Tietääkö kukaan siitä kauniista tummasta suomalaistytöstä Maxwell hotellin respassa? Hän oli niin mukava ja aurinkoinen persoona, että oli ilo olla asiakkaana kyseisessä hotellissa. Taisi olla Mirkku tai jotain? Onko hän vielä siellä töissä? Hän pelasti ankeat aamut ja vaikka ensin olimme kiukkuisia kylmästä vedestä, ei hänen hymynsä jälkeen voinut olla enää vihainen, vaan hän tartutti hyvän mielensä myös meihin. kympin arvoinen tyttö!
Maxwell2
respan tyttö
61353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ainakin hän oli töissä vielä 29.05. kun me lähdimme hotellista. Oikein mukava tyttö ja yhdymme kyllä mielipiteisiinne hänestä. Oikein pirtsakka ja kaunis tyttö, joka oli mielestämme iso plussa hotellin palvelussa. Hänen kaltaisiaan tarvittaisiin enemmän! Ensi kesänä toivoisimme näkevämme hänet uudestaan, mikäli menemme kyseiseen hotelliin. Hänen takiaan harkitsemme vakavasti samaa hotellia...palvelu respassa oli meinaan parempaa kuin hyvää ja vielä suomen kielellä!
Ihastuin tähän kyseiseen Mirkkuun ollessani lomalla Maxwellissa. Aivan uskomattoman kaunis ja upea nainen! Hänen hymynsä sulattaa paatuneimmankin sydämen. Jos joku tietää, että mistä löytyisi esim. kuvia hänestä, niin olisi mukavaa tietää. Jäin kaipaamaan tuota auringonpaistetta!
Täytyy myöntää että itsekin vanhempana herrasmiehenä ihastuin tämän suomalaisen vastaanottovirkailijan luonteeseen ja iloiseen olemukseen. Hän oli aina niin kohtelias ja sai kaikki hyvälle tuulelle. Että siitä täytyy antaa Nessulle iso plussa, kun oli noin mukavan tytön töihin ottanut. Kaikki kehusivat ja puhuivat vain Heidistä, mutta tämä tyttö jäi kehuilta respan varjoon, vaikka luonteeltaan on selvästi mukavampi ja aivan mahtava ihminen. Suuri kiitos siis aurinkoiselle respan tytölle, joka ilahdutti joka käänteessä.
Musta se Heidi on aika taitava mielistelijä, tai siltä vaikutti. Yritti hotellinpojillekin olla koko ajan niin mukava, vaix selvästi välillä ärsytti ja se paistoi läpi et sitä vitutti aina välillä. Siis nuoremman matkalaisen näkökulmasta. Aika paljon tuli Mirkun kanssa höpistyä, kun hän iltavuorossa istuskeli yksin respassa. Todella mukava tyttö, aito ja rehellinen. Ei esitä mitään vaan on oma ihastuttava itsensä ja jaksoi hymyillä ja nauraa väsyneenäkin. Toivon hänelle mukavaa jatkoa, toivottasti hän viihtyy siellä karvakäsien maassa;)
Tosi mukava tyttö tosiaan. juteltiin paljon päivisin ja iltaisin ja kuunteli mun murheitani ja nauroi kanssani. Hänen laisiaan kaivattaisiin lisää. Muu henkilökunta vaikutti niin niljakkaalta ja raha-ahneelta. Vaikka tyttö olenkin niin voin sanoa, että kaikki kirjoittamanne pitää paikkansa:)
Mirkku on kuulemma suomessa taas. Hän todellakin oli päivien piristys ja sai kaikki hyvälle tuulelle...Ei siis ihme että asiakkaat veivät hänelle respaan hedelmiä, ruokaa pizzasta italianpataan. Hän todella osasi arvostaa sitä ja kiitti aurinkoisesti ja nöyrästi ja ihmiset pitivät hänestä paljon...minä myös! Hän ei ole koppava, vaan suloinen ja mukava, huumorintajua löytyy ja asennetta. Oikein kiva tyttö!