En katso mainoksia, minulla ei ole varaa ostaa vaatteita kovin usein, eikä käydä elokuvissa tai kahviloissa. En liiku kaveriporukoissa enkä katso kaupallisia kanavia. En myöskään saa työtä muuten kuin satunnaisesti.
Olen seurannut sivusta sellaisen perustavan ja pysyvän asennemuutoksen syntymistä ja sen kehittymistä. Tarkoitan kovuutta ja normatiivista vaativuutta.
Olen huomannut kuinka ikäiseni nuoret aikuiset ovat omanneet muodinmukaisia tyylejä ja kuinka mainitsemani kovuus, sosiaalinen epäluulo ja tyypillisyys ovat luoneet uusia TV-sarjoja Giljotiinista Idolsiin ja 4400ään. Nämä uudet sarjat kehittyvät uusien tulkintojen pohjalta ja perustuvat mainitsemaani perustavaan uuteen, noin 10 vuotta vanhaan sosiaaliseen asenteeseen länsimaissa.
En ole seurannut tyyliä koskaan kovin paljoa, ja vaikka vielä lukiossa saatoin pitää muodikasta kampausta, olen huomannut 90-luvun lopun mustaan pukeutumisesta ja amismaisesta hyppyriletistä lähtien, että valtavirta kulkee yhä enemmän tuotemerkkien perässä, ja koska minä olen aina ollut luonnollinen, olen yhä erilaisempi muista ikäisistäni.
Tunnen kuitenkin ne lisääntyvässä määrin vasenmielisiltä ja yhdentekeviltä. Minua ei enää kiinnosta elokuvat, nyky-popmusiikki eikä TV-ohjelmat. Ne ovat mielestäni pikkumaisia ja edustavat markkinoiden levittämiä pinnallisia hössötyksiä. Olen yksinäinen mutta itseriittoinen, ja täytän pitkästyttävän elämäni itse keksimilläni tavoitteilla ja viihdykkeillä.
Nykykoululaisetkin ovat uudenlaisia. He käyttäytyvät kuin markkinakilpailijat ja heidät on opetettu ottamaan edut kotiin ennen kuin toiset ehtivät. He ovat pragmaattisia ja kovia kilpailijoita, eivätkä enää elä turvallisessa ja luotettavassa maailmassa.
On jännittävää nähdä, miten kaupallinen media luo jatkuvasti uusia tyylejä ja on hauskaa tietää millainen itse on luonnossa. Sen hinta on kahviloihin menemisen mahdottomuus, tavisporukoihin sopimattomuus, kaupallisen kulttuurin merkityksettömyys, tylsyys ja yksinäisyys, mutta on aina parempi ja rikkaampaa tietää mitä tahtoo ja ottaa vastaan niukatkin mahdollisuudet, kuin elää niin kuin valtavirta sanelee. ;D
Olen seurannut sivusta sellaisen perustavan ja pysyvän asennemuutoksen syntymistä ja sen kehittymistä. Tarkoitan kovuutta ja normatiivista vaativuutta.
Olen huomannut kuinka ikäiseni nuoret aikuiset ovat omanneet muodinmukaisia tyylejä ja kuinka mainitsemani kovuus, sosiaalinen epäluulo ja tyypillisyys ovat luoneet uusia TV-sarjoja Giljotiinista Idolsiin ja 4400ään. Nämä uudet sarjat kehittyvät uusien tulkintojen pohjalta ja perustuvat mainitsemaani perustavaan uuteen, noin 10 vuotta vanhaan sosiaaliseen asenteeseen länsimaissa.
En ole seurannut tyyliä koskaan kovin paljoa, ja vaikka vielä lukiossa saatoin pitää muodikasta kampausta, olen huomannut 90-luvun lopun mustaan pukeutumisesta ja amismaisesta hyppyriletistä lähtien, että valtavirta kulkee yhä enemmän tuotemerkkien perässä, ja koska minä olen aina ollut luonnollinen, olen yhä erilaisempi muista ikäisistäni.
Tunnen kuitenkin ne lisääntyvässä määrin vasenmielisiltä ja yhdentekeviltä. Minua ei enää kiinnosta elokuvat, nyky-popmusiikki eikä TV-ohjelmat. Ne ovat mielestäni pikkumaisia ja edustavat markkinoiden levittämiä pinnallisia hössötyksiä. Olen yksinäinen mutta itseriittoinen, ja täytän pitkästyttävän elämäni itse keksimilläni tavoitteilla ja viihdykkeillä.
Nykykoululaisetkin ovat uudenlaisia. He käyttäytyvät kuin markkinakilpailijat ja heidät on opetettu ottamaan edut kotiin ennen kuin toiset ehtivät. He ovat pragmaattisia ja kovia kilpailijoita, eivätkä enää elä turvallisessa ja luotettavassa maailmassa.
On jännittävää nähdä, miten kaupallinen media luo jatkuvasti uusia tyylejä ja on hauskaa tietää millainen itse on luonnossa. Sen hinta on kahviloihin menemisen mahdottomuus, tavisporukoihin sopimattomuus, kaupallisen kulttuurin merkityksettömyys, tylsyys ja yksinäisyys, mutta on aina parempi ja rikkaampaa tietää mitä tahtoo ja ottaa vastaan niukatkin mahdollisuudet, kuin elää niin kuin valtavirta sanelee. ;D
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samat fiilikset, sama tilanne. En ole ilmeisesti tavis, heh.
Kaikki liittyy kaikkeen.
