olen asunut kerrostalossa jo pitkään, ikinä ei elämisen ns. normaalit äänet ole häirinneet. Minua ei häiritse rappukäytävästä kantautuvat äänet, ei alaoven paiskonta, ei kiljuvat kakarat,ei parvekkeella tupakointi, ei satunnaiset naapurin lauantai-illan bileet. Tuntuu, että kaikki rakkaat naapurini tiedostavat kerrostaloelämän kirjoittamattomat säännöt ja elävät näiden mukaan, toisiaan tahalteen häiritsemättä.
Mutta sitten on tämä yksi. Hän muutti marraskuussa seinäni taakse. Koska itse asun yksin yksiössä, käyn töissä, koulussa ja vietän sosiaalista elämää, en kovin paljoa asunnollani ole. Niinä harvoina hetkinä, kun itselläni on vapaa-ilta, ja haluan rentoutua, kuulostaa siltä kuin hän soittaisi kotisohvallani viulua. Olin luullut että tämä on vain iltaisin tapahtuvaa, mutta kun aloin tehdä lopputyötäni päivisin, huomasin että ei helvetti, kaveri harjottelee myös aamuisin. useasti parvekkeen ovi auki, jotta soitto oikeen kantautuu katujen yli. Mistä saisi desibelimittarin?
Neiti on alkanut seurustella. Hänen YKSIÖÖNSÄ on muuttanut poikaystävä, ja öisin seinän läpi kantautuva puheensorina ja älämöly on uskomatonta. En tiedä mitä he siellä tekevät, mutta elefanttimainen tömistely, joka kantautuu läpi korvatulppien, on myös jotain aivan käsittämätöntä. Veikkaisin että riverdance harkat.
Ja se viulunvinguttelun taustalla monesti soiva irkkumusiikki. Voi Pyhä Sylvi. Aivan kamalaa. Monesti tällä loppakouralla tuntuu lentelevän myös lautaset käsistään.
Kiukuttaa tällaiset tyypit, jotka ei yhtään ajattele muita. Kuvittelevat, että voivat kotonaan tehdä mitä lystää, muista välittämättä. Ja se, että vielä yksiössä. Menisi vaikka jonnekin musiikkiopistolle vinguttamaan, tai muihin asiallisiin tiloihin. Tai muuttaisi ainakin kaksioon miehensä kanssa. En tiedä mitä muut, aikaansa useammin kotona viettävät naapurit hänestä tuumaa, vai kantautuuko älämölö vain seinän taakse minulle?
Mitä minun tulee tehdä?? Koska olen harvoin kotona, en tiedä kyseistä tyyppiä ulkonäöltä (asuu viereisessä rapussa). Kuinka voin hänelle kaiken tämän kostaa? (Seinään hakkaaminen ei auta, hän hakkaa takaisin) Help me!

Vastaukset 8
Vanhimmat
kostaa? Typerämpää juttua saa hakemalla hakea jos ihminen ei muuta osaa miettiä kuin kostoa.
Kaikki möly tähänkin saakka kelvannut, joten sitä saa mitä tilaa.
valittaa koiran haukkumisesta mutta muut naapurit eivät ole huomanneet koiran haukkuva... Mummeli kyseli jo että jokos ollaan koira lopetettu kun haukunta häiritsee... Jos mummo tulee minulle koirasta marmattamaan (marmatti miehelleni) aion kyllä tasan ja tarkkaan kostaa tuon jäkätyksen. Ensin kerron miten onneliseksi tulen kun hänen asunnostaan alkaa kantautumaan mädän lihan haju, ja kehotan häntä myös muuttamaan vanhainkotiin jossa eivät koirat hauku ja sitten menen kotiin, laitan stereot täysille (toisen kajarin laitan hänen seinänsä viereen ja toisen vien parvekkeelle hänen parvekkeensa seinän viereen) ja soitan Sentencediä, Charonia, Turmionkätilöitä ym. mummoille sopivaa musaa ja käyn aina välillä häneltä kysäisemässä että jokos mieluummin kuuntelee koiran haukuntaa :)
sahanvingutusta
ihan kuin meillä, mutta viulun sijaan soittimena on piano. Ilta- ja yömeininki kuulostaa täysin samalta, pulinaa ja töminää. Kannattaa mennä sanomaan ystävällisesti tyypille, että seinät eivät todellakaan pidä sellaista äänentasoa. Jos käy kuten meillä niin sanomisella ei ole mitään vaikutusta. Sitten alkaa rautalangasta vääntäminen tyyliin "kun tuo sun pianosi kuuluu niin selvästi muihin asuntoihin niin olisi kiva jos et soittaisi tällöin ja tällöin.." Ja sekään ei auta, ilmeisesti ei vain ole aivotoimintaa tai halua huomioida muita. Toivon, että sinun naapurisi on fiksumpi ja vastaa ystävälliseen lähestymiseen niin kuin varmasti suurin osa normaaleista ihmisistä tekee. Jos ei vastaa niin viululle et voi tehdä mitään, mutta yöaikaisesta melusta voit kyllä valittaa eteenpäin. Ja ei kannata odottaa, että joku muu naapuri tekee jotain mölinälle. Sitä saa odottaakin sitten yleensä hamaan tulevaisuuteen asti. Tosin jotta valituksilla olisi mitään painoarvoa tarvitaan myös muiden naapureiden todistus metakasta. Tsemppiä ja jaksamista sinulle!
Kuulkaapas nyt hyvät ihmiset, jos harrastat musiikkia, soitat viulua, pianoa, klarinettia, saksofonia, pasuunaa, kitaraa, selloa jne.... Näiden soittoa on myös harjoiteltava ja varsinkin jos esiinnyt niin et voi todellakaan jättää harjoituksia väliin. Sitäpaitsi viulunkin soittaminen on todella kaunista kun sitä on harjoiteltu, kuunnelkaa ja nauttikaa.
Aloittelijoilla oli se soitin millainen hyvänsä, voi alkuun musiikin tuottamien olla haparoivaa, mutta sillä tavoin hän kehittyy soittamalla ja harjoittelemalla. Kyllä teidänkin kelpaa sitten käydä kuuntelemassa jahka esiintymislavalle asti pääsevät.
On tämä elämä niin hankalaa, kun mikään ei valittajille riitä. Miten helkutissa te estätte jokaisen äänen saada täysin kuulumattomiin. Valittakaa niille talonrakentajille, jos äänieristys on huono. Harvoin kukaan yötä päivää soittaa yhtäjaksoisesti enkä usko että myöskään päivittäin, mutta se on vaan niin kiva valittaa....
Kyllähän se niin vain on, että tuskinpa kellään kiinnostaa kuunnella KODISSAAN toisen ihmisen musiikkia on se sitten aloittelijan tai ammattilaisen musisointia. Minä en kuitenkaan ole kokenut ongelmaksi niinkään itse soittoa kuin sitä miten tämä harrastaja (ei siis minkään sortin ammattilainen/esiintyjä tms.) on päättänyt soittonsa hoitaa ja se oli aikaisemman kirjoitukseni POINTTI. Olen käynyt keskustelemassa soittajan kanssa esimerkiksi sunnuntaina- ja pyhäpäivinä soittamisesta, kello 21:n jälkeen soittamisesta sekä siitä, kuinka tarpeellista on soittaa seitsemän kertaa päivässä. Kuulostaako turhilta ja hirvittävän törkeiltä vaatimuksilta? Luulenpa, että monille kerrostalosoittajille naapureiden huomioiminen on selviö, mutta sitten mukaan mahtuu myös niitä, jotka eivät edes yritä ajatella muita. Kompromissit ja asioiden hoitaminen ystävällisesti kuuluvat minusta asiaan ja sitä suosittelin aloituksen tekijällekin. Kostohommat ja turha haukkuminen synnyttävät vain pahaa mieltä ja lisää tyytymättömyyttä.
Heittäydy sinäkin musikaaliseksi. Rupea JODLAAMAAN!:)
Kyllä maailmaan meteliä mahtuu.:)
*JODLEI-I-I-I-I-I-I ...*