Ruotsi rules

Ruotsin suurlähettiläs Eva Walder-Brundin kirjoittaa Helsingin Sanomissa 18.5.2006: ”Ensinnäkin Suomen Opetushallitukseen sijoitettaisiin asiantuntija Ruotsista tukemaan kouluja ja ruotsinkielenopettajia. Ajatus on peräisin juuri Opetushallituksesta,”

Soitin eilen opetushallitukseen, ja kysyin onko ajatus peräisin opetushallituksesta. Viestintäpäällikkö Juha Ojanen ilmoitti, että ei ole. Hän oli keskustellut asiasta pääjohtaja Kirsi Lindroosin kanssa ja tämä oli vahvistanut, ettei Suomen opetushallitus ole tehnyt asiassa aloitetta.

Nyt siis näyttää siltä, että Ruotsin suurlähettiläs härskisti valehtelee. Muutoinkin hänen kirjoituksensa on suorastaan naurettava, sillä hänen mukaansa ”Tästä vuodesta alkaen hallitus antaa taloudellista tukea Tukholman suomalaiselle kirjastolle”. Ajatelkaa, Ruotsin valtio on tukenut suomalaista kirjastoa jo peräti täydet neljä kuukautta ja 20 päivää! Oj-joi, jättekiva, johan on antelias tuo Ruotsi!

Eva kertoo myös, että ”Vuonna 2000 suomen kieli sai kansallisen vähemmistökielen aseman”. Voiko olla totta – ihan pian melkein 5½ vuoden ajan. Tosin vasta sen jälkeen, kun EU ja EN olivat puuttuneet asiaan.

Ruotsi on todellinen törkimys suhtautumisessaan Suomeen ja suomen kieleen. Ministeri Mona Sahlin oli koko ajan sählimässä, kun Suomen runnottiin väkisin uusi järjetön kielilaki. Nyt siis suurähettiläsä on käynnistänyt uuden ristiretken Suomen uuspakkoruotsittamiseksi. Svenska Dagbladetin kolumnisti Richard Swartz itse asiassa on tämän rynnäkön aloitteentekijä. Hän ihmetteli 30.6.2004, etteivät edes Ruotsin uusnatsit ole reagoineet siihen, että Suomessa poistettiin pakkoruotsi ylioppilastutkinnosta. Hän myös patisti Svenska Institutia aloittamaan toimenpiteet. Niinpä Ruotsin hallitus asetti SI:n pääjohtajan Erland Ringborgin selvitysmieheksi ja hän nyt esittää siis riikinruotsalaisen piiskurin Suomen opetushallitukseen lisäämään pakkoruotsia suomenkielisille lapsille.

Että sellainen tapaus!
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miks kaikki muut esiintyy omalla nimellä, mutta sä olet vaa "kolligon"?
Aika uskottavaa..
Sitäpaitsi suurlähettiläs on vaan suurlähettiläs.

Ruotsin ja Suomen todelliset suhteet käsitellää paljon korkeemmal ja virallisemmalla tasol.

Enkä usko, että ruotsalaislla on mitään sanasijaa Suomen päätäntövallas.
Eikä tule olemaankaan.

Sen sijaan swedut nöyristelee Amerikkaan, mikä tuli ilmi tos Pirate Bay jutus. Saitti on täysin laillinen Ruotsin lakien mukaan.
Jenkit vaa pressas ja sweduil tuli paskat housuun,

Äänestä

Juu homo poikkarna likkarna mai tikkarna!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kolligon kirjoitti:

Ruotsin suurlähettiläs Eva Walder-Brundin kirjoittaa Helsingin Sanomissa 18.5.2006: ”Ensinnäkin Suomen Opetushallitukseen sijoitettaisiin asiantuntija Ruotsista tukemaan kouluja ja ruotsinkielenopettajia. Ajatus on peräisin juuri Opetushallituksesta,”

Soitin eilen opetushallitukseen, ja kysyin onko ajatus peräisin opetushallituksesta. Viestintäpäällikkö Juha Ojanen ilmoitti, että ei ole. Hän oli keskustellut asiasta pääjohtaja Kirsi Lindroosin kanssa ja tämä oli vahvistanut, ettei Suomen opetushallitus ole tehnyt asiassa aloitetta.

Nyt siis näyttää siltä, että Ruotsin suurlähettiläs härskisti valehtelee. Muutoinkin hänen kirjoituksensa on suorastaan naurettava, sillä hänen mukaansa ”Tästä vuodesta alkaen hallitus antaa taloudellista tukea Tukholman suomalaiselle kirjastolle”. Ajatelkaa, Ruotsin valtio on tukenut suomalaista kirjastoa jo peräti täydet neljä kuukautta ja 20 päivää! Oj-joi, jättekiva, johan on antelias tuo Ruotsi!

Eva kertoo myös, että ”Vuonna 2000 suomen kieli sai kansallisen vähemmistökielen aseman”. Voiko olla totta – ihan pian melkein 5½ vuoden ajan. Tosin vasta sen jälkeen, kun EU ja EN olivat puuttuneet asiaan.

Ruotsi on todellinen törkimys suhtautumisessaan Suomeen ja suomen kieleen. Ministeri Mona Sahlin oli koko ajan sählimässä, kun Suomen runnottiin väkisin uusi järjetön kielilaki. Nyt siis suurähettiläsä on käynnistänyt uuden ristiretken Suomen uuspakkoruotsittamiseksi. Svenska Dagbladetin kolumnisti Richard Swartz itse asiassa on tämän rynnäkön aloitteentekijä. Hän ihmetteli 30.6.2004, etteivät edes Ruotsin uusnatsit ole reagoineet siihen, että Suomessa poistettiin pakkoruotsi ylioppilastutkinnosta. Hän myös patisti Svenska Institutia aloittamaan toimenpiteet. Niinpä Ruotsin hallitus asetti SI:n pääjohtajan Erland Ringborgin selvitysmieheksi ja hän nyt esittää siis riikinruotsalaisen piiskurin Suomen opetushallitukseen lisäämään pakkoruotsia suomenkielisille lapsille.

Että sellainen tapaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu