Me kyllä huomataan sut,
tunnustellut olet säkin tätä aikaa - jonkin aikaa.
Sanoistammeko jo taaksejääneistä
sä etsit jotain taikaa? Hah! Keskenänne naikaa!
Vai siksikö sä läpiplaraat –
läpi, läpi uudelleen sä tietyt päivät, tietyt sanat -
oikeasta sanan järjestyksestä vain häivät?
Sanajärjestystä vallan – vaiko sitä oikeaa
sä järjestykseen koetat panna?
Sekö sanojesi takaa oikein raikaa?
Sekö rakkausrunojesi ilmentymää –
sittenkin vain panna? Littuun, lättyyn?
Kielikylpyyn? Mutavannaan? Turvenuijat suolle?
Sian säkkiin? Palasiksi? Palat halusta sä siksi?
Palat vallan halusta?
Sanojako ovat vain ja tarpeen kait, näin suit sait?
Vai niin kuin saitti - jotakuta oikeasti rakastavaa
oikein pyörittäisit? Hah!
Pyörtää ympäri sä yrität ja laskiämpärit.
Sanas tahtovat, jaa että mitä?
Mitä tuli joku sanoneeksi siksi, miksi siksi?
Missä on ne niksi, missä tällä kertaa kunnon kiksi?
Me kyllä huomataan, ett kelailet sä tätä aikaa
vimmatusti - taaksepäin kun näämme
sinun uudelleen taas selailevan,
peliäsi joskus sanoin jonkun toisen
taikka omillas harkitusti, melkein taiten pelailevan.
Mutt et ihan? Omilles sä olet vain se vallan rakas,
silti lopulta sä omillasi olet?
Poispäin sinusta kun kääntyykin
nää meidän ja ne tietyt päät –
omilles sä toden totta todennäköisesti jäät...
Mitä sanotuksi sultakin onkin tullut,
mitä siihen vastanneet on – sanoisit sä tietty hullut?
Mutt et voi sä niin, sun pitäis tietää kyllä hieman paremmin?
Mutt silti tahdot; osaat osat jakaa edessä ja takaa?
Osajako vallan silmääs miellyttävä?
Kaikki yhdess kaikkia kun rakastaa,
niin taas on tulleet. Sullekin ja sultakin jo tuli?
Sinä lopultakin sait? Niin kerit, purat – eripurat.
Erikivat kimppakivat.
Ja siksi – miksi arvelet sä vuorostasi
tätä aikaa, miksi arvioit sä arveluitas?
Miksi arvelet sä meidän arvioita?
Se onko vallan ihmisrakkautta?
Vai raakaa sokeutta rakastuneitten
yrität sä täältä esiin kaivaa?
Sanas täällä painaa? Painaa päälle,
näät sä vähän vaivaa, etsit joskus omat sanat,
jotka salakavalasti ilmentävät joka päivä sitä samaa?
Tuletkin vain kertoneeksi itse
sokeutuneen rakkaudestas omiin teksteihisi?
Vallan tarkasti - niin silti – säädettyihin teksteihisi –
niin kuin tarkat lämpöohjukset
tarkasti oot virittänyt oikeen kohteensa vain etsimään.
Oi mikä paradoksi – lämpöohjuksesi onkin
sinun itses lähetettävä vain tuhoomaan?
Se onko kohteellesi vaarallista,
kaikki sanat jotka kirjoitat ja
joita luet, kaikki se, sä mitä
selaillessas, pelaillessas arvioit ja tuet?
Vai siksikö sä kaikki asees otat käyttöön
että itse pelkäät – oltava sun onkin varuillaan -
jos sulla todellakin lämpöö on myös itsessäs...
Voitkos sä kirkkain silmin silloin sanoo:
”Itse asiasta itsekin nyt poikkesin?”
Ja pitäikös sun sittenkin vain toivoo:
”Voi kun tuliskin nyt joku häikkä!
Poikkeis edes tämän kerran radaltansa
myös se itse ampumani täsmäase -
ei kai se taas vaan ollut vallan lämpöohjus? ”
tunnustellut olet säkin tätä aikaa - jonkin aikaa.
Sanoistammeko jo taaksejääneistä
sä etsit jotain taikaa? Hah! Keskenänne naikaa!
Vai siksikö sä läpiplaraat –
läpi, läpi uudelleen sä tietyt päivät, tietyt sanat -
oikeasta sanan järjestyksestä vain häivät?
