En tahdo millään nukahtaa. Menen nukkunmaan siinä klo 12-01 aikana. Makaan sängyssä ja ajatus kulkee omia reittejään. Kaiken laisia kummallisia juttuja tulee ja menee pään läpi ja vähän väliä mietin että olisipa kiva nukahtaa. Välillä katson kelloa ja lasken kuinka vähän taas tulee nukuttua.
Parin tunnin pyörimisen jälkeen sitten pääsen valvetilan ja unen väliin. Tiedän etten nuku, mutta ajatukset ovat "epärealistisia". Pää toimii epäloogisesti, mutta silti pystyn korjaamaan tyynyä ja katsomaan kelloa. Tässä tilassa tulee nykyään myös ahdistuskohtauksia, syke nousee ja kuvottaa. Varsinkin jos on ottanut vähänkin alkoholia, niin tuo ahdistus osuu about laskuhumalan/krapulan kohdille ajallisesti.
Tuollaista kummallista tilaa jatkuu joitain tunteja. Lopulta aamulla/aamuyöstä nukahdan ja tietenkin herään perhe-elämään normaalisti. Eli varsinaiset unet jää vähiin. Väsyttää ja masentaa. Minulla on todettu jonkin asteinen paniikkihäiriö, johon söinkin lääkkeitä viime jouluun asti. Nyt on taas tilanne pahenemassa. Enkä tiedä johtuuko se vähistä unista vai toisinpäin.
Ja bonuksena: leuat on ihan prkleen kipeät ja väsyneet. Huomaan itsekin öisin että jännitän leukoja koko ajan. Koitan rentouttaa niitä ym. mutta kohta havahdun taas samaan juttuun.
Onko jollakulla omia samanlaisia kokemuksia, ja mikä auttaisi? Ajattelin että jos taas ensi iltana koittaisi mennä aikaisemmin nukkumaan. No saman päätöksen olen tehnyt jo monta kertaa, ja silti istun klo 01 suomi24 palstalla lukemassa unettomuudesta ja mietin hulluksi tulemista :(

Vastaukset 4
Vanhimmat
Unihäiriöitten kanssa on tullut itsekin tapeltua säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosien ajan. Oireet hyvin paljon samat kuin mainitsit. Itselläni on nukahtamislääkkeet auttaneet, mutta niiden käytön tulee olla lyhyt aikaista. Niihin mokomiin tottuu ja sitten nukahtaminen on todella vaikeaa ilman lääkkeitä. Jotkut väittävät myös akupunktiosta olevan apua( ns. ´korvanappi´). Mene sitten ja tiedä... Jokatapauksessa todella hankala vaiva jonka vakavuutta normaalisti nukahtavat vähättelevät turhaan. Itsellä enkat 3 vuorokautta ilman unta jonka jälkeen hain apua lääketieteestä.... Voimia!!! :)
olisi kiva kun tietäisi mistä päin olet oulu, hki, satakunnasta... kirjoita googleen kal-mag ja lue. illalla useampi ja nukkumaan. rauhallisia unia .
Noi erilaiset luontaistuotteet ja hivenainevalmisteet toimivat LIEVISSÄ unihäiriöissä. Yleensä ottaen jos on jo joutunut syömään jotain lääkettä nukahtaakseen vähänkin pidempään, jäävät luontaistuotteet tehottomiksi. Enemmänkin kannattaa satsata elämäntilanteen muutokseen, sillä jostainhan se unettomuus aina johtuu joten jotain sille on myös tehtävissä. Ei lääkkeitä loppuikää vaan elämä uuteen kuosiin!!!
hammaslääkäri testaa mistä ja hioo ongelmakohdan. Sen jälkeen et narskuttele ja jännitä hampaitasi.