Ukkoutuminen

Viime liiton lehdessä oli mielenkiintoista tekstiä ukkoutumisesta. Niin vain on että porukoissa alkaa olla 60 keski-ikä, eikä porukoihin pääse uusiksi jäseniksi muuta kuin suoraan alenevassa polvessa,maanomistajat ja pankinjohtajat.
Monessa seurassa on pakko aloittaa pikkuhiljaa yt-neuvotteluita naapuriseurojen kanssa. Paljon tulee ongelmia lähinnä vanhojen henkilökemioiden takia, mutta metsästysseuroissa onneksi ei voi yksi tai kaksi "vahvaa" jäsentä enää nykypäivänä sanella päätökset. Olen jopa kuullut että uudistuksia ei tehdä koska herra X suuttuisi ja lähtisi pois seurasta...mitäpä sitten. Herra x lähtisi mutta herrat a,b,c,d... tulisivat tilalle, ja mukanaan uusia metsästysmaita.
Kuulostaako aivan järjettömältä...? Onko järkeä vaikkapa lopettaa nykyinen hieno iänkaikkisen vanha metsästysseura ja "fuusioitua" naapuriseuran(seurojen) kanssa? Paljon pohdittavaa, ja tuhoaako uusi polvi vanhat arvot romukoppaan?
0178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


raakkiko? kirjoitti:

Viime liiton lehdessä oli mielenkiintoista tekstiä ukkoutumisesta. Niin vain on että porukoissa alkaa olla 60 keski-ikä, eikä porukoihin pääse uusiksi jäseniksi muuta kuin suoraan alenevassa polvessa,maanomistajat ja pankinjohtajat.
Monessa seurassa on pakko aloittaa pikkuhiljaa yt-neuvotteluita naapuriseurojen kanssa. Paljon tulee ongelmia lähinnä vanhojen henkilökemioiden takia, mutta metsästysseuroissa onneksi ei voi yksi tai kaksi "vahvaa" jäsentä enää nykypäivänä sanella päätökset. Olen jopa kuullut että uudistuksia ei tehdä koska herra X suuttuisi ja lähtisi pois seurasta...mitäpä sitten. Herra x lähtisi mutta herrat a,b,c,d... tulisivat tilalle, ja mukanaan uusia metsästysmaita.
Kuulostaako aivan järjettömältä...? Onko järkeä vaikkapa lopettaa nykyinen hieno iänkaikkisen vanha metsästysseura ja "fuusioitua" naapuriseuran(seurojen) kanssa? Paljon pohdittavaa, ja tuhoaako uusi polvi vanhat arvot romukoppaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu