Hauska (?) tapaus

Olin illalla kaislikon reunalla heittelemässä uistinta, siis sellaista swim bait-jigiä (mikä lie). Kun heitto oli molskahtanut veteen, niin heti perään kuului toinen kovempi molskahdus. No eikös kalatiira noussut ilmaan sieltä vedestä uistin nokassa! Se ehti nousta noin puolentoista metrin korkeuteen, kunnes tipautti sen takaisin veteen. Eihän siinä sillä hetkellä ehtinyt edes ihmetellä tai säikähtää, mutta jälkeenpäin tuli mieleen, että minkälainen show siitä olisi tullut, jos koukku olisi tarttunut siihen lintuun!? Taisi lintu itekkin ihmetellä, että mikä kumimöykky se oli!

Onkos vastaavia kommelluksia käynyt??
2332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle sattui viime kesänä, kun jätin ongen laiturille hetkeksi uikku sieppasi sen ja kaikki seitsemän venekuntaa jahtasi lahdella,siinä se meni onki suussa karkuun.
Minä jo puukko mukana että lopetan sen vaikka, jos ei muu auta, mutta lopulta se pääsi itse irti

Äänestä
  • Kyllä ne lokit on joskus vaappuun ottanut ja aika korkeelle noussutkin vaan eivät ole onneksi jääneet kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mri1 kirjoitti:

Olin illalla kaislikon reunalla heittelemässä uistinta, siis sellaista swim bait-jigiä (mikä lie). Kun heitto oli molskahtanut veteen, niin heti perään kuului toinen kovempi molskahdus. No eikös kalatiira noussut ilmaan sieltä vedestä uistin nokassa! Se ehti nousta noin puolentoista metrin korkeuteen, kunnes tipautti sen takaisin veteen. Eihän siinä sillä hetkellä ehtinyt edes ihmetellä tai säikähtää, mutta jälkeenpäin tuli mieleen, että minkälainen show siitä olisi tullut, jos koukku olisi tarttunut siihen lintuun!? Taisi lintu itekkin ihmetellä, että mikä kumimöykky se oli!

Onkos vastaavia kommelluksia käynyt??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu