Onko tyytymättömyys

kauan sitten ei elämäni ollut kohdallaan. Tunsin kuin olevani vankilassa tai kaleeriorja. Asuin yhteistaloudessa. Olisipa saanut nuorena olla vapaampi ja tehdä sitä, mikä innostaa. Olen kyllä nyt nauttinut vapaudestani täysin rinnoin siitäkin edestä, vaikka enää ei voi tehdä samoja asioita, mitä nuorena olisi halunnut.

minullakin, mutta joskus, kirjoitti:

kauan sitten ei elämäni ollut kohdallaan. Tunsin kuin olevani vankilassa tai kaleeriorja. Asuin yhteistaloudessa. Olisipa saanut nuorena olla vapaampi ja tehdä sitä, mikä innostaa. Olen kyllä nyt nauttinut vapaudestani täysin rinnoin siitäkin edestä, vaikka enää ei voi tehdä samoja asioita, mitä nuorena olisi halunnut.

Lue lisää

että ei se aina ole ihan itsestä kiinni oma fiilis. On myös muita ympäristötekijöitä, jotka siihen vaikuttaa. Esimerkiksi tyhjästä riitelevä puoliso tai anoppi. Niin, kuinkahan monta minijääkin on ollut 'naisparan' asemassa täällä Suomen maassakin.

Tietysti se on itsestä kiinni siinä mielessä, jos ei kerää kamppeitansa ja lähde kälppimään. Mutta ei sekään niin helppoa ole, kun on sitoutunut. Nuorena sitä jaksaa sellaistakin, mitä ei pitäisi jaksaa.

Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus rakentaa se oma elämänsä edes suurin piirtein tyydyttäväksi, että voisi sen tuntea omakseen. Ettei olisi niinkuin liian epäsopiva puku päällä joka kinaa ja kiristää joka puolelta. Niin mää ajattelen.

minullakin, mutta joskus, kirjoitti:

kauan sitten ei elämäni ollut kohdallaan. Tunsin kuin olevani vankilassa tai kaleeriorja. Asuin yhteistaloudessa. Olisipa saanut nuorena olla vapaampi ja tehdä sitä, mikä innostaa. Olen kyllä nyt nauttinut vapaudestani täysin rinnoin siitäkin edestä, vaikka enää ei voi tehdä samoja asioita, mitä nuorena olisi halunnut.

Lue lisää

Tunsit olevasi vankilassa...
Vajaa kaksi vuotta sitten kaksi täysi-ikäistä lastani muutti omiin talouksiinsa. Samalla vaihdoin työpaikkaa Jyväskylän seudulle. Työnantaja pysyi samana, mutta eläkettä odotellessani sain paikan, jossa paineet ovat paljon pienemmät ja palkka sama. Olin ollut monta vuotta kahden murkkuikäisen lapsen yksinhuoltajaisä. Muutos oli syksyllä -04 tosi suuri. Olin ensi kertaa pariinkymmeneen vuoteen vapaa elämään itselleni.
Nyt tuli näitä selkä- ja niskaremppoja, mutta tässähän sitä eletään. Jotenkin ne vaikeammatkaan ajat eivät näin jälkeenpäin tunnu pahoilta. Vaikka töissä oli isojakin paineita, avioeron tuottamat talodelliset paineet olivat kovat ja siinä yritti kasvatella lapsia yhteiskuntakelpoisiksi, niin paljon enemmin on kuitenkin hyviä kuin huonoja muistoja.
Tyytyväisyys asuu korvien välissä. Kuka sen tyytyväisyyselukan onkaan mun päähäni laittanut ( Jumala , vanhempien kasvatus, geenit....), niin: Iso Kiitos.

Tarkoitin sitä kirjoitti:

että ei se aina ole ihan itsestä kiinni oma fiilis. On myös muita ympäristötekijöitä, jotka siihen vaikuttaa. Esimerkiksi tyhjästä riitelevä puoliso tai anoppi. Niin, kuinkahan monta minijääkin on ollut 'naisparan' asemassa täällä Suomen maassakin.

Tietysti se on itsestä kiinni siinä mielessä, jos ei kerää kamppeitansa ja lähde kälppimään. Mutta ei sekään niin helppoa ole, kun on sitoutunut. Nuorena sitä jaksaa sellaistakin, mitä ei pitäisi jaksaa.

Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus rakentaa se oma elämänsä edes suurin piirtein tyydyttäväksi, että voisi sen tuntea omakseen. Ettei olisi niinkuin liian epäsopiva puku päällä joka kinaa ja kiristää joka puolelta. Niin mää ajattelen.

Lue lisää

Tietysti olosuhteet ja ympäristö vaikuttavat, mutta yleensä vain negatiiviseen suuntaan. Silloin kun ihmisellä on asiat hyvin, siihen tottuu niin nopeasti, että ne tyytymättömyyden aiheet löytyvät suhteellisen mitättömistäkin asioista. Silloin kun maailma oikeasti " potkii piikkikengällä persiiseen", niinkuin Konsta Pylkkänen Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa sanoi,ei kukaan voi olla auringonpaistetta. Mutta silloinkin niitä pieniä tyytyväisyyden- tai ilon aiheita löytyy, kun jaksaa katsoa.
Tai enhän minä varmuudella tiedä. En kai ole kuitenkaan oikeasti joutunut oikein kovaan paikkaan.

runsaasti saanut kirjoitti:

Tunsit olevasi vankilassa...
Vajaa kaksi vuotta sitten kaksi täysi-ikäistä lastani muutti omiin talouksiinsa. Samalla vaihdoin työpaikkaa Jyväskylän seudulle. Työnantaja pysyi samana, mutta eläkettä odotellessani sain paikan, jossa paineet ovat paljon pienemmät ja palkka sama. Olin ollut monta vuotta kahden murkkuikäisen lapsen yksinhuoltajaisä. Muutos oli syksyllä -04 tosi suuri. Olin ensi kertaa pariinkymmeneen vuoteen vapaa elämään itselleni.
Nyt tuli näitä selkä- ja niskaremppoja, mutta tässähän sitä eletään. Jotenkin ne vaikeammatkaan ajat eivät näin jälkeenpäin tunnu pahoilta. Vaikka töissä oli isojakin paineita, avioeron tuottamat talodelliset paineet olivat kovat ja siinä yritti kasvatella lapsia yhteiskuntakelpoisiksi, niin paljon enemmin on kuitenkin hyviä kuin huonoja muistoja.
Tyytyväisyys asuu korvien välissä. Kuka sen tyytyväisyyselukan onkaan mun päähäni laittanut ( Jumala , vanhempien kasvatus, geenit....), niin: Iso Kiitos.

Lue lisää

Olen itsekin oikein tyytyväinen, vaikka on kaikenmoista kremppaa. Pystyy iloitsemaan ihan hienosta säästäkin. Sekin vetää suun messingille. Minulla kanss tuttua perheen keskellä pyöriminen.
No eihän sitä huonoja muistoja silti tai mene ja tiedä. Kai ne kompensoituu jotenkin.
Itse käyn hierojalla silloin tällöin. Mikään ei tee niin hyvää kuin kunnon hieronta niskavaivoihin. En silti usko että hyvät olot tekisivät ihmisestä tyytymättömän.
Tai jos ei nyt oteta huomioon ihan näitä turhautuneita miljonäärejä, jotka eivät tiedä miten aikansa kuluttaisivat ja kun kaikki on mahdollista saada.

Villiviini kirjoitti:

Olen itsekin oikein tyytyväinen, vaikka on kaikenmoista kremppaa. Pystyy iloitsemaan ihan hienosta säästäkin. Sekin vetää suun messingille. Minulla kanss tuttua perheen keskellä pyöriminen.
No eihän sitä huonoja muistoja silti tai mene ja tiedä. Kai ne kompensoituu jotenkin.
Itse käyn hierojalla silloin tällöin. Mikään ei tee niin hyvää kuin kunnon hieronta niskavaivoihin. En silti usko että hyvät olot tekisivät ihmisestä tyytymättömän.
Tai jos ei nyt oteta huomioon ihan näitä turhautuneita miljonäärejä, jotka eivät tiedä miten aikansa kuluttaisivat ja kun kaikki on mahdollista saada.

Lue lisää

En tarkoittanut, että hyvät olot tekisivät ihmisen tyytymättömäksi. Tarkoitin, että tyytyväisyys ei ole niinkään oloista riippuvainen, vaan ihmisen perusasenteesta elämään. Vaikka sullakin on kremppaa, niin iloitset hienosta säästäkin. Sitä tarkoitin.
Kunnon hieronta varmaan auttaa niskavaivoihin. Opettelin hierontaa joskus kauan sitten ja hieroin tuttaviani, en ammatikseni. Entisenä urheilijana olen ollut ammattihierojien käsittelyssä useasti. Tiedän sen vaikutuksen niskavaivoihin. Mulla ei kuitenkaan enää auttanut kuin neurokirurgin puukko. Muuten olisi ollut halvaus edessä.

vaiehkäminä kirjoitti:

En tarkoittanut, että hyvät olot tekisivät ihmisen tyytymättömäksi. Tarkoitin, että tyytyväisyys ei ole niinkään oloista riippuvainen, vaan ihmisen perusasenteesta elämään. Vaikka sullakin on kremppaa, niin iloitset hienosta säästäkin. Sitä tarkoitin.
Kunnon hieronta varmaan auttaa niskavaivoihin. Opettelin hierontaa joskus kauan sitten ja hieroin tuttaviani, en ammatikseni. Entisenä urheilijana olen ollut ammattihierojien käsittelyssä useasti. Tiedän sen vaikutuksen niskavaivoihin. Mulla ei kuitenkaan enää auttanut kuin neurokirurgin puukko. Muuten olisi ollut halvaus edessä.

Lue lisää

ei saa tehdä niskaan vaan hartiohin. Olen minäkin entinen urheilija nykyinen reumaatikko.

vaiehkäminä kirjoitti:

En tarkoittanut, että hyvät olot tekisivät ihmisen tyytymättömäksi. Tarkoitin, että tyytyväisyys ei ole niinkään oloista riippuvainen, vaan ihmisen perusasenteesta elämään. Vaikka sullakin on kremppaa, niin iloitset hienosta säästäkin. Sitä tarkoitin.
Kunnon hieronta varmaan auttaa niskavaivoihin. Opettelin hierontaa joskus kauan sitten ja hieroin tuttaviani, en ammatikseni. Entisenä urheilijana olen ollut ammattihierojien käsittelyssä useasti. Tiedän sen vaikutuksen niskavaivoihin. Mulla ei kuitenkaan enää auttanut kuin neurokirurgin puukko. Muuten olisi ollut halvaus edessä.

Lue lisää

ratkaisee paljoltikin. Se on, miten kokee elämänsä. Ja onko pystynyt saavuttamaan niitä tavoitteita joita on elämälleen asettanut. Jos on saanut vastinetta niille tavoitteilleen niin, luulisin, että sitä on tyytyväisempi niistä menetyksistä huolimatta joita elämä tuo tullessaan. Tää on vaan tätä mun omaa filosofiaani. Voihan olla että 'nälkä vaan lisääntyy syödessä'.

rallityttö60 kirjoitti:

ei saa tehdä niskaan vaan hartiohin. Olen minäkin entinen urheilija nykyinen reumaatikko.

kaikenmoisia sähköimpulsseja antavia laitteitakin. Täytyisi oikein ostaa sellainen. Se tuntui oikein hyvältä koekäytössä.

