päivää? On äitienpäivää,isänpäivää,lapsettomien päivää,mutta kyllä yksinhuoltajillakin pitäisi olla oma päivä.Se voisi olla vaikka palkallinen vapaapäivä kaikille työssäkäyville yh.äideille ja isille.Sillä kunnioitettaisiin sitä että yksin kasvatetaan lapset ja huolletaan ne,yhden ihmisen palkalla ja voimavaroilla.Lisäksi voitaisiin palauttaa yh-vähennys verotukseen.
milloin vietetään
yksinhuoltajan
18735
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Se äitien- ja isänpäivä koske myös yksinhuoltajia??
tuumailin mutta ehkäpä ap ei ole isä eikä äiti vaan yh.
vaikka naisia äiditkin ovat.Yh päivänä voisi kertoa ihmisille,kuinka tärkeää ja vaativaa yksinhuoltajuus on.Täällä kun tuntuu olevan vallalla käsitys,että yh.t ovat vain sossun tuella eläviä tai miehiä riistäviä luusereita.Se olisikin tarkoitettu enemmänkin suurelle yleisölle sellainen valistuspäivä.Vastaavasti voitaisiin viettää etä vanhemman päivää,että sekin puoli tulisi tutummaksi.Kannatan myös yksinhuoltajavähennystä verotukseen.
Mielestäni tuo naistenpäiväkin on jo aikas turha. Ja miksi siihen tarvitsee järjestää joku päivä? Olenko ainoa, kenen silmään tulee tippa vielä herkemmin siinä kohtaa, kun LAPSI, ei ulkopuolinen henkilö, kertoo äidilleen arvostansa tätä ja kunnioittavansa sitä, että jaksoi yksinhuoltajana - ilman mitään erikoista päivää vaan itse päätti niin sanoa? Tietenkin äitejä, isejä, naisia jne muistetaan heidän päivänään ja hyvä niin. Mutta pitääkö se sitoa siihen yhteen päivään ja tehdä siitä sellainen tapa, että se tehdään vain silloin ja osittain myös siksi, että silloin odotetaa niin tekevän.
Vaikka äitienpäiväkorttia ja lounaita arvostan, niin ehkä hitusen enemmän pienempääkin elettä ihan arkisena päivänä ilman sen kummempaa syytä.
vaan valistuspäivä suurelle yleisölle joka täälläkin tuntuu pitävän yh ÄITEJÄ luusereina,vaikka totuus on,että he tekevät arvokasta ja raskasta kasvatustyötä yksin,pienellä rahalla,yhden ihmisen palkalla johon tosin saavat elatusmaksut,jos saavat.Siitäkin miehet valittavat,vaikka naiset ovat lasten kanssa kellon ympäri ja hoitavat yksin KAIKEN.
"yhden ihmisen palkalla" "ovat lasten kanssa kellon ympäri ja hoitavat yksin KAIKEN".
Sinulla on aika erikoinen työpaikka jos voit siellä hoitaa lastasi samalla.
töihinkin pitkin päivää,kun joutuvat olemaan yksin kotona,ja ainakin ovat mielessä ja itsekin joutuu soittelemaan kotiin onko kaikki hyvin jne. Ok vähennetään siitä sitten kahdeksan tuntia per päivä ja matkat.Mutta yhtä kaikki yksin huoltaa ja huolehtii ,isikit voivat luottaa että kyllä äiti hoitaa,jos edes muistavat lapsia tehneensä.
Että sinulla on siis alle kouluikäiset lapset yksin kotona kun sinä olet töissä. Ohhoh.
Hienoa ja arvokasta kasvatustyötä tosiaan. Onneksi saat sentään elatusmaksut ja lapsilisät.
Oma lapseni on sentään hoidossa arkipäivät virka-aikaan, ja kun ei ole niin hän on useimmin minulla. Tästä hyvästä minulle ei tietenkään makseta senttiäkään mutta on se silti sen arvoista.
ne ovat aina olleet hoidossa tottakai ja vielä vähän isompanakin.Mutta kyllä minun mielestäni vaikka 12-vuotiaskin on vielä liian pieni olemaan yksin kotona,eikä ole järkeä kiskoa pientä lomalaista sängystä kuuden aikaan aamulla ja viedä hoitoon.On silloin ollut lastenhoitaja kotona,ja on silloinkin äitiäkin tarvittu ja soiteltu töihin.On siinä ollut järjestelemistä että on saanut turvallisen kesän lapselle koko kesäksi.On oltu leireillä,kavereilla,mummulassa ja muissa sukulaisissa.Isä ei valitettavasti ole ollut kiinnostunut lapsensa seurasta,mikä on tietysti vahinko hänen puolestaan.Eipä tiedä mitä on menettänyt.Ei nämä kaikki kesälomajärjestelyt ole olleet myöskään ilmaisia,kesälomarahat ovat niihin kaikki menneet,mutta ompahan lapsella ollut turvalliset kesät aikuisen seurassa.
ihmettelen, en varsinaisesti sinun tekstiäsi tai muutenkaan tarkoita tätä sinua vastaan, mutta luin tuosta että 12-vuotiaalla on hoitaja kotona. Samanlaisia kommentteja on tullut esiin muuallakin, että älä ota itseesi.
