Mikä pidemmän päälle opettaa.. Hienoa jos joku jaksa opiskella. Onnea kaikille valmistuneille!!!
0Äänestä
takaa että
elämässä pärjää. Minä ja sisarukseni johtotason tehtävissä, ihan VAAN peruskoulu/ammattikoulupohjalta.
0Äänestä
hmm
mitä tarkoitat "pärjäämisellä".
0Äänestä
Se on vasta alku
Ylioppilatutkinto merkitsee koulun loppumista ja mahdollistaa jatko-opiskelut. - Nykyisin se ei ole ainoa tie jatko-opiskeluihin. Myös esimerkiksi ammattikoulupohjalta tai peruskoulupohjalta voi mennä vaikka yliopistoon. Tie on vain pitempi kuin sillä, joka on jo käynyt lukion. - Nykyisin on tarjolla monenlaista ja monen asteista koulutusta, paljon enmmän kuin meidän nuoruudessamme.
Onittelen kevään ylioppilaita ja kaikkia muita koulunsa päättäneitä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mikä pidemmän päälle opettaa..
Hienoa jos joku jaksa opiskella.
Onnea kaikille valmistuneille!!!