Sanajärjestystä vallan – vaiko sitä oikeaa
sä järjestykseen koetat panna?
Sekö sanojesi takaa oikein raikaa?
Sekö rakkausrunojesi ilmentymää –
sittenkin vain panna? Littuun, lättyyn?
Kielikylpyyn? Mutavannaan? Turvenuijat suolle?
Sian säkkiin? Palasiksi? Palat halusta sä siksi?
Palat vallan halusta?
Sanojako ovat vain ja tarpeen kait, näin suit sait?
Vai niin kuin saitti - jotakuta oikeasti rakastavaa
oikein pyörittäisit? Hah!
Pyörtää ympäri sä yrität ja laskiämpärit.
Sanas tahtovat, jaa että mitä?
Mitä tuli joku sanoneeksi siksi, miksi siksi?
Missä on ne niksi, missä tällä kertaa kunnon kiksi?
Me kyllä huomataan, ett kelailet sä tätä aikaa
vimmatusti - taaksepäin kun näämme
sinun uudelleen taas selailevan,
peliäsi joskus sanoin jonkun toisen
taikka omillas harkitusti, melkein taiten pelailevan.
Mutt et ihan? Omilles sä olet vain se vallan rakas,
silti lopulta sä omillasi olet?
Poispäin sinusta kun kääntyykin
nää meidän ja ne tietyt päät –
omilles sä toden totta todennäköisesti jäät...
Mitä sanotuksi sultakin onkin tullut,
mitä siihen vastanneet on – sanoisit sä tietty hullut?
Mutt et voi sä niin, sun pitäis tietää kyllä hieman paremmin?
Mutt silti tahdot; osaat osat jakaa edessä ja takaa?
Osajako vallan silmääs miellyttävä?
Kaikki yhdess kaikkia kun rakastaa,
niin taas on tulleet. Sullekin ja sultakin jo tuli?
Sinä lopultakin sait? Niin kerit, purat – eripurat.
Erikivat kimppakivat.
Ja siksi – miksi arvelet sä vuorostasi
tätä aikaa, miksi arvioit sä arveluitas?
Miksi arvelet sä meidän arvioita?
Se onko vallan ihmisrakkautta?
Vai raakaa sokeutta rakastuneitten
yrität sä täältä esiin kaivaa?
Sanas täällä painaa? Painaa päälle,
näät sä vähän vaivaa, etsit joskus omat sanat,
jotka salakavalasti ilmentävät joka päivä sitä samaa?
Tuletkin vain kertoneeksi itse
sokeutuneen rakkaudestas omiin teksteihisi?
Vallan tarkasti - niin silti – säädettyihin teksteihisi –
niin kuin tarkat lämpöohjukset
tarkasti oot virittänyt oikeen kohteensa vain etsimään.
Oi mikä paradoksi – lämpöohjuksesi onkin
sinun itses lähetettävä vain tuhoomaan?
Se onko kohteellesi vaarallista,
kaikki sanat jotka kirjoitat ja
joita luet, kaikki se, sä mitä
selaillessas, pelaillessas arvioit ja tuet?
Vai siksikö sä kaikki asees otat käyttöön
että itse pelkäät – oltava sun onkin varuillaan -
jos sulla todellakin lämpöö on myös itsessäs...
Voitkos sä kirkkain silmin silloin sanoo:
”Itse asiasta itsekin nyt poikkesin?”
Ja pitäikös sun sittenkin vain toivoo:
”Voi kun tuliskin nyt joku häikkä!
Poikkeis edes tämän kerran radaltansa
myös se itse ampumani täsmäase -
ei kai se taas vaan ollut vallan lämpöohjus? ”
Vastaukset 5
Vanhimmat
teroitettu
kuin
MIEKKA
-
upeaa sanansäilää
(olen jopa vähän kateudesta vihreä,
enkä edes vähän)
kiitos lukuelämyksestä
Erittäin;)
On tainnut runonkirjoittajaa ahistaa yöllÄ, ei saa mitään selkoa tarinan jujusta.
voi kyllä yrittää ahdistella, mutta ei hän siitä ahdistu, tiedoksi vain. Hymyilyttämään panee, korkeintaan, sillä en naura edes sellaiselle ihmiselle, joka niin alas vaipuu.
Tarinan jujun luulen kyllä tulevan täysin ymmärretyksi, siellä missä se ymmärrys on;)
lienee liikaa vapaa-aikaa ja liian vähän ihmisiä elämässään... takertuvat nettikirjoittajiin