Onko siis nykypäivänä niin, että aina vaan isompia ja isompia lapsia hoivataan ja hyysätään ja jopa yläasteikäiset lapset laitetaan hoitoon tai hankitaan heille hoitaja jos joutuisivat olemaan yksin kotona päivällä?
Mistäpä tiedän kuinka itse käyttäydyn 7 vuoden päässtä kun poika on sen ikäinen, mutta luulisin että saa kyllä pärjätä ilman hoitajaa.
nykyaikana lapsia holhotaan aivan liian paljon!
Minull useampi muksu,ja sisarukset ovat pakostakin joutuneet katsomaan toistensa perään..
jos olen ollut kauppareissulla,koiria ulkoiluttamassa,tai naapurissa poikennut.Lapset kyllä tietävät missä milloinkin olen ja jokaiselle on hankittu kännykät(oman turvallisuutensa takiakin).
Nuorin lapsista 6v ja vanhin 14v.
Kaikki lapseni ovat oma-aloitteisia,osaavat liikkua ympäristössä/kauempanakin...ilman jatkuvaa valvontaa.
Lapsiin pitää voida myös luottaa,opettaa myös se ettei kaikki aikuiset ole luotettavia ja turvallisia aikuisia...myös mitä tapaturman sattuessa pitää tehdä,ym. lapsen ikätason mukaista....siten valmennetaan lasta elämää varten.Niin ainakin minun lapsuudessani tehtiin..eikä se ollut lainkaan huono idea.
Huomautan vielä etten käy kapakoissa,enkä muissa riennoissa ilman lapsia...vaan pääsääntöisesti olen kotona...sillä olen kotiäiti.
suomessa liian usein oletetaan lasten oleva jo ISOJA vaikka ovat vielä lapsia.Kyllä ne pärjää vaikka nelivuotiaina jos on pakko.MUTTA, lapset ovat lapsia ja kyllä meillä ainakin täällä lähiössä on niin paljon kaikkea huonoa seuraa ja pihalla ryyppyporukoita ym.että olisihan se aivan heitteillejättöä jättää 12 vuotias yksin sellaiseen.Tietysti sitä voisi muuttaa johonkin parempaan asuinalueeseen,mut kun ei ole yh;lla varaa.On se parempi mitä kauemmin sen lapsen saa pysymään kotona tai jossain hyvien aikuisten seurassa.Kyllä sitä on jo 10 vuotiaita kun ryyppää jossain kaupungilla ja tupakkia poltellaan ym.että on se hyvä jos on mahdollisuus pitää lapsi näistä hommista erillään mahdollisimman kauan.
kun lapsia hoidetaan ja hoivataan ja rakastetaan.Mitä pahaa on rakkaudessa ja välittämisessä.Lapsia pitäisi rakastaa,mut kun rakastat ne onkin lellivauvoja joita hyysätään.Joskus tuntuu menevän ristiin nää jutut.Mediassa sanotaan että vanhemmilta on hukassa vanhemmuus,pitäisi välittä,mutta ei kuitenkaan liikaa.Vaikeaa on vanhemmuus,että löytää sen kultaisen keskitien,se on tietysti joka perheessä vähän tilanteen ja kehityksen mukaan.
täähän oli hyvä huumoripläjäys
Kun yh on molempia, niin voi myös juhlia molempina päivinä eiks ni ?
...vietetään "syrjäytettyjen vanhempien", "vailla vanhemman oikeuksien" ja "kelpaan kukkaroksi" - päivää?
kuin "kelpaan kukkaroksi" - päivää? Sehän on kerran kuussa :)
kuin kerran kuussa koska yh;lla on kelpaan kukkariksi päivä joka päivä kun lapsi pyytää rahaa kuintenkin useammin kuin kerran kuukaudessa.Ja äitiä tarvitaan milloin mihinkin hommaan useammin kuin kerra kuukaudessa ja useammin kuin joka toinen viikonloppu.Että yh päivä ei siinä paljon merkkaa.