Olisiko viisasta

Meillä on kaksi narttukoiraa yhdessä tarhassa. Ennen ne tulivat toimeen, mutta nyt toinen koirista on toistuvasti ruvennut näykkimään kaveriaan naamasta, ja tämän koiran silmä on siitä ärtynyt. Eläinlääkärillä on jouduttu käymään kahdesti, ja taas on päällä vahva lääkitys (antibiootti, särkylääke ja silmätipat). Lisäksi koiria on nyt pidetty erillään jo useamman päivän ajan.

Parannus sairaan koiran kohdalla on jo päivissä ollut huomattava!!! Silmä näyttää paremmalta, ja ennen niin kurjan näköinen turkki on kuin uusi. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että tarhan sorapohja ärsyttää silmää pöllyämällä, ja se myös tekee turkin elottomaksi. Koira on samojedi. Koiran lonkatkin ovat kipeät, ja eläinlääkäri sanoi, että myös ne ärtyvät entisestään, kun koirat nujakoivat keskenään, ja säänvaihtelut tekevät hallaa.

Nyt ongelmana onkin, että laitammeko suuren summan rahaa kiinni samojedin omaan tarhaan, vai annammeko koiran sisäkoiraksi tädilleni, joka on sitä havitellut jo jonkin aikaa? Viihtyisikö koira enää sisällä, kun se on tottunut olemaan ulkona, ja vähäisetkin plussa-asteet saavat sen läähättämään? Vai kärsiikö se lonkkiensa takia tarhaelämästä? Tätini on sen verran iäkäs ja vaivainen, että säännöllisille lenkeille koira tuskin enää pääsisi. Irti se saisi kyllä olla omalla pihalla, ja sillä olisi aina seuraa. Herkkuja pelkäisin sen saavan liikaakin... Ja kun tämä on jo koiran toinen koti. En halua sitä heittopussiksi! Kumpi olisi koiralle parempi vaihtoehto, elää meillä tarhassa, vai tätini luona sisällä (myös hänellä on pieni uroskoira)?
1386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että koirallasi olisi parempi siellä tätisi luona, hänen ainoana koiranaan. Jolloin se tuntisi itsensä tärkeäksi. Ja jos se saisi olla pihassa, niin mikäs sen parempi sille koiralle. Lonkat vaativat lämpöä, joten sisäkoirana sen olisi parempi olla loppuelämänsä kuin ulkona. Kyllä se tottuu jos se saa hyvää kohtelua ja paljon rakkautta jota uskon sen tädiltäsi saavan. Käytä nyt järkeäsi ja ajattele sen koiran parasta, ei muuta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


luopua koirasta? kirjoitti:

Meillä on kaksi narttukoiraa yhdessä tarhassa. Ennen ne tulivat toimeen, mutta nyt toinen koirista on toistuvasti ruvennut näykkimään kaveriaan naamasta, ja tämän koiran silmä on siitä ärtynyt. Eläinlääkärillä on jouduttu käymään kahdesti, ja taas on päällä vahva lääkitys (antibiootti, särkylääke ja silmätipat). Lisäksi koiria on nyt pidetty erillään jo useamman päivän ajan.

Parannus sairaan koiran kohdalla on jo päivissä ollut huomattava!!! Silmä näyttää paremmalta, ja ennen niin kurjan näköinen turkki on kuin uusi. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että tarhan sorapohja ärsyttää silmää pöllyämällä, ja se myös tekee turkin elottomaksi. Koira on samojedi. Koiran lonkatkin ovat kipeät, ja eläinlääkäri sanoi, että myös ne ärtyvät entisestään, kun koirat nujakoivat keskenään, ja säänvaihtelut tekevät hallaa.

Nyt ongelmana onkin, että laitammeko suuren summan rahaa kiinni samojedin omaan tarhaan, vai annammeko koiran sisäkoiraksi tädilleni, joka on sitä havitellut jo jonkin aikaa? Viihtyisikö koira enää sisällä, kun se on tottunut olemaan ulkona, ja vähäisetkin plussa-asteet saavat sen läähättämään? Vai kärsiikö se lonkkiensa takia tarhaelämästä? Tätini on sen verran iäkäs ja vaivainen, että säännöllisille lenkeille koira tuskin enää pääsisi. Irti se saisi kyllä olla omalla pihalla, ja sillä olisi aina seuraa. Herkkuja pelkäisin sen saavan liikaakin... Ja kun tämä on jo koiran toinen koti. En halua sitä heittopussiksi! Kumpi olisi koiralle parempi vaihtoehto, elää meillä tarhassa, vai tätini luona sisällä (myös hänellä on pieni uroskoira)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu