mikään naapureissani. Ei heidän tupakointi ulkona, melu puoleen yöhön, koiran haukunnat, nuorison ravaamiset, auton ajot yötä myöten, bileet silloin tällöin siis ei mikään.
Olenkin tullut siihen tulokseen kun oma elämäni on suht hyvää ja on paljon omia tekemisiä niin sitä ei aina edes muista että on naapureita niin ei sitä aina edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu, kuuluu ja haisee. Suurin syy varmaan on myös se että en syytä naapureitani tai pura heihin sitä kiukkua jota joskus tulee omista ongelmista.
Kehottaisinkin niitä 89% valittajista katsomaan peiliinsä ja miettimään miten kohentaisivat oman elämänsä jotta se olisi mielekästä.
Kokeilkaa ede, ette mentä ainakaan mitään mutta voitte saada mukavan naapurin joka ei olekkaan niin ärsyttävä;)
Olenkin tullut siihen tulokseen kun oma elämäni on suht hyvää ja on paljon omia tekemisiä niin sitä ei aina edes muista että on naapureita niin ei sitä aina edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu, kuuluu ja haisee. Suurin syy varmaan on myös se että en syytä naapureitani tai pura heihin sitä kiukkua jota joskus tulee omista ongelmista.
Kehottaisinkin niitä 89% valittajista katsomaan peiliinsä ja miettimään miten kohentaisivat oman elämänsä jotta se olisi mielekästä.
Kokeilkaa ede, ette mentä ainakaan mitään mutta voitte saada mukavan naapurin joka ei olekkaan niin ärsyttävä;)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei minua mikään muu häiritse kuin se öinen meluaminen. Eikö saisi häiritä, kun aamulla aikainen herätys ja joillekin ei mene päähän, että normaalit ihmiset nukkuvan öisin? Ei tässä pahemmin paranneta asiaa omaa elämää kohentamalla, kun vika on HEIDÄN.
PITÄKÄÄ IHMISET TURPANNE JA TV:NNE SOUKEMMALLA ÖISIN!!!!!
ei se että parantaisi omaa elämänlaatuaan auta, jos naapurina asuu joku kusipää.
Aloittajalla ei taida oikeasti olla kokemusta kaikenlaisista "pelle" naapureista? Mutta kunhan ikää tulee tarpeeksi eiköhän taida viisastua senkin asian suhteen. Itse olen jo nähnyt jos jonkinlaista naapuria, vaikka olisin toivonut jotain muuta. Paljon olisi saanut jäädä näkemättä ja kokematta. Mutta kai se oli nähtävä ettei tule samaa oloa kuin tuolla aloittajalla. Ei se maailma todellakaan ole mikään ruusunpunainen uni aina, vaikka kuinka olisi sitä omaa elämää.
Ja kaikki häiriköt saisivat kyllä mennä sinne kuuhun asumaan etteivät olisi KUNNOLLISTEN ihmisten riesana täällä kerrostaloissa! Tupakoijat kuuluvat myöskin tähän ryhmään!
Olet ensimmäinen, ehkä on ollut muitakin? Mutta minkä minä olen lukenut. Täysjärkinen ihminen , juuri noin pitää ajatella. Pysyy omakin mieli iloisena, eikä aina kärttysellä mielellä. lyhentää elin-ikää ja tuo sairauksia katkera asenne elämään. KYMMENEN pistettä aloittajan kirjoituksesta, myönteinen asenne elämään. Varmaan ainainen katkeruus ja v itutus naapureista tekee ihmisen kovin sairaaksi. Samalla saastuttaa asenteellaan myös kanssaeläjät.
Voisiko edellinen kirjoittaja nyt kertoa meille muillekin miten hän pysyisi iloisena, jos kahden, kolmen aikaa yöllä vielä naapurissa pidetään kovaa mekkalaa ja hän joutuisi aamulla lähtemään aikaisin töihin? Kerro miten pysyisit silloin myönteisenä? Voisin kuvitella, että myös todella vähäiset yöunet ja raskaat työpäivät ovat myös oiva tapa sairastua pidemmän päälle.
just niitä jotka mekkaloi mihinkä vuorokauden aikaan tahansa muista välittämättä. Sen takia se oli niin ilonen kun joku osaa suhtautua hänenkin elämiseensä siten että hän nyt voi sitten tehdä ihan mitä tahansa ja milloin tahansa.