90-luvun puolivälin jälkeinen uusliberalismi,
90-luvun lopun pelko kysymystä "mitä väliä elämällä on?" kohtaan,
potkut uudesta työpaikasta heti ja ilman perusteita,
tivaava tai syyllistävä äänensävy,
syvällisen ajattelun vältteleminen,
yhdenmukaisuuteen pyrkivät ja siitä poikkeamisesta välittömällä eristämisellä rankaisevat nuoret,
pelko työpaikan menettämisestä ja työttömyydestä,
valtion talouden ripustaminen globaaleihin markkinoihin,
autoritäärinen tapakulttuuri ja käskytyskulttuuri,
ulosäänestämiseen perustuvat TV-kilpailut,
porvarillinen kulutuselämä ja yksivärisyys,
kontaktien välttäminen ja kaupunkikulttuurille ominainen etäisyys naapureihin,
nettitrollaus,
pahimman mahdollisen olettaminen kaikista vastaantulijoista,
moraalinen determinismi ja eettinen välinpitämättömyys ja
syntipukkien etsiminen kiusatuista,
mainitakseni itse havaitsemani nykyaikaiset sosiaaliset ongelmat ja niiden syntyhistorian.
Voisiko sanoa niin, että talouden ja työelämän muuttuminen itsekkääksi romutti uskon optimismiin ja oikeudenmukaisuuteen.
Tämä loi uudenlaisen kilpailukulttuurin, jossa edellytetään kaikilta suorituskykyä ja virheettömyyttä.
Sen puutteesta tai pelkästä puuttumisen vihjeestä rankaistiin ensin fasistisella äänenpainolla, ja sittemmin sitä valvottiin vakiintuneella, ja entisen tasa-arvoisen neuvotteluun perustuneen kulttuurin syrjäyttävällä, auktoriteettikeskeisellä käskytyskulttuurilla.
Myös potkut ovat tapa rankaista riittämättömästä kilpailukyvystä armottomilla markkinoilla.
Ihmiset eivät usko toisiinsa ja välttävät kaikkea välitöntä vuorovaikutusta. Sen sijaan tukeudutaan muodollisuuteen ja säännönmukaisuuteen. Vapaa-ajalla ihmiset eivät enää hakeudu toistensa seuraan, josta seuraa yksinäisyyttä, vieraantuneisuutta ja yksitoikkoisuutta.
TV-ohjelmien tekijätkin alkavat näkemään ihmiset vieraantuneina toisistaan ja normien ympärillä toimivina muodollisina kilpailijoina, kuten kaikki nyky-TV-sarjat.
Mutta ne ihmiset, jotka eivät koskaan omaksuneet suorituskeskeistä ja antisosiaalista ajattelutapaa, kokevat kaiken siihen perustuvan virheellisenä ja pessimistisenä.
Mediasta yleisesti ottaen voisi ehkä sanoa, että 90-luvun lopun mustaan pukeutumisen ja hyppyriletin aikoihin tällainen nihilismi ja normatiivisuus oli vielä vain marginaaliporukan, sen epävarmimman porukan tyyli. Sittemmin koko media on suuntautunut samaan nihilismiin ja normatiivisuuteen, ja samalla uudet tuotteet eivät enää edustakaan mitään muuta. Mediatuotteet edustavat nihilismia ja normatiivisuutta, joka kokoaa itseensä perinteistä marginaaliporukkaa laajemman yleisön, mutta samalla lyö kokonaan ulkopuolelle eri tavalla ajattelevat nuoret. Tuloksena on medialle yhdentekevä ja entiseen verrattuna pienemmästä valtavirrasta selkeästi eristäytynyt isompi kansanosa, jolla ei ole motiivia, rahaa eikä uskottavuutta mennä kaupallisiin ajanviettopaikkoihin ja omaksua vallitsevia kaupallisia tyylejä.
kovinkaan tällaisen talouden uhri, mutta haluat tehdä vähän provoa. Onko näin??
Meillähän oli tyttö kotona, joka ei peruskoulussa suostunut toimimaan "annettujen ohjeiden mukaan, mutta ei ollut mikään ilkeä kenellekään, kapinoi vain annettetuja sääntöjä vastaan". Oli hyvä taideaineissa, mutta ei mennyt massojen mukaan hömppäaineissa. Pääsi yo:ksi hyvin arvosanoin ja yliopistoon Iso-Britanniaan. Ei ole mikään ihannekandidaatti työnantajalle, mutta nöyristelijöitä nykyisin työtilanteessa on liikaakin. Ongelmaksi muodostuukin se että, hakija on erittäin innovatiivinen ja tosi pätevä, mutta ei sopeutuvainen johonkin valmiiksi annettuun.
ensin, tack!
Näin sokea on ihminen. On vain täynnä omaa itseään ja sanomaansa kuuntelematta, mitä toisella on sanottavaa. Pyrin kuuntelemaan ja lukemaan (niin paljon sähköpostia) kaikki minkä tunnen arvokkaaksi. Tosiaankin, joku on keksinyt todella fiksun ohjelman. Fiksu kaveri!! Tyttö tuli lomille tänään Englannista. Kerron tapauksesta.
ei korreloi keskustelun kanssa. Ole ystävällinen j jatka sitä sällille kirjoittamastani vastauksesta.
Jos ei aio ottaa huomioon oman työnsä tuottavuutta rahallisessa mielessä, mikäpä siinä.
Taiteiden tekijät ja muut luovat tyypit, jos eivät ole insinöörejä, ovat tuuliajolla yleensä.
Kuitenkin elämä on muodostunut sellaiseksi, että taseet määrittelevät tarpeet.
Onnea vaan taiteilijan uralle. On onnellista, jos menestyy. Rahaa siinäkin pitää yrittää tienata.