Tarkoitus myydä tontti ,jolla vanhempia rakennuksia. Mikä olisi oikea muoto kauppakirjassa selvittää myyjän vastuu? Ostaja on tutustunut rakennuksiin.
kauppakirja
anssiK
1170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiinteistön kauppaa säätelee Suomen laissa maakaari. Kauppakirjan muoto lienee kuitenkin pulmistasi pienin, nimittäin kiinteistön kauppa ei ole niitä kaikkein helpoimpia. Myyjän vastuuta kiinteistöllä olevista rakennuksista ei välttämättä pysty sopimuslausekkein poistamaan, kuin ainoastaan siinä tapauksessa, että rakennukset myydään purettaviksi. Näin toimitaan usein esim. kuolinpesien realisoinnissa, jolloin kuolinpesien osakkaille ei jää perintörahojen riesaksi vastuuta.
Mikäli rakennukset myydään "asuinkelpoisina" tai vaikkapa korjattavaksi, niin rakennuksiin kannattaa tehdä jonkinlainen kuntotarkastus. (Sen voi teettää jollain firmallakin, mutta heillä ei ole kuitenkaan käytännössä minkäänlaista vastuuta lausunnoistaan, joten se lienee rahanhukkaa.) Tee vaikka jokaisesta rakennuksesta erillinen liite, jossa kuvailet rakenteet, tiedossa olevat vauriot ja mahdolliset vauriopaikat. Ota ostajalta jokaiseen liitteeseen allekirjoitus, jossa hän vakuuttaa ymmärtävänsä rakenteissa piilevien vaurioiden mahdollisuudet ja hyväksyvänsä ne. Oleellisimpia asioita lienevät vesieristykset ja putkistojen kunto ja ikä.
Sellainen lauseke on epäpätevä, jossa todetaan, että "rakennukset myydään siinä kunnossa kun ne ovat". Ei toimi. Myyjä on joka tapauksessa viiden vuoden ajan vastuussa mahdollisista vaurioista niiltä osin, mistä ostaja ei ole ollut tietoinen tai mitä ostaja ei ole ymmärtänyt.
Jos myyt nimen omaan tonttia, jolla on vanhoja rakennuksia, niin suosittelen myymään "tontin, jolla on purkukuntoisia rakennuksia". Näin vastuu rakennuksista jää kokonaisuudessaan ostajalle. Ostaja saa tietenkin muuttaa heti sisään tai kunnostaa haluamakseen, mutta omalla vastuullaan.
Kaikesta huolimatta - suosittelen pyytämään jotain asiantuntijaa laatimaan kauppakirja (jollet myy rakennuksia purkukuntoisina). Sijoita pari sataa euroa juristiin, se voi ihan oikeasti kannattaa.