Ajattelin tässä kysyä että tietäisiköhän kukaan minkälaisia kirjoja tai että täytyykö mitään ostaa kun alkaa opiskella lähihoitajaksi ensimmäistä vuotta..?
Lähihoitajan pt.
Tietämätön..
6890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta kirjat voi olla erilaisia ei oppilaitoksissa. Ja ehdit ostamaan ne koulun alussa. Osan kirjoista joutuu hankkimaan, osassa pärjää esim. kirjaston kirjoilla, koska sitä tarvitaan vain yhden opintojakson ajan.
kun koulu alkaa kannattaa katsella koulun seinillä ilmoitustauluja, monet ilmoittelevat myyvänsä tarpeettomia kirjoja.
ensimmäisellä lukukaudella tuli ostettua vaan yksi kirja. Loput(muutaman) lainasin kirjastosta. Lähinnä monisteilla siellä pelattiin, ei tarttenu kauheasti kirjoja lueskella. Kertovat sitten kurssikohtaisesti. Ennen koulua älä vaivaa päätäsi moisella;D
Minä jouduin ostamaan ainakin 6 kirjaa ekan vuoden aikana :D En saanu lainattua mistään. Mutta tosiaan. Koulun ilmotustauluilta katsele ilmoituksia tai jätä oma. Ja koulun kautta tilaamalla saa halvemmalla kuin kirjakaupasta, kun tilaa ryhmätilauksena.
Ja jos kiinnostaa kesäopiskelu, niin kannattaa ostaa Lapsen aika ( oli tosi hyödyllinen kasvun tukemisen ja ohjaamisen jaksolla ) Hoitamalla hyvää oloa (hoidon ja huolenpidon jaksolle) Peruskirjat joita käyetään tosi useassa koulussa. Mielenkiintoista juttua niissä on!
Kaksi kirjaa tuli ostettua ekana vuonna. :P
loput sitten piti metsästää kaikenmaailman kirjastoista.. kaikkia ei missään nimessä kannata mennä ostamaan, ne meinaan maksaa ihan kivasti.. ainakin jotkut.
1-6 kirjaa kun olette ostaneet??? :O Oho!
Mulla kun ekana vuonna tuli varmaan 15-20 kirjaa UUTENA ostettua ku toi OPS meni uusiksi...
Itse olen lukiolainen joka on harkitsemassa lähihoitajan koulutukseen vaihtamista...