Ensitätarkoittanut kirjoitti:

Tietysti olosuhteet ja ympäristö vaikuttavat, mutta yleensä vain negatiiviseen suuntaan. Silloin kun ihmisellä on asiat hyvin, siihen tottuu niin nopeasti, että ne tyytymättömyyden aiheet löytyvät suhteellisen mitättömistäkin asioista. Silloin kun maailma oikeasti " potkii piikkikengällä persiiseen", niinkuin Konsta Pylkkänen Huovisen Havukka-ahon ajattelijassa sanoi,ei kukaan voi olla auringonpaistetta. Mutta silloinkin niitä pieniä tyytyväisyyden- tai ilon aiheita löytyy, kun jaksaa katsoa.
Tai enhän minä varmuudella tiedä. En kai ole kuitenkaan oikeasti joutunut oikein kovaan paikkaan.

Lue lisää

, vaikka elämä kolhii; puolisoni on sairastunut parantumattomasti neorologiseen sairauteen ja tulevaisuuden näkymät eivät ole kuin ns. normaaleilla aviopuolisoilla - vanheta yhdessä, matkustella, jutella yhdessä, muistella..

Vielä on paljon asioista joista voin olla onnellinen, ja elämänasenteeni on ollut aina positiivinen - se on kai synnyilahjaksi saatu.

Villiviini kirjoitti:

ratkaisee paljoltikin. Se on, miten kokee elämänsä. Ja onko pystynyt saavuttamaan niitä tavoitteita joita on elämälleen asettanut. Jos on saanut vastinetta niille tavoitteilleen niin, luulisin, että sitä on tyytyväisempi niistä menetyksistä huolimatta joita elämä tuo tullessaan. Tää on vaan tätä mun omaa filosofiaani. Voihan olla että 'nälkä vaan lisääntyy syödessä'.

Lue lisää

tuntuu aika oikean suntaisella.

Tietysti perimällä ja lapsuudenkin kodin ilmapiirilläkin saattaa ola osansa,miten siellä on elämään suhtauduttu.

Isä oli ainakin lastenkuullen aina tyytyväinen elämäänsä, ja kovin paljon kotona ei ollut sellaista yksityistä privaattitilaa, ettei olisi ollut "kuulolla" kaikenaikaa.
Asuimme viiskytluvun loppulle asti huoneen ja keittiön asunnossa.
Isä toimi metsurina ja myöhemmin kirvesmiehenä hankkien leivän seitsenhenkisen perheen elannoksi.(13-v.vanhin veli ja kaikki ennen minua ja siskoa syntyneet, meni töihin alle 16 vanhana minä vasta 16:sta täytetyäni.

Vielä isä osallistui kunnallisella tasolla järjestötoimintaan, teroitti kyläläisten sahat ja kirveet viikonloppuisin.
Lisäksi meillä mahtui leikkimään myös naapurin lapset ja isän polvelle oli tungokseen asti penskoja kiipeämässä keinumaan ja kuuntelemaan hänen "höpinöitään".

No kyllä häntä vanhuksena hoivattiin hiukan takaisin päinkin. Seitsemän vuoden aikana ollessaan laitoshoidossa hänet tuotiin omaan kotiin äidin luo joka viikonloppu ja joka päivä hänen luonaan vieraili joku lapsista ja loppuaikoina kävi syöttämässä hänet,koska hän söi todella hitaasti ja näin sai hoitajat käyttää sen ajan toisten ruokailun avustamiseen.

En edes usko,että kiitollisuuden velasta oli hänen hoivaamisessa kyse, vaan auttamisen malli tullut perintönä ja on pelkästään palkitsevaa voida tehdä jotain vastaavaa, mitä hän elämänsä aikana teki.

Vastiikkeeton autttaminen on paljon palkitsevampaa,kuin jollainlailla ehdollistettu apu,oli kyse sitten korvauksesta rahallisesti tai, että jäisi kiitollisuuden velkaan avun antajalle.

emw34 kirjoitti:

tuntuu aika oikean suntaisella.

Tietysti perimällä ja lapsuudenkin kodin ilmapiirilläkin saattaa ola osansa,miten siellä on elämään suhtauduttu.

