IVF, sumuttelu

Hei siskot jotka olette/olitte IVF hoidossa sumutteen kanssa. Kuinka monen päivän jälkeen vuodosta teillä alkoi piikityshoito? Mulla alkanee vuoto ensi viikolla (jos Synarela valmistetiedon ja lääkärin ennustukset pitää paikkaansa -> 7-10 pv sumutteen aloituksesta). 0-ultra on vasta seuraavalla viikolla (n.kp7-8). Punktio on suunniteltu jussin jälkeiselle viikolle. Omien laskujeni mukaan piikittäisin vain noin 10 päivää puolikkaan sumu-annoksen kanssa. Ehtiikö solut tosiaan kasvamaan siinä ajassa?
6721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei!

Minulla oli sumuina Suprecur, nollaultra oli 9 päivän päästä menkkojen alkamisesta. Samalla käynnillä aloitettiin Puregonin pistely. Puolikasta sumuttelua jatkettiin irroituspiikin (Pregnyl) aamuun saakka. Eli Puregonin piikittelyä oli 12 päivää.. Mulla löytyi punktiossa 16 munarakkulasta 11 munasolua, tosin 2 vain hedelmöittyi. Nyt sitten toinen köllöttelee masussa, ja toivottavasti tekee olonsa niin kotoisaksi, että viihtyy siellä seuraavat 9 kuukautta =)
Toinen meni sitten huurunenäksi pakkaseen.

Tsemppiä sulle hoitoon!

Äänestä

alko piikit aika myöhäsessä vaiheessa ,kuin yleensä kuulee.Mulla oli se 0 ultra vasta kierronpäivänä 9 ja piikit aloin päivänä 11 .Minä pistelin 10 päivää ,jonka jäkeen rakkulat oli riittävän kokoisia.Mikäänhän ei olisi estänyt jatkamasta kauempaakin,jos olisi ollut tarve. Sumukiertoahan ei voi ajatella ns normaalikiertona koska oma hormonituotantohan on sumujen takia minimissä .sikäli noilla ns kierron päivillä ei ole väliä.
Punktiossa saatiin tyhjennettyä vain 6 munarakkulaa,joista löytyi 4 munasolua.3 hedelmöittyi ja yksi on nyt vatsassa miettimässä ,josko viihtyisi pitempääkin...toivottavasti

Äänestä
  • Oi, onnea Nipsu74!! ja sulle toiselle kans, että tärppää :) Ymmärsinkö, että sulla on piinistely?

    Okei, joo, ymmärsin myös, että "kp" ei ole merkitystä kun ei se "kierto" ole ollenkaan vaan lamautettu toiminta. En pidä ajatuksesta että sumuttelu jatkuu turhan pitkään. Tää Synarela maistuu ihan kaameelta ja koko kroppa kutisee.

    Huh, tieto helpotti. Pelästyin jo, että lääkäri on mennyt laskuissa sekaisin (siis eihän se oikeesti mene, mutta onhan nekin ihmisiä ;) heh)

    Äänestä

Minäkin ehdin piikitellä 10 päivää puolikkaiden sumujen kanssa. Ja hyvin ehti kasvaa. 9 munasolua saatiin, josta tuloksena 5 hyvää alkiota. Ensimmäinen on nyt jo mennyttä, mutta pakkasessa 2 2.

Äänestä

Rakkuloiden kehittyminen on hyvin yksilöllistä riippuu piikitettävästä annoksesta.

Mulla on PCO ja mulla ehti 6 päivän 100 iu:n annoksella kasvaa useita kymmeniä n. 15 mm:ksi jo siinä ajassa. Hyperstimulaatioriskin takia hoidot keskeytettiin.

Toisilla ei suurellakaan annoksella kasva. Joten tapauskohtaista...

Luota lääkäriisi :)

Äänestä

Minä täällä taas (ekan viestin kirjoittaja) :)

Odottelen kuumeisesti sitä vuotoa alkavaksi, "tätiä kylään" vai miten se nyt olikaan ;). Sunnuntaina lopetin Terolutit. Merkit on ilmassa, turvottaa ja päätä särkee (eilen migreeni), mutta vuoto vaan ei ala.. Plääh tätä odottelua. Päivät menee töissä niin nopsakkaa, tuskin ehtii pissalla käymään. Mutta illat menee sitten hoitoa miettiessä.

Ihanaa kuulla, että se n.10 pv riittää muniksien kasvuun. Ja voi olla joissain tapauksissa pitkäkin aika ->esim. sinulle hyperstimulaatio. Olen pahoillani puolestasi että hoitosi keskeytyi! Tsemppiä seuraavaan hoitokertaan!!

Ai niin, siitä annoksesta. Piikittelyyn mulle määrättiin Puregon 300 IU. Hurja annos..? mutta puolikas sumuannos mukana hillitsemässä. Saas nähdä miten käypi ja alkaako piikittely ensi viikolla.... Huijuijui

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koska piikitys? kirjoitti:

Hei siskot jotka olette/olitte IVF hoidossa sumutteen kanssa. Kuinka monen päivän jälkeen vuodosta teillä alkoi piikityshoito? Mulla alkanee vuoto ensi viikolla (jos Synarela valmistetiedon ja lääkärin ennustukset pitää paikkaansa -> 7-10 pv sumutteen aloituksesta). 0-ultra on vasta seuraavalla viikolla (n.kp7-8). Punktio on suunniteltu jussin jälkeiselle viikolle. Omien laskujeni mukaan piikittäisin vain noin 10 päivää puolikkaan sumu-annoksen kanssa. Ehtiikö solut tosiaan kasvamaan siinä ajassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu