Kaksi parasta ystävääni, molemmat naisia, seurustelevat keskenään. Mikään ei ole minulle maailmassa tärkeämpää kuin heidän seuransa ja läheisyytensä. He ovat seurustelleet nyt lähes vuoden.
Olen kuitenkin epätoivoisesti rakastumassa toiseen heistä. Arvasin tunteeni jo viime syksynä, sillä aloin tuntea selittämätöntä kateutta heidän hellistä hetkistään.
Minua masentaa istua vieressä kun he suutelevat. On aikoja, joina en tahdo edes tavata heitä, sillä satuttaa liikaa nähdä, miten kiinni he ovat toisissaan. Olen normaalisti valtavan positiivinen ja siksi masennuskohtaukset ja itseinhon purkautuminen hallitsemattomina itku- ja paniikkikohtauksina hölmistyttävät minua. En ole tottunut siihen, että tunteet eivät pysy kasassa. Aina ennen olen kyennyt pitämään itseni ainakin julkisesti koossa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka sitten hammasta purren. Tämä on erilaista. Mulla vaan hajoaa pää itseeni ja tähän tilanteeseen.
Mitä tässä voi tehdä? Rakastan heitä molempia niin lujaa jo ystävinä, mutta omat kielletyt tunteet (joista en voi kertoa kummalekaan heistä, ystävyys väistämättä kuolisi jos kertoisin) jauhavat minut hajalle.
Mitä tässä voi tehdä? Katkaista ystävyys?
Olen kuitenkin epätoivoisesti rakastumassa toiseen heistä. Arvasin tunteeni jo viime syksynä, sillä aloin tuntea selittämätöntä kateutta heidän hellistä hetkistään.
Minua masentaa istua vieressä kun he suutelevat. On aikoja, joina en tahdo edes tavata heitä, sillä satuttaa liikaa nähdä, miten kiinni he ovat toisissaan. Olen normaalisti valtavan positiivinen ja siksi masennuskohtaukset ja itseinhon purkautuminen hallitsemattomina itku- ja paniikkikohtauksina hölmistyttävät minua. En ole tottunut siihen, että tunteet eivät pysy kasassa. Aina ennen olen kyennyt pitämään itseni ainakin julkisesti koossa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka sitten hammasta purren. Tämä on erilaista. Mulla vaan hajoaa pää itseeni ja tähän tilanteeseen.
Mitä tässä voi tehdä? Rakastan heitä molempia niin lujaa jo ystävinä, mutta omat kielletyt tunteet (joista en voi kertoa kummalekaan heistä, ystävyys väistämättä kuolisi jos kertoisin) jauhavat minut hajalle.
Mitä tässä voi tehdä? Katkaista ystävyys?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä vastaavantapaisessa tilanteessa olin tosi lojaali, ja koetin mennä väliin sillä seurauksella, etteipä enää olla paljon väleissä.
Mut mä tekisin sen uudestaan varmaan nytkin, jos olisin vastaavassa asemassa. Tää ei tosiaan ole mikään hyvä neuvo, mutta näin se vaan on. Tekisin sen sen takia, että olen yllätyksekseni tullut siihen lopputulokseen eletyn elämän joidenkin osuuksien takia, että on luonnollista, että loppuviimein ihminen priorisoi ensimmäiseksi (jos lapsia ei ole) oman parisuhteensa. Tämä tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että jos todella rakastaa jotakuta koettaa tämän itselleen saada, vaikka siinä olisi muitakin osapuolia.
Eli tuo on minun rehellinen mielipiteeni, mutta ei varmastikaan paras mahdollinen neuvo.
Tietty yks venäläinen ruletti on sekin, että sanot sen niille molemmille päin naamaa. En tiedä mitä hyötyä siitä voisi olla, mutta tuskin haittaakaan. Mä valitettavasti näen ton sun tilanteesi lose-lose tilanteena, en näe siitä oikein mitään onnellista tapaa ulos kaikille osapuolille, ellei kaikki satu olemaan polyamorisia ja vielä kiinnostuneita toisistaan ja sen lisäksi vielä kykeneviä käytännössä saavaan sellaisen suhteen toimimaan.
Tai sitten voit kävellä pois ja nuolla haavasi. Tai voit odottaa ja toivoa, että heille tulee ero.
Paskoja vaihtoehtoja kaikki, suoraan sanoen. Helvetti on se, että väärään ihmiseen oikeasti rakastuu.
Se ihastus voi mennä ohikin... Mutta jostain syystä mä en ton sun tekstis... jonkinlaisen sävyn takia laskisi sen varaan kovin paljoa.
Mä itse odotin vuosia, että ihastus menisi ohi. Varmaan viisi. Se ei mennyt. Sitten oli pakko pelata kortit ja katsoa miten käy. En kyllä pelannu niitä viisaimmalla mahdollisella tavalla.
Mut se on silti mun kohdalla onneks jo historiaa. Mutta ei mukavaa sellaista.
että kun näkee toisten onnea, se niinkuin tarttuu ja alkaa haluamaan sitä myös itselleen.
Ja sitten kun olet ajattelematta viehättynyt ulkoisesti tai muutenkin jommastakummasta sä ikäänkuin "rakastut" tähän koska sä alitajuntaisesti ajattelet että sulla on sitten samanlaista sen kaa kuin niillä on.
Tosiasia lie se että heidän onnen väliin on turha kiilata ja mä en tiedä miten katselisin ns. ystävää joka koittaisi pokailla.
Näin mä ajattelisin.
Mä just herätessä mietin tätä vielä, ja mun elämässä tää tilanne on toistunut kolme kertaa, eri rooleissa. Kerran kävi niin, että toinen tästä parista rakastui muhun, mutta he pelastivat suhteensa muuttamalla muualle. Toisella kerralla eräs mun ystävä ja mun kumppani rakastui toisiinsa, ja mä jäin yksin. Kolmannella kerralla itse rakastuin varattuun.
Siinä helposti käy tuollaisessa kolmen kuviossa niin, että kun viettää paljon aikaa yhdessä, niin ne ihmiset huomaamattakin alkaa päästä liian lähelle. Ja kun ne on todella läheisiä, ei tarvita suurtakaan kipinää tuon ihastumisen aikaansaamiseksi.
Musta tuntuu, että olet ihan oikeassa. Samanlaista ei tietenkään voisi olla, koska ollaan kaikki erityyppisiä. Kun alan tässä pohtia, että minkälaista minulla ja hänellä olisi - en todella tiedä. Vaikka toisaalta todella jaamme sen saman huumorintajun ja pidämme samoista asioista ja olemme joutuneet kärsimään samoja juttuja.
Sen tiedän, etten ihan silkasta rakkaudesta ystäviin voisi kiilata väliin. Mutta mitä jos tämä muuttuu niin pohjattoman epätoivoiseksi, että lakkaan piittaamasta heistä - alan ajaa vain omaa etuani, ja sitten putoan ihan tyhjän päälle?
Kai olisi parasta ottaa etäisyyttä. Mua vaan sattuu sanoa, että ei tavata tänään, kun oikeasti olen ihan hysteerisenä ikävästä.
älä missään nimessä tunnusta rakkauttasi.
siitä EI VOI seurata hyvää.
menetät heidät molemmat.
ota etäisyyttä heihin. pidä pitkiä taukoja tapaamisten välillä. parista viikosta kuukauteen.
pakota itsesi siihen, vaikka ikävä olisi kova. tunteet laantuu pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. ole vahva.
Kai sen täytyy sitten mennä noin, kaipa olet oikeassa. Pahinta olisi menettää heidät molemmat. Ja koska kuitenkin he ovat rakkaimmat ihmiseni maailmassa, on parempi pitää molemmat lähellä, vaikka sitten voisinkin toisinaan pahoin.
Mutta ikävä tulee olemaan niin kova, ettei mitään rajaa. En mä ehkä pysty sanomaan puhelimeen, että ei tänään, kun jo päivän jälkeen kaipaan heitä ihan hulluna.
Ja hei kiitos tuesta :)