Isä oli ainakin lastenkuullen aina tyytyväinen elämäänsä, ja kovin paljon kotona ei ollut sellaista yksityistä privaattitilaa, ettei olisi ollut "kuulolla" kaikenaikaa.
Asuimme viiskytluvun loppulle asti huoneen ja keittiön asunnossa.
Isä toimi metsurina ja myöhemmin kirvesmiehenä hankkien leivän seitsenhenkisen perheen elannoksi.(13-v.vanhin veli ja kaikki ennen minua ja siskoa syntyneet, meni töihin alle 16 vanhana minä vasta 16:sta täytetyäni.

Vielä isä osallistui kunnallisella tasolla järjestötoimintaan, teroitti kyläläisten sahat ja kirveet viikonloppuisin.
Lisäksi meillä mahtui leikkimään myös naapurin lapset ja isän polvelle oli tungokseen asti penskoja kiipeämässä keinumaan ja kuuntelemaan hänen "höpinöitään".

No kyllä häntä vanhuksena hoivattiin hiukan takaisin päinkin. Seitsemän vuoden aikana ollessaan laitoshoidossa hänet tuotiin omaan kotiin äidin luo joka viikonloppu ja joka päivä hänen luonaan vieraili joku lapsista ja loppuaikoina kävi syöttämässä hänet,koska hän söi todella hitaasti ja näin sai hoitajat käyttää sen ajan toisten ruokailun avustamiseen.

En edes usko,että kiitollisuuden velasta oli hänen hoivaamisessa kyse, vaan auttamisen malli tullut perintönä ja on pelkästään palkitsevaa voida tehdä jotain vastaavaa, mitä hän elämänsä aikana teki.

Vastiikkeeton autttaminen on paljon palkitsevampaa,kuin jollainlailla ehdollistettu apu,oli kyse sitten korvauksesta rahallisesti tai, että jäisi kiitollisuuden velkaan avun antajalle.

Lue lisää

Ennen oli sellainen asenne, että hyvän tekemisestä tunsi mielihyvää, siitä kun sai jotain auttaa. Saattoihan olla että sattui sitten saamaan markan tai pari, mutta enempi se oli se hyvä mieli auttamisesta. Nykyään se on aika vieras käsite, kun kaikki mitataan vain rahassa.

Me ei olla hoidettu pihapiirissämme omia vanhempiamme ja niinpä lapsemme ei ole saaneet 'koulutusta' siis esimerkkiä vanhempiensa hoitamisessa. Nyt meillä on odotettavissa sellainen aika että meidän sukupolvi jää ehkäpä heitteille tyystin.

Itse alan jo nyt kokea tätä, kun liikkumiseni on käynyt vaikeahkoksi. Hyvin pitkin hampain saan apua, vaikka olen ison mukulalauman kasvattanut. Täytyy sanoa, että naapuritkin ovat enempi huolissaan kuin oma jälkikasvu.

Oikeassa olet.
Edesmennyt fysiikan opettajani sanoi usein:"Terve laiskuus on kehityksen edellytys." Laiskuuden tilalle voisi laitaa tyytymättömyys. Luulisin aloittajan tarkoittaneen kuitenkin yleistä tyytymättömyytä. " Narisemista joka asiasta"
On asioita, joita ei voi muuttaa ja asioita joihin voi vaikuttaa. Tyytymättömyys pitäisi osata suunnata asioihin,joihin pystyy ja haluaa vaikuttaa.

Tuo onkin tyytymättömyyden hyvä puoli, se on rakentava ja positiivinen seuraus. Valitettavasti sitä vain harvoin käytetään. Herkutellaan vain tyytymättömyydessä siitä, kun kaikki on niin huonosti!;)

ainakin taannoisen opettajakoulutuksen oppikirjan mukaan. (Siinä oli käsitelty näitä eri poliittisia ideologioita). Tarkemmin sanottuna: 'Kuinka opettajan tulee suhtautua eri poliittisia näkemyksiä omaavien vanhempien lapsiin'

Siinä tuli esille se, että joku poliittinen ryhmä toimii sillä periaatteella, että tyytyväisyys on pahasta ja johtaa pysähtyneisyyden tilaan, eikä yhteiskunnallista edistystä tapahdu.

omalta osaltaan. Siinäpähän saadaan jutun juurta...