Lääkelaskut

Onko lääkelskuja ollut vaikea oppia?Entä tentti onko vaikea? On itsellä huono matikkapää,voiko niistä selvitä. Opiskelen lähihoitajaksi
101601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itsellä ei ollut mitään vaikeuksia oppia. Yläasteella matikka oli 8, ja pääsin ekalla läpi lääkelaskuista. Jos ymmärtää lukemaansa niin pärjää. Kyllähän siellä jotkut uusivat viisikin kertaa.

Äänestä

Ei ollut vaikea oppia, keskity vaan niihin ja ajttele mitä kysytään, niin varmaan onnistut. Minä läpäisin tentin ensimmäisellä kerralla, mutta useitakin kertoja jotku ovat yrittäneet ennenkuin on onnistanut.
Varaudu kuitenkin siihen, että pelkkä tentin läpäiseminen ei riitä, vaan näytössä täytyy myös osoittaa osaavansa lääkelaskut!

Äänestä

en osannut laskea niitä koulussa, ja suoritinkin tunnit silleen puoli-itsenäisesti joten ongelmia ei ollut..pääsin läpi, mutta en laskuja osaa.
Onneksi nykyisessä työpaikassani saa valita haluaako olla lääkkeiden jakaja vai ei..ja en jotka jakavat käyvät säännöllisesti koulutuksissa ja kertauksissa.
Tiedän että pitäisi osata jne jne.
mutta olen sellaisessa työssä jossa en taitoa tarvitse enkä ota riskejä enkä toimi niin että siitä aiheutuisi vaaraa potilaille.
Lääkehoidon kuitenkin olen suorittanut ja osaan kaiken tarvitavan mutta en tiettyjä matemaattisia kaavoja.
Kyllä ne voisi oppia..itse en oppinut!
tsemppiä!

Äänestä
  • Kertokaas uteliaalle, matemaattisesti lahjakkaalle mutta kaupallisen alan opiskelijalle, että millaisia ne ovat? Oma maalaisjärki sanoo, että pitäisi ainakin osata prosentit ja desimaalit. Ihan mielenkiinnosta, että mitä ovat ne vaikeammat laskut, kun en osaa päätellä?

    Äänestä

  • ovat? kirjoitti:

    Kertokaas uteliaalle, matemaattisesti lahjakkaalle mutta kaupallisen alan opiskelijalle, että millaisia ne ovat? Oma maalaisjärki sanoo, että pitäisi ainakin osata prosentit ja desimaalit. Ihan mielenkiinnosta, että mitä ovat ne vaikeammat laskut, kun en osaa päätellä?

    Ne siis on laskuja, joissa pitää laskea esim. tabletteja potilaalle. Siis räplätään lääkeaineen pitoisuuden, tablettien vahvuuden, vuorokausiannosten, painon ja yksiköiden kanssa.

    Ei mitään vaikeita laskuja, mutta kokeessa pitää olla kaikki oikein, muuten ei pääse läpi. Vituttaa jos on joku naurettava kertolaskuvirhe ja joutuu uusimaan sen takia :D

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Pilkkuvirheestäkin pomppaa, joten kannattaa tarkistaa useampaan kertaan ennenkuin lähtee tentistä.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Ne siis on laskuja, joissa pitää laskea esim. tabletteja potilaalle. Siis räplätään lääkeaineen pitoisuuden, tablettien vahvuuden, vuorokausiannosten, painon ja yksiköiden kanssa.

    Ei mitään vaikeita laskuja, mutta kokeessa pitää olla kaikki oikein, muuten ei pääse läpi. Vituttaa jos on joku naurettava kertolaskuvirhe ja joutuu uusimaan sen takia :D

    Juu. Lapseni oli 3-v leikkauksessa ja sai, kun piti olla polikäynti mutta oksenteli eikä meinannut herätä kunnolla, joten taisi tulla yliannostus nukutuslääkettä, epäili siinä välillä vuorossa vaihtunut hoitsu.

    Äänestä

  • tiedän kirjoitti:

    En ehkä haluaisi olla siinä tilanteessa että annostelen lääkkeen väärin potilaalle. :< Jollain ekalla lääkelaskujen tunnilla annostelin harjoitustehtävän potilaalle c-vitamiinia 364 tablettia liikaa :'DD Meni vuorokausi- ja vuosiannos hieman sekaisin..

    Äänestä

Lääkelaskut ovat loppujen lopuksi todella yksinkertaisia. Mieti vaan tarkkaan mitä kysytään!
Siinä ei todellakaan tarvita mitään korkeempaan matematiikkaa vaan ihan maalaisjärkeä.
Tsemppiä!

Äänestä

vitosen matikalla ylä-aste ja lukio ja silti lääkelaskut oli minusta helppoja.. Niistä pelotellaan liikaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hilu kirjoitti:

Onko lääkelskuja ollut vaikea oppia?Entä tentti onko vaikea? On itsellä huono matikkapää,voiko niistä selvitä. Opiskelen lähihoitajaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu