Hei te sijaisvanhemmat, osaatteko neuvoa mitä tehdä sijoitetun 16-vuotiaan kanssa, joka ei halua puhua äidilleen?
Tyttäreni sijoitettiin 8kk sitten nuorisokotiin, jossa myös psyk.hoito mahdollisuus. Välimatkaa kotiin on 400km ja siitä johtuen olen käynyt tapaamassa vain 1xkk. Soittamalla ja postin välityksellä olen yhteyttä pitänyt viikottain.
Johtuuneeko tämä nuoren hylätyksi tulemisen tunteesta? Olen koko ajan perustellut sijoituksen syyt ja kertonut välittäväni. Samoin koti on aina mihin tulla ja oma huone ja tavarat kuten hän on ne sinne sijoittanut.
Alussa hän oli innostunut käynneistäni ja soitteli ja vastasi minun soittoihini. Nyt en vastauksia saa, puhelimen lyö korvaani kiinni ja lähettämiini paketteihin ja sisarensa vierailun mukana laittamiin tuliaisiin, ei mitään kommenttia. On kuulema lähetykseni kelvanneet, ettei niitä ole poiskaan heittänyt.
Tapaamista nyt on vaikea järjestää, kun hän ei suostu edes puhumaan.
Pitäisikö minun jättää hänet rauhaan vai jatkaa vuorovaikutusta yksinpuheluna, kirjeet, kortit jne..?
Tyttäreni sijoitettiin 8kk sitten nuorisokotiin, jossa myös psyk.hoito mahdollisuus. Välimatkaa kotiin on 400km ja siitä johtuen olen käynyt tapaamassa vain 1xkk. Soittamalla ja postin välityksellä olen yhteyttä pitänyt viikottain.
Johtuuneeko tämä nuoren hylätyksi tulemisen tunteesta? Olen koko ajan perustellut sijoituksen syyt ja kertonut välittäväni. Samoin koti on aina mihin tulla ja oma huone ja tavarat kuten hän on ne sinne sijoittanut.
Alussa hän oli innostunut käynneistäni ja soitteli ja vastasi minun soittoihini. Nyt en vastauksia saa, puhelimen lyö korvaani kiinni ja lähettämiini paketteihin ja sisarensa vierailun mukana laittamiin tuliaisiin, ei mitään kommenttia. On kuulema lähetykseni kelvanneet, ettei niitä ole poiskaan heittänyt.
Tapaamista nyt on vaikea järjestää, kun hän ei suostu edes puhumaan.
Pitäisikö minun jättää hänet rauhaan vai jatkaa vuorovaikutusta yksinpuheluna, kirjeet, kortit jne..?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Nuori saattaa hyvinkin tuntea itsensä hylätyksi ja siksi hylätä (=näyttää hylkäävän) sinut. Jos nyt lopetat yhteydenpidon, nuoresi todistaa oikeaksi oman kokemuksensa.
Hän saattaa myös käydä läpi vihantunteitaan sinua kohtaan. Se ei tarkoita, ettet olisi rakas ja tärkeä tai että olisit tehnyt suuria kasvatuksellisia vääryyksiä. Kaikki lapset tuntevat myös vihaa vanhempiaan kohtaan ja joskus niiden tunteiden käsittely tarvitsee myös fyysistä etäisyyttä.
Kyse voi olla yhtä hyvin häpeästä, syyllisyydestä tai mistä tahansa muusta tunteesta, jota hän käy vahvasti läpi. Silloin sinun kohtaamisesi on kuin peiliin katsoisi: sinun edessäsi hän näyttäytyy itse itselleen paljaimmillaan, eikä hän välttämättä halua nähdä sitä kuvaa.
Siis se mitä yritän sanoa on: älä missään nimessä "kunnioita" nuortasi niin, että jätät hänet. Käy hän läpi mitä tahansa, se on hänelle varmasti vaikeaa ja viimeinen asia mitä hän haluaisi nyt kuulla, olisi se, että sinä luovutat. Vaikkei hän suostuisi kanssasi puhumaan, tieto siitä sinä välität, kannattelee häntä varmasti.
Voit kyllä viestittää, että annat hänelle mielelläsi sen tilan, mitä hän tarvitsee nyt.
Et pelästy, et hylkää, et vihastu vaan odotat ja kyselet hänen kuulumisiaan aivan yhtä aktiivisesti kuin ennenkin.
Omat sijoitettuni ovat käyneet läpi erilaisia kausia suhteessa bio-vanhempiinsa ja saattaneet olla tosi vihamielisiä heille esim. puhelimessa jne. Kuitenkin jokaiselle ovat omat vanhemmat olleet äärimmäisen tärkeät!
Jos muutaman viikon kuluttua saattaa tilanne olla kovasti toisenlainen. Voimia!
Kiitos vastauksestasi. Tämä auttaa jaksamaan vielä sitkeämmin.
Oma lapseni oli sijoitettuna ja nyt hän on nuori aikuinen. Käytös on lähes samanlaista. Jättää vastaamatta viesteihini ja puheluihini?
Mutta, onpa kerran sanonut suoraan: sä et rakastanu mua ku annoit pois.
Selvitimme asian, ja silloin hän ymmärsi tilanteeni.
Nyt hän käy läpi sijoituksessa elämäänsä aikaa ja purkaa vihaa minuun. Äitihän se aina on, joka pesee jälkipyykin.
Muista kuitenkin, niin sinun kuin minunkin nuoreni vahva side ja rakkaus ovat ne asiat, joista tuo viha kumpuaa. Ts. nuori tietää, että vaikka hän on kuinka hankala, äiti ei hylkää.
Silloin uskaltaa käyttäytyä ylimielisesti ja äidin on vain kestettävä tämä vaihe.
Muista, se menee ohi!!
jolloin tämä on ohi!
Ja soitan silloin miehille niin tuttua biisiä... ohi on, ohi on...hi.
Kiitos viestistäsi, oli ilo lukea sitä : )
vain viestittämistä,mutta älä suoranaisesti tyttäreesi vaan henkilökuntaan jne.Meillä oli vastaavanlainen tilanne kun 14vuotias sijaistyttö ilmoitti yhtenä päivänä ettei halua olla missään tekemisissä biojensa kanssa.No,minä kävin keskusteluja itkevän bioäidin kanssa ja sanoin että jaksa vain odottaa,kyllä se päivä koittaa kun tyttö haluaakin jutella.Taisi mennä tarkalleen 7kk,2viikkoa kun tytöllä olikin asiaa äidilleen ja nyt on tapaamisetkin kohdallaan(kesälomalla 4viikkoa biolla).Minä kerroin bioäidin terveisiä yhtenään tytölle ja ehkä tuli väliin vähän satuiltuakin,että äiti oli kauheassa flunssassa jne.Mutta pääasia oli että suhde tuli kuntoon.Oletko keskustellut nuorisokodin tyttäresi omahoitajan kanssa??jospa hän löytäisi ratkaisun. Jaksamista!!!!!!!!!
tuon ikäiseltä. Itsenäistyminen käynnissä. Monet lapset joutuvat pian tuon iän jälkeen esim. mennessään ammattikoulun asuntolaan asumaan viikot ihan yksin ilman vanhempia. eikä kukaan ole huolissaan heistä. Tai moni muuttaa lukioon mennessään omaan asuntoon.
Kunnioita lapsesi tämän hetkistä olotilaa, ei se ole pysyvä. Älä psykologisoi liikaa asioita!
Sijaisvanhemmuutta tukevassa kiintymyssuhdeterapiassa sun muussa touhussa ei ole mitään järjen hiventäkään.
Kun lapsi ensin kaipaa sijaiskodissa omaan kotiinsa (mikä mielestäni osoittaa hänen olevan kiintynyt alkuperäiseen kotiinsa) häneen aletaan soveltaa koppaterapioita sun muita sijaisperheeseen kiintymisen hyväksi. Kun hän sitten on sijaisperheeseen kiintynyt ja haluaa hylätä tunteensa biovanhempia kohtaan, vaihdettuaan kiintymyksensä toivotun mukaisesti sijaisvanhempiin, niin aletaankin vänkäämään päinvastaiseen suuntaan. Nyt sijaislapsen pitääkin sitten ikävoidä sijaisvanhemman tukemana taas vuorostaan biovanhempia ja kantaa bioäidin olemattomasta flunssastakin huolta ja syyllistää itsensä hylkäävistä tuntemuksistaan ja tuntea huonoa omaa tuntoa siitä. Ylläkirjoittanut sijari 14 vuotta on saanut lapsen tähänkin taipumaan ja mukautumaan. Jännää, mihin seuraavaksi sijaislapsen luonnollisia tunteita halutaan ryhtyä muokkaamaan ja vaatimaan . Kun mikään ei riitä .....
Jos sinulla, Helinä-keiju, olisi vaikka taikasauva, jolla voisit poistaa lasten ja aikuisten tuskan, pahoinvoinnin ja kaikki ongelmat sellaisesssa perheessä, jossa on
- kaksi pientä lasta
- huumeita käyttävät vanhemmat
- perheväkivaltaa
- rikollisuutta
Mitä tekisit? Millä tavoin sinun mielestäsi kaikki muuttuisi hyväksi jälleen?
Sinulla on kovasti mielipiteitä sijaisvanhemmuutta vastaan, mutta vielä en ole löytänyt kirjoituksistasi esityksiä siitä, miten asiat voitaisiin hoitaa paremmin. Entä mitä olet itse tehnyt konkreettisesti jotain suurissa ongelmissa painivien perheiden/lasten hyväksi?
Nimimerkin ??? kuvaamat lapset ovat niitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia hyväksikäytettäväksi, niin rahallisesti kuin muutenkin. Siksi esitän, että KAIKKI lastensuojeluun liittyvät rahavirrat kontrolloidaan ja mitään klönttisummia ei lastensuojelun osaajille myönnetä. Vain kuitteja vastaan voidaan osoittaa, että myönnetyt rahat ovat kanssa menneet lasten hyväksi siten, kuin ne on tarkoitettu. Kontrollia, kaikenlaisen lasten taloudellisen ja muunkin hyväksikäytön estämiseksi on lisättävä kautta linjan lastensuojelun saralla samoin kuin lastensuojeluun liittyvän busineksen, niin lääketieteellisen, kuin muunkin osalta. Entä kuka tai mikä taho hoitaa seurannan, että onko rahoille saatu vastinetta, eli onko lapsen olosuhteet ja terveys kanssa parantunut. Jos ei niin seuranta on järjestettävä heti. Jos parannusta ei ole tapahtunut, niin sitä kyseistä "osaajaa" ei enää tule lastensuojeluun käyttää.
Vanhemmuutta tulee tukea ja lapsiperheiden taloudellista tukea rikkaassa EU-maassamme tulee lisätä tulonsiirroin niin, ettei verovaroin tarvitse sitten paikata näistä puutteista aiheutuvin huostaanottojen takia moninkertaisin verovaroin ennaltaehkäisyyn verrattuna.
Viranomaiset, jotka ovat tehneet virheen perhettä kohtaan aiheuttaen kärsimystä, tulee saattaa vastuuseen ja rangaista tuntuvasti. Eivät he muuten opi virheistään.
Ok, nyt alan vähän tajuta ajatusmaailmaasi.
Eli sinusta huostaanotettujenlasten hoitamisesta saa ihan liikaa (ja vielä helppoa) rahaa?
Mielestäni sijaisperheiden korvaukset ovat tällä hetkellä aika lähellä kustannusten korvaustasoa, perhekodit ovat sitten jo eri juttu mutta niin on niiden henkilökunta yms. vaatimuksetkin. En tiedä jälkimmäisestä tarkemmin.
Mutta varsinainen kysymykseni koski sitä, että mitä mielestäsi olisi pitänyt mainitulle nuorelle perheelle tehdä tai kuinka heitä avustaa etukäteen, että koskaan ei olisi jouduttu tekemään lasten huostaanottoa eli erottaa biologisia vanhempia ja lapsia?
Tarjota enemmän rahaa, terapiaa, työtä, asunto, tukipalveluita vai mitä? Kuka tämän työn tekisi?
Onkohan ylipäänsä mahdollista estää tuon kuvitellun lapsiperheen hajoaminen MILLÄÄN mitä me muut voimme tehdä?
Jos vaikka, taikasauvan heilautuksella, annettaisiin sijaisperheelle nyt annettava korvaus lapsen omille vanhemmille ja sanottaisiin, että eläkää nyt ihmisiksi ja hoitakaa itsenne, asianne ja lapsenne kuntoon ... tapahtuisiko niin, että äiti alkaisi leipoa pullaa, isä ei enää löisi ja koko perhe voisi hyvin?
Jotenkin arvelen, että ainakaan pelkän rahan avulla perheen pahalta näyttävä tilanne ei ratkeaisi. Perheen selviämiseen tarvittaisiin enemmän aikuisten, vanhemmiksi kypsien ihmisen vastuuta itsestä ja perheestään. Sitä kypsyyttä kun ei ainakaan rahalla voi ostaa, iän myötä se toki kehittyy meillä jokaisella. Mutta siinä kypsymistä odotellessa liian moni lapsi jää märissä vaipoissaan kotiin yksin itkemään, kun vanhemmat lähtevät lähiökapakkaan iltaa istumaan.
Eli mitä pitäisi mielestäsi tehdä, Helinä-keiju, että kapakan sijaan vanhemmat jäisivät kotiin hoitamaan lapsiaan?
Tulisi selvittää, jatkuuko ko. perheen kohdalla huostaanotto jo toisessa sukupolvessa, eli ovatko kyseiset vanhemmat hukanneet kykynsä vanhemmuuteen laitostuessaan jo lapsina tai ollessaan huostaanotettuina. Väitän, että systeemissä on vikaa. Täällä on huostaanotettuja ja päihtyneitä ihmisiä niin paljon täällä Suomessa, että pahoinvointiin on rakenteelliset syyt. Liikaa holhotaan perheitä, vastuuta ei kanna kukaan, ei ainakaan viranomaiset. Tämän näkee siitä, että viranomaiset eivät virkavirheistä joudu rangaistuiksi vaan päätä paijataan. YK:n raportissa kehotettiin rikasta Suomea ohjaamaan tulonsiirtona rahaa lapsiperheille, mutta se on kaikunut kuuroille korville Suomessa. Lapsi joutuu vastaamaan kaikkien virheistä. Laitokset on lakkautettava ensi töiksi, en piittaa siitä, että henkilökunta joutuu pihalle, etsikööt muuta työtä. Sijaiskotiharrastuksesta olisin kiinnostunut tietämään, harrastetaanko samaa muissa EU-maissa ja mitkä ovat kokemukset.
Mutta pidän positiivisena, ettet vastustanut esitystäni periaatteessa oi ???-nimimerkki.
Vastaan vielä olettamukseesi:
"
Eli sinusta huostaanotettujenlasten hoitamisesta saa ihan liikaa (ja vielä helppoa) rahaa?
"
Tuo riippuu siitä, kuinka vakavasti hoitaja työhönsä suhtautuu. Jos on laiskansorttinen haihattelija, niin helppoa rahantulos huostaanotettujen lasten hoitaminen on, kun sitä ei kukaan valvo eikä kontrolloi. Minulle on jäänyt epäselväksi, maksetaanko molemmille, siis sijaisisälle ja sijaisäidille se hoitopalkkio, vaikka sijaisisä pörhärtäisi muissa hommissa päivät tai vaikka matkatöissä muualla viikot, jopa kuukaudet? Tällöin hoitopalkkio olisikin kaksinkertainen siihen verrattuna lasta kohti, kuin mitä täällä palstalla puhutaan, kun puhutaan sijaisäidin hoitopalkkiosta. Selventänet tämän.
Rahavirrat pitäisi kontrolloida ja klönttisummia ei pitäisi myöntää...et varmaankaan tarkoita sijaisperheille maksettavaa pientä korvausta?Huostaanottoja joudutaan tekemään silti vaikka bioperheitä tuettaisiin suurillakin rahasummilla,ei raha yksin poista kaikkia ongelmia.
Sijaishoitajan palkkion yhdestä lapsesta, oikein kuitista katsoin summat:
perhehoitopalkkio 405 e/kk miinus verot ja kustannusten korvaus (veroton) 310 e/kk.
Maksetaan tietysti vain kerran ja sille puolisolle, joka on nimetty perhehoitajaksi sopimuksessa.
Onko tämä sinun mielestäsi paljon "vieraan" eli siis lapsen, jonka huoltovelvollisuutta minulla ei ole, hoitamisesta vuoden ja vuorokauden ympäri ilman lomia?
Sijaisperhe elää kuten tavallinen perhe. Vanhemmat käyvät usein normaalisti töissä ja sijaislapset ovat hoidossa sillä aikaa, kuten biologisetkin lapset ovat. Olen rivien välistä ymmärtänyt, että töissä käynti on suositeltavaa senkin vuoksi, että perus-elämän malli tulisi lapsille selväksi. Jos lapset ovat pieniä, toki kotihoito on hyvästä ja varsinkin sijoituksen alussa helpottaa tutustumista puolin ja toisin.
Tuloja on oltava perusperheen elatuksen riittävästi ilman lasten hoitamisesta saatua tuloakin, sen joutuu selvittämään sosiaalityöntekijöille, kuten myös velat, ainakin alussa.
Luulenpa, että tuossa toisen (tai kolmannen) polven huostaanottoajatuksessasi olet löytänyt yhden ongelmavyyhden langan pään. Monet huostaanotot ovat tosiaan jatkuneet sukupolvesta toiseen. Mutta onko syynä laitostuminen, oliko sitä edes 50 vuotta sitten? Oli ehkä vain juoppoja isiä, jotka eivät huolehtineet perheestään ja sitten lapsia, joka kasvoivat mummolassa. Näin ainakin kotimaisissa elokuvissa.
Ketä tai mitä niistä kohtaloista voisi syyttää?
Ehkä täällä tosiaan hyysätään ja holhotaan liikaa, mutta mitähän tapahtuu, jos niin ei tehdä? Löytävätkö juopot (tai huumeita käyttävät) isät uudelleen itsekunnoituksensa, pääsevät töihin ja alkavatko kotona lapsia paijaavat äidit leipoa, kun rahat eivät enää kuun lopussa riitä leivän ostoon kaupasta? Näin periaatteessa menettelee perusperhe eli käy töissä jos vaan töitä on ja venyttää penniä loppukuusta. Helppoa ei ole kellään ja ukonkäppyrän naama tai kakaroiden huuto kyllästyttää, mutta silti ei erota tai jätetä perhettä.
Ehdottomasti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että lapsiperheet ovat todella taloudellisessa ahdingossa Eu Suomessa!!! Kuinka moneen huostaanottoon taloudelliset vaikeudet ovat suoranaisesti johtaneet, noin prosenteissa, olisi hyvä tietää, jotta asiaan voitaisiin jatkossa puuttua. Kukahan sen osaisi selvittää...