Jo revi siinä sitten iloa silmään kun et öitä saa nukuttua naapurien takia. Hyvähän sitä täällä on kehuskella jos itsellä ei tuollaisia naapureita tai sitten on sellainen mökän pitäjä itse.
"Olenkin tullut siihen tulokseen kun oma elämäni on suht hyvää ja on paljon omia tekemisiä niin sitä ei aina edes muista että on naapureita niin ei sitä aina edes huomaa mitä ympärillä tapahtuu, kuuluu ja haisee."
Juu, mutta kun kaikki eivät ole 24h vuorokaudessa jossain muualla kuin omassa kodissaan. Meidän on tultava töistä ja koulusta kotiin ja nukuttava siellä myös yöt. Kaikilla ei välttämättä ole niin paljon harrastuksia kuin sinulla. Kaikilla pitää olla oikeus saada elää rauhassa omassa kodissaan, etenkin silloin kun talossa lainkin mukaan pitäisi olla hiljaista.
Olen kanssasi samaa mieltä. Ei paljon häiritse muiden eläminen. On ikävää jos joku on niin herkkä uninen tai "kultakorveinen" että naapureiden touhut häiritsee, mutta henk.koht en aio muuttaa elintapojani noiden takia. Kumma juttu sinäänsä että en koskaan ole missään asunnossa jossa olen asunut saanut valituksia tai häätöä? Olen yötyöläinen ja käyn suihkussa/vessassa yöllä, katson tv:tä ja elän muutenkin normaalia elämää kaikkine hajuineen ja äänineen. Samoin ovat tehneet suurinosa naapureistani.
olen lukenut tätä palstaa usean vuoden ajan ja olen tullut siihen lopputulokseen että n.70% tällä kirjoitelevista on täällä vain provoilemassa tai jotenkin henkisesti häiriintyneitä. Täällä käy vain kirjoittamassa se pieni mutta äänekäs vähemmistö jotka tunnetaan normaalien asukkeiden kesken juuri niinä häirikköinä joita he itse täällä jatkuvasti kiroavat!
Joopa.Ei minuakaan kiinnosta naapurin tekemiset,eikä naapureita minun.Sanomista ei ole ollut puolin eikä toisin.Normaalista elämästä tulee pakostikin jonkinlaista ääntä ja siihen vain on jokaisen kerros/rivitalossa asuvan sopeuduttava.
voi sietää naapureita
Naapurit ovat kuvottavia
vaan osaa elää sitä NORMAALIA elämää ja jotkut eivät osaa. Meneekö se millään perille, vai pitääkö näiden epänormaalia elämää elävien tulla ihan sinne teidän naapuriinne asumaan ennen kun te uskotte etteivät osaa elää NORMAALIA elämää? Vaan elävät kuin apinatalossa konsanaan, sääntöjä heille kun ei ole kuten meillä NORMAALIA elämää elävillä.
Älkää viitsikö kirjoitella tänne jos ette omaa kokemusta asioista. Teille on vain tuo oma tasainen elämä kokemuksena ja muiden elämästä ette tiedä, ettekä välitä tietää, mitään.
sympatiani sinulle jos naapurissasi asuu "oikea" ihmishirviö. Mutta kuten yllä kirjoitin suurin osa täällä kirjoittavista on joko provoajia tai häiriintyneitä. On vaikeaa erottaa oikeasti ongelmaiset kirjoittajat tämän kaiken ryönän keskeltä, joten sitä sympatiaa ei aina löydy.
Ikävä totuus on että suomen väestö pakkautuu suuriin kaupunkeihin. Ihmisten erillaisista elämäntilanteista johtuen pintaan nousee erinäisiä haittoja, jotka on vain valitettavasti kestettävä jos ne "kohtuuden" rajoissa pysyvät. Esimerkiksi täälläkin paljon puidut parveketupakointi ja yölliset suihkussa/wc:ssä käynnit ovat sellaisia asioita.