Näppyjä häpyhuulissa??

Mitähän nämä voisi olla? Jo pari kuukautta vaivanneet, kaksi samankokoista näppyä häpyhuulen sisäpinnalla. Ovat ihan pyöreitä ja tuntuvat ihon alla ja liikkuvat, sellaisia pienen nuppineulanpään kokoisia ja muotoisia. Ei siis ole vain pinnalta koholla, vaan on selvästi pyöreä "patti". Patit ovat kellertäviä,alkuun olivat ihonvärisiä/vaaleanpunaisia mutta nyt keltaisia ihan kuin sisällä olisi mätää.Mutta puristamalla ei kuitenkaan mitään sieltä tule ja eivät ole kipeitä/arkoja eikä kutise. Patit on myös aika kovia.Mitä ihmettä?? Olen raskaana ja ovat nyt raskauden aikana kasvaneet, oli aluksi tosi pieniä. Voiko tosiaan olla esim kondyloomaa?? Mahdollisesta tartunnasta olisi kolme vuotta...pelottaa. Mitenkään syylämäisiä ne ei ole vaan ihan sileitä ja pyöreitä!
auttakaa joku jos tiedätte mitä nuo voisi olla. Huolestuttaa kovasti! (ja lääkäriin olen menossa mutta ajan sain vasta kahden viikon päähän)
61667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sukupuolitautiin ne eivät voi liittyä koska minulla on ollut niitä useamman vuoden. Käyn säännöllisesti gynen vastaanotolla tutkimuksissa eivätkä he ole puhuneet niistä mitään. Nyt näppylöitä on ilmaantunut lisää ja mietinkin vain mitä voisivat olla. Ei varmaan kannata puristella ettei tule tulehduksia. Odotellaan jos joku kertoisi mitä ne oikeasti ovat :)

Äänestä
  • Onko sinulla siis juuri tuollaisia kuvailemiani näppylöitä? Paljonko sulla niitä on? Mä olen tässä yön valvonut ja murehtinut voiko ne tosiaan olla kondyloomaa...on niin vaikea uskoa:( Eivätkä muistuta yhtään niitä kuvia mitä googlettamalla kondyloomasta löytyy. Aaargh, tuskaa odottaa lekurikäyntiä!

    Tulisi nyt joku tosiaan kertomaan mitä ne ovat!

    Äänestä

  • tuuti kirjoitti:

    Onko sinulla siis juuri tuollaisia kuvailemiani näppylöitä? Paljonko sulla niitä on? Mä olen tässä yön valvonut ja murehtinut voiko ne tosiaan olla kondyloomaa...on niin vaikea uskoa:( Eivätkä muistuta yhtään niitä kuvia mitä googlettamalla kondyloomasta löytyy. Aaargh, tuskaa odottaa lekurikäyntiä!

    Tulisi nyt joku tosiaan kertomaan mitä ne ovat!

    ei kipua, ei arista. vain pieniä palloja ihon alla ja olisko joku 8. en nyt ole tarkkaan tutkinu. Eipä niistä haittaa ole mutta ilmankin pärjäis

    Äänestä

aivan kuvauksianne vastaavia näppylöitä. Ensin oli yksi, ihonvärinen ja kova, sitten muuttui kellertäväksi mutta se on ollut siinä jo 3 viikkoa, koko näyttä vaihtelevan päivittäin. Sitten huomasin toiselle puolelle tulleen uuden, valkoisen pienen "pisteen"....en tiedä onko nämä nyt sitten jotain tukkeutuneita ihohuokosia vai mitä? Mietin kondyloomaa mutta ei kyllä näytä yhtään samalta minunkaan näpyt kuin noissa kuvissa oli mitä netistä löysin.
Kertokaa mitä lääkäri sanoo jos menette :) itse menen varmaan myöhemmin heinäkuussa.

Äänestä

Onko tullut mitään tietoa mitä se voisi olla?? Mulla on ihan samanlaisia näppyjä, aluksi oli yksi joka katosi viikossa, sen jälkeen alapää oli tosi punainen ja turvonnut noin viikon. Nyt ne on lisääntyneet kolmella ja märkivät, aluksi näppy ei märkinyt yhtään. Testeissä kävin mutta niistä ei selvinnyt mitään, herpestä epäilen silti :(

Äänestä

Hei

Saitteko kukaan mitään vastausta tähän juttuun?
Itselläni on samanlaisia "nuppineulamaisia" näppyjä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuuti kirjoitti:

Mitähän nämä voisi olla? Jo pari kuukautta vaivanneet, kaksi samankokoista näppyä häpyhuulen sisäpinnalla. Ovat ihan pyöreitä ja tuntuvat ihon alla ja liikkuvat, sellaisia pienen nuppineulanpään kokoisia ja muotoisia. Ei siis ole vain pinnalta koholla, vaan on selvästi pyöreä "patti". Patit ovat kellertäviä,alkuun olivat ihonvärisiä/vaaleanpunaisia mutta nyt keltaisia ihan kuin sisällä olisi mätää.Mutta puristamalla ei kuitenkaan mitään sieltä tule ja eivät ole kipeitä/arkoja eikä kutise. Patit on myös aika kovia.Mitä ihmettä?? Olen raskaana ja ovat nyt raskauden aikana kasvaneet, oli aluksi tosi pieniä. Voiko tosiaan olla esim kondyloomaa?? Mahdollisesta tartunnasta olisi kolme vuotta...pelottaa. Mitenkään syylämäisiä ne ei ole vaan ihan sileitä ja pyöreitä!
auttakaa joku jos tiedätte mitä nuo voisi olla. Huolestuttaa kovasti! (ja lääkäriin olen menossa mutta ajan sain vasta kahden viikon päähän)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu