mitä maksaa

hankin itselleni vuosi sitten kaksi gerbiiliä,eli ovat noin vuoden vanhoja.En ehdi olla niitten kaa yms.Haluaisin nyydä ne eteenpäin jollekin halukkaalle mutta en tiedä mitä pyytää heistä?Uroksia ovat.Kertokaa jo olette kiinnostuneita...
6256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olisi kannattanut miettiä ennen kuin hankkii lemmikeitä!! Ei tee hyvää gerbiileillekään vaihtaa kotia.

Maksoin omista kolmesta pojasta yht.25 euroa ja sain terran (tosin itsetehdyn) mukana. Mutta missään en ole nähnyt niin halvalla, esim. eläinkaupassa maksoi 20euroa kpl. Joku 10e/gerbiili olisi ehkä sopiva, sen verran olisin itse valmis maksamaan, jos tarvikkeet minulla jo olisi valmiina.

Oletko varma, ettei aikasi riitä? Gerbiilit ovat mielestäni kuitenkin suhteellisen helppohoitoisia ja niiden kanssa puuhailuun löytyy aina hetki aikaa. Ja nyt jos myyt gerbiilisi, niin muista ensi kerralla, kun haluaisit lemmikkiä, että ne eivät sinulle sovi!!!!

Äänestä
  • olin ehkä hölmö siinä vaiheessa kun hankin ne gerbut,en tiedä.minulla on neljä lasta ja aika on "kortilla".Tuntuu että aika menee lasten ja kodin hoidossa

    Äänestä

Minustakin tuo 10€/gerbu voisi olla hyvä. 1-vuotias ei ehkä ole enää poikanen, mutta suhteellisin nuori kuitenkin. Gerbiilisi voivat elää tosiaan vielä 2-3 vuotta, joten jos olet varma, ettei nyt ole vain lyhytkestoinen kiireellisempi kausi, kannattaa ehkä tosiaan etsiä pienille uusi koti. Gerbiilit eivät kuitenkaan kärsi siitä, jos joskus ei ehdi juuri muuta, kuin ruokkia, vaihtaa veden ja tarkastaa että kaikki on ok, kunhan tilanne ei ole jatkuvasti tämä.

Äänestä

pyytää gerbuista ja minkä värisiä?

Äänestä

missäpäin asut?voisin ostaa ne, jos asut lähellä?
jos terraario ja gerbut tulee mukana, 30e-40e olisi sopiva...mutta 15-20e olisi pelkät gerbut..
mutta jotain 10e paikkeella yleensä gerbut maksaa.

Äänestä
  • Asun Uudessakaupungissa,gerbut ovat harmaa ja ruskea,muuta en osaa kertoa heistä,ostin muovisen terraario,joka oli tietty aika arvokas(mun mielestä)Eli gerbut pelkästään 25euroa yht ja terraariolla 45euroa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmittaa kirjoitti:

hankin itselleni vuosi sitten kaksi gerbiiliä,eli ovat noin vuoden vanhoja.En ehdi olla niitten kaa yms.Haluaisin nyydä ne eteenpäin jollekin halukkaalle mutta en tiedä mitä pyytää heistä?Uroksia ovat.Kertokaa jo olette kiinnostuneita...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu