu kauniin ilman kai sinne saatte, ehkä ei niin lämmintä kuin meillä täällä,mutta tanssi ja liikettä pidä, tarkenet.
Nykyaika on nykyaikaa ja jotenkin olen hyvilläni, että enää ei eletä liitossa, mikä on vaikea kummallekin, ero puoltaa paikkaansa.
Tosin toisaalta, liian helposti eroon useinkin mennään, lapset siinä useasti kärsivät.
Taitaa olla niinkin, että lapset ovat jalostuneet ja selviävät vähin kolhuin ero tilanteistakin, oman poikani tapausta seuranneena, tälläisen havainnon olen tehnyt.
Tyttöjen äiti ja isä ovat hyviä kavereita, ja tytöt saivat ihanat äiti ja isäpuolen.
Siis, loppu hyvin kaikki hyvin.
Etten yllytä tälläisiä ratkaisuja tekemään, löytyy turhan paljon myös kielteisiä tapauksia.
Menikös nyt liian vakavaksi, eikös mitä, nyt hyvää päivää ja kaikki kykenevät ulos ja nauttimaan kauniista ilmasta.
Minä aion laittaa nuo matot tuosta roikkumaan parvekkeen kaiteelle, ilmoja katselemaan, hyvää tekee niillekin.
Pölyt saavat kyytiä ja elämä taas saa uuden hohteen;))DDSkillaN kirjoitti:
päivän tämän alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää,,,

Pölyt saavat kyytiä ja elämä taas saa uuden hohteen;))DDtäälläkin.
Minua ei ainakaan haittaa vaikkei kukaan vastaa.
Kunhan höpöttelen omiani.
Kyllä täällä palstoilla saa apujakin kun on tarvis.
Ystäviä olen saanut mahdottoman paljon,
Siitä kiitän heitä.
Nyt on aamukahvit juotu ja lähden käymään torilla.
Iltapäivällä on lääkärille meno.
Näkyillään...- Likka
muori67 kirjoitti:
täälläkin.
Minua ei ainakaan haittaa vaikkei kukaan vastaa.
Kunhan höpöttelen omiani.
Kyllä täällä palstoilla saa apujakin kun on tarvis.
Ystäviä olen saanut mahdottoman paljon,
Siitä kiitän heitä.
Nyt on aamukahvit juotu ja lähden käymään torilla.
Iltapäivällä on lääkärille meno.
Näkyillään...Hyvää aamupäivää ja iltapäivän lääkärireissua Sinulle. Minulla on aina aamuvarhaisella koiralenkki ohjelmassa ja olen vähän kirjoitellut sen jälkeen tänne. Moni näyttää olevan lähdössä Lappiin tai käy siellä usein. Minua ei sinne hyttysten syötäväksi saa. Ymmärrä kyllä sen avaruuden tunteen. Itse pääsen siihen tunteeseen merellä, ja näin helteillä sen onkin vilvoittava elementti.Siivousta täytyy nyt aloitella, viedä matot ulos ensiksi, joten iloista viikonloppua kaikille!
- Sinikynä
SkillaN kirjoitti:
päivän tämän alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää,,,
Aamu on kuin morsian, morsian en ole, eikä sitä rakasta rinnalla, mutta ihanalta sittenkin tuntuu, aurinkoa riittää minullekin.
Tuohon pieneen harmilliseen tokaisuun vielä puutun, oikeassa olet ii-li, eihän sen pitäisi olla tärkein asia, että vastauksen viestiinsä saa, vaan se että voi itse kirjoitella, kertoa ilojaan ja surujaan.
Ystäviä tällä kirjoitelulla saa, vaikka heitä ei koskaan kohtaa, kirjoittelu antaa aika hyvän kuvan viestien laittajista ja siksi pirtissä kirjoittajat ovat KAIKKI ystäviä keskenään.
Muistutan, että kirjoittamallakin annamme itsestämme melko hyvän kuvan, ainakin minulla on
jokaisesta jonkun asteinen valokuva tuolla pääkopassa.
Että näin jatketaan, pienestä tokaisusta ( ehkä harmittomasta) syntyi pitkä kirjoitus, näinhän se muuten on, hyvinkin pienestä asiasta voidaan saada mittava riita.
Tästä emme riitaa tee, eikös vain?
Anulle huomenet, vaikka taidat olla siellä mökillä sinäkin;))
Tuosta Hintriikan viestistä minulle tuli sellainen käsitys, että olikos vihittävä "tämä tyttö" hän itse, mutta sitten uudelleen luin ja tulokseksi sain, että tyttärestä tai pojasta taisi olla kysymys.
Pyyntösi on kuultu kauniin ilman kai sinne saatte, ehkä ei niin lämmintä kuin meillä täällä,mutta tanssi ja liikettä pidä, tarkenet.
Nykyaika on nykyaikaa ja jotenkin olen hyvilläni, että enää ei eletä liitossa, mikä on vaikea kummallekin, ero puoltaa paikkaansa.
Tosin toisaalta, liian helposti eroon useinkin mennään, lapset siinä useasti kärsivät.
Taitaa olla niinkin, että lapset ovat jalostuneet ja selviävät vähin kolhuin ero tilanteistakin, oman poikani tapausta seuranneena, tälläisen havainnon olen tehnyt.
Tyttöjen äiti ja isä ovat hyviä kavereita, ja tytöt saivat ihanat äiti ja isäpuolen.
Siis, loppu hyvin kaikki hyvin.
Etten yllytä tälläisiä ratkaisuja tekemään, löytyy turhan paljon myös kielteisiä tapauksia.
Menikös nyt liian vakavaksi, eikös mitä, nyt hyvää päivää ja kaikki kykenevät ulos ja nauttimaan kauniista ilmasta.
Minä aion laittaa nuo matot tuosta roikkumaan parvekkeen kaiteelle, ilmoja katselemaan, hyvää tekee niillekin.
Pölyt saavat kyytiä ja elämä taas saa uuden hohteen;))DDOtsikko voisi hyvinkin viitata eilen iltaiseen jalkapallo-otteluun maailmanmestaruuskisoissa Saksassa.
Siellähän Ruotsi voitti täpärästi 1-0 Paraguayn.
Mutta siitä ei nyt ole kysymys. Vaan aivan muusta.
Piipahdin eilen tyttärentyttären kanssa pääkaupunkiseudulla. Oli hoidettavana pari asiaa siellä, ja samalla sai tyttö ajoharjoittelua. Hän sai nimittäin ajokortin noin kuukausi sitten.
Matkaa kertyi kaikkiaan noin 400 km, josta tyttö ajoi yli puolet.
Vaari sai kunnian ajaa entisillä kotinurkillaan, vilkaan liikenteen vuoksi, mutta ehkä jo ensi kerralla tyttö saa ajaa myös Helsingin kaupungissa.
Palataanpa tuohon otsikkoon.
Yksi asiointi kohde oli Vantaan Tikkurilassa ja siellä on myös ruotsalaisen Ikean mammutttimainen sisustutavaratalo.
Minulle oli jo aiemmin viestitetty puskaradion välityksellä, että Ikean ravintolassa tarjoillaan hyviä ruotsalaisia lihapullia.
No, kun kerran ohi ajettiin, niin poikettiin lihapullille.
Puskaradio oli kyllä hieman liioitellut lihapullia.
Se että ne olivat ruotsalaisia, ei tee niistä erikoisen hyviä, mutta sanotaan näin sievästi, että ihan syötäviä ne kyllä olivat.
Kyllä mummun lihapullat ovat edelleen maailman parhaita, sanotaan mitä sanotaan.
Kun kerran oltiin tosi suuressa sisustustavaratalossa, niin katsastettiin samalla talon tavaroita.
Minua kiinnosti erityisesti vuodesohvat, sellainset kahden istuttavat. Saisi siinä samalla varavuoteen, jos sattuisi yövieraita piipahtamaan. Koskaan ei voi tietää, kuka tulee kylään?
Olen juuri muuttanut uuteen asuntooni, joka on vähän suurempi, kuin edellinen ja asunnossa olisi tuollaiselle vuodesohvalle tilaa.
Vuodesohvakauppoja ei tullut, eikä mitään muutakaan siltä sektorilta tarttunut mukaamme, joten oli lähdettä siitä jättiläistavaratalosta niine hyvinee.
Mutta se olikin helpompi sanoa, kuin toteuttaa.
Ajettiin hissillä. käveltiin yksiä portaita alas ja toisia ylös, käveltiin liioittelematta useita satoja metrejä, mutta ei löydetty ulosmeno aukkoa, ovea.
Kyllä ruotsalaiset tavaratalon suunnittelijat ovat kehittäneet saatanallisen systeemin mitään arvaamattomien asiakkaiden rahojen menoksi.
Tarkoitus on kierrättää kaikki asiakkaat kaikille osastoille ja kaikkiin mahdollisiin nurkkiin, heräteostojen aikaansaamiseksi. Rahat pois vaan suomalaisilta, se on pelin henki.
Nuolia on maalattu lattiaan kiertokäynnin helpottamiseksi, mutta selkeää opastusta siitä, miten asiakas pääsee suorinta tietä ulos esim. ravintolasta ei ole.
Kyllä ruotsalaiset osaavat ja ovat kauppamiehiä. Sehän on nähty mm. siinä, että he ovat "kaapanneet" lähes kaikki menestyvät yritykset Suomesta. Esimerkeinä Sonera, Nordea pankki jne.
Joten ei voi muuta, kun hihkaista , että heijaa Sverige!
Kiitos pirtille ja sen emännälle taas kerran kaffeista, noin ruotsalaisittain. - SkillaN*
Sinikynä kirjoitti:
Otsikko voisi hyvinkin viitata eilen iltaiseen jalkapallo-otteluun maailmanmestaruuskisoissa Saksassa.

Kiitos pirtille ja sen emännälle taas kerran kaffeista, noin ruotsalaisittain.nuo hehtaari hallit, jos maitopurkkia tarvitset saat kävellä kymmeniä metrejä, olisi edes potkulaudat;))
Ikeasta olen kuullut paljon ja Tukholmassa (muutama vuosi sitten)käydessäni kävinkin paikallisessa, en osannut ostaa mitään.
Ehkä ei tälläisen vanhan mummon makuun oikein löytynyt mitään ja tarvekin on pieni, kun entisiäkin tavaroita yritän karsia.
Syy miksi pistäydyin taas pirttiin oli,kesken siivouksen, kun kurkistin tiaisten pönttöön, siellä se suurin poikanen rutistaa pienemmät
alleen.
Sielläkin vahvin varmasti pystyy toisenkin suupalat annastamaan, vahvemman oikeudella, ei solidaarisuutta tunneta.
Jos pystyisin nostaisin suurimman vähäksi aikaa "orrelle"saisivat pienetkin vuoronsa.
Elämässä epäoikeus rehottaa joka paikassa, eläintenkin keskuudessa.
Jatkanpa nyt siivousta, kohta on valmista ja lähden ruokapuolta hankkimaan. SkillaN* kirjoitti:
nuo hehtaari hallit, jos maitopurkkia tarvitset saat kävellä kymmeniä metrejä, olisi edes potkulaudat;))
Ikeasta olen kuullut paljon ja Tukholmassa (muutama vuosi sitten)käydessäni kävinkin paikallisessa, en osannut ostaa mitään.
Ehkä ei tälläisen vanhan mummon makuun oikein löytynyt mitään ja tarvekin on pieni, kun entisiäkin tavaroita yritän karsia.
Syy miksi pistäydyin taas pirttiin oli,kesken siivouksen, kun kurkistin tiaisten pönttöön, siellä se suurin poikanen rutistaa pienemmät
alleen.
Sielläkin vahvin varmasti pystyy toisenkin suupalat annastamaan, vahvemman oikeudella, ei solidaarisuutta tunneta.
Jos pystyisin nostaisin suurimman vähäksi aikaa "orrelle"saisivat pienetkin vuoronsa.
Elämässä epäoikeus rehottaa joka paikassa, eläintenkin keskuudessa.
Jatkanpa nyt siivousta, kohta on valmista ja lähden ruokapuolta hankkimaan.Minusta taitaa tulla tosi huolimaton, kun en huomaa rekistöröityä.
Miksihän muuten pitää aina jossakin muualla käynnin jälkeen rekisteri laittaa.
Olen ruksannut "muista minut" ruudun, mutta aina se vaan vaatii, että kirjauduttava on.
Eihän tuo niin paljon aikaa vie, mutta tuo muisti tekee tepposet, aina vain useammin.SkillaN kirjoitti:
Minusta taitaa tulla tosi huolimaton, kun en huomaa rekistöröityä.
Miksihän muuten pitää aina jossakin muualla käynnin jälkeen rekisteri laittaa.
Olen ruksannut "muista minut" ruudun, mutta aina se vaan vaatii, että kirjauduttava on.
Eihän tuo niin paljon aikaa vie, mutta tuo muisti tekee tepposet, aina vain useammin.Ettei Sinun kone "muista"ei minun tarvitse kuin sen
kerra rekisteröityä,joskus on postilaatikko
pyytänyt uudelleen.
Kyllä tuolla tintin pesällä pitäisi päästä
"komento"pitämään.;))
Minä hyvä olen saanut mennä kuin aropupu,läksin kaupunkiin ja puolessa matkassa huomasin
lompakko kotona,eikun takaisin ja uusi yritys.
On päivän lenkki tehty;))
Nyt suggestoin itseäni "ei oo kuuma,ei oo kuuma"
Näkyillään...muori67 kirjoitti:
Ettei Sinun kone "muista"ei minun tarvitse kuin sen
kerra rekisteröityä,joskus on postilaatikko
pyytänyt uudelleen.
Kyllä tuolla tintin pesällä pitäisi päästä
"komento"pitämään.;))
Minä hyvä olen saanut mennä kuin aropupu,läksin kaupunkiin ja puolessa matkassa huomasin
lompakko kotona,eikun takaisin ja uusi yritys.
On päivän lenkki tehty;))
Nyt suggestoin itseäni "ei oo kuuma,ei oo kuuma"
Näkyillään...Skillanin täytyy laittaa uusi Pirtti
ennen kun lähtee mökkeilemään!!!!!!!
näkyillään...muori67 kirjoitti:
Skillanin täytyy laittaa uusi Pirtti
ennen kun lähtee mökkeilemään!!!!!!!
näkyillään...tottelin kiltisti.
Hyvää viikonloppua kaikille!!!!!- my.mm.eli
mummi myös kirjoitti:
Oletko saanut uuden lapsenlapsen? Onnea nyt kovasti!
toki ole saanut lisää. Luojan kiitos, noissa entisissä neljässä on kyllä tälle mummolle ihan riittämiin!
Liisa ja Tapani ovat tuo sääksipari, jota olemme koko alkukesän nettikameran kuvaamana saaneet seurata, ja niistä "filmitähdistä" pirtissäkin puhelleet.
Tänään odottelemme kolmannen munan kuoriutumista, siihen alkaa nyt olla h-hetki käsillä ;) Sitten onkin koko pesue koossa.
Mielenkiintoista seurata lintujenkin elämää näin, harvalla on tosiasillinen mahdollisuus ihan luonnossa läheltä seurata, ainakaan meillä kaupungissa asuvilla. Vaikka luonto täälläkin on lähellä,niin monenlaisia muita esteitä löytyy. - my.mm.eli
SkillaN* kirjoitti:
nuo hehtaari hallit, jos maitopurkkia tarvitset saat kävellä kymmeniä metrejä, olisi edes potkulaudat;))
Ikeasta olen kuullut paljon ja Tukholmassa (muutama vuosi sitten)käydessäni kävinkin paikallisessa, en osannut ostaa mitään.
Ehkä ei tälläisen vanhan mummon makuun oikein löytynyt mitään ja tarvekin on pieni, kun entisiäkin tavaroita yritän karsia.
Syy miksi pistäydyin taas pirttiin oli,kesken siivouksen, kun kurkistin tiaisten pönttöön, siellä se suurin poikanen rutistaa pienemmät
alleen.
Sielläkin vahvin varmasti pystyy toisenkin suupalat annastamaan, vahvemman oikeudella, ei solidaarisuutta tunneta.
Jos pystyisin nostaisin suurimman vähäksi aikaa "orrelle"saisivat pienetkin vuoronsa.
Elämässä epäoikeus rehottaa joka paikassa, eläintenkin keskuudessa.
Jatkanpa nyt siivousta, kohta on valmista ja lähden ruokapuolta hankkimaan.mökille lähtivät, poikani tyttöineen! Ajoivat tämän kautta, niin saivat laittamani eväs- ja askartelutarvikekassin mukaan, ja saatiin vielä sovittaa uusia hameita, jos olisi ollut jotain korjattavaa niin äkkiä olisin surauttanut kuntoon. Mutta ihan olivat sopivat, ja mieleiset.
Ensiviikon alku sitten taas mummilla menee tyttären poikien "seuraneitinä" , kiirettä pitää ;))
Täytyy ottaa huominen päivä ennakkoon levon kannalta. Vaikka siellä tyttären huushollissa saakin olla kuin kotonaan, niin ei se kuitenkaan ole kuin kotona olemista. Ja nukahtamislääkkeen joudun siellä illalla ottamaan ennenkuin saan unenpäästä kiinni. Vaikka sänky on hyvä, parempi kuin omani, niin silti vaikea nukahtaa.
No niin, nyt ovat kaikki mökeilleen lähtijät menneet menojaan ja heidän kohdallaan hyvän matkan toivotukset myöhässä. Vaan jos on muita matkaan lähtijöitä vielä "ramilla" niin Hyvää matkaa teille! Ja muille mukavaa päivän / illanjatkoa, missä sitten kenkin iltaansa jatkaa ja miten :-DD
Heipssan! - my.mm.eli
uzma-m kirjoitti:
on vhän vaikeata kun olen muista riipuvainen,ei ole autoa mukana ja menen sinne minne viedään.
Vaki nikin perään voi lisätä kirjaimia tai numeron sitten pääsee sisään.kysynyt, että joko alat tareta ilman villatakkia? Edes päivällä?
En ole opetellut tuonne shattiin menoa, ja illallakin tulin palstoille vasta iltamyöhällä, tuskin siellä enää olisi ketään ollutkaan siihen aikaan.
Oletko nyt "yksin" Suomessa vai onko muuta perhettäsi jo saapunut myös tänne?
Miltä tämä kotimaan nykymeno näyttää, noin niinkuin kauan poissa olleen silmin nähtynä? my.mm.eli kirjoitti:
toki ole saanut lisää. Luojan kiitos, noissa entisissä neljässä on kyllä tälle mummolle ihan riittämiin!
Liisa ja Tapani ovat tuo sääksipari, jota olemme koko alkukesän nettikameran kuvaamana saaneet seurata, ja niistä "filmitähdistä" pirtissäkin puhelleet.
Tänään odottelemme kolmannen munan kuoriutumista, siihen alkaa nyt olla h-hetki käsillä ;) Sitten onkin koko pesue koossa.
Mielenkiintoista seurata lintujenkin elämää näin, harvalla on tosiasillinen mahdollisuus ihan luonnossa läheltä seurata, ainakaan meillä kaupungissa asuvilla. Vaikka luonto täälläkin on lähellä,niin monenlaisia muita esteitä löytyy.vielä pakkaamaan loput tavarat täältä.
Ja hörppään kahvit kans.
Kävin lääkärissä ja tehtiin allergia testi,vein itse
juuston mitä epäiltiin ja nähtävästi se on syyllinen
siihen talvelliseen kohtaukseen.
Siis ei Gorgonzolaa minulle.;(
Sain reseptit uusittua pärjää kesän yli.
Koettakaahan pärjäillä.
Minä lähden mökille ensi keskiviikkona.
näkyillään...- ii-li
Sinikynä kirjoitti:
Otsikko voisi hyvinkin viitata eilen iltaiseen jalkapallo-otteluun maailmanmestaruuskisoissa Saksassa.
Siellähän Ruotsi voitti täpärästi 1-0 Paraguayn.
Mutta siitä ei nyt ole kysymys. Vaan aivan muusta.
Piipahdin eilen tyttärentyttären kanssa pääkaupunkiseudulla. Oli hoidettavana pari asiaa siellä, ja samalla sai tyttö ajoharjoittelua. Hän sai nimittäin ajokortin noin kuukausi sitten.
Matkaa kertyi kaikkiaan noin 400 km, josta tyttö ajoi yli puolet.
Vaari sai kunnian ajaa entisillä kotinurkillaan, vilkaan liikenteen vuoksi, mutta ehkä jo ensi kerralla tyttö saa ajaa myös Helsingin kaupungissa.
Palataanpa tuohon otsikkoon.
Yksi asiointi kohde oli Vantaan Tikkurilassa ja siellä on myös ruotsalaisen Ikean mammutttimainen sisustutavaratalo.
Minulle oli jo aiemmin viestitetty puskaradion välityksellä, että Ikean ravintolassa tarjoillaan hyviä ruotsalaisia lihapullia.
No, kun kerran ohi ajettiin, niin poikettiin lihapullille.
Puskaradio oli kyllä hieman liioitellut lihapullia.
Se että ne olivat ruotsalaisia, ei tee niistä erikoisen hyviä, mutta sanotaan näin sievästi, että ihan syötäviä ne kyllä olivat.
Kyllä mummun lihapullat ovat edelleen maailman parhaita, sanotaan mitä sanotaan.
Kun kerran oltiin tosi suuressa sisustustavaratalossa, niin katsastettiin samalla talon tavaroita.
Minua kiinnosti erityisesti vuodesohvat, sellainset kahden istuttavat. Saisi siinä samalla varavuoteen, jos sattuisi yövieraita piipahtamaan. Koskaan ei voi tietää, kuka tulee kylään?
Olen juuri muuttanut uuteen asuntooni, joka on vähän suurempi, kuin edellinen ja asunnossa olisi tuollaiselle vuodesohvalle tilaa.
Vuodesohvakauppoja ei tullut, eikä mitään muutakaan siltä sektorilta tarttunut mukaamme, joten oli lähdettä siitä jättiläistavaratalosta niine hyvinee.
Mutta se olikin helpompi sanoa, kuin toteuttaa.
Ajettiin hissillä. käveltiin yksiä portaita alas ja toisia ylös, käveltiin liioittelematta useita satoja metrejä, mutta ei löydetty ulosmeno aukkoa, ovea.
Kyllä ruotsalaiset tavaratalon suunnittelijat ovat kehittäneet saatanallisen systeemin mitään arvaamattomien asiakkaiden rahojen menoksi.
Tarkoitus on kierrättää kaikki asiakkaat kaikille osastoille ja kaikkiin mahdollisiin nurkkiin, heräteostojen aikaansaamiseksi. Rahat pois vaan suomalaisilta, se on pelin henki.
Nuolia on maalattu lattiaan kiertokäynnin helpottamiseksi, mutta selkeää opastusta siitä, miten asiakas pääsee suorinta tietä ulos esim. ravintolasta ei ole.
Kyllä ruotsalaiset osaavat ja ovat kauppamiehiä. Sehän on nähty mm. siinä, että he ovat "kaapanneet" lähes kaikki menestyvät yritykset Suomesta. Esimerkeinä Sonera, Nordea pankki jne.
Joten ei voi muuta, kun hihkaista , että heijaa Sverige!
Kiitos pirtille ja sen emännälle taas kerran kaffeista, noin ruotsalaisittain.Olen käynyt vain siellä. Siellä on ihan sama periaate: sieltä ei pääse ulos kun kerran sisään on mennyt. Koko tavaratalo pitää kiertää, ennen kuin löytää kohdan, josta pääse pois. Kerran löysin sieltä hyvän ATK-pöydän, mutta sitä ei enää ollut, kun olisin mennyt ostamaan sen. Se oli niin epäikeamainen, että se oli varmaan ihan vahingossa siellä.
Olen ostanut sieltä sen olemassaolaoaikana täsmälleen kaksi tavaraa. Toinen oli kylpyhuoneen peilikaappi, joka suureksi yllätyksekseni oli koottu oven kiinnitystä lukuunottamatta. Ja se toinen oli pieni kaappi, jonka kokoamisohjeet olivat virheelliset.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879