Anna armoa,Kirkko

Porvoon ja Suomen Kirkko voisi nyt näyttää esimerkkiä armosta ja anteeksiannosta.Näille palon alkuunpanijoille annetaan mahdollisuus tulevaisuuteen siten että Suomen Seurakunnat yhdessä maksavat palon korjaustyöt,ja nuorilta ei vaadita mitään korvauksia.
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei taida armo ja anteeksianto kuulua tähän tapaukseen. Kyllä niistä puhua osataan...

Äänestä

Vastassa on Suomen laki ja Vakuutusyhtiöt sekä vihaiset kansalaiset. Onko unohtunut, että myös laki kuuluu kristinuskoon? Armoa ei voi vaatia, koska siihen ei kenelläkään ole oikeutta.

Kirkonpolttajat tuomiolle, se on oikeus ja kohtuus ja sitä mieltä mä olen! Jos hemmot aiheuttaa suurpalon vaaran, uhkan ihmishengille ja polttaa noin arvokkaan rakennuksen, niin annettakoon vastalahjaksi se, mitä laki määrää.

Äänestä

Kyseessä on virallisen syytteen alainen rikos, jossa syyttäjä vaatii rangaistusta, eivät papit. Ja tuomio tulee, kuten pitääkin. Tyhmästä päästä kärsii koko keho.

Useimpien seurakuntien talous on huonossa jamassa. Vaikka seurakuntien omaisuus on usein suuri, se on pääasiassa kiinni tuottamattomissa kiinteistöissä. Missään ei ole mitään ylimääräistä kirkon polttokassaa, joten pakko on kääntyä vakuutusyhtiöiden puoleen - ja sitä vartenhan ne ovat.

Vakuutusyhtiö puolestaan perii korvaukset takaisin myymällä vaikka satanistin esinahan minkin ruuaksi, enkä minä sitä siitä arvostele. Sitä saa, mitä tilaa - ja askolalainen pitkätukkarumpali nyut sattui tilaamaan tätä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hard fire halleluja kirjoitti:

Porvoon ja Suomen Kirkko voisi nyt näyttää esimerkkiä armosta ja anteeksiannosta.Näille palon alkuunpanijoille annetaan mahdollisuus tulevaisuuteen siten että Suomen Seurakunnat yhdessä maksavat palon korjaustyöt,ja nuorilta ei vaadita mitään korvauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu