Feels so bad

Masennusta, kaipuuta, kipua, tuskaa.
Sääliäkö sillä vain haetaan, jos kertoo murheistaan.
Itsemurhaa ei oteta todesta, sanotaan vain, että lopeta puhuminen kuolemasta.
Mitään ei uskota jos toisella on todellakin paha olla.
Ei ole sinut itsensä ja elämän kanssa.
Elämän, joka niin usein raapien koskettaa, satuttaa.
Toinen todellisuutta pakenee.
Toinen ei anna tuskan koskettaa, suojakehän ympärilleen rakentaa.
Tarvitaan tekoja, ei sanat siihen riitä, että tuska ja pahaolo huomataan.
Katkeruus rakkaudessa tuomitaan, toisen tunteet tukahdetaan.
4115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Surullista, mutta totta. :(

Äänestä

Lienee neiti oikeasti vain viaton
yhteiskunnan koneistoon siten sopimaton
kovuutta siellä vain vaaditaan
ja ihmisyys kokonaan unohdetaan

Koulun penkille vanhemmat kai laittoi
omaa vastuutaan siten kaihtoi
opettajat ankaralla kurilla muokkas
koneiston osaks väkivalloin rukkas

Kotona kovaa kiirettä varmaan piti
kun vanhemmat kulisseja ylläpiti
tärkeempää kuin lasten huolet
oli saada bonuksista vähintään puolet

Kun kerrankin sitä aikaa joskus oli
niin lehtiin ja televisioon sekin meni
omia ongelmiaan vanhemmat vain poti
lasten mielistä löytyi niille uusi koti

Kierre aina sodista kai alkaa
kun elämä raiteiltaan pahasti prakaa
murrosvaihetta nyt kai eletään
kun asioita viimein kyseenalaistetaan

Mitä tahansa eteen sattuukin
voi siitä aina jotain oppiakin
myöhemmin siitä varmasti hyötyä on
vaikka tunne aluksi viekin epätoivohon

Äänestä

totta, mitään ei nykyään oteta vakavasti!!;(

Äänestä

Aivan,olen samaa mieltä kanssasi.Näkisipä kaikki ihmiset tuon runon! Oli muuten hyvä=)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Not_Angel kirjoitti:

Masennusta, kaipuuta, kipua, tuskaa.
Sääliäkö sillä vain haetaan, jos kertoo murheistaan.
Itsemurhaa ei oteta todesta, sanotaan vain, että lopeta puhuminen kuolemasta.
Mitään ei uskota jos toisella on todellakin paha olla.
Ei ole sinut itsensä ja elämän kanssa.
Elämän, joka niin usein raapien koskettaa, satuttaa.
Toinen todellisuutta pakenee.
Toinen ei anna tuskan koskettaa, suojakehän ympärilleen rakentaa.
Tarvitaan tekoja, ei sanat siihen riitä, että tuska ja pahaolo huomataan.
Katkeruus rakkaudessa tuomitaan, toisen tunteet tukahdetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu