voikukka

Kyllähän ne lapsuuden kultaiset päivät säilyy tuolla mielen sopukoissa varmasti läpi elämän.Se oli semmoista huoletonta aikaa, isä ja äiti huolehti kaikesta.Minulla oli rakastava koti ja iki-ihanat isovanhemmat. Isä teki elämäntyönsä kuorma-autoilijana. Lapsena aina kesäisin olin paljon isäni mukana reissuilla, minulla oli mukana pieni tyyny ja peite nukuin monet kerrat kuorma-auton istuimella kun se matkanteko tuntui niin unettavan tasaiselta.Ajettiin vaikka minkälaista rahtitavaraa. Paljon olin myöskin isovanhempieni luona,isoisä oli ammatiltaan seppä takoi raudasta kaikenlaisia tarvekaluja ja korjasi erilaisia maataluskoneita.Oli myöskin suutari ja taitava viulu pelimanni,mummulla ja vaarilla oli aina aikaa lapsille. Joskus otti vähän päähän kun mummu laittoi minut ja menivät itsekin aika aikaisin nukkumaan. Monesti sitä olis juossu kesäiltaisin pallon kanssa vähän pitempäänkin, mutta mummu komensi sisälle iltapesulle ja laittoi minulle iltapalan. Isoisä otti aina iltaisin semmoisen kuluneen Elämän leipä hartauskirjan tuvan vuoluhirren päältä ja luki ääneen sillepäivälle kuuluvan hartauskirjootuksen.Joskus soitti viululla säkeistön pari jostain iltavirrestä ja sitten alkoi oikea yö.Ne oli semmoisia vanhan hyvän ajan, hyviä ihmisiä.Kaikki ne ovat jo menneet pois,pilvein päälle päivän tuolle puolen. Isä enää elää kohta 90 vuotias,ajaa vieläkin autoa ja pyöräilee joka päivä 12 km.lenkin tai sauvakävelee 6 km. jokapäivä.