Taktikointia

Mä poika tein sellasen asian, että kun vanha työpaikka oli mokomaa rehkimistä paskalla palkalla ja työnantaja aina pihisteli kaikesta mistä saattoi vain pihistellä (lomapäivistä jnejne).
Päätimpä ettiä uuden työpaikan.

Tämän jälkeen kun uusi työpaikka löytyi ja varmistui, irtisanoin itteni vanhasta paikasta sopivimpaan mahdolliseen aikaan itseni kannalta (eli noin 3 viikkoa ennen uuden työn alkamista, saa vähän lomaa). Lopputilissä tuli lomarahat ja kokonaisen kuukauden palkka. Päätimpä sitten lomailla oikein kunnolla ja ryypätä moiset. Noh sitten marssin sossuun ja selvitin tilanteen piste pisteeltä ja kysyin että "mites on rouva sossuntäti, että pistetäänkö kuukauden täysi toimeentulotuki työmatkakorvauksineen, vai maksatteko sitä seuraavat kolme vuotta sitten moninkertasena. Voin kyllä soittaa heti tältä istumalta uudelle työnantajalle että en pääsekkään tulemaan kun ei oo rahaa bensaan"... Meni muuten lakikirjat ja pykälät uskomattoman nopeasti pöytälaatikkoon ja täysi toimeentulotuki höysteineen pamahti tilille oikein pikasiirtona (siitä huolimatta, että olin juuri viikkoa aikasemmin saanut ruhtinaallisen lomarahan ja tilin). Työvoimatoimistoon en edes vaivautunu ilmoittautumaan, koska joutavaa paperisotaa se vain olisi ollut kaikkineen hakemuksineen ja karenssia sieltä olisi pamahtanut. Enhän käytännöllisesti kattoen edes ollut TYÖTÖN. Vaan pidin hyvin ansaitsemaani vuosilomaa vähän yli varojeni *phuuh* :)

Nyt olen sitten uudessa työpaikassa reilulla palkalla (oikein kiinteä kuukausipalkka höysteineen). Ja hyvin viihdyn. Olen maksanut veroja kymmenen vuotta, joten mielestäni oli täysin oikeutettua saada vähän takasinkin päin...

Se on vain pojat ja tytöt sellanen homma että suomalailta vain puuttuu sitä MUNAA! Joten jos lopettaisitte vinkumisen ja hyssyttelyn ja valittelun ja alkaisitte toimia. Tollanen pikkutempaus minkä mäkin tein, täysin laillisesti vielä, niin voi kummasti alkaa viranomasetkin nähdä asioita uudelta kantilta. Näytin ihan rehellisesti sossuntätille pikatiliotteen (37 euroa saldo) ja viimeisimmän palkkakuitin (maksetaan 2800 euroa 15.5.). JA tonnin päälle tuli toimeentulotukea (: Sillä sitten porskutetaan seuraavaan palkkapäivään eli tämän kuun loppuun asti ((:
4636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tiedän asioista sen verran, ei varmasti onnistu. Ihan turha tulla provoileen köyhien kustannuksella, poikkeus voi olla jos satut oleen oikeenvärinen.

Äänestä
  • kun noin käsitämättömään tilaan harhoissas jouduit?

    Äänestä

puhut, tsekkaa peiliin ja katto ku suusta valuu paskaa.

Äänestä
  • oot tainut nähdä poika unta.
    hereilläollessasi tajuat että joutuisit joka tapauksessa maksamaan toimeentulotukesi takaisin
    muistaakseni pienellä korolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voisi muutkin koittaa... kirjoitti:

Mä poika tein sellasen asian, että kun vanha työpaikka oli mokomaa rehkimistä paskalla palkalla ja työnantaja aina pihisteli kaikesta mistä saattoi vain pihistellä (lomapäivistä jnejne).
Päätimpä ettiä uuden työpaikan.

Tämän jälkeen kun uusi työpaikka löytyi ja varmistui, irtisanoin itteni vanhasta paikasta sopivimpaan mahdolliseen aikaan itseni kannalta (eli noin 3 viikkoa ennen uuden työn alkamista, saa vähän lomaa). Lopputilissä tuli lomarahat ja kokonaisen kuukauden palkka. Päätimpä sitten lomailla oikein kunnolla ja ryypätä moiset. Noh sitten marssin sossuun ja selvitin tilanteen piste pisteeltä ja kysyin että "mites on rouva sossuntäti, että pistetäänkö kuukauden täysi toimeentulotuki työmatkakorvauksineen, vai maksatteko sitä seuraavat kolme vuotta sitten moninkertasena. Voin kyllä soittaa heti tältä istumalta uudelle työnantajalle että en pääsekkään tulemaan kun ei oo rahaa bensaan"... Meni muuten lakikirjat ja pykälät uskomattoman nopeasti pöytälaatikkoon ja täysi toimeentulotuki höysteineen pamahti tilille oikein pikasiirtona (siitä huolimatta, että olin juuri viikkoa aikasemmin saanut ruhtinaallisen lomarahan ja tilin). Työvoimatoimistoon en edes vaivautunu ilmoittautumaan, koska joutavaa paperisotaa se vain olisi ollut kaikkineen hakemuksineen ja karenssia sieltä olisi pamahtanut. Enhän käytännöllisesti kattoen edes ollut TYÖTÖN. Vaan pidin hyvin ansaitsemaani vuosilomaa vähän yli varojeni *phuuh* :)

Nyt olen sitten uudessa työpaikassa reilulla palkalla (oikein kiinteä kuukausipalkka höysteineen). Ja hyvin viihdyn. Olen maksanut veroja kymmenen vuotta, joten mielestäni oli täysin oikeutettua saada vähän takasinkin päin...

Se on vain pojat ja tytöt sellanen homma että suomalailta vain puuttuu sitä MUNAA! Joten jos lopettaisitte vinkumisen ja hyssyttelyn ja valittelun ja alkaisitte toimia. Tollanen pikkutempaus minkä mäkin tein, täysin laillisesti vielä, niin voi kummasti alkaa viranomasetkin nähdä asioita uudelta kantilta. Näytin ihan rehellisesti sossuntätille pikatiliotteen (37 euroa saldo) ja viimeisimmän palkkakuitin (maksetaan 2800 euroa 15.5.). JA tonnin päälle tuli toimeentulotukea (: Sillä sitten porskutetaan seuraavaan palkkapäivään eli tämän kuun loppuun asti ((:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu