Pelistäni löytyi kaksi erilaista bugia.
Eka on sellainen, että miunulla oli kone ja vaikka sillä ei oltu, se valitti pelaavansa SSX kolmosta ja vaikka nyt chattailin koneella, niin silti se valitti pelaavansa SSX kolmosta. Ja kun poistin koneen, kuului SSX kolmosen ääni.
Toinen on tällanen, että talossani on kolme uudenuutukaista lehteä, vaikka uuden tullessa, eilinen muuttuu vanhaksi ja vaikka perheelleni tuotaisiin lehti, eilinen on yhä uusi. Aika outoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
- Kadulla on näkynyt sellaisia Z-merkkejä, jotka tulee simien päälle, kun ne nukkuu, vaikka kadulla ei ole ollut ketään.
- Yksi simini peuhasi sohvalla (eli siis hyppi siinä) ja, kun siihen tuli toinen simi istumaan, se toinen hyppi sen päällä.
- Sosiaaliviranomainen jäi sohvan viereen seisomaan, kun toi adoptiopalvelusta lasta. Se jumittui siihen eikä tehnyt mitään. En päässyt osto enkä rakennus valikkoon eikä peliä voinut lopettaa tai tallentaa. Niimpä jouduin sulkemaan koneen väärin.
- Kerran, kun tilasin lastenvahdin ja laitoin pysyvän järjestelyn, tuli joka kerta, kun aikuiset lähtivät töihin yksi lastenvahti lisää. Lopulta lastenvahteja oli viisi ja yksi ainoa taaperoni oli kuoleman kourissa, kun kukaan niistä ei sitä hoitanut.