Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Erilainen työ

Olin jo pidempään halunnut päästä töissäni niin sanotusti eteenpäin. Olin ollut mielestäni jo hetken verran liian kauan samoissa töissä ja halusin muutosta. Nykyinen työni oli erotiikkaliikkeessä, tosin ihan siistissä sellaisessa, jossa kävi aivan tavallisia ihmisiä. Ja työni oli mielestäni aivan samanlaista ja tavallista, kuin missä tahansa muussakin kaupassa. Tosin poikkesihan se siinä mielessä tavallisen marketin hommista, että aina joku oli menossa filmienkatselu huoneeseen ja puolen tunnin session päästä sain aina siivota katselun tulokset. Ja aina välillä sain hätistellä keskenkasvuisia poikia liikkeestä ulos, jotka hihitellen ja punastelen tulivat katselemaan kovan luokan pornofilmien kansia. Ja aina silloin tällöin myös joku kiihtyneempi asiakas saattoi minulta kysellä, josko olisin jostakin rahasummasta saatavilla. En ollut. Mutta työni oli alkanut tuntumaan minusta pitkästyttävältä ja olin jo hiukan kyllästynyt kaikkiin niihin tavallisiin perheenisiin tai peräkammarin poikiin, jotka puolittain salaa liikkeeseen luikahtivat asioimaan. Eikä tuo myyjän palkkakaan niin kovin häävi ollut.
Siksi olinkin jo jonkin aikaa tehnyt viikonloppuisin töitä eräässä kaupunkimme eroottisessa ravintolassa. Ihan vaan kartuttaakseni rahapussiani ja saadakseni kokemuksia. Toimin eroottisena tanssijana, josta toki stripparin nimikettäkin käytetään. Pidin tuosta työstäni, naispuolinen pomoni oli mukava ja myös muut tanssija tytöt olivat aivan mahtavaa seuraa. Tanssiesitykseni ei ollut kovin rivo, mukana ei ollut välineitä eikä suoranaista alapään levittelyä, vaan ennemminkin esteettistä vähän arvailujenkin varaan jättävää showta. Lopussa sain jättää jopa kauniit stringini päälleni ja korkeat korkokengät jalkaani. Ja silti jostain syystä minusta ja showstani kovasti pidettiin. Siltikin kaipasin vielä jotain muuta.
Eräänä iltana ravintolassa luokseni tuli nainen, kauniisti pukeutunut ja huolitellun oloinen. Olin juuri saanut sen iltaisen esitykseni päätökseen ja olin valmista tyttöä lähtemään kotiin. Minulla kun ei ollut tapana, toisin kuin monilla muilla tanssija tytöillä, jäädä ravintolaan iskemään miehiä lisärahan toivossa. Tämä luokseni tullut nainen tarttui käteeni, esitteli itsensä ja kehui vuolaasti tanssiani. Sitten hän kysyi, haluaisinko tulla avustajaksi elokuvaan, jota hän ja hänen tuotantotiiminsä ovat tekemässä. Hetken mietittyäni vastasin myöntävästi. Itsekseni ajattelin, että mitä hittoa väliä, kerranhan täällä vaan eletään, joten astutaan nyt sisään tästäkin mahdollisuuden ovesta. Ymmärsin kyllä, että kyse oli eroottisesta elokuvasta, eikä nainen sitä missään vaiheessa peitellytkään. Sovimme tapaamisesta hänen studiollaan seuraavana iltana, jonka sain sovittua vapaaksi ravintolan pomon kanssa. Osoitetiedot annettuaan nainen lähti ja minäkin menin pukemaan ylleni omat arkiset ulkovaatteeni ja lähdin kotiin nukkumaan.
Seuraavana päivänä minua hieman jännitti ja mietin mihin olin pääni oikein pistänyt ja vähällä oli etten luistanut koko jutusta. Mutta kuitenkin kellon lähestyessä sovittua aikaa, huomasin, että olin pukenut päälleni kauniit alusvaatteeni ja lyhyen mekon, lämmin kesäilta kun oli. Tilasin taksin ja lähdin kohti studiota perhosten leijaillessa vatsassani. Kuitenkin minulla oli jotenkin todella innokas ja odottava mieliala, vaikka en täysin tiennytkän, mikä minun roolini tässä elokuvassa tulisi olemaan.
Taksi pysähtyi antamani osoitteen luona ja minä kipitin ovelle ja soitin ovikelloa. Hetken kuluttua oven tuli avaamaan nuori kaunis tyttö, pelkät stringit ja sukkanauhat yllään. Hänen kauniit rintansa olivat paljaina ja pitkä tukka korkealla pään päällä poninhännällä. Hän oli todella kaunis.
- Ai moi, sä oot varmaan se uus tytsy. Moona kertoikin, että tänne on tänään tulossa joku uus. Tuu sisään vaan. Mä oon Nitta.
Nitta ohjasi minut sisään ja huomasin, että studio, johon oli lavastettu kaunis makuuhuone suurine sänkyineen, kuhisi monenlaista ihmistä. Oli selkeästi kuvausryhmään kuuluvia tavallisen oloisia reiskoja ja sitten trimmatumman oloisia nuoria miehiä ja kauniita naisia, jotka selvästi olivat näyttelijöitä. Luokseni käveli vähän vanhempi mies, joka myös tuumasi että minä olen se Moonan kertoma uusi tyttö. Nyökkäsin ja mies kehoitti minua seuraamaan itseään. Matkalla toiseen huoneeseen, mies kertoi että oli tämän elokuvan päärahoittaja ja ohjaaja. Nitta oli hävinnyt tällä välin jonnekin omille teilleen ja Moonaa en ollut edes nähnyt.
Huone, jonne mies minut johdatti, oli jonkinlainen takahuone. Huoneessa oli pari miestä ja tyttö, joka samalla oven avauksella poistui, kun minä ja mies astuimme sisään.
- Nähdään ylihuomenna! Mä lähden nyt himaan kun toi uus tuli! Tyttö huikkasi miehille mennessään.
Mies työnsi minut eteensä ja esitteli huoneessa oleville miehille.
- Tässä on meidän uusi tyttö, Moonan löytö. Siirihän sun nimes oli, eikös?
- Juu, Siiri.
Olin vähän hämilläni kaikesta, enkä vieläkään oikein tiennyt mitä minulta odotettiin. Eikä hämillisyyttäni vähentänyt yhtään se, että nuo komeat huoneessa olevat nuoret miehet silmäilivät minua kiinnostuneen ahnaasti. Minut huoneeseen tuonut mies teki lähtöä ja sanoi että pojat varmastikin kertoisivat minulle kuinka homma etenee. Miehet nyökyttelivät myöntävästi ja ohjaaja jätti meidät kolmisin.
- Vai Siiri. Mä olen Mikke ja toi toinen on Niko. Sä oot aikas nätti. Kiva kun tulit.
- Joo, niin.. tota, mitäs mun nyt sitten niinku pitäis tehdä?
Miehet vilkaisivat toisiaan ja hymyilivät.
- No melkein kaikkihan aloittaa tällä alalla tästä, mistä säkin, eli sun tehtävänä olis saada meidät juhlakuntoon, että me voidaan mennä kameroiden eteen. Mutta onneks se ei tuu oleen sulta vaikeeta, kun oot noin hyvännäköinen. Me voidaan siis katsella sua samalla kun sä touhuat. Kun joskus on sellaisiakin tapauksia, että on pakko laittaa silmät kiinni ja kuvitella että alkais homma toimiin.
Ahaa.. nyt minulle vasta valkeni, mitä minulta odotettiin. Olin siis niin sanottu esivalmistelija. No onneksi miehet olivat edes hyvännäköisiä. Tosin minua vieläkin vähän nolotti.
Toinen miehistä katsoi minuun kutsuvasti ja pyysi luokseen.
- Tule tänne. Täytyis varmaan aloittaa.
Menin hänen luokseen ja hän ohjasi käteni suoraan haaroväliinsä.
- Ota vaan mun housut pois niin siitä se lähtee.
Huokasin ja valutin hänen yllään olevat bermudashortsit alas. Miehellä ei ollut shortsien alla kuin paljas iho. Karvaisen kiharan välistä sojotti muna, joka oli suuri ja puolivalmiissa asennossa jo.
- Kato nyt, mä oon melkein valmis jo siitä, että sä otat mun housut pois. Sun duunis tulee oleen helppoo täällä.
Tartun miehen munaan ja tajuan, että olen halukas tähän hommaan. Yllätän tällä huomiolla itsenikin.
Toinen mies on tullut taakseni ja katsoo kysyvästi miestä, jonka haarovälissä olen kiinni.
- Tehtäiskö tänään vähän toisin, kun yleensä? Ku on niin sairaan kaunis nainen.
- Juu, tehdään tervetuliais seremeonia..
Miehet katsovat kysyvästi minuun ja huomaavat että olen myöntyväisellä, joskin imettelevällä kannalla.
Havahdun taas siihen tosiasiaan, että minun tosiaan pitäisi saada nämä miehet kiihottuneeseen tilaan. Kumarrun alastoman miehen puoleen ja maistan hänen munansa päätä varovasti kielelläni.
- Hyvä, just noin, jatka vaan..
Otan munan suuhuni rohkeammin ja liikuttelen kieltäni ja kättäni sen varrella. Tunnen kuinka kalu kovenee nopeasti kädessäni ja kun vilkaisen miestä kasvoihin, huomaan että hän on sulkenut silmänsä, samalla kun hän ohjailee päätäni hellästi. Samaan aikaan tunnen myös kuinka toinen mies takanani nostaa hameeni vyötärölleni ja painaa sormensa pimpilleni stringieni päälle. Tämä oli hiukan yllättävä, mutta myös samalla kiihottava teko. Imen edessäni olevan miehen munaa kiihkeämmin ja takanani oleva mies työntää sormensa stringieni alle, kunnnes laskee housuni nilkkoihin. Paljas pyllyni pyörii imujeni tahdissa miehen edessä.
- Sä oot niin hyvännäköinen..
Mies laskeutuu taakseni polviensa varaan ja työntää kielensä takaapäin pimpilleni. Polveni notkahtavat halusta ja minun on pakko irroittaa hetkeksi huuleni edessäni olevan miehen munasta ja jatkaa vain käsin. Mies lipoo minua takaapäin ja huomaan, että myös hän on laskenut housunsa ja hänen munansa sojottaa valtavan kokoisena keihäänä, jota hän aina välillä hieroo toisella kädellään. Miehen nuoleminen tekee niin hyvää, että haluaisin heti istua hänen sojottavan kalunsa päälle, mutta en tiedä onko se sallittua. Edessäni oleva mies irroittaa hellästi otteeni munastaan ja asettaa käteni seinää vasten, jotta voin nauttia kunnolla. Hän siirtyy vähän sivumpaan katselemaan minua ja toista miestä ja hyväilee itseään samalla. Minua kiihottaa valtavasti nähdä kuinka hän vetelee sauvaansa edestakaisin selvästi nauttien siitä mitä näkee.
- Käänny.
Minua nuollut mies komentaa minua ja minä teen työtä käskettyä. Mies nousee lattialta ja paljastaa rintani. Hän hieroo paisuneita nännejäni ja ottaa niistä toisen suuhunsa. Minä en voi estää kiusausta ja otan hänen munan käteeni ja tunnen kuinka valtava se on. Hieron sitä edestakaisin ja kuvittelen miltä se tuntuisi sisälläni. Miehen nuollessa nännejäni saan melkein orgasmin jo tästä kiihottavasta tilanteesta ja kuvitelmistani. Enkä voi mitään sille, että vaistomaisesti työnnän pimppiäni eteenpäin, jotta saisin sauvan syvälle sisääni.
- Voi että nainen, sä oot kiihottava!
Yhtääkkiä mies kääntää minut taas selin häneen, niin että näen tuon toisen miehen, joka suuri muna kädessään katselee touhujamme.
- Sori, mun on pakko.. sä oot niin ihana..
Tämän sanottuaan tunnen kuinka mies tönää minua hiukan kumaraan ja avaa takaapäin märkää, valmista pimppiäni. Ja työntyy hiljalleen, varovasti, suurena ja kovana takaapäin sisääni. Jalkojani heikottaa. Kuinka mahtavalta hän tuntuukaan. Tunnen kuinka oikein imen miestä sisääni milli milliltä. Ja näen kuinka tuo toinen mies muna kädessään koittaa hillitä itseään, ettei hieroisi itseään huipulle. Takanani oleva mies työntyy minuun kokonaan aivan syvään ja on hetken liikkumatta. Me molemmat pidätämme hengitystä, ettemme riehaantuisi täysin. Ja sitten mies alkaa liikkuua ja minä olen vähällä huutaa kiimasta. Mies pumppaa, ulos sisään, syvemmälle kovemmin ja minä työnnän vastaan ja kiristelen pimppini lihaksilla minkä jaksan.
- Ihanan piukka olet.. ihana..
Tunnen kuinka mies on lähellä huippua ja olen kiristämässä vielä hiukan tahtia, mutta aivan yllättäen mies vetäytyykin minusta karjahtaen ulos.
- Voi helvetti.. ei voi.. täytyy säästää paukkuja leffaan. Kuvaus alkaa ihan just.
Olen niin pettynyt, että sen voi varmastikin lukea kasvoiltani. Tuntuu ihan kuin mies olisi juuri ennen loppuhuipennusta heittänyt minut kovakouraisesti nurkkaan. Vaikka oikestihan seison edelleen pimppi liukkaana ja kiimaisena paikallani. Olen niin pettynyt, että voisin kirota ääneen.
- Tarttee mennä ettei herra iso herra ohjaaja suutu..
Ja niin mies on mennyt. Kesken kaiken. No, ainakin sain hänet kiihottumaan, mietin.
Katson varovasti ja vähän nolonaki toista miestä,joka on jäänyt kanssani kahden huoneeseen. Ja sitten alan etsiä alushousujani.
- Älä.. tule tänne, ole kiltti..
Katsahdan miestä ja kävelen hänen luokseen. Hän tarttuu minuun ja koittaa sormellaan liukasta pimppiäni.
- Tuntuu yhtä ihanalta kun miltä se näyttääkin.
Antaudun taas kosketusten vietäväksi ja tarraan hänen seisovaan munaansa. Kooltaan se ei kaverinsa munalle häviä vaan taitaa olla vieläkin mahtavampi. Huokaan syvään sillä haluni tuntuu vaan kasvavan.
Mies istahtaa lähellä olevalle tuolille ja hetken vaan katson hänen mahtavana seisovaa munaansa ja hän katsoo minua.
- Kaunis.
Sitten astun hänen luokseen ja hän hipaisee minun märkää pimppiäni varovasti. Olen niin märkä ja valmis, että voisin saada ihan vaan seisomalla ja miestä katsomalla orgasmin. Haluan kuitenkin miehen sisälleni ja hän haluaa selkeästi minun sisälleni. Otan miehen munasta kiinni ja käännän hänelle selkäni. Ja sitten varovasti istun hänen päällensä, hänen suuren munansa päälle ja hivutan hänet sisälleni selkä häneen päin. Suljen silmäni ja istun syvään. Niin syvään kun pääsen ja tuntuu kuin miehen muna halkaisisi minut kahtia. Niin mahtava, paksu, jäykkä ja sopivasti kiero se on. Nousen hiukan ylös ja laskeudun taas alas ja tällä kertaa otan ohjat käsiini. Päätän etten päästä miestä vallastani ennen kuin olen saanut haluamani.
Mies tarttuu tiukasti lanteisiini ja ohjailee minua munansa päällä. Hän nostelee omaa lannettaan päästäkseen vielä syvemmälle ja karjahtelee hiljaa. Minä nojaudun eteenpäin ja lisään tahtia. Nyt nyt nyt.. Hieron ja hinkkaan itseäni miestä vasten ja tunnen kuinka mies jäykistyy allani. Hänen ottensa minusta kirstyy ja tiedän että pian hän tulee. Jatkan hurjaa ratsastusta, kunnes tunnen että päässä sumenee ja pimppini repeää liitoksistaan. Samaan aikaan tunnen miehen purkautuvan lämpimänä ja karjuvana sisälleni. Minä tärisen hekumani hupulla ja tunnen kuinka jaloista katoaa hetkeksi kaikki voimat. Sitten lysähdän tyydytettynä ja tyytyväisenä miehen päälle.
- Ihanaa Siiri, että tulit tänne.. oot aivan ihana..
Mies silittelee minua vielä hetken, kunnes puraisee vielä olkapäähäni fritsun.
- Sä oot Siiri ihanainen nyt merkitty nainen.. Sä oot tästälähtien mun nainen..
Minä en voi muuta kuin hymyillä raukeasti ja miettiä, että okei.. kyllä minä olen sinun nainen. Mikke tai Niko, kumpi nyt heistä oletkaan..

No niin.. tällainen tarina. Ja kommenttia saa laittaa :)
24726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihan ok tarina, mutta...voisitko käyttää kappalejakoa. Silloin on paljon mukavampi lukea, eikä eksy riveiltä niin helpolla.
Jatka.

Äänestä
  • Tohon kappalejakoon on jo kyllästytty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuvittelija kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu