Onko 30 kriisi tuttu? Itse täyttelin just pyöreät ja pientä painetta on pinnan alla. Tuntuu että nyt on nuoruus takana. Ja että monta juttua jäi tekemättä mutta vieläkin tekisi mieli kokea vaikka mitä. Vaan kun ei voi. Ollaan naimisissa ja on muksut. On talot ja velat. Töissäkin käydään.
Tänään oli YO juhlat monella. Omista on nyt yli 10 vuotta aikaa. Oli hienoa kun koulu loppui, loma alkoi ja alkuillasta avattiin kuoharipullot ja elämä oli auki. Baarissa yritettiin vongata ja voi sitä kihelmöintiä kun oli onnistumisen kynnyksellä. Enää semmoista ei tule. Nyt on lauanta, on saunottu ja viinaa ei viitsi yksin juoda, kaverit on perheidensä luona ja muutenkin pitää olla huomenna ok kun muksu taas herättelee. Siinä sitten pällistellään muijan kanssa ja tiskataan ja katsellaan telkkaria. Maanantaina duuniin. Viikon päästä sama juttu.
Prkl kun välillä tekis mieli hommata jostani kuski. Istuisi autossa ja joisi pussikaljaa. Tai menisi puistoon. Pokaisi 18v tsubun. Mutta ei se enää toimi. Ensinnäkin se olisi aviorikos, ja nyt alkaa muutenkin olla siinä iässä että ihmiset katsoo pitkään. Teinibaariin kun eksyy niin on ihan pedofiili olo. Eikä muutenkaan keksi mitään sanottavaa kenellekään, kun ei edes tunne ketään. Nojaa vain baaritiskiin ja on pervon kyttääjän näköinen.
Tekisi mieli matkustaa ja nähdä juttuja. Ostaa jenkkiauto ja rassata sitä. Vaan eihän se käy. Pitää olla kotona ja olla perheen kanssa. Onhan se mukavaa, mutta silti rassaa kun moni juttu on mennyt omalta osalta ohi. Erityisesti ottaa pattiin kun nuorempana en ollut mitenkään "kuumaa kamaa" vaan enemmänkin ruma ankanpoikanen. Teinirakkaudet jäi väliin ja opiskelukin tapahtui hiljaisessa peräreikäkylässä, missä mitään bileitä ei ollut. Pitäiskö mennä yliopstoon ja vetää haalarit päälle, mennä pileisiin? Olla se omituinen ikiteekkari?
Tänään oli YO juhlat monella. Omista on nyt yli 10 vuotta aikaa. Oli hienoa kun koulu loppui, loma alkoi ja alkuillasta avattiin kuoharipullot ja elämä oli auki. Baarissa yritettiin vongata ja voi sitä kihelmöintiä kun oli onnistumisen kynnyksellä. Enää semmoista ei tule. Nyt on lauanta, on saunottu ja viinaa ei viitsi yksin juoda, kaverit on perheidensä luona ja muutenkin pitää olla huomenna ok kun muksu taas herättelee. Siinä sitten pällistellään muijan kanssa ja tiskataan ja katsellaan telkkaria. Maanantaina duuniin. Viikon päästä sama juttu.
Prkl kun välillä tekis mieli hommata jostani kuski. Istuisi autossa ja joisi pussikaljaa. Tai menisi puistoon. Pokaisi 18v tsubun. Mutta ei se enää toimi. Ensinnäkin se olisi aviorikos, ja nyt alkaa muutenkin olla siinä iässä että ihmiset katsoo pitkään. Teinibaariin kun eksyy niin on ihan pedofiili olo. Eikä muutenkaan keksi mitään sanottavaa kenellekään, kun ei edes tunne ketään. Nojaa vain baaritiskiin ja on pervon kyttääjän näköinen.
Tekisi mieli matkustaa ja nähdä juttuja. Ostaa jenkkiauto ja rassata sitä. Vaan eihän se käy. Pitää olla kotona ja olla perheen kanssa. Onhan se mukavaa, mutta silti rassaa kun moni juttu on mennyt omalta osalta ohi. Erityisesti ottaa pattiin kun nuorempana en ollut mitenkään "kuumaa kamaa" vaan enemmänkin ruma ankanpoikanen. Teinirakkaudet jäi väliin ja opiskelukin tapahtui hiljaisessa peräreikäkylässä, missä mitään bileitä ei ollut. Pitäiskö mennä yliopstoon ja vetää haalarit päälle, mennä pileisiin? Olla se omituinen ikiteekkari?
Vastaukset 17
Vanhimmat
olla, mutta silti laula"oon onnellinen mies" toiset kol kyt vuotta elät ajattele ihan samalla tavalla asiat, toiset asiat eritavalla. Miekii ajattelen ihan samalla tavalla kuin sinäkin mutta kolkyt vuotta vanhenpana. Huomaat sie mittään ajatus tapa on ihan sama kuin 30 vuotiaala.
Itselläni tuo 3kympin kriisi meni hieman toisin- tai meni ja meni, kai se päällä on vieläkin. Ei ole lapsia, ei omaa kotia, ei ammattia, ei koulutusta, ei tyttöystävää eikä edes koiraa. Nuoruus meni hieman railakkaammin, mitä kenties oli tarkoitus. Siinä piikkiringissä roikkuessa vuodet menivät hujahtaen ohitse eikä mistään "kunnollisesta elämästä" välittänyt paskaakaan. Lähinnä sitä naureskeli lainanlyhennysten ja vaipanvaihtoruljanssin kanssa painiskeleville idiooteille.
Kai sitä on sitten kasvanut jollain tapaa aikuiseksi ja haaveilee juuri tuosta mitä sinulla on: vaimo, koti, lapsia, normaali turvallinen perhe-elämä. Siinä on kuitenkin niin paljon sisältöä verrattuna sinkkuuteen ja pelkkään seinien tuijotteluun ja pään kasassa pitämiseen. Neuvoisin sinua pitämään kiinni siitä, mitä sinulla on. Jos sen menetät, niin paluuta siihen ei enää ikinä ole.
Heräsimme puolisoni kanssa jokin aika sitten todellisuuteen. Meillä tulee kohta 9 vuotta yhteiseloa täyteen, ja muutenkin alamme olla jo vanha pariskunta.
Itse täytän tänä kesänä 35. Voi perkele.
Huomaan ajatusmaailmani muuttuneen kymmenen vuoden takaisesta todella radikaalisti. Enää ei pussikalja maistu, ei jaksa valvoa aamuneljään eikä pysty juomaan tolkuttomia määriä viinaa.
Enää en halua tehdä omia lapsia, parikymppisenä
oli vielä suunnitelmissa.
Olen alkanut vihata sukujuhlia ja jouluja, koska kaikki sanottava on jo sanottu. Kaikki vastaavat tapaamiset tuntuvat lähinnä naurettavilta uusinnoilta.
Ikääntyminen näkyy myös huonompana stressinsietokykynä, harvempina erektioina ja alempana seksuaalisuuden tasona (luojan kiitos).
Eniten harmittaa se, että kuntoilu käy jo urakasta melkein nelikymppisellä ukolla.
Joskus huomaan parikymppisten tyttöjen katsovan itseäni erilailla kuin aiemmin. Olen heille jo vanha setä.
Helvetin helvetti. Jos en olisi nykyisen puolisoni kanssa, varmaan lähtisin kauas pois ja jättäisin kaiken taakseni. Katoaisin Sumatran viidakoihin tms.
Miten erilailla tytöt katsovat sinua nykyisin? Vai kuvitteletko pelkästään?
Aiemmin se oli sellaista uteliasta ja hyväntahtoista, joskus kiinnostunutta vilkuilua.
Nyt se on lähinnä huvittunutta. Naureskelevat ikälopulle, vittuuntuneelle äijälle.
Olen huomannut itsestäni myös sen että ajattelen ikääni enemmän ja enemmän...mun nuoruus meni ammattiurheilijana eli oli kovaa rääkkiä ja muutenki raskasta..nyt olen ollut hiukan yli vuoden "oikeissa" töissä ja hyvin olen viihtynyt.olen poikamies mutta seuralaisia on aina riittänyt.seurustelin 6v erään tytön kanssa mutta se loppui suunnilleen samaan aikaan kuin urheilu-urakin.elämänmuutos oli valtava...jota vieläkin hieman sopeutan itseeni.ei tarvi enää lähteä aamulla treeneihin ja odotella iltareenejä sun muita matseja.olen vuoden ollut ihan rauhakseen ja nauttinut normaalista elämästä.nyt viime aikoina olen huomannut kaipaavani jotain vakituista kumppania..kai mua vaan pelottaan vanheneminen..en sit tiä tarkemmin..naisia olisi yllinkyllin mutta en kelpuuta ketään..kaikissa aina joku vika jota en kauaa jaksa katella..kai täs pitäis mennä jonnekki jutteleen et sais suunnitelmat selväks..ei tälleen voi jatkaa...
Tuo oman iän miettiminen kuulostaa niin kovin tutulta. Ei oikein osaa suhteuttaa itseään ympäröivään maailmaan.
Oikeasti sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voisi kuvitella elävänsä loppuun asti on todella vähän.
Tuntuu, että vuosi vuodelta optiot vähenevät.
Mutta onnea metsästykseen. Ja käy juttelemassa tuosta masennuksen tapaisesta.
By the way, itselläni auttoi se, että hommasin koiran ystäväksi. Iso elämänmuutos sekin, ja sellainen ettei sitä voi jättää huomioimatta (jos pää on edes osapuilleen terve, ja kykenee välittämään inhimillisistä otuksista)
Kaverit ovat vakiintuneet, heistä on tullut tosi kivoja rivitaloperheenäitejä ja -isiä. Itse haluaisin lähteä rokkifestareille juomaan viinaa ja ajaa moottoripyörällä Venäjän halki (kumpikaan ajatus ei jostain syystä pälkähtänyt päähän nuorempana, jolloin oli tärkeää olla järkevä...olin 20-vuotiaana kolmikymppisempi kuin nyt).
Ulkoisesti olen kuitenkin 30 siisti naishenkilö, voisin käydä hyvin pankkivirkailijasta tai postin tädistä. Mikä minua vaivaa??
Mullakin oli 30 kriisi muutama vuosi sitten. Nyt se on onnellisesti takana. Se on vaan hassua, miten tilanne näytti synkältä silloin, mutta nyt on auennut ihan uusi elämä, noin henkisesti. Pelkäsin sairastumista johonkin vakavaan tautiin ja kuolemaa ja tuntui just tuo että haluaisi olla raisu parikymppinen ja onko tässä nyt ukkoutumassa kun tuli esim selkäkipuja, kulumavikoja ym 'vanhojen vaivoja'.
Olen ollut naimisissa jo pitkään, eikä sen suhteen ole ollut valittamista missään vaiheessa. Ongelmat olivat henkilökohtaisia. Nyt kuitenkin tilanne on seestynyt ja olen hyväksynyt oman ikäni ja sen mukanaan tuomat asiat.
Surkeintahan on se, että koko loppuelämänsä haaveilee olevansa nuori ja elämä jääkin elämättä. Ei talolainat yms ole mitään peikkoja jotka tuhoaa elämän. Totta on että liian suuri laina vie itsenäisyyden tunteen, mutta lainanotossa pitääkin muistaa kohtuus. Lisäksi ei pidä alistua sellaiseen työn- ja perheenorja-ajatteluun. On aikuisuutta hoitaa velvollisuutensa ja sekin tuo omalta osaltaan tyydytystä kun siinä onnistuu. Mutta aikuisenakin on henkilökohtaisia tarpeita oli se sitten jenkkiautoprojekti tai matkustelua tms joita on oikeus toteuttaa elämässään. Tietysti perheellisenä näitä ei voi niin vapaasti toteuttaa kuin yksin eläessään, mutta mahdollisia ne kuitenkin on.
Lasten kanssa on myös kiva tehdä kaikenlaista sitten kun lapset ovat vähän isompia. Lasten kanssa voi tehdä sellaisiakin asioita mistä esim isä ja poika ovat yhtä innostuneita.
Vaikka aikuisuuteen kuuluu vastuullisuus, ei kannata kasvaa tosikkoaikuiseksi joka jää roolinsa vangiksi. Pidetään mieli virkeänä, suhtaudutaan innokkaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen, niin ikääntyminen ei ahdista. Päinvastoin se rikastuttaa, koska henkinen pääoma kasvaa kokoajan. Vanhempana osaa suhtautua paljon kypsemmin ympärillään tapahtuviin asioihin.
Ja menneitähän ei kannata murehtia, koska niille ei kukaan voi mitään. Ainoastaan tapahtumiin tästä hetkestä eteenpäin voimme vaikuttaa.
sama kriisi kun mulla... just näitä miks en nuorena tajunnut tehdä. no, ehkä me sit viiskymppisinä painetaan tukka putkella prätkällä vaikka sit venäjän halki=)
Sama homma tääläkin. Onko sun kumppani millanen, päästäiskö se sua toteuttamaan itseäsi erilaisilla jutuilla vai onko sitovaa/mustasukkaista laatua? Vai tehdäänkö kaikki perheen kesken ja niin sen kuuluu mennäkin?
Itse olen nainen pian 30v, perheellinen ja ihastunut toiseen. Menottaa kovasti kodin ulkopulolisiin juttuihn ja yksin. Tietysti hoidan lapseni ja kotia vastuullisesti, mutta haluan myös muutakin. Suhteessamme toimii lojaalisuus ja luotettavuus, joten mieheni ymmärtää minua suht hyvi asiassa. Lisäksi hän on myös itse ollut ja on edelleen "villikko", joten tajuaa elämän ja elämisen päälle.
Eikä noissa omissa menoissa ja panostamisessa omaan itseen tarvitse välttämättä mitään kummallista olla!
Näen asian siten, että elämä koostuu erilaisista vaiheista, joiden mukana ihminen soljuu. Vastuullisena ja vapaana aikuisena voi vaikuttaa jonkun verran kuvioiden kulkuun, mutta kriisejä ja kasvamisia, eri suuntia tulee taatusti. Yritettävä vaan sopeutua ja pidettävä järki tunteen mukana kuvioissa.
Ja taas tulee seesteisempi vaihe.
Tsemppiä sulle!
Et kai vaan tarkoita, että pitäisi rampata ympäriinsä sekstaamassa, jos siltä tuntuu?
Sellaisessa ei ainakaan olisi mitään kypsää tai vastuullista. Ja vapaus parisuhteessa on pelkkä illuusio. Vain sinkkuna voi olla vapaa.
En tarkoittanut villiä kuhertelua ympäriinsä tai ylipäätään avioiliiton ulkopuolisia suhteita. Aikuisen vapauteen ja vastuullisuuteen ei kuulu minunkaan mielestäni sivusuhteet.
Erilaiset jutut ovat siis omaa aikaa ja mitä kukin sillä haluaa tehdä; Viettää mökkiviikonloppua vanhalla kaveriporukalla, lähteä yksin vaeltamaan pohjoiseen esim. Niin että olisi itsellä hyvä olo ja siis parisuhteella olisi parempi olo!
kyllä kuulosti niin omilta mietteiltä, sikäli muutoksin et minä nainen eli ne kytätyt vois muuttaa miehiks...
ja sitä lämmintä pussikaljaa... parkeilla pyöritystä... pullojen piilotusta jos kytät sattu ilmestymään näkyviin... ja niitä ihania nuoria miehiä baarissa joita katso sit aamulla tyyliin voi helvetti, enpäs muista tuollastakaan syöneeni... ja sitä jännitystä mikä oli kun otettiin lifti manseen ja päädyttiinkin johkin kotibileisiin joissa sit mietittiin et mikä bussi sattus siellä liikkumaan niin et pääsis takas keskustaan... voi apua.
ja nyt, "äiti, sisko kiusaa"..."veli löi"..."toi ei anna mun pyörää takas" ja meidän teinille saarna siitä et vieraiden kyytiin EI mennä, kotiintuloajat on todellakin kotiintuloaikoja ja kaupan kulmilla EI tarvi pyöriä...
ja juurihan se olin minä itse jolle äiti teroitti samoja asioita ja huusi pää punaisena kun tulin kaljalta haisten uutena vuotena kotiin... voi äiti parka, ymmärrän nyt. ja onneks teini vielä säästänyt mut siltä kaljanhajulta.
ite oon 35 eikä krii´sistä merkkiäkään oon kaks kertaa eronnut,ja eikun uutta baarista......
Minulla oli kanssa jonkin aikaa 30vee kriisi päällä ja pelkäsin että nyt se nuoruus on takana ja kaikki hauska olisi poissa elämästä nyt kun oli täyttännyt sen pelätyn 30vee.Mutta huomasin nopeasti että eihän mikään oikeastaan muuttunnut,ja kun on nuorempia veljiä jotka ovat 20-27 välillä niin kummasti heidän kanssa pystyy vielä bilettää jonkin verran mitä nyt jaksaa ja pystyy kun on yh isä ja 4 lasta matkassa mutta onneksi vanhin on likka ja 17 vee niin hän sitten katselee muitten perää jos isukki haluaa johonkin joskus mennä.Mutta onhan se totta että enää ei niin maistu pussi kalja ja ym,mutta muista että nyt on se paras aika edessä ja ym! Naisista olen huomannut että kyl ne kakskymppiset mieluiten katselee meitä vanhempia kun niitä teini-poikia!! ;) Ei muuta kun nokka pystyy ja rokkaamaan samalla tavalla kun silloin kun oli sen 18vee!!! *nostaa pukkua* Hyvää kesää kaikille ikinuorille ja muille 30 vuotiaille nuorille!
Tossa sun viestissä oli potkua!!Juuri noin nämä hommat menee...