Ruusumäki. 2. osa.

Sain sentään kirjoitettua jatkoa:) Vielä jos vähän tämän jälkeenkin!

Osa 2.

Olavi saapui kireänä Kartanolle. Työasiat painoivat hänen mieltään. Eino istui olohuoneessa siemaillen viskiä.
- Minullekin kelpaisi tuollainen, hän tuumasi isälleen. Eino katsahti poikaansa. - Mikä on? hän kysyi.
- Äh, kustantamolla pitää kiirettä, ei sen kummempaa. Onko muuten Markettaa näkynyt?
Eino pudisti päätänsä. - Ei ole. Lähti aamupäivästä, ei sanonut koska palaa.
- Niinpä tietysti, Olavi tuhahti ja meni baarikaapille ja kaatoi lasin pohjalle viskiä.

- Se oli ihanaa, Ilkka.
Marketta tuijotti kattoon ja sytytti savukkeen. Hän makasi alasti peiton alla Ilkka vieressään ja puhalsi savua. Ilkka tuijotti häntä.
- Miksi tuollainen katse?
- Sinun täytyy kertoa.
- Kyllä kyllä. Älä huolehdi nyt.
Ilkka siirsi katseensa kattoon ja tuijotti Marketan puhaltamaa savua.
- Teet sen tänään.
Marketta otti henkoset ja sammutti savukkeen nopein liikkein yöpöydällä olevaan tuhkakuppiin. - Niin kai. Mutta se tietää ongelmia. Luuletko että Olavi päästää minut helpolla?
- Tuskin. En uskokaan että se olisi helppoa. Mutta jos haluat olla kanssani, sinun täytyy.
- Tottakai haluan, Ilkka rakas, Marketta sanoi hiljaa. Ilkka laittoi kätensä Marketan ympärille. He pitelivät toisiaan pitkään.

Liisa oli lukemassa kirjaa yläkerrassa, kun Kalle saapui.
- Hei, kulta, Kalle tervehti iloisesti.
Liisa nousi sängyltä ja meni antamaan Kallelle suukon. - Hei vaan.
Liisa hymyili säteilevästi. - Nyt se on tapahtunut.
- Mikä? Kalle kysyi oudoksuen.
- Se! Voi rakas, me saadaan lapsi! Minä olen nyt raskaana!
Kalle hiljeni ja näytti hölmistyneeltä. Sitten hän alkoi hymyillä. - Saadaanko? hän kuiskasi hiljaa. Liisa nyökkäsi. Kalle kaappasi vaimonsa syleilyynsä ja hukutti tämän suudelmiin. Liisa nauroi ja halasi miestään.
- Tätä me olemme niin odottaneet, Kalle sanoi.
- Mutta raskaus on vielä alussa, voi tapahtua mitä vaan, Liisa sanoi varovasti. Kalle ei kuunnellut. Hän siveli Liisan mahaa. - Sielläkö se on? Tuollako se todellakin on? hän hoki innostuneena. Liisa hymyili ja sanoi: - Siellä se todellakin on..

Saara ja Kaisa juttelivat olohuoneessa. Liisa oli kertonut kaikille, että perheenlisäystä olisi tulossa. Inkku ja Jouni leikkivät keskenään taustalla.
- Kohta se on vain Annukka, jolla ei ole lapsia, Kaisa sanoi hymyillen äidilleen.
Saara naurahti. - No, eiköhän kohta kuulu viestiä, että hänkin saa vauvoja.
- Pääsisivätpä he useammin käymään Lontoosta. On harmi, että he joutuivat muuttamaan niin kauas.
- Petrin työ vaatii. Ja ehkä Annukkakin viihtyy paremmin suuremmissa ympyröissä. Tiedäthän millainen hän on. Sellainen omanlaisensa tuuliviiri, Saara tuumasi.
Ovi kuului käyvän eteishallissa. Kohta Marketta ilmestyi ovelle. - Hei.
- Hei, Saara vastasi.
- Onhan Olavi jo tullut? Marketta kysyi.
- Kyllä hän on. Oli kysellytkin sinua.
Marketta nyökkäsi ja lähti kohti yläkertaa. Kaisa nousi ja sanoi: - Ei taida olla Marketalla ja Olavilla kaikki ihan kunnossa.
Saara pudisteli päätään. - Ei taida ei, minäkin luulen.

- Sinä tulit, Olavi sanoi vaimolleen kun tämä ilmestyi makuuhuoneeseen. Olavi näppäili kannettavaansa. Marketta ei sanonut mitään.
- Mikä sinulla taas on? Olavi kysyi.
- Minä lähden nyt.
- Minne?
- Pois. Minä en enää halua olla täällä.
Olavi tuhahti ja jatkoi näpyttelyään. - Niinpä tietenkin. Tämä on taas tätä.
- Ei, Olavi. Nyt minä lähden lopullisesti. En enää jaksa. Ja sitäpaitsi..
- Mitä?
- Minulla on toinen, Marketta sanoi tyynesti ja otti matkalaukun kaapista. Olavin näppäily keskeytyi. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Vain Marketan liikkeet, kun hän paiskoi vaatteitansa laukkuun rikkoi sen.
- Kuka? Olavi kysyi.
- Ei kuulu sinulle.
- Kyllä sen verran kuuluu. Haluan tietää.
- Ilkka. Ilkka Vaara.
- Se hampuusiko? Pah, Olavi sanoi ja jatkoi kirjoittamistaan.
- Olen tosissani, Marketta sanoi. Olavi oli hiljaa ja jatkoi kirjoittamistaan. Marketta kasasi nopeasti tärkeimmät tavaransa ja sulki matkalaukun. Hän poistui huoneesta sanomatta sanaakaan. Kun Marketta oli mennyt, Olavi nosti katseensa koneesta. Hän hieroi ohimoitaan. Hänen päätänsä särki jatkuvasti.

Ilkka ja Marketta ajoivat pois Kartanolta.
- Nyt se on sitten tehty. Hän otti sen ihmeen rauhallisesti, Marketta sanoi.
- Mitä luulet, hautooko hän mielessään jotain?
Marketta pudisti päätään. - En tiedä, enkä välitä.
- Niin juuri, kultaseni. Nyt me voimme olla yhdessä, Ilkka sanoi ja laski toisen kätensä Marketan kädelle. Marketta hymyili.

Puhelin soi eteishallissa. Saara riensi vastaamaan. - Ruusumäki.
- Äiti, se olen minä. Se oli Annukka.
- Hei, tyttöseni! Mitäs Lontooseen kuuluu?
- En ole Lontoossa. Olen Helsinki-Vantaalla. Olen palannut Suomeen.
- Et ole ilmoittanut, joku olisi voinut tulla hakemaan. Onko Petri mukana?
- Minä otan taksin. Ja ei, Petri ei ole mukana. Hän jäi Lontooseen.
Annukka alkoi itkeä toisessa päässä.
- Mikä hätänä? Onko jokin huonosti?
- Äiti.. Hän löi minua. Siksi lähdin. Saanhan tulla kotiin?
- Totta kai, rakas lapsi, Saara sanoi kiihtyneellä äänellä. - Totta kai.

JATKUU.