En oikeasti kestä tätä enää.
Tuntuu, että minun pääni voisi millä hetkellä hyvänsä hajota kaikesta tästä yksinäisyydestä ja siitä järkyttävästä itseinhosta, jota kannan sisälläni eikä kukaan huomaa, sillä ulospäin esitän että yksinäisyydestäni ja kaikista muista ongelmistani huolimatta minulla menisi erittäin hyvin.
Vedän aamuisin naamalleni tämän maanisen naamioni heti herätessäni ja suon itselleni luvan ottaa sen pois vasta mennessäni nukkumaan yön pikkutunneilla.
Ja pahinta tässä kaikessa on se, että ne harvat ihmiset, joiden velvollisuus on välittää minusta (eli minun perheeni) ja jotka viitsivät sietää minua lähellään, eivät tiedä mitään siitä kaikesta paskasta, mitä joudun päivittäin läpikäymään.
Niistä kipeistä ja vääristyneistä ajatuksista, jotka piinaavat minua aina hereillä ollessani.
Minulla ei ole todellisia ystäviä.
Olen kylmä, syrjäytynyt ja tunteeton ihminen ja siltikin he kuvittelevat, että minun elämässäni on kaikki hyvin.
Olen esittänyt pirteää ja onnellista niin kauan, etten enää uskaltaisi antaa kenellekään pienintäkään merkkiä siitä, kuinka valheellista minun elämäni todellisuudessa onkaan.
Tahdon vain lakata olemasta, niin se olisi minulle ja kaikille muillekin helpointa.
Tuntuu, että minun pääni voisi millä hetkellä hyvänsä hajota kaikesta tästä yksinäisyydestä ja siitä järkyttävästä itseinhosta, jota kannan sisälläni eikä kukaan huomaa, sillä ulospäin esitän että yksinäisyydestäni ja kaikista muista ongelmistani huolimatta minulla menisi erittäin hyvin.
Vedän aamuisin naamalleni tämän maanisen naamioni heti herätessäni ja suon itselleni luvan ottaa sen pois vasta mennessäni nukkumaan yön pikkutunneilla.
Ja pahinta tässä kaikessa on se, että ne harvat ihmiset, joiden velvollisuus on välittää minusta (eli minun perheeni) ja jotka viitsivät sietää minua lähellään, eivät tiedä mitään siitä kaikesta paskasta, mitä joudun päivittäin läpikäymään.
Niistä kipeistä ja vääristyneistä ajatuksista, jotka piinaavat minua aina hereillä ollessani.
Minulla ei ole todellisia ystäviä.
Olen kylmä, syrjäytynyt ja tunteeton ihminen ja siltikin he kuvittelevat, että minun elämässäni on kaikki hyvin.
Olen esittänyt pirteää ja onnellista niin kauan, etten enää uskaltaisi antaa kenellekään pienintäkään merkkiä siitä, kuinka valheellista minun elämäni todellisuudessa onkaan.
Tahdon vain lakata olemasta, niin se olisi minulle ja kaikille muillekin helpointa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pidä minua vain ruskeakielenä, mutta noin lahjakas ihminen ei voi lakata olemasta!
Kerrankin näille palstoille tulee ulkoasultaan ja sisällöltään jotain luettavan arvoista.
Kiitos siitä.
Ja minä kun luulin olevani ainut teeskentelijä. Eivät ihmiset niin erilaisia loppujen lopuksi olekaan.
Itse kärsin tuosta samasta kaikki on hyvin- esityksestä, joka on päällä joka hetki kun olen tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Olen masentunut, yksinäinen eikä päässäni taida kaikki muutenkaan olla kohdallaan.
En tarkalleen muista, milloin tuo esittäminen alkoi, mutta kyllä se ongelmien peittelystä käy vallan mainiosti, sillä kukaan ei osaa epäillä olemukseni aitoutta- jos epäilisi, olisin saanut jo kuulla siitä.
Esittämisessä on yksi huono (ja varmaan monta muutakin) puoli, jonka olen saanut karvaasti kokea: kun esittää tarpeeksi kauan muuta kuin on, unohtaa lopulta millainen itse on, eikä osaa olla oma itsensä. Ei tiedä miten oikeasti reagoisi asioihin, joihin valeminä on aina reagoinut..jne.
Tiedän todellakin tuon tunteen, mikä sinua vaivaa, mutta parannuskeino onkin sitten se toinen juttu.
mul on JUST sama juttu.ainoo asia joka mua parantaa on se et meen lomil ja siel voi vihdoin viimein rentoutua kaikest elämän paskast.
En uskalla tehdä sitä.
Ihmiset sanovat, että itsemurhaa ei saa tehdä, koska läheiset kärsivät.
Entä jos ei ole läheisiä?
Entä jos oma äiti on alkoholisti ja on ollut katkaisuhoidossa jo kolme vuotta ja isä on..jossain?
Entä jos asuu lastenkodissa ja on käynyt terapiassa koko ikänsä?
Entä jos sillin kun kävi koulua, oma äiti tuli päättäjäisiin humalassa ja silmä turvonneena eilisiltaisen miestenhaku iltansa jälkeen?
Entä jos oma äiti on sanonu omalle tytölleen että tämä oli vahinko ja äiti yritti tappaa tämän kaatumalla tahallaan, joka johti ennen aikaiseen synnytykseen?
Entä jos omalla äidillä on joka viikko uusi mies joista useat hakkaavat sinua?
Entä jos lähdettyäsi kotoa ja palatessasi, huonettasi ei ole enää, vaikka olit vain kaksi viikkoa poissa?
Entä jos sinut pakotettiin tappamaan oma kissasi, mikä oli sinulle kaikki kaikessa?
Entä jos sinulla on ainoa ystävä, poikaystävä, jonka tiedät pettävän sinua, koska tämä ei jaksa enää, mutta ei uskalla sanoa sitä sinulle, koska luulee, tietää sinun tekevän itsellesi jotain?
Elät siis suhteessa, joka perustuu valheeseen, ja toinen on vain säälistä kanssasi.
Entä arvaa sattuuko tämä kaikki 15 tyttöön?
Sattuu.
Ja se joka sanoo, etten saisi tehdä itselleni mitä tahdon, kaiken tämän jälkeen, haistakoon paskan, koska jos joku todella luulee, että ihminen saa luvan kestää kaiken paskan, on hän väärässä.
The End.
Valehtelin.
Näin kun isäni tappoi itsensä.
Pidin köyttä.
Hän sanoi, että jos auttaa toista, kun toinen haluaa apuam, saa hyvän elämän.
Isä valehteli.
En pyydä ketään pitämään köyttä.
Se olisi murha. Niinkuin tämäkin.
Kiitos ja eläkää onnellisina.
Ehkä nään taas kissani..
Jos siis puhuit totta, niin on kyllä ollut aika rankka elämä!
Kylmää hohtaa kasvosi, jäädytettyinä tunteesi
silmäsi hohtaa kylmää heijastaa paljastaa tuskaa
täytyi omata voimaa oli turhaa kysyä hintaa
sokaistuneena vallasta ei saa katsoa taaksensa,
ei saa katsoa taaksensa
Tahdot vain omata valtaa, et vihata saa et rakastaa
ei koskaan itkua ei naurua
tahdon sun kyyneleitä sydämmessäs kuulet pienen lapsen
itkevän joka tahtoo löytää ystävän
Sielun huuto ei vaikuta täytyy pysyä vahvana
tuskaa ei saa paljastaa se täytyy piilottaa
käytäväsi on kapea kun edelläsi kulkee ongelma
kysymys on vain ajasta koska seinä on vastassa
koska seinä on vastassa
Tahdot vain omata valtaa, et vihata saa et rakastaa
ei koskaan itkua ei naurua
tahdon sun kyyneleitä sydämmessäs kuulet pienen lapsen
itkevän joka tahtoo löytää ystävän
Tahdot vain omata valtaa, et vihata saa et rakastaa
ei koskaan itkua ei naurua
tahdon sun kyyneleitä sydämmessäs kuulet pienen lapsen
itkevän joka tahtoo löytää ystävän
"Right now I know it hurts
But it'll get better
I oughta know - I do
Wish I could take away
All sorrow and anger
Away from your heart, so sorry I can't
Please take my hand
You never know why
You never know how
Your life will turn out, my friend
So don't you cry
New days will rise
Things will be better again, my friend
What doesn't kill you will
Only make you stronger
God knows I'm strong, so strong
Life has no guarantees
Take nothing for granted
It's nothing new under the sun
Life must go on
You never know why
You never know how
Your life will turn out, my friend
So don't you cry
New days will rise
So dry your tears now my friend
Things will be o.k. in the end
You never know why
You never know how
Your life will turn out, my friend
You never know why
You never know how
Your life will turn out, my friend
So don't you cry
New days will rise
Things will be better again, my friend"
Dream Evil - The End
Voin käsi sydämellä sanoa, että tunnen aivan samoin. Joka aamu ylös noustessani aloitan shown, joka antaa ihmisten ympärilläni ymmärtää, että kaikki on hyvin, että voin mainiosti. Ystäväni, niinsanotut sellaiset, kohtelevat minua kuin ilmaa, he eivät kuuntele. Ja kun pääsen kotiin, ja haluaisin jutella vanhempieni kanssa, he työntävät minut pois. Hekään eivät kuuntele.
Onko syy minussa, sillä en osaa kertoa ihmisille ääneen, miltä minusta tuntuu?
Olen monta kertaa miettinyt, että jos minulla olisi ase, olisin jo tappanut itseni. Olen miettinyt itsemurhaa paljon. Minä en vain pysty viiltelemään, tappamaan itseäni muulla tavoin kuin kuvitteellisella aseella.
Ihmiset näkevät tavatessaan ensin toisen ulkoisen olemuksen. Minun ulkoinen olemukseni on tekohymy, jota hymyilen vaikka väkisin, jotta muut eivät näkisi kipua, jota tunnen sisälläni. En uskalla näyttää tunteitani. En uskalla pyytää apua.
Se kaamea tuska, joka kalvaa mieltä aina iltaisin, katoaa aina päivisin. Kavereiden kanssa olen tunnetusti rauhallinen ja ystävällinen, toisinaan kiero ja viekas älykkö, jonka jokainen sana voi merkitä tuhatta asiaa, mutta yöllä, yksin ollessani minä itken.
Minä itken, sillä minä pelkään elämän loppumista, sairauksia ystävien ja tuttavien kuolemaa. Toivon, ettei minua koskaan olisi syntynyt. Sillä minulla on tapana murehtia ihan kaikkea. Koska minä tiedän, miten merkityksetön minun elämäni on. Ja minä tiedän että sekin loppuu aikanaa.
Ihmisten kanssa en oikeasti viihdy, sillä kaikki ihmiset ovat pinnallisia ja typeriä, itseni mukaanlukien. Oikeasti onnellinen olen vain, kun piirrään, maalaan, kirjoitan tai soitan. Koska tehdessäni jotain noista, minä teen jotain merkityksellistä. Jotain, joka on kaunista ja hyvää.
Tällä hetkellä suurin murhe on rakkaan koirani kohtalo. Se on käytösvikainen ja vammainen koira. Kun se pelkää, se hyökkää. Mutta minun seurassani se viihtyy. Mikään ei ole sen sykähdyttävämpää, kuin tuo outo koira katsoessaan vaalean punaruskeilla liekin värisillä silmillään minua. Sen silmät sanovat, että olen ystävä, että se pelkää koko maailmaa, muttei minua. Siksi minä luotan siihen. Vain ja ainoastaan siihen, muiden mielestä maailman epäluotettavimpaan koiraan.
Mutta nyt, juuri kun koirani on alkanut tulla rohkeammaksi ja se on oppinut hillitsemään itsensä, sen lonkat, kyynärpäät ja ristisiteen ovat menneet huonoon kuntoon. Olen jo menettänyt aivan liikaa muutaman vuoden sisällä. En halua menettää ainoaa ystävääni.
Pidän perheestäni, mutta tiedän heidänkin olevan normaaleja, pinnallisia ja typeriä ihmisiä, kuten kaikki. Siksi en voi kertoa kellekkään tästä elämänpelostani. Joskus on tehnyt mieli huutaa päin äitini naamaa, että on hänen syynsä, että minä kärsin ja että hän kärsii ajoittaisesta huonosta tuulestani ja pahasta olostani.
Olen loppujen lopuksi tyhmä ja pelokas pieni tyttö, yksin tässä maailmassa. Tyhmä, vaikka olenkin nokkela ja älykäs monien mielestä, pieni, vaikka olen pidempi kuin suurin osa ikäisistäni ja yksin, vaikka kaikkialla on ihmisiä.
Koskettava kirjotus,ja toisaalta niin tuttu mullekin. Esim lemmikin menetys voi olla jopa pahempi kuin läheisen ihmisen.
Mutta tsemppiä sulle. Ihanaa että koirasi voi luottaa sinuun ja nyt muihinkin,jos jotain hyvää tuosta pitää sanoa niin koirasi kuolee onnellisena sitten kun sen aika koittaa.
Elämää ei voi hallita.