kuka osaa

neuvoa kuinka saa pikavalinta näppäimiin tallennettua numeron ja vielä siten että sillä voi soittaa ko numeroon. Onko kellään toiminnassa nää 5 pikavalintanumeroa, jos on niin voisitteko opastaa. Nyt on käyty Anttilan asiakaspalvelussa ja siellä eivät osanneet laittaa niitä numeroita eikä kukaan muukaan ole saanut niitä toimimaan.
Akku tyhjenee myös erikoisen nopeasti vaikka IRDA ja GPRS eivät ole päällä.
Luin noita aiempia viestejä, mutta tuohon pikanäppäin ongelmaan ei ollut kukaan "paneutunut".
Puh on käynyt jo Siemens huollossa ja ohjelmisto päivitetty, mutta edelleen sama ongelma.
Nyt lähetetty Anttilan takuuasioista vastaavalle henkilölle tutkittavaksi. Ettää semmoinen Siemens.
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mulla ainakin näin:
yhteystiedot - pari klikkausta alas päin, tulee kohta:

muokkaa pikavalinta numeroita

siitä klikkaus, niin tulee lista niistä muistipaikoista, sitten vaan valitse näppäimen numero ja paina -muuta- numeroa ei näköjään saa selattua siihen luettelosta, eli kynä ja paperia ja haluamasi numerot sit sinne vaa

Äänestä
  • on sitä yritetty sinne laittaa, mutta ei vaan milläään onnistu, eivät saaneet sitä laitettua liikkeessäkään ja nyt on puh siemensin huollossa ollu jo kaksi viikkoa, siis uusi puhelin,,,ei hyvältä näytä. Jos sais vielä kaupan purettua niin vois olla paras ratkaisu.
    Kommentoisitko vielä akun varauksen kestoa, kun sekin tuli yllätyksenä, että tyhjenee niin nopeasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siemens CL 75.. kirjoitti:

neuvoa kuinka saa pikavalinta näppäimiin tallennettua numeron ja vielä siten että sillä voi soittaa ko numeroon. Onko kellään toiminnassa nää 5 pikavalintanumeroa, jos on niin voisitteko opastaa. Nyt on käyty Anttilan asiakaspalvelussa ja siellä eivät osanneet laittaa niitä numeroita eikä kukaan muukaan ole saanut niitä toimimaan.
Akku tyhjenee myös erikoisen nopeasti vaikka IRDA ja GPRS eivät ole päällä.
Luin noita aiempia viestejä, mutta tuohon pikanäppäin ongelmaan ei ollut kukaan "paneutunut".
Puh on käynyt jo Siemens huollossa ja ohjelmisto päivitetty, mutta edelleen sama ongelma.
Nyt lähetetty Anttilan takuuasioista vastaavalle henkilölle tutkittavaksi. Ettää semmoinen Siemens.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu