Rumuus on sisäistä,
ja todellinen kauneus ulkoista,
sanoi nykyajan ihminen,
joka aamulla katsoi peiliä,
sanoi peilille,
kerro kerro kuvatus,
kuka on maassa kaunehin,
mutta peili sanoikin totuuden,
tälle itsestään liikoja luulevalle,
tosi TV:seen hakevalle mitäänsanomattomalle,
julkisuus tyrkylle,
kauneus on,
sulle sekä ulkoisesti,
että sisäisesti tuntematon tila.
Totuus on joskus kova,
varsinkin ihmiselle,
joka rakastaa itseään,
mutta ei tiedä muusta kuin,
siitä mitä on oman pienen olemattoman,
navan ympärillä
ja todellinen kauneus ulkoista,
sanoi nykyajan ihminen,
joka aamulla katsoi peiliä,
sanoi peilille,
kerro kerro kuvatus,
kuka on maassa kaunehin,
mutta peili sanoikin totuuden,
tälle itsestään liikoja luulevalle,
tosi TV:seen hakevalle mitäänsanomattomalle,
julkisuus tyrkylle,
kauneus on,
sulle sekä ulkoisesti,
että sisäisesti tuntematon tila.
Totuus on joskus kova,
varsinkin ihmiselle,
joka rakastaa itseään,
mutta ei tiedä muusta kuin,
siitä mitä on oman pienen olemattoman,
navan ympärillä
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinussa on, ruoki niitä.
Hikistä helluntaita!
Kirjoitin kyllä yleisesti nykyihmisestä, en kohdentanut itseeni millään tavoin, olen erittäin tyytyväinen itseeni, enhän muuten kirjoittaisi näin älykkäästi nykyihmisestä jos minulla ei olisi näin paljon näitä älykkyyden lahjoja. Turha ruokkia minua enempää älyllä, annan ihan isolla kauhalla vähäosaille joilla on tarvetta älystä ja mitä tunnen nykyihmistä suurimmalla osalla näin on.
*tippuu tuolilta*
*tukehdun* :')
Nöyrin kiitos :). ja kumarrus vasemmalle, tosin en ole poliittisesti sitoutunut, olen vain poro porvari syvältä metsien keskeltä, mies metsien laidalta, antisankari.
Tämä kaikki on itseironiaa,
itseäni kohtaan,
vai onko,
onko todella,
näin,
että minä,
muiden parjaaja,
luulen itsestäni liikoja,
paljon mahdollista,
minulla taitaa olla suuruus kompleksi?.
Tarkoitan mitä sanon, mutta ihan oikeesti rakastuin sinuun, sun kirjoituksesi on oikeesti todella älykäs, sä oot jollain tasolla, en tiedä vielä millä mutta jollain tasolla paljon enemmän kuin muut. Jos kiinnostaa, olisin todella onnellinen jos olisi mahdollista saada yhteystietosi.
Menin sanattomaksi,
täällä sinunlaisiasi,
ehkä tämä ei sittenkään,
ole turha palsta,
kiitos sinun.
Oletko totta, oot kyllä aika ihku minä tykkään sinusta, anteeks että oon vähän huppelis, mut oot aika ihanan kuulonen, laita meiliä tännr...
Olen jokseenkin samaa mieltä. Usein rumuus on kuitenkin ulkoista. Sitä paitsi väitän, että "rumat" ihmiset ovat onnettomampia ja eivät hymyile niin usein. Mikä tekee heistä entistäkin rumempia. "Kauniit" sitävastoin tiedostavat kauneutensa ja saattavat olla taipuvaisia ylimielisyyteen. Ulkonäkö tavallaan siis ruokkii itsetuntoa ja olemusta kärjistäen. Helpointa on kai olla "eiminkäännäköinen" eli tavis.
"Rumat" ja "kauniit" lainausmerkeissä, sillä nehän ovat makuasioita.
Ensimmäinen kerta sattuu eniten, sen jälkeen joka kerta vähän vähemmän - loppuakseen välinpitämättömyyteen.