Minkä

-korkeakoulut tehty. Ennen meillä oli koulutuksessa etumatkaa muihin maihin nähden. Nyt tuo etumatka ammattikorkeakoulun myötä menetetään, koska opetuksen taso on mennyt alaspäin. Näin kertovat ammattikorkeakoulun opettajat, jotka ovat opettaneet aikaisemmin samoissa laitoksissa, mitkä sitten muutettiin ammatti"korkea"kouluiksi. Esim. teknillisissä oppilaitoksissa valtion tuki tuli opiskelija määrän mukaan. Nykyään valmistujien määrän mukaan. On selvää, että läpimeno rajaa madalletaan, että tuki on mahdollisimman suuri. Vain asiallisia vastauksia.
0224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


takia on ammatti kirjoitti:

-korkeakoulut tehty. Ennen meillä oli koulutuksessa etumatkaa muihin maihin nähden. Nyt tuo etumatka ammattikorkeakoulun myötä menetetään, koska opetuksen taso on mennyt alaspäin. Näin kertovat ammattikorkeakoulun opettajat, jotka ovat opettaneet aikaisemmin samoissa laitoksissa, mitkä sitten muutettiin ammatti"korkea"kouluiksi. Esim. teknillisissä oppilaitoksissa valtion tuki tuli opiskelija määrän mukaan. Nykyään valmistujien määrän mukaan. On selvää, että läpimeno rajaa madalletaan, että tuki on mahdollisimman suuri. Vain asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu