Tässä ois tällaisen tarinan alku. Kirjottelen jatkoa jos jollakulla kiinnostaa:) huvikseni tällaista kokeilen. Melko pelkistettyä kerrontaa. Mutta toivottavasti jonkin tolkun saa. Siispä.. Ruusumäki, 1. osa:
Tuuli riepotteli puita Ruusumäen talon - kartanoksikin kutsutun - pihamaalla. Eino Ruusumäki istui kuistilla ja poltti sikariaan vetäen syviä henkosia ja nauttien sen rauhoittavasta vaikutuksesta. Hän tuijotti heiluvia puita ja tiesi, että kohta olisi muutoksen aika. Hän tunsi sen vanhenevassa ruumiissaan. Se oli tulossa yhtä varmasti kuin kevät talven jälkeen. Hän ei vain tiennyt miten.
Sisällä kartanossa Saara Ruusumäki, Einon vaimo, selaili perheen valokuva-albumia. Kuvat olivat enimmäkseen vanhoja. Siinä oli pääasiassa kuvia heidän lapsistaan. Yhdessä kuvassa leikki vanhin poika Olavi sisarensa Kaisan kanssa. Toisessa kuvassa taas Kaisa piti sylissään perheen nuorinta, Kallea. Saara hymyili nähdessään kuvan, joka oli otettu hänestä silloin, kun Annukka, toiseksi nuorin lapsi oli syntynyt. Näistä kuvista oli jo niin kauan aikaa. Kallekin oli jo lähempänä kolmeakymmentä. Olavi jo neljässäkymmenessä. Kaikki Einon ja Saaran lapset olivat jo naimisissa. Olavi Marketan kanssa, Kaisa Hannun kanssa, Annukka Petrin kanssa ja Kalle Liisan kanssa. Seuraavalla sivulla oli muutama uudempi kuva, jossa oli Olavin ja Marketan poika Olli.
- Mummin oma mussukka, Saara sanoi hymyillen. Olli oli tosin nykyään jo 20-vuotias. Alempana sivulla oli kuva Kaisan kaksosista, Inkusta ja Jounista. Hekin olivat nyt jo 7-vuotiaita. Saara nosti katseensa kirjasta ja tuijotti myrskyävää metsää ikkunasta. Aika kului niin nopeaa. Hän paleli kun Eino astui kuistilta sisään. Kylmä syystuuli sai hänet vapisemaan.
Olavi puri kynänpäätään ja luki papereita hermostuneena. Hän ei pitänyt kiireestä. Toimistossa oli hiljaista, mutta silti Olavin oli vaikea keskittyä. Hän oli Ruusumäen kustantamon toimitusjohtaja ja yritti pitää hommaa kasassa. Nyt hänellä oli valtavasti papereita luettavana. Puhelin soi. Se oli Marketta, hänen vaimonsa. Olavi jätti vastaamatta. - Nyt ei ehdi, hän tuumasi ja hiljensi puhelimen. Se jäi värisemään hänen pöydälleen.
- Ei sitten, Marketta sanoi ja laski kännykkänsä kädestään. - Hän ei vastaa.
Ilkka Vaara tuijotti Markettaa hymyillen. - Sittenhän meillä on aikaa.
Marketta otti kulauksen viinistään ja imi itseensä ravintolan ilmapiiriä. Ilkka otti Markettaa kädestä. - Sinun pitäisi kertoa miehellesi, että olemme yhdessä.
- Voi Ilkka.. Niin pitäisi. Ja sen aion myös tehdä.
- Mutta koska? Alan käydä kärsimättömäksi, sanoi Ilkka hymyillen.
- Pian pian, kultaseni. Onhan meillä aikaa. Eiköhän tilata jotain nyt kuitenkin?
Ilkka nyökkäsi ja otti ruokalistan.
Liisa tuijotti itseään peilistä. Hän oli tullut juuri Kartanoon lääkäriltään. Lääkäri oli varmistanut asian jota hän oli epäillyt jo jonkin aikaa. Hän oli raskaana. Liisa hiveli mahaansa ja yritti erottaa mahastaan pyöreyttä. Sitä ei vielä näkynyt. Raskaus oli niin alussa. Hän ei malttanut odottaa että Kalle tulisi kotiin kustantamolta. He olivat niin kauan yrittäneet lasta ja nyt se vihdoin oli tapahtunut. He saisivat lapsen. Liisa hymyili peilikuvalleen. Hän oli niin onnellinen.
JATKUU.
(kirjoitelkaa mielipiteitä:)
Ruusumäki, 1. osa...
domen
2
318
Vastaukset
- Lissu-rukka
Täähän oli hyvä! Jatka ihmeessä, tämä oli kivasti kirjoitettu. Mielenkiinto heräsi, mitä seuraavaksi tapahtuu.
- djangel1985
Sul on ainakin ihan hyvä kerronta tapa. Sinäänsä aika tyypillistä stooria, mut jatka vaan kirjottelua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1853099- 532500
- 2422314
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva381766Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk91712Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve561701Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.671560Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841520Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I51356