Tuttu pariskunta meni muutama vuosi sitten naimisiin. He saivat häälahjaksi mm. pölynimurin, mutta aviomies halusi vaihtaa sen vähän parempaan ja pyysi antajalta kuittia. Imuri oli peräisin jostain poistomyynnistä tai löytönurkasta, eikä sitä voinut vaihtaa tai palauttaa. Kumpi tässä oli törppö, aviomies jolle lahja ei kelvannut vai antaja, joka osti halvan lahjan, vai molemmat? Olisiko tarkka lahjalista kuitenkin parempi että hääpari saa mitä haluaa?
HÄÄLAHJA
Kuokkavieras
15832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sillä hyviin tapohin kuuluu kunnioittaa lahjojaan
siihen on kansan suussa kehitelty erilaisia sanontoja:
esim
-lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa
-joka lahjansa kadottaa, se onnensa menettää
luottaisin lahjan antajan harkintakykyyn kyllä tässä tapauksessa
höpsöltä tuntuisi myös "lahjalista"
monestakin syystä
- lahjojen monenkirjavat hinnat
- kuka mitäkin ostaisi
- parin laatuvaatimukset ym
eikös olisi sitten helpompi antaa rahana, jotta laatu- ja määrätietoinen pari voisi itse hankkia
tarvitsemansa ja haluamansa kalusteet
sehän on nykyaikaa, vaikka toiset pitää sitä jopa kerjäämisenä. :(( Rahan antaminen sitten, vielä pahempaa... varmasti tulisi puhetta kuka antoi kuinkakin paljon, miksei tuo tai tämä antanut enempää jne.
Minä en köyhänä kehtaisi häihin edes mennä, jos siellä rahallinen "pääsymaksu" kerättäisiin.
mennäkään, niin tuntuu raha olevan nykyään se ykkösjuttu. Olen kai vanhanaikainen, kun olen kuitenkin lahjan kannalla, en selvän rahan.
maistraatissa, emmekä edes ilmoittaneet suvulle.
Tuli siitä sitten sanomista, kun olisi haluttu ne
kunnon häät meille.
Häämatkaan isäni väkisin antoi rahaa, eli oli sen meille ostanut.
Pluspuolena on ettei tarvi viedä varastoon typeriä
vaaseja ja seitsemää silitysrautaa.
Ilman lahjalistaa on todella tökeröä. Rahaa vaan kuoreen ja sillä selvä.
Toinen juttu on ne lahjalistojen ääripäät.Kerran näin tavallisen työntekijäperheen lahjalistan. Se oli niin kallista tavaraa täynnä, ettei toinen tavallinen perhe olisi voinut koskaan sellaista summaa laittaa häälahjaan. Jotkut yrittivät kimpata ja sitäkin oli sitten karsastettu.
Siellä oli mm. keittiön yleiskone, joka maksoi siihen aikaan n.2000 markkaa. Nythän se olis "vain" sen 350 egee, mutta silloin -99 se pari tonnia oli paljon rahaa. Miten ihmeessä perhe, joka ei voisi itse omilla tuloillaan ostaa tuollaisia kapistuksia kotiinsa, voi toivoa, että muut perheet ostavat ne heille lahjaksi...? Eli missä tulee ns. kipuraja vastaan??????
tuo on lahjalistan yksi huono puoli. Pitäisi hääparilla olla joku tolkku toiveissaan, varmasti tietävät suunnilleen vieraidensa tulotason. Mutta ilman listaa tulisi kymmenen kahvinkeitintä ja kamala määrä maljakoita ja muuta kippoa, luulisin.
oikein suvun kesken, että mitä sille elokuun hääparille sitten veisi, ja kilautettuamme morsiammen vanhemmille selvisi, että rahhoo vain - ja paljo :))
Kuulemma hankalaa ottaa niitä kippoja ja kiuluja häämatkalle mukaan, kun koti on Ranskassa, ja häät Ruotsissa - ja häämatkalle pari lähtee suoraan morsiamen kotimaasta.
lahjaksi on minusta kurjaa. Tietysti nuoripari sitä usein tarvitsee, mutta silti.
Eikö niitä kippoja ja kiuluja yms. muka voi lähettää Ranskaan?
sitten laittaa sen rahan, vaikka siihen häämatkaansa.
Vois tietysti laittaakin, mutta kun kerran toivovat rahaa, niin miksei se meille kävisi - säästyypähän siltä lahjan kekkaamisen vaivalta.
että laitoin tämän viestin?
Minä ainakin tykkäisin saada lahjan jossa on ajateltu mikä sopii vastaanottajalle, että on mietitty. Mieluummin sellaista kuin rahaa. Ei kai se lahjan miettiminen niin hirveä asia ole, ja kauheasti vaivaa aiheuta!
Kun olin häissä jossa oli kutsun yhteydessä annettu tilinumero
jollekka rahalahjoituksen sai suorittaaa.
Säästi monelta kauppareissulta ja harmaalta hiukselta.
Minusta erittäin pätevä oivallus.
että rahaa rahaa... tilinumero tai lahjalista. Ennen muinoin kun kylässä oli häät, kerättiin tulijoilta rahaa 5 tai 10 markkaa (etukäteen listalle), ja lahjan ostivat ketkä halusivat, ei tuntunut että on velvollisuus siihen. Onkohan kellään muulla tällaisia muistikuvia nuoruudesta, meidän kylässä se oli ihan tapana. Rahaa säästyi juhlan järjestäjiltä eikä ollut pelkkä "lahjomisjuhla". Köyhiä silloin oltiin kaikki, ja hyvin tuo käytäntö toimi.
-Ei käy katsominen lahja hevosen suuhun-, eli sulhanen oli täysi "törppö"!! Koska tällähän hän lahjan antajalle suoranaisesti ilmoitti "tyytymättömyytensä" lahjan laatuun.
Ei siksi että vempaimen hinta selviäisi, vaan jotta saisi tuotteelle takuun. Jos menee kone paskaks tai siinä on valmistusvirhe niin ilman kuittia ei takuu toimi.