Merkittävin syy tähän huostaanottojen suureen määrään minun ymmärrykseni mukaan on nykyinen elämäntapa. Lehdet toitottaa parin vaihtamisesta, yksilön oikeuksista, ota-ero-jos-ei-ole-kivaa -tyyliä.
Puolison ja lasten kanssa sinnittely perheenä vaikeuksista huolimatta ei ole muodissa. Kyllähän kunta huolehtii, sehän on sen tehtävä, mulle kuuluu sitä ja tätä.... ja juhlimaan pitää päästä heti kun ollaan synnyttämästä tultu.
Tämä ei tietystikään päde kaikkiin ongelmien kanssa painiviin perheisiin, mutta osaan kyllä.
Minusta jokaisen pitäisi yrittää viimeiseen saakka pärjätä ensin itse ja sitten vasta viime hädässä kääntyä sossun puoleen. Ainakin, jos kyse on vain rahan puutteesta! Väkivalta tms. on sitten asia erikseen. Olen täältä palstalta lukenut riipaisevia kirjoituksia huostaanottojen taustoista, joista tulee lukiessa paha mieli biovanhempien ja lasten puolesta.
Helinä-keiju, kun minäkin ymmärrän ainakin joitakin sinun ajatuksiasi, tee sinäkin minulle pieni palvelus. Usko, että todella on olemassa myös vilpittömästi lasten parasta ajattelevia, heitä rakastavia ja muutenkin asiallisia sijaisvanhempia!
Ehkä meillä sijareilla on jokin "geenivirhe" jonka vuoksi tahdomme olla mukana tässä toiminnassa, joka ei myöskään ole nyt "in". Muistan vastikään lukeneeni, että noin 70 % ruotsalaisista huostaanotetuista lapsista muuttaa sijaiskotiin, kun Suomessa prosentti on 39 ja suunta laskeva. Mistähän tämä mahtaisi johtua? Miksi perheitä ei löydy tarpeeksi?
Se, että tulonsiirroilla tuettaisiin enemmän lapsiperheitä, ei ole yksin minun, vaan YK:n esitys Suomen vakavien huostaanottoengelmien ratkaisuun, jotenka sinnepäin kannattaa viestittää vastakkaiset näkemyksesi.
Helinä hyvä.
Vaikutat niin älykkäältä ihmiseltä, että on todella vaikea pistää minkään muun kuin jonkinlaisen sairauden tiliin tätä jatkuvaa, harhaista taloudellista tajuttomuuttasi.
Rahavirroista kun puhut, niin tajuatko ollenkaan, että esim. yksityisen perhepäivähoitajan taksa on noin 500e/kk. Siis 5 päivää viikossa, 8-9h/päivässä, kuukauden kesäloma etc. Ja tämäkin on todella kerrottavissa neljällä (max. 4 alle louluikäistä) ja lisäksi vielä mahdollisuus koululaisten iltapäivähoitoon? Eikä tarvitse maksaa todellakaan ainuttakaan ajokilometriä, vaateostosta, harrastusvälinettä tai vaikkapa lomamatkaa. Puhumattakaan asumiskuluista, harvemmin päivähoitolapsilla on omia huoneita.
Todellisuudentajusi vakuttaa raha-jutuissasi hämärtyneen niin paljon, että muutkin kommenttisi menettävät painoarvoaan ja leimaantuvat fanaattisen hörhön hommailuksi.
Sääli.
En ole lainkaan ottanut kantaa hoitopalkkion suuruuteen, olen puhunut kuluista, jotka on tarkoitettu lapsen käyttöön. Sijaisvanhemmista siis hoitopalkkio on liian alhainen. Sitä suuremmalla syyllä kulut on maksettava kuittia vastaan, jottei tule kiusausta "täydentää" sijaislapsen kuluihin tarkoitetuilla varoilla alhaista hoitopalkkiota.
Toisekseen olen vain hoitopalkkiosta todennut mielipiteenäní sen, ottamatta lainkaan kantaa palkkion suuruuten, että on väärin ja epäoikeudenmukaista kokopäiväisesti kotona sijaislasta hoitavia sijaisvanhempia kohtaan maksaa hoitopalkkio samansuuruisena niillekin sijaisvanhemmille, jotka eivät lasta hoidakaan vaan vievät hoitoon ja menevät muualla tienaamaan.
Ps. joku on rekisteröinyt Helinä-keiju nimimerkin, joten laitoin 1:n perään.
...jauhaa vain päihdeperheistä sijoitetuista lapsista. Toki ymmärrän, että vanhempien päihteiden käytön takia joudutaan lapsia sijoittamaan.
Onko täysin mahdotonta käsittää, että kaikkien sijoitettujen lasten vanhemmilla ei ole päihdeongelmaa. Kuten ei minullakaan ja perheet eivät saa riittävästi tukea esim. lapsen jouduttua rikoksen kohteeksi ja sen jälkeen sairastuttua.
työttömälle perheelle aika samaaluokkaa joka kunnassa. Onhan siihen olemassa suositukset.
Miksi kyseisillä perheillä/yksinhuoltajilla pitäisi olla rahaa käytettävissä enempi kuin tavallisilla työssäkyvillä perheillä.
Meillä oli neljä omaa biolasta ja kumpikin kävimme töissä ja tulonsiirrolla tuettaisiin niin millä tulonsiirrolla mistä se raha otettaisiin.
Omalla kohdallamme ei tällaisista asioista ollut edes miettimisen tilaa.
Yhteiset tulomme olivat puhtaana veronjälkeen kukkaroon oli 1300 euroa kuukaudessa. siis siitä pois asumiskustannukset niin elämiseen jäi 650 euroa siis kaksi aikuista ja neljä lasta ikä 3-14 väliä.
Arvaa olemmeko matkustelleet?
Lapsilisät tietenkin siihen lisäksi kuten kaikilla lapsiperheillä. Ei mitään vuokratukia eikä muita avustuksia.
Minulle ei edes tullut koskaan mieleenikään että jostakin olisi voitu pyytää avustusta, omillaan toimeen kun tulimme niin hyvä näin.
Niin siis YK on esittänyt, että kaikkia lapsiperheitä tuettaisiin rikkaassa Suomessa tulonsiirroin, niin ettei elämä menisi pinnaa kiristävän kireälle ja sinunkin katkeruutesi hälvenisi. Yksi helppo keino lapsiperheiden tukemiseen taloudellisesti on verohelpotukset, toinen lapsilisien korotukset, mahdollisuuksi on lukuisia. Jos teidän perhe ei halua, niin aina voitte lahjoittaa mielestänne ylimääräiset rahat veks. Kohteita kyllä riittää maailmassa.
Jos taas kohdallanne on kyse siitä, että ette enää ole lapsiperhe, niin asiahan ei teitä koske, ellette tieten tahtoen halua jatkaa köyhyyden ja kurjuuden siirtoa sukupolvelta toiselle.
kannata keskustella, täällä liikkuu sijareita, joille ei mene mikään järkipuhe jakeluun. Turhaa ajanhukkaa.
Kun on päätetty jotain asioita vastustaa, niin vastustetaan, vaikka touhussa ei ole hiventäkään järkeä. Ja se mitä he puolustavat viimeiseen asti, on aiheettomienkin huostaanottojen jatkaminen.
emmekä katkeria enkä ole katkera vieläkään vaan ihmettelen miksi täällä niin moni yksinhuoltaja äiti valttaa rahanpuutetta. Onhan heillä lapsista elatus maksu joko lapsen isä tai sossu maksaa sen joten se on suurimpi kuin se mitä meillä jäi lastakohti kuukaudessa vaikka molemmat kävimme töissä.
Meillä kyllä lapset onnellisia eivätkä ole jääneet vaille huolenpitoa ja rakkutta syötykin on todella hyvin. Kaikki ruoka valmistettu kotikeittiössä laatu raakaaineista.
että vastustat siis tulonsiirtojen kehtittämistä lapsiperheiden hyväksi. Kyllä demokratia hyvin kestää myös vallalla olevasta käsityksestä poikkeavat mielipiteet. Silloin vaan ei pitäsi tulla solvaamaan niitä nykyvanhempia, joilta köyhyyden takia huostaanotetaan lapset.
ei meiltä ainakkan ole edes meinattu ottaa lapsia huostaan.
Meillä on ollut samat mahdollisuudet lapsilla kuin muillakin niinsanottujen rikkaitten lapsilla. Koulua ovat käyneet sehän ei maksa mitään.
Harrastukset ovat olleet aina ilmaisia piirtäminen ,laulaminen sekä kirjoittaminen on aika halpa harrastus. Metsässä leikkiminen ja urheileminen järvessä uiminen ei ole maksanut kovinkaan paljoa.
En kaipaa eikä lapsemmekaan kaipaa rahalla mälläämistä.
Meillä on hauskaa sellaisella aidolla tavalla eikä jotenkin teennäisen hauskuuttavalla pelleilyllä.
Käytämme luovaa mielikuvitusta ja sehän on kehittävää.
Oletko sinä kateellinen noille naapureillesi joilla on varaa tehdä sitä mihin sinun rahasi ei riitä. Pane mietintä myssyyn se mitä elämältäsi odotat.
tätä kutsumaasi "koppaterapiaa" käytetään.
Kannattaako edes yrittää selittää mutta mainitsen kuitenkin senverran että se "puute" josta lapsi kärsii on lapsen edunvuoksi tärkeä antaa se tunneelämys jota vaille lapsi pienenä on jäänyt.
Ei sillä yritetä mitään varsinaista kiintymystä saada aikaan juuri sijaisvanhempiin vaan sillä on tarkoitus hoitaa "puutostila" sanotaan nyt vaikka niin että lapsi kykenee sitten myöhemmin luomaan ihmissuhteita ja myös omiin biologisiin vanhempiinsa mahdollisesti saa uudenlaisen luottamuksellisen suhteen.
Lapsihan rakentaa elämän kokemustensa pohjalle uutta ja tarvitsee sitä pohjaa jolle rakentaa lisää. Jos yksi kehityksen porras puuttuu niin se on haitallinen ja jos niitä portaita puuttuu useampi perätysten niin kiipeä siinä sitten ylös. Kokeileppas vaikka. Miten käy jos sattuu hätä esim. tulipalo?
Jatkossa kehitys kulku on olrtava johdonmukaista ja turvallista.
Miten suhteet hoituvat biovanhempia kohtaan?
Kaikki tietenkin riippuu sitten biovanhempien kyvystä antaa sitä tunnepohjaista hellyyttä ja huomiota luottamuksellisesti ei silloin ole kysymys sanallisista julistuksista vaan niistä sanattomista tunteista ja luottamuksesta.
Sinulla mielestäni aika utopisia ajatuksia.
käytännön kokemuksiin. Miten sitten on niiden käytännönkökemusten kanssa niillä biovanhemmilla joilla elämä mennyt pösilöksi. Ei heillä monellakaan ole minkäänlaista käytännön kokemusta lasten kasvatuksesta näin olen sen tulkannut näiden monen täällä kirjoittavien bioäitien jutuista. Arvostelut kyllä on aivan avuttomia ja odotetusti kokemattoman äidin kaltaisia. Tällaisia meillekkin antaa bioäiti jonka lapsi meille "ryöstetty".
Ne on siis tuttuja kaikkine herjauksineen.
Olisihan se muuten ongelmaton koko sijarin ja bion välinen suhde.
Riippuu mitä meinaat järkipuheeksi en kiistele valheiden pohjalta.
edellisiä lukenut, vilkaisin palstan ensimmäisiä ketjuja ja sattumalta tämän viestin aukaisin, heräsi kuitenkin ajatuksia kirjoituksestasi.
Sen ymmärrän, jos vaikka kovin nuori narkkari tai alkkisäiti antaa lapsen huostaan, ettei ole välttämättä paljon kokemusta lapsen hoidosta ehtinyt kertymään. Mutta kyllä erilaisiakin bioäitejä löytyy!
Nuorimman lapseni kasvun ja kasvatuksen myötä olen entisen käytännönkokemuksen lisäksi joutunut lukemaan niin paljon jo pelkästään kasvatus- ja ravitsemustieteen kirjallisuutta, tutustumaan psykiatrian ja psykologian eri koulukuntiin, ja terapiamuotoihin ja soveltamaan tuota kaikkea käytännön elämään, että kyllä väitän kokemusta löytyvän monestakin asiasta.
Lisäksi kun otetaan huomioo vielä lapselle apua hakiessani kaikki seikkailut, mihin jouduimme maan terveydenhuollon ja osin lastensuojelunkin koukeroissa, niin tietoa on kertynyt sieltäkin melkoinen määrä. Ja lisää tulee koko ajan, samalla kun vien lapseni asiaa eteenpäin, minusta on tullut tukihenkilö monille lapsensa kanssa samassa tilanteessa olevalle vanhemmalle.
Noiden asioiden yhteydessä pidän yhteyttä juristeihin, eri alojen lääkäreihin, sosiaalityöntekijöihin, opettajiin, poliitikkoihin ja koko ajan tuntuu tulevan uutta kokemusta ja näkemystä asioihin.
Ja kaikki tämä työ perustuu nimenomaan siihen käytännön kokemukseen, mitä lasten kasvatuksesta olen saanut, jokaisen lapsen tunne-elämän ja yksilöllisyyden arvostamiseen ja jokaisen kunnioitukseen ihmisyksilönä.
Jokaisella lapsella on oltava oikeus turvalliseen ja oikeita virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, mutta myös asianmukaiseen terveydenhuoltoon sitä tarvitessaan. Näin ei nyt kaikilta osin ole ja siksi Lastensuojelulakiin on saatava paljon korjauksia ja tarkennuksia, että puutteet lasten hyvin voinnissa saadaan korjatuksi.
Lasta ja perhettä pitää tukea jaksamaan ja pysymään yhdessä niin pitkälle kuin se on kussakin tapauksessa järkevää ja jos sijoitukseen päädytään, on sama tuki mutta myös olosuhteiden valvonta jatkuttava myös sijaisperheessä. Tärkeitä asioita ovat myös perheen uudelleen yhdistäminen, asioiden käsittelyn siirtäminen tuomioistuimeen, hoidollisten huostaanottojen estäminen, perheen kuntoutus ja avohuollon tuet.
Kun huostaanotot ohjeistetaan tarkasti laissa niiden purkamista myöten, niin toivottavasti tulevaisuudessa kukaan ei enää tunne lastaan ryöstetyn. Perhekuntoutuskeskuksia olisi saatava lisää ja myös niiden myötä tulevat huostaanotot vähenemään tulevaisuudessa.
Asioiden oikealla hoitamisella myös vanhempien katkeruus vähenee, toivottavasti poistuu kokonaan siinä mielessä, että heitä ei jätetä yksin huostaanoton toimeenpanon jälkeen niin kuin nyt. Tietysti aina tulee olemaan toivottomia tapauksia, esim. narkomaaneja, jotka eivät apua ja kuntoutumista haluakaan. Mutta mahdollisuus siihen pitää tulevaisuudessa olla kaikilla halukkailla.
Ja sanomattakin on selvää, että tuolla alkupuolella mainitut aiheettomat tai vajain perustein tehdyt huostaanotot on saatava loppumaan. Mutta tämä sisältyy jo tavallaan noihin aikaisemmin mainittuihin korjauksiin.
Tuossa niitä järkipuheen aiheita, joita perään kuulutit. Toivottavasti teilläkin vielä nähdään päivä, jolloin olette voineet lähentyä biovanhemman kanssa näkemyksissänne. Mitä paremmin heikoin lenkki ja samalla päähenkilö eli lapsi tulee kohdelluksi, sitä enemmän tulee oikeaa vahvuutta ja voimaa koko lastensuojelutyöhön sen kaikilla osa-alueilla.
Oletko tullut ajatelleeksi, että kokemuksesi (kaikella kunnioituksella) perustuu vain yhdenlaiseen näkökulmaan?
Sijoituksia on muitakin, kuin vain sijaisperheisiin sijoitetut.
Syyttely, puolin tai toisin ei auta, eikä ole olemassa vain yhdenlaista totuutta. Pitää tutustua jokaiseen tapaukseen erikseen ja vasta sen jälkeen lähteä "hutkimaan"
Jaksamista työhösi.
näkökulmaanvaan kokemukseni on huomattavasti laajempi.
Niin sijoituksia on todella muitakin kuin...
On olemassa monenlaisia totuuksia ei pelkästään yhdenlaisia.
Miksi vetäisin kaikki yhden harson alle.
Siinähän tutustut jokaiseen tapaukseen.
Tiedätkö miten yleensä tutkimuksia tehdään?
YK näkee asian toisin kuin sinä, mielikuvitusrikas köyhimys. Onko sinulla kodissasi sijaislapsia, joista me veronmaksajat maksamme hoitopalkkiota ja kulukorvauksia sinulle, sensijaan että kyseiset varat ohjattaisiin alkuperäisen lapsiperheen tukemiseen vai miksi vastustat YK:n esitystä?
et ole selvillä mihin kirjoitti koppaterapiasta:
"
Ei sillä yritetä mitään varsinaista kiintymystä saada aikaan juuri sijaisvanhempiin vaan sillä on tarkoitus hoitaa "puutostila" sanotaan nyt vaikka niin että lapsi kykenee sitten myöhemmin luomaan ihmissuhteita ja myös omiin biologisiin vanhempiinsa mahdollisesti saa uudenlaisen luottamuksellisen suhteen.
"
Aha, eikö tollasessa ole vaara, että hälvennetään tietyt rajat, jotka koskevat lapsen omaa vartaloa ja sitä kenellä on oikeus sitä helliä ja siihen kajota rasvaten ja hyväillen leikin lomassa. Lapsen henkilökohtainen koskemattomuus jää epäselväksi lapselle, jos hänet oikein opetetaan luottamaan siihen, että mielihyvää vartalon tasolla antaa ammatti-ihmisinä aikuiset. Mistä lapsi pystyy päättelemään maailman turuilla, kuka aikuinen on tälläinen ammatti-ihminen hellyyden ja turvallisuuden tunteen alalla ja kuka ei. Ei kai ole tarkoitus lapsen oppia luottamaan aikuisiin niin että on kenen tahansa lääpittävänä. Ja ennen kaikkea, ovatko nämä lastensuojelussa toimivat terapeutit todella ammatillisesti ansioituneita ja koulutettuja. Ovatko??
Haluan kunnon vastauksen, eikä lässytystä.
http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=907
Ja sijaisperheitä EI VALVO KUKAAN!
"melikuvitusrikas KÖYHIMYS"
En väitä että olen köyhä vaikka tulomme ei päätä huimaavat olekkaan. Olemme onnellisia siihen mitä meillä on ja itse kykenemme hankkimaan omilla ansioillamme.
Miksi minulle pitäisi YK:n esityksen mukaan antaa jotakin mitä en edes ansaitse enkä ole vailla.
Mikä on alkuperäinen lapsiperhe en nyt tajua ollenkaan.