Mitä tämä on?

Syrjään olen pistänyt vauvahaaveet, keskenmenon ja ku jälkeen. Minulta jouduttiin poistamaan toinen munasarja kokonaan n. puoli vuotta sitten. Pettymystä on ollut pettymyksen jälkeen..

Nyt tilanne on tämä; vauvaa en ole ajatellut n. kuukauteen. Seksiäkin harrastettu viimeisen kuukauden aikana vain pari kertaa, eikä nämäkään ole osuneet kalenterin mukaan oviksen aikoihin. Kuukautiseni kuitenkin alkoivat 2 päivää normaalia aikaisemmin. Yhden päivän vuoto oli runsasta (muttei yhtä runsasta kuin aikaisemmin) ja kaksi päivää vuotoa oli nippa nappa pyyhittäessä. Menkat loppui eilen kokonaan (kesti 3 päivää) ja nyt on ollut 2 päivää huonoa oloa. Taitaapi olla kyse vain alkavasta oksennustaudista. Mutta avasi vanhat haavat..
2528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lisään vielä sen, että menkkamainen "jomotus" on jatkunut vaikka menkat loppuivatkin.

Äänestä

Hassua, mie tein samoin pari kuukautta sitten melkein tuon vauvakuumeen kanssa. En tiedä kärsinkö itse jostain hormonihäikästä vai mikä on. Menkat alkoi tuhruttaa 15.5. ja jatkuivat siitä kaksi viikkoa. Yhtenä päivänä tuli kahden viikon aikaan veristä, runsasta vuotoa ja sitten taas tyssäsi.

Oviksista ei oo hajuakaan enää. Ihmettelin vaan kun normaalisti rinnat on palautunu normaaliksi menkkojen loppuun mennessä ja turvotus lähtenyt myös. Nyt mulla on ollu rinnat turvoksissa niiden oletettujen menkkojen alkamisesta lähtien ja on edelleen. Samoin kuin jotenkin muhkuroita ois kasvanu tuolla rinnan sisällä. Kipeätkin meinaavat olla. :)

Minäkin oon miettiny oksennustaudin mahdollisuutta. Jotain ihme hajuja muka leijuu nenään välillä ja kääntää vatsan ihan ylösalaisin. Toissapäivänä söin kanaa ja siitä jäi joku ihmeellinen maku mielestäni suuhun, en ehtinyt tehdä muuta kun juosta vessaan suoraan syömästä laattaamaan. xD Ja sitten myöhemmin illalla mun oli pakko syödä kuitenkin loput siitä kanasta... :)

Ajattelin vaan laittaa viestiä, että et ole ainoa joka elimistön oikkuja ei osaa tulkita. :) Siltikin, plussaonnea kovasti sinulle, jospa se lykästäisi itse kenelläkin vielä joskus. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lellukka... kirjoitti:

Syrjään olen pistänyt vauvahaaveet, keskenmenon ja ku jälkeen. Minulta jouduttiin poistamaan toinen munasarja kokonaan n. puoli vuotta sitten. Pettymystä on ollut pettymyksen jälkeen..

Nyt tilanne on tämä; vauvaa en ole ajatellut n. kuukauteen. Seksiäkin harrastettu viimeisen kuukauden aikana vain pari kertaa, eikä nämäkään ole osuneet kalenterin mukaan oviksen aikoihin. Kuukautiseni kuitenkin alkoivat 2 päivää normaalia aikaisemmin. Yhden päivän vuoto oli runsasta (muttei yhtä runsasta kuin aikaisemmin) ja kaksi päivää vuotoa oli nippa nappa pyyhittäessä. Menkat loppui eilen kokonaan (kesti 3 päivää) ja nyt on ollut 2 päivää huonoa oloa. Taitaapi olla kyse vain alkavasta oksennustaudista. Mutta avasi vanhat haavat..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu