Lapset ravintolassa

Muistelin tuossa että joskus alkoholilainsäännännössä oli määritelty jokin kellonaika jonka jälkeen alaikäisiä ei saa päästää ravintolaan.

Katselin viime kesänä eräässä terassiravintolassa kun eräs pariskunta istui iltaa n. 3- 4vuotiaan lapsen kanssa. Kello oli tuolloin jo paljon ylitse puolenyön ja istunto venähti pidemmäksi kuin yhden tuopposen ajaksi. Tiedustelin asiaa henkilökunnalta ja he olivat sitä mieltä että lapsi on vanhempiensa vastuulla eikä asia kuulu ravintolan henkilökunnalle.

Onko nykyisessä lainsäädännössä määriteltu mitään kellonaikaa minkä jälkeen alaikäiset eivä enää saa olla anniskeluravintolassa? Asiaa on turha sen kummemmin lakipalstalla päivitellä mutta lainsäädäntö ja ravintolan vastuu kiinnostaa.
21184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heittää alaikäiset ulos, niin olen aina luullut ja ihmettelen niitä vanhempia jotka istuskelevat terassilla, jossa myös lapset pyörivät, käyvät välillä jossain leikkimässä, mutta oudolta tuntuu.

Äänestä
  • Kyllä alle 18 vuotiaat pääsääntöisesti lentävät ulos anniskeuravintoloista tietyn kellonajan jälkeen. Jos 3-4 vuotiasta pidetään puolenyön aikaan terassilla, oltuaan siellä jo tuntikausia, asia lienee lastensuojeluviranomaisten. Että kyllä siihen voi puuttua jo muutkin kuin ravintolan henkilökunta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

Muistelin tuossa että joskus alkoholilainsäännännössä oli määritelty jokin kellonaika jonka jälkeen alaikäisiä ei saa päästää ravintolaan.

Katselin viime kesänä eräässä terassiravintolassa kun eräs pariskunta istui iltaa n. 3- 4vuotiaan lapsen kanssa. Kello oli tuolloin jo paljon ylitse puolenyön ja istunto venähti pidemmäksi kuin yhden tuopposen ajaksi. Tiedustelin asiaa henkilökunnalta ja he olivat sitä mieltä että lapsi on vanhempiensa vastuulla eikä asia kuulu ravintolan henkilökunnalle.

Onko nykyisessä lainsäädännössä määriteltu mitään kellonaikaa minkä jälkeen alaikäiset eivä enää saa olla anniskeluravintolassa? Asiaa on turha sen kummemmin lakipalstalla päivitellä mutta lainsäädäntö ja ravintolan vastuu kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu